Nimi: Hetki kaunista
Kirjoittaja: Hopeakettu
Fandom: Rikos ja rangaistus (eeeh..?)
Vastuuvapautus: Hahmot ja kirja kuuluvat Fjodor Dostojevskille, minä vain hupsuttelen enkä kenellekään pahaa tarkoita.
Genre: Fluff, slash, vähän yli raapale, sanoilla leikittely, hetken maalailu
Ikäraja: K-11
Haasteet: Perspektiiviä parituksiin parilla ystävät
Paritus: Rodion Raskolnikov/Dmitri Razumihin
Varoitukset: Ylenpalttinen söpöily
A/N: Razumihin/Raskolnikov on vain jotain niin ihanaa! Tämä on muuten ensimmäinen tekstini ikinä, jonka olen kirjoittanut miltei samana päivänä kuin julkaisen – mulla on sellainen ärsyttävä piirre, että jahkailen tekstieni kanssa aina ihan liian kauan, paikoin jopa monta kuukautta. Enkä yleensä liiemmin käyttele sulkuja teksteissäni, tämä on hieman tällaista kokeilunmakuista seikkailua, joten kertokaahan, miltä maistuu!
Hetki kaunista
Pitkät, luisevat sormet seikkailevat selällä, sivelevät sen kuunkalpeaa ihoa ja kiipeilevät selvästi tuntuvalla selkärangalla, kunnes saavat tahattoman henkäyksen karkaamaan toisen suusta. Razumihin hymyää hiukan, hänen sormensa etenevät Raskolnikovin niskaan (pakottavat kaartumaan eteenpäin; toinen ei jaksa tai edes halua vastustella), sukeltavat sieltä ruskeisiin kiharoihin ja alkavat hitaasti hieroa päänahkaa. Tummien silmänalusten entisestään synkentämät murhaajansilmät painuvat raukeina raolleen, kun keveä huokaisu livahtaa ilmoille, ja hetken päästä Raskolnikov kääntyy ja nostaa jalkansa pienelle, narahtavalle sohvalleen. Hiukan ankeat silmät kohtaavat hyväntuuliset, leveä kämmen painaa toisen selälleen (ilman estelyitä; vastaukseksi leviävä virne), verille purrut huulet suutelevat Razumihinin hymyä ja synkkien mietteiden täyttämä pää kallistuu tämän rintakehää vasten. Raskolnikov sulkee silmänsä keskittyäkseen kuuntelemaan toisen sydäntä (kuinka se sykkii vain hänelle), eikä Razumihin pyydä häntä siirtymään, vaikkei voi hengittää kunnolla.
On vain niin hyvä olla.