A/N: No niin, ja täällä sitten kyyneleet silmissä luovutan teille Palapelisotkujen epilogin luettavaksi. En tajua, kuinka nyt tulen oikein toimeen ilman rakasta lastani, mitä nyt teen (tai siis tiedän, että kirjoitan muita jatkoficcejäni, mutta silti..). Tämä kuitenkin on tähänastisista ficeistäni ollut minulle se kaikkein rakkain lapsi - saa nähdä sitten, tuleeko sitä olemaan myös tulevaisuudessa. Veikkaan, että tulee. Ainakin yksi rakkaimmista
Ja kuten jo hetki sitten
Naturalille taisin luvatakin niin mahdollisesti tulevaisuudessa kirjoitan tähän vähintäänkin sen spinoffin, jos en muuta. Vain teidän vuoksenne, ihanaiset. Ja itseni tietysti, koska en selviä muuten kuin sen ajatuksen voimalla hengissä tästä ficistä irti päästämisestä... Tässä on epilogi, olkaapa hyvät. Ja niin on tämäkin ficci saanut päätöksensä ja se voi siirtyä arkistoihin homehtumaan. R.I.P. Palapelisotkut
Epilogi
Kuukautta myöhemminMedeia laskeutui portaita alas mustissa vaatteissaan: tyllihameessaan, jonka alareuna kutitteli polvia, paidassaan, jonka hihat levenivät ja jonka syvä kaula-aukko toi kauniisti esille vaaleaa rintakehää, korsetissaan, joka paljasti kapean uuman, korkokengissään, jotka saivat sääret näyttämään erityisen pitkiltä. Tummat kiharat oli kammattu taakse ja suljettu sinne paikoilleen hopeisella hiussoljella.
Bellatrix odotti tytärtään portaiden alapäässä lähestulkoon samanlaisessa vaatetuksessa, oikeastaan ainoa ero oli se, että hame ei ollut tyllistä ja ulottui nilkkoihin saakka. Bellatrixin kädet menivät puuskaan, kun hän katsoi Medeiaa, joka pian kasvaisi äidistään ohitse.
”Medeia”, Bellatrix käski. ”Vaihda vaatteesi.”
”Miksi?” Medeia tivasi. ”Miksi minun pitäisi vaihtaa vaatteeni? Mitä vikaa näissä nyt muka sinun mielestäsi oikein on? Aina sinä löydät jotain valittamista pukeutumisestani.”
”Jotta mitäkö vikaa?” Bellatrix kysyi. ”Kuulehan, tyttöseni, niissä on vaikka mitä vikaa. Tällä hetkellä näytät lähinnä halvalta, likaiselta katuhuoralta.”
”No voi kiitos, äiti rakas”, Medeia tokaisi. ”On se niin mukavaa, kun oma äiti haukkuu huoraksi. Tosin, mitä muuta sinulta saattaakaan odottaa? Niin että kiitos samoin vain.”
”Mitä tarkoitat?” Bellatrix tivasi.
(mitäköhän?)”No”, Medeia mietti. ”Sitä vain, että sinun vaatteesi sattuvat olemaan melko lailla samanlaiset kuin minullakin. Hame, korsetti, paidassa syvään uurrettu kaula-aukko. Tosin ainoa eroavaisuus on vain se, että minun hameeni sattuu olemaan reilusti lyhyempi.”
Bellatrix harppasi Medeian luo ja nappasi tytön leuan etusormensa ja peukalonsa väliin. Medeia koetti pyristellä irti, mutta äiti vain tiukensi otettaan. Tyttö katsoi Bellatrixia uhmakkaana silmiin, naisen silmät iskivät kipinää.
”Niin että jos minä sinun mielestäsi näytän lähinnä halvalta, likaiselta katuhuoralta”, Medeia tokaisi, ”niin sinä näytät kyllä tismalleen samalta. Paitsi että sinulla on vain pidempi hame, mutta joka tapauksessa.”
Medeian suu levisi virnistykseen, kun hän näki äitinsä pinnan jälleen kiristyvän. Mutta sitten tapahtui jotain hyvin erikoista. Bellatrixin suupieliä alkoi nykiä ja pian hänkin virnisti, prikulleen samalla tavalla kuin tyttärensä.
”Sinä olet aivan mahdoton lapsi, Medeia”, Bellatrix totesi ja laski irti tytön leuasta. ”Ei sinulle ja itsepäisyydellesi mitään mahda. Kuriin ja järjestykseen sinut pitäisi saada, tyttöseni.”
”Ei tule onnistumaan”, Medeia sanoi huolettomasti.
”Tarvitsisit opetuksen, jonka muistat koko loppuelämäsi”, Bellatrix jatkoi välittämättä.
”Unohdan sen kuitenkin”, Medeia tokaisi.
”Miten on mahdollista, etten saa edes omaa tytärtäni kuriin?” Bellatrix kysyi lähinnä itseltään. ”Tai sitten hän on vain niin vallaton, ettei koskaan ota opikseen. Täysin kuritta kasvanut lapsi, ruotuun hänet pitäisi panna.”
”Itse olit minun ikäisenäni täysin samanlainen”, Medeia huomautti. Nyt Bellatrix taas havahtui, naulasi tiukan, pistävän katseensa tyttöön. Hän kohotti kulmiaan kysyvästi. ”Meda kertoi. Lapsi, jota ei koskaan saatu kuriin ja järjestykseen, vaikka käytettiin mitä keinoja hyvänsä.”
Viimeisetkin hymynrippeet haipuivat Bellatrixin kasvoilta. Hänen koko olemuksensa synkkeni, silmät tummuivat saaden uhkaavan katseen. Sanaakaan ei sanottu, mutta Medeiasta tuntui, että hän oli juuri kääntänyt veistä haavassa.
”Sinä saat jäädä kotiin”, Bellatrix sanoi vaarallisen pehmeästi.
”En”, Medeia kieltäytyi. ”En minä halua jäädä yksin kotiin, minä lähden mukaan.”
”Et lähde, jos käytöksesi on tuota lajia”, Bellatrix tokaisi. ”Sinä jäät kotiin ja sillä selvä. Eikä mitään vastaväitöksiä, sinä pysyt tasan täällä. Ja tämä asia on nyt tällä loppuunkäsitelty.”
”Eikä muuten ole”, Medeia intti. ”Minähän lähden, jos haluan. Mikä sinä olet minua kieltämään?”
”No mietipä sitä”, Bellatrix totesi. ”Esimerkiksi vaikkapa äitisi.”
”Ei siltä vaikuta!” Medeia kivahti.
Bellatrixin ilme synkkeni entisestään, ja Medeia tiesi menneensä taas kerran liian pitkälle. Äiti nappasi jälleen hänen leukansa sormiensa väliin tiukkaan, pihtimäiseen otteeseen, eikä laskenut irti pyristelyistä huolimatta.
”Päästä minut!” Medeia sähähti.
”En”, Bellatrix kieltäytyi. ”Kun minä sanon, että sinä jäät kotiin, asia on sillä selvä, eikä sinulla pitäisi olla siihen mitään vastaansanomista. Minä olen äitisi, ja sinun tulee myös käyttäytyä sen mukaisesti minua kohtaan.”
”Miksi käyttäytyisin, kun en ole ennenkään sitä tehnyt?” Medeia kysyi silmät viirullaan.
”No se on kyllä huomattu”, Bellatrix totesi. ”Ethän sinä koskaan osaa käyttyätyä. Et sitten missään tilanteessa.”
”Äitiini tullut...” Medeia mutisi.
”Mitä sinä sanot?” Bellatrix kysyi silmät pahaenteisesti välähtäen. Sormien ote tytön leuasta tiukkeni entisestään.
”Että olen siinäkin suhteessa äitiini tullut”, Medeia korotti ääntään.
Bellatrix ja Medeia tuijottivat pitkän aikaa toisiaan silmiin täysin vaiti, kävivät kiivasta tahtojen taistoa, jolle ei loppua näkynyt. Kumpikaan ei suostunut rikkomaan katsekontaktia, kumpikaan ei suostunut luovuttamaan ja myöntämään häviötään, alistumaan toisen tahtoon.
”Nyt”, Bellatrix sanoi ääni väristen yrityksestä hillitä itseään, ”mene välittömästi huoneeseesi. Saat pysyä siellä koko loppupäivän ja seuraavankin.”
”En mene”, Medeia kieltäytyi pysytellen itsepintaisesti paikoillaan.
”Liikettä”, Bellatrix käski.
”Entä jos ei?” Medeia kysyi.
”Sitten minä vaikka raahaan sinut sinne, jos ei muuta”, Bellatrix totesi. ”No, vauhtia nyt.”
Medeia pyöritteli hitaasti päätään.
”Jos pakotat minut taas huoneeseeni ja lukitset oven niin saatpa nähdä, hyppään alas tälläkin kertaa.”
”No pysy sitten siinä”, Bellatrix tokaisi. ”Kotiin sinä kuitenkin jäät.”
(minä en suostu tähän)Bellatrix päästi irti tytöstä, kääntyi ja lähti kävelemään kohti ovea. Medeia katseli äitiään hiljaa, pää hieman kallellaan, pohti kuumeisesti, kuinka saisi tämän muuttamaan mieltään, vaihtamaan kantaansa asian suhteen, ottamaan hänet mukaansa.
”Jos jätät minut tänne, karkaan Siriuksen luo, enkä ole aivan heti tulossa takaisin!” Medeia huudahti äitinsä käden painuessa jo ovenkahvalle.
Bellatrixin liikkeet pysähtyivät. Hän laski kätensä alas ja pyörähti hitaasti ympäri. Pitkän aikaa hän vain katsoi tytärtään tämän tummiin silmiin, näki niissä pilkahduksen itseään, eikä voinut estää pientä hymyä kohoamasta huulilleen.
”Ala nyt sitten tulla sieltä ja vähän vauhdilla”, Bellatrix hoputti. ”Meda odottaa jo.”
Hymy levisi Medeian kasvoille ja hän riensi äitinsä jäljessä ovesta ulos aurinkoiselle pihamaalle.
Mä pelkää en elokuvasta Korppi sylissä
Ikkunasta loistaa aurinko
niin kirkkaasti
se tanssii kasvoillani hetken häipyy jo
mun luotani
Lentoon nousee parvi lintujen
niin ylväästi
ne siivin suurin lentää taakse pilvien
pois luotani
Kun isä kerroit, että kauas, kauas lähdet
niin tunsin sen,
mä pelkää en
Oot jälleen luonani, kun syttyy taivaan tähdet
Kun tiedän sen,
mä pelkää en,
mä pelkää en,
mä pelkää en
Linnut jälleen näin mun pihallain
ja iloitsin,
kun säteet auringon taas tanssii huoneessain
kuin ennenkin
Haaveissani on jo hetki se,
kun tunnistan
tuon tutun hahmon tulleen kotiportille
Sua rakastan
Kun isä kerroit, että kauas, kauas lähdet
niin tunsin sen,
mä pelkää en
Oot jälleen luonani, kun syttyy taivaan tähdet
Kun tiedän sen,
mä pelkää en,
mä pelkää en,
mä pelkää en