Beatrice: Jee, onnitteluni ekana olemisesta
Ja kuuluu suosikkificceihisi mitä mitä? Omg, nyt senna meni taas hämilleen. Miten sää aina onnistut saamaan sennan hämilleen? Selkeestikii taitolaji
Toki Medeiasta täytyy tykätä, koska hänhän on pikku-Bella ja totta kai hän nyt on äidilleen vihainen, kun tämä löi häntä - omaa tytärtään.
Natural: Mitä? Sinunkii suosikkificci? Eijei, nyt senna menee vielä enempi hämilleen. Mihin mie teidän kanssanne oikein joudunkaan? Ai niin joo, kuolonsyöjiin, sähän tähän kysymykseen mulle jo kerran annoit vastauksen
Kiitän virheen bongaamisesta ja siitä huomauttamisesta - mä tiedän, että mun silmät harittaa, koska kuitenki niin tarkkaan olin oikolukevinani tämän. Mie tykkään itekii just noista muistokohdista, nää kaks ekaa ja sitten pari muuta on mun henkilökohtaisia suosikkeja. Niitä on kiva kirjottaa
Sirius93: Joo, tokihan minun on sinne pilkku pitänyt laittaa, mutta on sitten näköjään vain jäänyt. Kyllä, sellaista voi tapahtua, kun kirjoittaa kymmensormijärjestelmällä, eikä edes vilkaise sormiaan kirjoittaessaan. Kiitos, että huomautit, asia on nyt korjattu
Hihii, hienoa, että olen saanut jonkun nauramaan
Hermione: Kiitoskiitos. Ihanaa, et Medeia jaksaa kiinnostaa sinuakii. Joo, hän tosiaan on melko lailla äitinsä kaltainen, mutta kuitenkin erilainen, siksi rohkelikko. Ja olet kyllä oikeassa, en minäkään Medeiaa osaisi puuskuihin kuvitella. Enkä kyllä sen puoleen korpinkynteen ja luihuisiinkaan, joten rohkelikko onkin sitten erittäin luonteva ratkaisu
Lumille: Myöhässä! No ei kuitenkaa...
Juu, ei tosiaan käy Medeiaa kateeksi, ties mitä se Bella vielä keksiikään. Ja kyllä mää ymmärrän, sulla nyt aina tuppaa noita ajatuskatkoja olemaan, sen olen kyllä huomannut
A/N: Ja jälleen on keskiviikko ja virallisen epävirallisen Palapelisotku -päivän aika. Eli neljättä lukua olisi tulossa, jee
Eikä loppua näy... Toisin sanoen en vielä osaa yhtään sanoa, kuinka monta lukua tässä oikein tulee olemaan, yli kymmenen joka tapauksessa.
IV luku
VerenpettureitaSeuraavana aamuna Medeia heräsi alakerrasta kuuluviin korotettuihin ääniin. Hetken aikaa hänellä kesti tajuta, missä oli, mutta kun se oli selvinnyt, tyttö uskoi tietävänsä, kenelle tuo toinen jo liiankin tutuksi käynyt ääni alhaalla oikein kuului.
(minä tiedän, olen aivan varma siitä)Ja aivan oikein Medeia oli arvannutkin. Kun tyttö hipsi niin hiljaa kuin vain oli mahdollista rappukäytävään ja kurkotti kaiteen yli nähdäkseen alas, hän näki ensimmäisenä selin olevan äitinsä sekä sitten Siriuksen tämän edessä.
”Ei Medeia ole täällä”, Sirius sanoi.
”Minä tiedän, että hän on!” Bellatrix sähähti. ”Aina ennenkin hän on karannut sinun luoksesi. Tiedän varsin hyvin, kuinka paljon hän pitää sinusta. Olette samanlaisia verenpettureita molemmat.”
”Sano mitä sanot, mutta Medeia ei ole täällä”, Sirius totesi. ”En ole nähnyt koko tyttöä sitten viime kesäloman. Tiedä sitten, mihin hän on mennyt.”
”Voi kyllä sinä sen tiedät”, Bellatrix tokaisi. ”Tiedät ja tunnet hänen liikkeensä ja oikkunsa liiankin hyvin.”
”Luulisi, että tyttären liikkeet ja oikut tietää parhaiten hänen äitinsä”, Sirius sanoi pisteliäästi. ”Vai olenko aivan väärässä tämän asian suhteen? Naisen mielenliikkeethän eivät tunnetusti ole miehille niin helposti luettavissa.”
”Olet aivan samanlainen kuin Medeiakin”, Bellatrix sanoi kylmästi. ”Valehtelija, petturi. Olet tehnyt hänestä kaltaisesi, jotta hän kääntyisi minua ja muuta sukuaan vastaan. Jos vain voisin, kiroaisin sinut tässä ja nyt.”
”Mikä estää?” Sirius kysyi virnistäen. ”Veikö tyttäresi kenties taikasauvasi?”
Bellatrix vaikeni ja katsoi Siriusta pitkään.
(hän arvaa sen)”Sinä tiedät!” Bellatrix kiljahti. ”Hän on täällä!”
”Pelkkä puhdas arvaus”, Sirius tokaisi. ”En olisi kyllä uskonut. Kumarran ja nostaisin myös hattua, jos minulla sellainen nyt olisi, Medeian taidolle, joka on kaksintaistelumestari Bellatrix Lestrangen taitoa suurempi. Vai annoit sinä 16-vuotiaan tyttäresi riistää sinulta taikasauvasi? Millainen äiti sinä oikein olet, kun et saa edes omaa tytärtäsi kuriin?”
Sirius vilkaisi porrastasanteelle ja näki Medeian. Heidän katseensa kohtasivat hetkeksi, ja Medeian toinen suupieli kohosi hymyyn.
Mutta Siriuksen vilkaisu ei jäänyt Bellatrixilta huomaamatta. Nainen pyörähti ympäri, ja Medeia ehti juuri ja juuri vetäytyä pois näkyvistä. Hän painautui seinää vasten ja koetti rauhoittaa hakkaavaa sydäntään hengittämällä mahdollisimman hiljaa ja hitaasti.
”Hän on täällä, minä tiedän sen”, Bellatrix tokaisi ja lähti kapuamaan portaita ylös.
Äkillinen pakokauhu valtasi Medeian. Äiti ei saisi löytää häntä, ei hän tahtoisi lähteä kotiin, ei nyt, kun kaikki sujui niin hyvin. Äiti aina sotki ja pilasi kaiken.
Helpotuksekseen Medeia kuitenkin kuuli Siriuksen harppovan portaita Bellatrixin jäljestä ja pian molempien askeleiden pysähtyvän. Vilaukselta Medeia näki Siriuksen tarttuneen Bellatrixia tiukasti ranteesta.
”Bellatrix”, Sirius sanoi vakavasti. ”Etkö voi jo uskoa, ettei tyttäresi ole täällä?”
”Jos hän ei ole täällä, kerro minulle, mitä katsoit äsken porrastasanteella”, Bellatrix sanoi.
”Se oli vain kotitonttu”, Sirius totesi. ”Kyllähän sinä tiedät, miten Vingalla on tapana hiippailla joka paikassa.”
Bellatrix tuhahti.
”Jos Medeia tosiaan olisi täällä, luuletko, ettei hän olisi jo tullut alas ja kironnut sinua?” Sirius kysyi.
”Mitä tarkoitat?” Bellatrix tivasi ja riuhtaisi kätensä irti Siriuksen otteesta.
”Tiedät sen aivan hyvin itsekin”, Sirius totesi. ”Olet kiusannut tyttöä koko tämän lapsuuden ajan. Ei siis ole ihmekään, ettei hän tahdo olla kuten sinä. Uskoisin hänen lähinnä vain vihaavan sinua tällä hetkellä.”
Bellatrix veti terävästi henkeä, seisoi hetken aikaa täysin jähmettyneenä paikoillaan, töytäisi sitten Siriuksen sivuun ja tömisteli portaat alas. Vain hetkeä myöhemmin Medeia kuuli ulko-oven pamahtavan auki.
Siriuksen askeleet puisia portaita vasten kaikuivat muuten niin hiljaisessa talossa, kun mies laskeutui alakertaan. Medeia uskalsi tuskin hengittääkään.
”Vaara ohi!” Sirius viimein huikkasi painaen oven samalla kiinni. ”Hän kaikkoontui!”
Medeia nousi ylös ja laskeutui portaat alas Siriuksen luo.
”Kiitos, ettet paljastanut minun olevan täällä”, Medeia sanoi. ”Niin ja kiitos myös siitä, että valehtelit puolestani.”
”Hetken jo pelkäsin, ettei hän usko minua”, Sirius totesi. ”Hän oli niin vuorenvarma siitä, että sinä olet täällä.”
”Ei hän varmaan uskonutkaan”, Medeia hymähti. ”Mutta äiti on kai vaan onnellinen päästessään minusta eroon. Minähän ajan hänet lähestulkoon hermoromahduksen partaalle joka ikinen päivä. En kylläkään olisi välttämättä uskonut, että hän kaipailee minua kotiin niinkin kovasti, että tulee minua oikein etsimään. Ei mitenkään tyypillistä häntä. Tai sitten hän tuli vain hakemaan taikasauvaansa.”
”Äitisi on vihainen, koska onnistuit sekä aseistariisumaan että tainnuttamaan hänet”, Sirius sanoi. ”Luulen, että hän tosiaan tuli taikasauvaansa hakemaan. Eihän hän ole läheskään yhtä vahva ilman sitä kuin muuten olisi. Mutta se on yhä sinulla ja hyvä niin.”
”Aivan”, Medeia virnisti. ”Minulla on yhä hänen taikasauvansa. Olen kyllä suoraan sanottuna yllättynyt, ettei äidillä ole varataikasauvaa juuri tämänkaltaisten tilanteiden varalle. Olisihan hän voinut aavistaa, että jotain tällaista joskus kävisi.”
”Tai sitten ei”, Sirius totesi.
”Niin”, Medeia myönsi. ”Tietenkin hän on niin ylpeä, että on kuvitellut, ettei kukaan pystyisi koskaan viemään häneltä taikasauvaa. No, nytpä on tullut todistettua sekin täysin mahdolliseksi.”
”Olet varmaan ensimmäinen ihminen maan päällä, joka sen on tehnyt”, Sirius sanoi. ”Sen vuoksi tosiaankin teen sinulle kunniaa. Ja hattuni...”
Sirius poimi naulakon päältä nuhruisen hattunsa ja kohotti sen ilmaan.
”Nyt voin nostaa sinulle myös hattua”, Sirius virnisti. ”Teen sen erittäin mielelläni, on hienoa, että maailmasta löytyy edes yksi ihminen, joka kykenee antamaan ylpeälle ja koppavalle Bellatrix Lestrangelle opetuksen. Vaikkakin sitten vain hänen oma tyttärensä.”
Medeia hymyili leveästi.
”Tein sen oikein mielelläni”, Medeia totesi. ”Osuit hänelle muuten kai melkoisen arkaan paikkaan. Siksi hän lähti noin vain.”
”Huomasin sen”, Sirius sanoi. ”Ei ilmeisesti kestä kuulla kriittistä kommenttia itsestään.”
”Ja hän vihaa sitä, että olen rohkelikko”, Medeia lisäsi, ”koska hänen mielestään minun kuuluisi olla luihuinen. Hyvä vain, että sait hänet lähtemään. En olisi kotiin tahtonutkaan. Kaikki on nyt mennyt niin hienosti sen jälkeen, kun lähdin. Täällä minun on hyvä olla.”
”Minusta on hienoa, että saan edes joskus itselleni seuraa”, Sirius hymyili. ”Et voi kuvitellakaan, millaista on olla täällä päivät pitkät aivan yksin. Tai no, onhan täällä Vinga ja joskus saattaa joku käväistä, mutta harvemmin.”
”Kyllä minä voin tietääkin”, Medeia sanoi. ”Se mahtaa tuntua suunnilleen samanlaiselta kuin minulla kotona. Ei ole ketään, kenelle puhua, kukaan järkevä ihminen ei koskaan tule käymään ja niin edespäin.”
”Onhan sinulla kuitenkin äitisi”, Sirius virnisti. ”Hänessähän sinulla on mainio juttukaveri. Järkevää seuraa ja sitä rataa.”
”Hölmö”, Medeia naurahti ja mottasi Siriusta leikillään olkapäähän. ”Vai että äidistä minulle oikein loistava juttukaveri? Ja vielä järkevä sellainen? Tuo oli kuule paras vitsi, minkä olen aikoihin kuullut. Ja näithän sinä itsekin äsken, kun väittelit hänen kanssaan. Ei äidistä ole keskustelemaan maltillisesti. Ei hän ota toisia huomioon tai kuuntele heitä.”
”Niin no”, Sirius totesi. ”Ehkä niinkin.”
”Se on niin”, Medeia vakuutti. ”Koitapa joskus ihan huviksesi olla minä vaikkapa tunnin ajan ja vain keskustella hänen kanssaan. Se ei nimittäin tule onnistumaan, sillä jo pelkkä ajatuskin on täysin mahdoton.”
**
Tyttö juoksi kaatosateessa halki metsän. Hän kompuroi esiin pisteleviin juurakoihin, joutui tuon tuostakin kömpimään ylös kuraisesta maasta. Kyynelpurot valuivat tytön likaisilla poskilla sekoittuen kasvoja hakkaaviin sadepisaroihin.
Tyttö tahtoi pois, kauas pois siitä kaikesta, turvaan jonnekin, suojaan. Hän ei tahtonut palata, pelko oli vienyt voiton. Pelko siitä, mikä kotona odottaisi. Määränpää oli kuitenkin selvä. Toiseen kotiin.
Märkä hiha kohottautui kiukkuisena pyyhkimään kyynelsilmiä. Ikään kuin siitä olisi jotain apua ollut. Sormet haroivat kostuneita, mustia kiharoita pois silmien edestä. Hengitys oli nopeaa ja katkonaista, jalat alkoivat pikkuhiljaa turtua juoksemisesta, mutta päättäväisyydellä ja tahdonvoimalla tyttö ponnisteli eteenpäin.
Metsä harveni ja näkyviin tuli taloja. Tyttö riensi niistä yhden pihaan, loikki portaat ylös ja koputti oveen. Hän odotti. Hetken kuluttua ovi aukeni ja sen takana seisoi tummatukkainen, nuori mies.
”Medeia”, mies sanoi hämmästyneenä. ”Mitä sinä täällä teet? Mikset ole kotonasi?”
”En halua”, tyttö nyyhkäisi. ”Äiti on vain vihainen koko ajan, enkä edes tiedä miksi. En tykkää siitä. Tahdon olla täällä sinun luonasi, Sirius.”
”Tule sitten sisään ennen kuin palellut”, mies kehotti.
Hän laski tytön edellään sisälle. He suunnistivat oleskeluhuoneeseen, jossa mies istuutui yhteen nojatuoleista. Pieni tyttö kömpi hänen syliinsä ja käpertyi siihen pää painettuna vasten miehen rintaa. Tyttö hytisi. Mies kietoi voimakkaat käsivartensa tämän ympärille. Hän otti taikasauvansa pöydältään ja kuivasi tytön sillä parissa sekunnissa.
”Onko jo parempi?” mies kysyi.
Tyttö nyökkäsi, mutta vapisi yhä, tällä kertaa vain itkun voimasta. Hän takertui mieheen kuin turvaa hakien, eikä mies voinut olla liikuttumatta. Hetken kuluttua tytön hengitys muuttui tasaiseksi ja rauhalliseksi. Tämä oli nukahtanut.
