Kirjoittaja Aihe: Palapelisotkuja [K11] VALMIS, luku 12/12 + epilogi 22.6.2011  (Luettu 21550 kertaa)

sennamiila

  • miss Lestrange
  • ***
  • Viestejä: 715
  • Slytherin Pride
    • Haaveeni hulluuden tatuoimat
Title: Palapelisotkuja

Author: sennamiila

Beta: eipä ole

Genre: AU, drama, mahdollisesti angst

Rating: K11

Starring: Päärooleissa loistavat OC-hahmo Medeia sekä aina yhtä ihanainen Bellatrix. Mukana menossa myös Sirius, Lestrangen veljekset sekä loput Mustan sisarustriosta.

Disclaimer: Hahmot (muutamaa tapausta lukuunottamatta) kuuluvat Rowlingille

Quote: ”Kiivaan luonteensa vuoksi Bella ei kuitenkaan aina ymmärrä, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää, eikä maailma ole niin mustavalkoinen kuin hän luulee.”

Warnings: Kielenkäyttö ainakin paikoittain (koska Bella tai edes Medeia ei kumpikaan omista käytöstapoja)

A/N: Pitkän aikaa olen jo kuvitellut, että entäs jos rakkaalla Bellallamme olisikin ollut lapsi, tytär? Olisiko tästä tullut äitinsä kaltainen vai täysi vastakohta? No, tässä ficissä on yksi monista omista tulkinnoistani. Menee FF50:een sanalla 016.Perhe sekä PotterWrimo V:een
Omistan tämän Lumillelle, joka niin kovasti kannusti minua osallistumaan PotterWrimoon. Kiitos, en toivottavasti ainakaan tule katumaan tätä ♥



13 vuotta sitten on tapahtunut jotain...
”Häivy, äläkä enää koskaan tule takaisin!”
”Mutta kultaseni -”
”Katoa!”

… joka on järisyttänyt pienen tytön maailmaa.
”Ei! Minä en halua!”
”Sinun mielipidettäsi ei nyt kysytä.”
”Vihaan sinua!”

Nyt tyttö on varttunut...
”Jos isäsi olisi täällä niin -”
”Mutta minun isäni ei ole täällä.”

… mutta menneisyys yhä kalvaa hänen mieltään.
”Olet kuin isäsi.”
”Mitä tarkoitat?”

Sen vuoksi tuntuu turvallisemmalta...
”Mitä sinulle on käynyt?”
”Sinähän sen tiedät.”

… ottaa hieman etäisyyttä...
”Sano toki, jos olen väärässä.”
”Ikään kuin minä muka haluaisin.”

… keinolla millä hyvänsä.
”Millainen äiti sinä oikein olet?”
”Hän on täällä, minä tiedän sen.”

Menneisyys kostautuu...
”Olet kiusannut tyttöä koko tämän lapsuuden ajan.”

… yhdelle jos toisellekin...
”On hienoa, että maailmasta löytyy edes yksi ihminen, joka kykenee antamaan ylpeälle ja koppavalle Bellatrix Lestrangelle opetuksen.”
”Tein sen oikein mielelläni.”

… mutta myös mukavia, haikeita muistoja löytyy.
”Eräänä päivänä pieni, paljasjalkainen tyttö seisoi oveni takana ja pyysi päästä sisään.”
”Ja sitten hän ei enää tullutkaan.”

Asiat koetetaan todistaa tosiksi...
”Olen alkanut jo itsekin epäillä.”
”Sitten meidän täytyy ottaa siitä selvää.”

… mutta tietoa ei vain tunnu löytyvän.
”Sekin on kaikki vain kuulopuhetta.”
”Mitä luulet?”

Katkeamattomia ystävyyssuhteita...
”Lapsen saaminen on aina äidin elämän paras hetki.”
”Ai, onko kokemusta?”

… äiti-tytär draamaa...
”En ymmärrä mitä hauskaa sinä näet äitisi ärsyttämisessä.”
”Juuri sen. Vai yrittäisivätkö teidän äitinne muka kirota teidät?”

… vertaistukea.
”Olemmehan kumpikin suvun mustia lampaita.”
”Vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa valkeita?”

Paljastuvien tietojen myötä elämä luisuu raiteiltaan...
”Kyllä sinun äitisi sinua rakastaa.”
”Siinä tapauksessa hänellä on jännä tapa osoittaa se.”

… eikä enää tunnu saavan kunnollista otetta mistään.
”Tämä vierailija ei sitten ehkä ole yhtä miellyttävä tapaus kuin Meda!”
”Jos se on äiti niin en ole tulossa! Ja voit sanoa sen hänellekin, mikäli hän ei asiaa kuullut tai tajunnut!”

Onko kaikki sittenkään vaivan arvoista?
”Kotisi on siellä missä äitisikin.”
”Ei ole. Minun kotini ei tosiaankaan ole väkivaltaisen äidin luona, joka yrittää kirota minut pienimmästäkin poikkipuolisesta sanasta.”

Onko millään enää merkitystä?
”Missä olet ollut?”
”Painu helvettiin! En tarvitse sinua mihinkään!”


sennamiila pictures ylpeänä esittää:
”Joten ole hyvä ja laske taikasauvasi lattialle.”


”Minun äitini on diktaattori.”
”Voi kun suloista.”



Huhtikuussa 2011...
”Sitä sinä et tehnyt!”
”Teinpä hyvinkin.”

… yksi jos toinenkin elämä saa uuden käänteen...
”Mutta se on pitkä tarina.”
”Aikaahan meillä ei tässä olekaan.”

… kun senna osallistuu PotterWrimo V:een.
”Sen jälkeen ei kuulunut enää sanaakaan.”
”Se on siis totta.”

Vain harva tietää totuuden.
”Tulin tänne senkin uhalla.”
”Alathan sinä jo muistaa.”
« Viimeksi muokattu: 25.01.2018 20:56:15 kirjoittanut sennamiila »


Ja mulla kiire etsimään taas uusi syy,
miksen voi olla onnellinen nyt
ja rakastaa sitä, mitä mun vieressä odottaa.

Natural

  • Ravenclaw
  • ***
  • Viestejä: 690
  • ... and yet i smile.
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #1 : 24.03.2011 21:24:18 »
Haa, vihdoin! On varmaan taas tosi vaikeeta arvata, että mä oon kommentoimassa, eiks jeah?

Jännä oli traileri ja tykkäsin siitä kovasti ja nyt odotan innolla että tämä vaan alkaisi.
Tilulii, mua väsyttää enka saa mitää rakentava aikaseks, olen syvästi pahoillani.

Jännityksestä täristen,
Natural alieni, joka lentää avaruus sukkulallaan nyt jonnekkin päin finiä.


"Greed may not be good, but it’s not so bad, either. You humans think greed is just for money and power! But everyone wants something they don’t have."

Ava & Bannu By: Odo

Lumille

  • Virhe ohjelmoinnissa
  • ***
  • Viestejä: 164
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #2 : 24.03.2011 21:28:36 »
Hrr! Miten on mahdollista, että pelkän trailerin avulla voi saada lukijan koukkuuntumaan? (: Odottelen jo ihan täpinöissäni lisää! Aina mä vaan niin ihmettelen, että kuinka sä oikein onnistut tässä mun hysteeryttämisessä.. luultavasti varmaankin jonkinsortin piilevä nerous tai jotain? ;)

Lainaus
”Olemmehan kumpikin suvun mustia lampaita.”
”Vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa valkeita?”



Ja hei, omistettu minulle! Kiitoskiitos, olen ihan varma, että tästä ficistä tulee jotakin tosi upeaa! ♥


Distinctive

  • Vieras
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #3 : 29.03.2011 20:08:24 »
:O

Tämä lupaa hyvää...
Lainaus
Minun äitini on diktaattori.”
”Voi kun suloista.”
Ah, kuinka suloista.

Anteeksi, väsyneitten ei pitäisi kommentoida.

~Dis

Sirius93

  • Vieras
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #4 : 30.03.2011 17:22:13 »
Hyvä ns. mainos!

mutta tietoa ei vain tunnu löytyvän
”Sekin on kaikki vain kuulopuhetta.”
”Mitä luulet?”


olisko ehkä huhupuhetta??

sennamiila

  • miss Lestrange
  • ***
  • Viestejä: 715
  • Slytherin Pride
    • Haaveeni hulluuden tatuoimat
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #5 : 01.04.2011 14:06:35 »
Natural: Juu, en toki yhtään arvannut, että sie olet täällä heti kommentoimassa :) Äläkä enää tärise, tästä tää lähtee. Lentelepä siis sillä avaruussukkulallasi tänne suuntaan
Lumille: No kai mä sitten olen nero tai jotain ;) Mutta oon siinä tapauksessa entistä vahvemmin sitä mieltä, et hulluus ja nerous kulkevat käsi kädessä :D Ja tietty tää nyt sulle piti omistaa, kun kannustit mua wrimoon osallistumaan
Beatrice: Hihii, sinäkii täällä :) En toki arvannut sitä(kään) tai mitään. Ja totta kai nyt Bella-rakkaan pitää olla mukana, saapi nähdä mitä tästäkään tulee. Niin, juu, en ole kirjoittanut koko ficciä valmiiksi. Itse asiassa kirjoittaminen alko tänään heti kun pääsin koulusta (eli noin kello 11.30) matikan kokeen jälkeen. Onhan tässä nyt sitten pari tuntia kirjoiteltu varmaan niin paljon, että näppäimet kohta kuluu puhki :D
Distinctive: Oi, sinä täällä myös! Ihanaa :) Toki, toki on suloista, kun oma äiti on diktaattori. Äläkä turhaan anteeksi pyytele, kommenttisi ilahdutti kovasti
Sirius93: Kiitän kovasti. Niin, ja ihan kuulopuhetta se vaan on ;)

A/N: Hoo, en varmaan ikinä oo saanu näin paljon kommentteja yhteen traileriin, kiitos niistä. Ja nyt, nyt se alkaa. Kahden kuukauden kirjoittamispiina, jonka aikana pitäisi saada tähän ficciin aikaiseksi 20 000 sanaa (ja Morsianten sotaan ainakin se 10 000, mutta se nyt on asia erikseen). Mutta, mutta, kai tästä hengissä selvitään, kun matikan kokeestakin selvittiin - ainakin jollain tavoin. Etenkin sitten kun koeviikko on keskiviikkona ohi ja seuraavan kerran koulua vasta maanantaina, lupaan antaa täyden panostukseni tälle ja Morsianten sodalle. Kiitos, hei, nyt päästän teidän lukemaan. Tästä se lähtee :)
P.s. Hih, mun bannerissa on Medeia...



Prologi
13 vuotta aiemmin



Kolmen vuoden ikäinen tyttö istui portaiden yläpäässä. Tummat kiharat reunustivat kapeita kasvoja, joissa ruskeat silmät katselivat tiiviisti avonaiselle ulko-ovelle. Hän ei tiennyt, mitä tapahtui, mutta se ei kuulostanut kivalle. Ei ollut kivaa, kun isä ja äiti riitelivät.

”Painu helvettiin ja pysy siellä!” tyttö kuuli äidin huudon.

Tyttö ei tiennyt, mikä tai missä helvetti oli, mutta varmasti jossain todella kaukana.

”Häivy, äläkä enää koskaan tule takaisin!” äiti jatkoi.

”Mutta kultaseni, minä -” kuului isän anelu.

”Katoa!”

Tyttö näki äidin astuvan sisään ja läimäyttävän oven kiinni isän nenän edestä. Hän kuuli muutaman voimattoman koputuksen ovelle, mutta sitten sekin lakkasi. Tyttö arveli isän nyt lähteneen niin kuin äiti oli käskenyt.

Kotona käski aina äiti, ja häntä myös toteltiin sanomatta sanaakaan vastaan. Isä olisi ollut aivan typerä, jos ei nyt olisi totellut äitiä. Suuttuneena äiti oli pelottava.

Mutta tyttö pelkäsi, ettei näkisi isää enää koskaan. Äitihän oli käskenyt tätä olemaan tulematta takaisin. Se sai kyyneleet tytön silmiin.

Äiti nojasi vasten ulko-ovea raskaasti hengittäen. Tyttö katseli tätä surullisena alta kulmien ja huulet mutrussa. Silloin äiti kohotti katseensa ja näki tyttärensä.

Tyttö nousi nopeasti ylös, kääntyi kannoillaan ja juoksi pois.

”Medeia!” kuului äidin huuto, mutta tyttö oli jo mennyt.
« Viimeksi muokattu: 17.03.2018 00:07:25 kirjoittanut sennamiila »


Ja mulla kiire etsimään taas uusi syy,
miksen voi olla onnellinen nyt
ja rakastaa sitä, mitä mun vieressä odottaa.

Lumille

  • Virhe ohjelmoinnissa
  • ***
  • Viestejä: 164
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #6 : 01.04.2011 14:14:25 »
Vau hei :) Isä taisi olla kyllä hieman tossun alla.. Mutta joo, tosi upea ja ytimekän prologi, muuta on nyt tässä vaiheessa vähän vaikea alkaa sanomaan (: hihii, silmät haluavat jo päästä lukemaan!


Natural

  • Ravenclaw
  • ***
  • Viestejä: 690
  • ... and yet i smile.
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #7 : 01.04.2011 14:54:34 »
Hehee, nyt mä sitten lentelen tänne mun koti planeetaltani, Marssista.

Tykkäsin ja kaikkee muuta mahtavaa. Kuvailu oli kiva. Ja vähänkö ihastuin Medeiaan ;) Vaikkei hänestä paljoa kerrottu ;)

Lainaus
Tyttö ei tiennyt, mikä tai missä helvetti oli, mutta varmasti jossain todella kaukana.
Tämä oli jotenkin niin ihana kohta, en vaan tiedä miks. Rakastuin kuiteski <3

Ja tuota... hmm, minä en keksi enempää, sorry.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural


"Greed may not be good, but it’s not so bad, either. You humans think greed is just for money and power! But everyone wants something they don’t have."

Ava & Bannu By: Odo

Sirius93

  • Vieras
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #8 : 03.04.2011 13:29:42 »
Vaikuttaa hyvältä! Pidin kovasti! Todella hyvin kirjoitettu!

sennamiila

  • miss Lestrange
  • ***
  • Viestejä: 715
  • Slytherin Pride
    • Haaveeni hulluuden tatuoimat
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #9 : 06.04.2011 15:47:36 »
Lumille: Kiituksia. Toki se isi nyt siellä tossun alla on - kuinkas muutenkaan ;) Ja nyt lopeta välittömästi se konelakko ja tule lukemaan jatkoa!
Natural: Jee, kiva kun lentelit tänne :) Hih, kiva, että Medeiasta tykätään, hän on ihuna, mutta aikas jännä tyyppi. Ja vielä kerran alieni - hyvää syntymäpäivää <3
Beatrice: Hienoa, kiitän. Ja tietenkin isi on pulassa, kun vaimona on Bells, niinhän sen on aivan pakko mennä :D Ja tuohon kysymykseesi taisinkin vastata jo yksityisviestillä
Sirius93: Oi, kiitän kovasti :)

A/N: Päätinpä sitten tehdä keskiviikosta virallisen epävirallisen Palapelisotku-päivän. Ja tämä vain sen takia, ettei minulla ole mitään tekemistä, koska koeviikko loppui ja on vapaata seuraavat kaksi päivää ja koska en jaksa kauempaa odottaa jatkon laittamista



I luku
Hulluus ja nerous kulkevat käsi kädessä



Hei Islee!

Eikö olekin outoa? Kesäloma on alkanut, olen juuri selviytynyt kotiin laiturilta ja jo nyt tahdon takaisin kouluun. Voitko uskoa sitä? Minä nimittäin en. Tuli jo ikävä teitä kaikkia, hyvää seuraa, ihania ihmisiä ja niin edespäin. Täältä päin kun hyvää seuraa ei juurikaan löydy. Onhan äiti toki täällä, mutta... No, kyllä sinä tiedät. Kunpa loma menisi nopeasti. Tai kunpa voisimme nähdä taas. Minulla on ikävä. Kaipaan teitä. Toivottavasti siellä on kaikki hyvin.

Medeia

**

Medeia,

painapa nyt hieman jarrua päälle ja ota rauhassa. Kyllä sinä kaksi kuukautta kestät olla poissa koulusta. Ajattele nyt, meillä on kesäloma ja sinä ajattelet jo paluuta kouluun (jota en muuten olisi koskaan edes voinut uskoa). Hellitä nyt hiukan ja ota rennosti. Sitten kun koulu syyskuussa taas alkaa, olet aivan poikki, joten lepää nyt, kun voit. Sinulla on loma! Käsittäkö?

Ja niin, meillä menee kaikki oikein hyvin. Sandi käy toisinaan hermoille, sillä häntä palvotaan kuin mitäkin prinsessaa. Mutta kyllä sen ymmärtää, tyttöhän on vasta kolmen. Eilen illalla yllätin hänet taikomasta ensimmäistä kertaa elämässään. Hän leijutteli esineitä ympäriinsä ja nauroi ihastuneena. Aika suloista oikeastaan.

Hmh, minun pitäisi kai huomenna lähteä jonnekin perheeni kanssa. Itse asiassa en ole edes varma siitä, minne päin maailmaa tällä kertaa suuntaamme – ilmeisesti jonnekin päin Keski-Eurooppaa, Itävaltaan luulisin, sillä äidillä ja isällä on siellä joitain ystäviä. Tämä siis tarkoittaa sitä, ettei minulle kannata hetkeen kirjoitella, sillä en usko pystyväni vastaamaan. Laitan viestiä sitten, kun taas palaamme kotiin.

Toivon, että voisimme nähdä jossain vaiheessa kesälomaa. Voisimme vaikka käydä yhdessä ostoksilla tai jotain. Kyllä minun vanhempani ainakin minut päästävät, olenhan vuoden päästä jo täysi-ikäinen.

Mutta niin, voi sinä hyvin, lepäile ja nauti kesälomasta.

Islee

**

Heipä hei Nellie!

Toivon, että ymmärrät minua edes hiukan paremmin kuin Islee. Hän on aivan tylsä ja käskee minun rauhoittua. En minä jaksa, minulla on ikävä teitä. Sitäpaitsi Islee sanoi häipyvänsä jonnekin Itävaltaan perheensä kanssa, joten en hänelle voi kirjoitella, koska hän ei kuulemma vastaa. Typerää. Mutta onneksi sinä (ainakin toivottavasti) olet siellä ja vastaat minulle.

Minä kuolen tylsyyteen täällä. Ei ole mitään tekemistä, enkä oikein minnekään voi mennä. Voi kunpa edes sinä olisit täällä. Onhan minulla toki Lyra, mutta eivät pöllöt osaa puhua. Tai ainakaan Lyra ei osaa. Sitäpaitsi se on jatkuvasti jossain lentelemässä tai viemässä kirjeitäni, joten siinä meni sekin apu. Niin ja onhan äiti täällä, mutta ei hänestä nyt mitään järkevää seuraa saa. Tosin en kyllä menisi vannomaan, että sinun seurasi järkevää olisi, mutta huomattavasti parempaa ainakin kuin äidin. Enkä minä äidin seuraa kaipaa, eikä kyllä hänkään taida minun seurastani liiemmin perustaa, luultavasti on vain oikein mielissään, kun olen lukittautunut omaan huoneeseeni.

Tämänkin vuoksi toivon, että koulu alkaisi jo. Pääsisin näkemään taas sinua ja Isleetä. Mutta se taitaa olla turha toivo, sillä kesälomaa on mennyt vasta viikko. On vain niin turhauttavaa olla kotona tekemättä yhtään mitään. Kai me voimme jossain vaiheessa lomaa nähdä? Minulle tuli ikävä jo sillä sekunnilla, kun poistuin laiturilta.

Medeia

**

Medeia hei,

oletko aivan varma, ettet vain ole sairaana? Tai tulossa kipeäksi? Kuulostaa nimittäin pelottavasti siltä, jos sinä oikeasti tahdot takaisin kouluun. Sano, että se oli vitsi, jooko? Ettei minun vain tarvitse olla huolissani sinusta.

Täällä menee... hmm... melkoisen vaihtelevasti. Aika usein kaikki ovat vain ”voi, voi, kun se meidän pikku-Nellie on kasvanut, kohta jo aikuinen ihminen”. Arvaa vain, kuinka raivostuttavaa se on? Minua kohdellaan kuin pikkulasta ja kaikki tuodaan valmiina eteeni. Tahtoisin itsekin joskus tehdä jotakin, mutta kun ei niin ei. No ei sitten, ei väkisin. Mutta kyllä se toisinaan pistää harmittamaan. Ole sinä vain onnellinen, jos saat olla rauhassa ”ihanilta” sukulaisilta.

Willie muutti viime viikolla pois kotoa. Jo oli aikakin! Eihän hän täyttänytkään talvella kuin kaksikymmentä. Olen nyt siis viimeinen lapsi kotona. Tai mikä lapsi, ensi vuonna jo täysi-ikäinen. Vaikka äiti ilmeisesti luuleekin, että olen edelleen viisivuotias.

Isleeltä sain kirjeen... Olisikohan ollut toissapäivänä? Kertoi tosiaan lähtevänsä muun perheensä kanssa Itävaltaan pariksi viikoksi. Olen oikeastaan kateellinen hänelle. Minä en ole ikinä käynyt ulkomailla ja he käyvät joka kesä.

Niin, olisi tosiaan kiva nähdä jossain vaiheessa lomaa, saisin minäkin hieman lepoa rakkaista vanhemmistani. Niin ja sinä tietenkin äidistäsi, sillä kuulostaa pelottavasti siltä, että sekoat siellä, kun jo kouluunkin takaisin tahdot. Katsotaan vaikka sitten, kun Islee palaa takaisin kotiin, jos vaikka joskus tapaisimme.

Eipä minulla nyt kai muuta ollut. Koita pärjäillä ja selvitä hengissä. Kirjoita vaikka minulle niin et kuole tylsyyteen.

Nellie

P.s. Anteeksi, että vastaaminen hiukan kesti. Tämä kirje siis tosiaan on kirjoitettu jo pari päivää sitten. Lyra oli vain niin väsynyt, että annoin sen levätä ennen kuin laitoin uudestaan matkaan.

**

Nellie,

ah, ihanaa, sinä ymmärrät, miksi saan täällä hermoromahduksen – vaikkakin saan sen lähestulkoon päinvastaisesta syystä kuin sinä. En ole puhunut äidille nyt... hmm... viikkoon? Kahteen? Enhän minä pysy enää edes laskuissa mukana. Olisi ehkä sittenkin pitänyt tehdä niin kuin Islee ja ottaa se numerologia. Tosin luulen hiukan, etten olisi pärjännyt siellä. Harjoittelen mieluummin suojautumista pimeyden voimilta tai loitsuja tai muodonmuutoksia, joista voi oikeastikin olla tulevaisuudessa jotain hyötyä. En minä ole menossa töihin Irvetaan. Ja jos menisin niin siinä vaiheessa äiti varmaan tappaisi minut. ”Minun tyttärenihän ei mene töihin Irvetaan!” Voisin niin kuvitella hänen ilmeensä. Itse asiassa ajatus alkaa nyt houkutella. Jos vaikka sittenkin...

No jaa, ehkei kuitenkaan. Luulen, että minusta on tulossa... luultavasti ei mitään. En minä tiedä, mitä tahtoisin tehdä tulevaisuudessa. Se vain on varma, että kotoa muutan pois heti kun se vain on mahdollista. Emme minä ja äiti mahdu saman katon alle asumaan, joten toisen meistä on pakko lähteä. Ja niin, se toinen olen minä. Ei äiti täältä kuitenkaan mihinkään lähtisi.

Toisinaan leikittelen ajatuksella, että karkaisin, lähtisin lopullisesti. Vielä toistaiseksi se on kuitenkin jäänyt vain ajatuksen tasolle. Kyllä minulla olisi paikka, minne mennä, tiedän sen. Sinnehän minä olen aina riitoja paennut. Tai pikemminkin riitojen jälkeen.

Niin, tiedän kyllä, mitä aiot sanoa. Että ärsytän äitiä tahallani. Enkös vain arvannutkin oikein? Mutta niinhän minä taidan tehdäkin. Ja silti vihaan niitä ainaisia riitoja hänen kanssaan. Ristiriitaistako? Ei toki. Viimeksi kun riitelimme oikein kunnolla (olisiko ollut pari viikkoa sitten? Melko pian kesäloman alettua joka tapauksessa) hän yritti kirota minut. Niin, ihan oikeasti yritti. Ja olisi kironnutkin, ellen olisi juuri ehtinyt läimäistä huoneeni ovea kiinni. Mutta periaatteessa se oli kyllä aika hauskaa. Ei ehkä se, että melkein jouduin kirotuksi vaan se tulella leikitteleminen. Melkoisen riskialtista ja räjähdysherkkää menoa kylläkin, mutta ei sen väliä. Tosin sitten ei kyllä ollut hauskaa, kun äiti epäonnistuttuaan kiroamisyrityksessään takavarikoi taikasauvani. On jotenkin orpo olo ilman sitä, vaikkemme lomalla saakaan taikoa (se ei sano sitä, ettenkö olisi taikonut). Saan taikasauvani takaisin vasta ensi viikolla. Hemmetti. Hän tekee tämän vain ärsyttääkseen minua.

Okei, tiedän, että sinua oikeasti kiinnosti tosi paljon kuunnella tätä minun avautumistani. Mutta kun pistää vain niin vihaksi, ettei minulla ole taikasauvaani. Toivottavasti edes sinä olet saanut pitää omasi.

Medeia

**

Medeia, sinä olet nero!

Karkaisit kotoa? Loistava ajatus, vaikka se vielä toistaiseksi ajatukseksi onkin jäänyt. Minäkin tahtoisin koettaa, yrittää tulla toimeen omillani. Tiedän toki, minne sinä menisit, jos karkaisit. Minulla ei oikein mitään paikkaa olisi, koska sukulaisten luo en tahtoisi mennä. He ovat rasittavia. Karataanko yhdessä?

Ja siis mitä? Äitisi vei taikasauvasi? Jo on reilua. Minä olen onnekseni saanut pitää omani. Voin vain kuvitella millaista olisi, jos joku tulisi ja veisi sen minulta. Puistattaa jo pelkkä ajatuskin. Toivottavasti saat sen kuitenkin pian takaisin. Ei sinun äitisi voi tehdä noin, vaikka kuinka ärsyttäisit häntä ja kävisit hänen hermoilleen. Uskon, että tunnet olosi nyt tosiaankin orvoksi ilman sitä. Huh. Onneksi äitisi ei kuitenkaan onnistunut sinua kiroamaan, ties mitä silloin olisi voinut tapahtua. Sen verran, mitä olen äidistäsi sinulta kuullut, voisin sanoa, ettei mitään kovinkaan hyvää. Hyvä, että ehdit sulkea oven ennen kuin mitään ehti sattua. Etkä sinä toki ole ristiriitainen ihminen, ethän sinä ole sellaista nähnytkään. Ja tuo edellinen lause ei sitten ollut lainkaan sarkastinen.

En kylläkään voisi kuvitella sinua Irvetaan työskentelemään. Enkä kyllä sen puoleen itseänikään. Isleelle työ voisi sopia paremmin kuin meille kahdelle yhteensä, onhan hän meistä kolmesta kuitenkin ainoa, joka numerologiaa opiskelee. Mutta en usko hänenkään sellaista tahtovan.

Isleestä tulikin muuten mieleeni, että hänen pitäisi palata tällä viikolla. Olisiko ollut huomenna tai ylihuomenna? No, joka tapauksessa hän lupasi kirjoittaa päästyään kotiin. Ehkä näemme pian.

Nellie

**

Voi sinua pikku-Nell,

karataan toki yhdessä. Ihana ajatus. Tosin minusta tuntuu, ettei Islee katsoisi sitä hyvällä, mutta mitä väliä? Ei kerrota hänelle.

Ihanaa, olen viimein saanut taikasauvani takaisin, kahden viikon eron jälkeen. Voi, kun minulla oli ollutkin ikävä. Tällä hetkellä pohdin sitä mahdollisuutta, että voisin yrittää kirota äidin hänen nukkuessaan, mutta luulen, ettei hän pitäisi siitä, joten taidan jättää tekemättä, vaikka ajatus kieltämättä houkutteleekin puoleensa. Hänhän voisi vaikka takavarikoida taikasauvani uudestaan.

Äiti muuten puhui minulle tänään. Niin, ihan oikeasti puhui, ei huutanut, kuten hänellä on tapana. Ei tosin mitään ihmeellistä, totesi vain jotain sellaista kuin ”tässä on taikasauvasi ja muistakin sitten käyttäytyä kunnolla tai takavarikoin sen uudestaan”. Ja sitten hän poistui huoneestani. Mutta en tiennyt äidin osaavan oikeasti puhua jopa noinkin rauhallisesti. Ihmeiden aika ei selvästikään ole ohitse – ainakaan toistaiseksi.

Jee, hienoa, Islee tulee takaisin. Mutta pakko kyllä myöntää, että sinun kanssasi on paljon kivempi kirjoitella, koska ymmärrät minua paremmin. Islee on liian vakava ja valittaa aina siitä, kuinka tappelen äidin kanssa. Ei hän ymmärrä, ettei kaikilla ole yhtä hyvät välit vanhempiensa kanssa kuin hänellä itsellään. Mutta no, ei voi mitään, yhtä paljon minä teistä kummastakin silti pidän. Joskohan pian tapaisimme?

Medeia

**

Medeia!

Mitä ihmettä sinä oikein olet mennyt tekemään? Olet sekoittanut Nellien pään täysin puheillasi karkaamisesta kotoa. Tiedätkö mistä Nellie tällä hetkellä haaveilee? Aivan niin, karkaamisesta kotoaan. Ja se on sinun vikasi, ei hän keneltäkään muulta ole tuollaista ideaa voinut saada. Medeia, ole kiltti, äläkä iskosta lapsellisia ajatuksiasi Nellien päähän. Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, miten helposti hän on johdateltavissa. Ette te kumpikaan minnekään ole karkaamassa, älä kuvittelekaan. Jos sen teette, saatte minut kimppuunne ja valitan teille asiasta niin kauan, kunnes saatte järkenne takaisin ja palaatte takaisin.

Mutta asiaan. Palasimme Itävallasta viime yönä. Ei siellä mitenkään erikoisen hauskaa ollut, lähinnä tylsää. Ja arvaapa, kuka sai vahtia Sandia koko loman ajan? Aivan niin, juuri minä. Kyllä isosiskona oleminen on oikein ihanaa. Etenkin kun Sandi sattui olemaan erittäin ylivilkkaalla päällä siellä ollessamme niin mikäs siinä kolmevuotiaan tytön perässä juostessa.

Niin, meidän piti kai nähdä joskus. Tällä hetkellä en voi luvata mitään tarkkaa ajankohtaa, mutta ilmoittelen sitten, kun tarkemmin tiedän. Katsos kun meille on tulossa vieraita ja minun pitää silloin kuulemma olla kotona.

Nyt järki käteen, Medeia, jos sinulla sellaista enää on ja lopeta puheet karkaamisesta. Vaikka äitisi kävisikin hermoillesi, uskon sinun käyvän hänen hermoilleen vähintäänkin yhtä paljon.

Islee

**

No hei vaan sinullekin Islee!

Minkä minä sille voin, jos Nellie innostuu ajatuksistani noin paljon? Kyllä se karkaaminen on minulla monta kertaa tänäkin kesänä käynyt päässä, mutten mitään ole (vielä) tehnyt. Enhän minä minnekään olisi ilman taikasauvaani voinut edes lähteä. Aivan, et tainnutkaan vielä tietää, että äiti takavarikoi taikasauvani kahdeksi viikoksi aivan loman alussa. Ensin hän yritti kirota minut, muttei onnistunut, joten vei sitten taikasauvani. Mutta älä huoli, kyllä minä vielä sen kostan – sainhan jo taikasauvan takaisin itselleni, joten...

Tuohan kuulostaa oikein hienolta. Siis se, että olet päässyt joutunut lapsenvahdiksi. Uskon sen olevan oikein hienoa. Minun kylläkin on asiaan paha sanoa mitään, mutta voisin kyllä joskus kokeilla. Harmi kun minulla ei ole pikkusiskoa. Tekisin hänestä samanlaisen kuin itse olen ja sitten äidillä menisi hermot meihin kumpaankin ja hän heittäisi meidät pihalle. Hieno idea, pitäisi kai joskus alkaa ruinaamaan äidiltä pikkusiskoa. Kiitos, Islee, nyt tulin kateelliseksi sinulle sinun sadasta ja yhdestä pikkusiskostasi. Tahdon pikkusiskon!

Medeia

**

Hei Medeia!

Mahdat olla todellakin sekaisin päästäsi, kuten Nelliekin minulle sanoi. Tahdot kirota äitisi, tahdot karata kotoa, tahdot pikkusiskon... Ja mitähän vielä? Ensinnäkin, en suosittele, että kiroaisit äitisi. Hän ei välttämättä tykkäisi hyvää. Toisekseen, sinä et karkaa mihinkään kotoasi. Ja kolmanneksi, älä koskaan tahdo pikkusiskoa, heistä ei ole muuta kuin harmia. Sinä olet hullu, jos oikeasti tahdot pikkusiskon!

Islee

**

Hei,

nyt kun sen noin sanoit niin kyllä, tahdon edelleenkin pikkusiskon. Olisi se niin ihanaa, jos tästä talosta saisi vaikka joskus järkevääkin seuraa – äidistä kun ei sellaista saa, joten joudun tyytymään itseeni sekä toisinaan myös Lyraan.

Vai että oikein hullu...? No jaa, enpä tiedä. Ehkä sitten niin, jos olet tosiaan sitä mieltä. Mutta valitettavan usein hulluus ja nerous kulkevat käsi kädessä. Toisin sanoen olen siis nero.

Medeia
« Viimeksi muokattu: 17.03.2018 00:09:18 kirjoittanut sennamiila »


Ja mulla kiire etsimään taas uusi syy,
miksen voi olla onnellinen nyt
ja rakastaa sitä, mitä mun vieressä odottaa.

Kuukeiju

  • Vieras
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #10 : 06.04.2011 18:54:10 »
Hehee, tämähän kuulostaa hauskalta ;D Tykkään Medeiasta, Islee on liian järkiperäinen. Hmm, Medeian äitikulta on siis Bellatrix? Olisi helppoa kuvitella hänen kiroavan vaikka oman tyttärensä. Hii, kauhea äiti! Jatkoa odotellen :)

Lumille

  • Virhe ohjelmoinnissa
  • ***
  • Viestejä: 164
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #11 : 08.04.2011 13:29:09 »
Oi, ensimmäinen osa! Hehe, saatan tosin olla vähän myöhässä, myönnettäköön, mutta ainahan me voidaan kuvitella muuta :) Ensimmäinen osa oli hyvä, vaikkei vielä pahemmin valaissutkaan, mutta sai kuitenkin tosi hyvän kuvan henkilöiden luonteesta ja muutenkin (:

Lainaus
Tekisin hänestä samanlaisen kuin itse olen ja sitten äidillä menisi hermot meihin kumpaankin ja hän heittäisi meidät pihalle.

:D hihi, jotkut kohdat sai mut hirveesti hymyilemään (: vaikka Bellaahan tässä nyt vähän ilkeeksi kuvataankin, niin jotenkin nää oli jollain lailla hauskoja :D

Lainaus
Vai että oikein hullu...? No jaa, enpä tiedä. Ehkä sitten niin, jos olet tosiaan sitä mieltä. Mutta valitettavan usein hulluus ja nerous kulkevat käsi kädessä. Toisin sanoen olen siis nero.

Onko jotenkin kummallista, että mulle tulee Medeiasta mieleen yksi aika tuttukin henkilö? ;)


Natural

  • Ravenclaw
  • ***
  • Viestejä: 690
  • ... and yet i smile.
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #12 : 08.04.2011 17:54:52 »
Hei jee, tännehän on tullu vallan jatkoa!
Ihana oli tulla konekiellosta takaisin koneelle ja tajuta, että tänne on tullu jatkoa!

Tykkäsin luvusta paljon ja kovin. Bella oli jotenkin niin omaa itseään, kirota nyt toinen ja kun ei onnistu, viedään toiselta taikasauva. Medeia alkaa koko ajan olla kiinostavampi ja tahdon lukea lisää ;) . Ja Medeia on ilmiselvästi hullu tai jotain, hän halua kouluun!

Lainaus
''Minun tyttärenihän ei mene töihin Irvetaan!” Voisin niin kuvitella hänen ilmeensä. Itse asiassa ajatus alkaa nyt houkutella. Jos vaikka sittenkin...
Tämä oli kiva kohta ;)

Lainaus
Vai että oikein hullu...? No jaa, enpä tiedä. Ehkä sitten niin, jos olet tosiaan sitä mieltä. Mutta valitettavan usein hulluus ja nerous kulkevat käsi kädessä. Toisin sanoen olen siis nero.
Kyllä, hulluus ja nerous kävelevät käsi kädessä ;)

Tykkäsin tästä koko luvusta ja odottelen jatkoa innolla.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural


"Greed may not be good, but it’s not so bad, either. You humans think greed is just for money and power! But everyone wants something they don’t have."

Ava & Bannu By: Odo

Sirius93

  • Vieras
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #13 : 12.04.2011 23:19:14 »
Hyvin kirjoitettu, ja kiva, että tämä on vähän (ainakin näin aluksi) vähän erilainen luku. Harvemmin lukee kirjepainoitteisia tarinoita/lukuja.

Ainoa asia, joka jäi vaivaamaan oli tämä:

Äitisi vei taikasauvasi. Jo on reilua.

Mä ehkä pistäisin mielummin perään ekaan lauseeseen ?!, sillä se tois enemmän hämmennystä. Ja tohon toiseen lauseeseen ! loppuun, mun mielestä. Tois jämäkkyyttä paremmin tilanteeseen.

sennamiila

  • miss Lestrange
  • ***
  • Viestejä: 715
  • Slytherin Pride
    • Haaveeni hulluuden tatuoimat
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #14 : 13.04.2011 22:23:35 »
Beatrice: Oi, olen ylpeä susta, kun olit eka ;) Ja niin joo, oli tosiaan vain tämä ensimmäinen luku noilla kirjeillä kirjoitettu, kun halusin sillä tuoda vähän taustoja ja mielipiteitä esiin. Nyt pääsette sitten lukemaan ihan kunnon kerrontaa. Ja ehkä sä jotain järkyttävää pääset lukemaan - ehkä jopa jo tässä luvussa
Kuukeiju: Ooh, uusi lukija - kivakiva :) Joo, Islee tosiaan on ihan liian järkiperänen, mutta, noh, hän on Islee. Kiva kuulla, että tykkäät Medeiasta. Ja kyllä, Medeian äitikulta tosiaan on Bellatrix
Lumille: Hehee, Bellaa pistetään halvalla :D Ja miten niin Medeiasta tulee mieleen joku tuttu henkilö? Vihjaatko sä jotain? Minussa ja Medeiassa ei ole yhtään mitään samaa ;)
Natural: Ihanaa, että tulit takaisin :) Niin, niin, Medeia on hullu, mutta hulluthan tunnetusti ovat parhaita. Ja säkin näköjään ilmiselvästi olet sitä mieltä, että hulluus ja nerous kulkee käsi kädessä - mä olen tainnut hokea sitä jo ihan liian paljon. Siitähän vois tulla vaikka mun uus motto :D
Sirius93: Joo, halusin tästä tehhä tämmösen taustoja valaisevan luvun, joten mikäpä muukaan siihen paremmin sopi kuin kirjeet. Ja mitäköhän mä oikeen olen taas ajatellut. Tohon yhteen kohtaan siis tosiaan oli ainakii tarkotuksena tulla kysymysmerkki, mutta ilmeisesti miun silmät harittaa pahemmin ku huomaankaa. Pitäisi ehkä harkita niiden lasien käyttöä. Kiitos, kun huomautit :)

A/N: Ja virallisen epävirallinen Palapelisotku -päivä lähestyy loppuaan ja senna vasta äsken tajusi, että on keskiviikko ja uusi luku pitäisi laittaa. Antakaa sennalle anteeksi myöhäinen julkaisuajankohta, senna vain panikoi pahasti lauantaista ensi-iltaa, kun hän joutuu vetämään elämänsä ja yksitoistavuotisen näyttelijänuransa vaikeimman ja haastavimman roolin :) Ja kuitenkin muistin tämän vielä äskeisten kolmetuntisten näytelmäharjoitusten jälkeen. Pitäkää sennalle peukkuja, että esitykset menevät hyvin.

Ja tässä on teille jonkinnäköinen kuva Medeiasta (sama kuva mikä on miun bannerissa, mut hiukka isompana vaan). Ja tää viimestään todistaa sitten Lumille sen, ettei minussa ja Medeiassa ole mitään samaa ;) Ja kuvassahan ei siis toki ole senna 13 vee




II luku
Valheita, valheita, valheita ja ehkä hippunen totuutta



Medeia,

Tulisitko ensi viikolla Viistokujalle kanssani? Olisi mukava nähdä taas, pitkästä aikaa. Kaipailen sinua ja Nellietä. Laitoin hänellekin viestin ja hän on luultavasti myös tulossa. Joten jos vain pääsisit niin nähdään sitten.

   Islee



Medeian silmät saivat ovelan pilkkeen ja käsi lakkasi rapsuttamasta vieressä ikkunalaudalla istuvaa tornipöllöä. Totta kai hän menisi. Äiti ei tietenkään antaisi hänelle lupaa lähteä yksin, mutta mitä sitten? Eihän hän ollut koskaan ennenkään äidin käskyjä kuunnellut. Miksi siis kuuntelisi nytkään? Medeia todella kaipasi ystäviään. Koulun päätyttyä hän ei ollut nähnyt näitä kertaakaan ja oli joutunut tyytymään vain kirjeenvaihtoon.

Islee oli ollut perheineen matkalla jossakin päin Keski-Eurooppaa. Nellie oli toki ollut kotonaan ja tätä olisi periaatteessa ollut mahdollisuus nähdä, ellei olisi ollut äitiä ja äidin kieltoja. Äiti ei tahtonut päästää Medeiaa yksin yhtään minnekään, aivan kuin tämän tarkoitus olisi tehdä hänen elämästään mahdollisimman hankalaa. Hänhän oli jo kuudentoista. Kai siinä iässä saattoi jo yksin käydä Viistokujalla?

”Medeia!” kuului huuto alakerrasta keskeyttäen tytön ajatukset.

(mitä nyt taas, ole jo hiljaa)

Medeia huokaisi syvään pyöräyttäen silmiään, jätti kirjeensä ja tömisteli portaat alas. Bellatrix Lestrange, joka oli kuin vanhempi versio tyttärestään, seisoi eteishallissa kädet lanteilla.

”No mitä, äiti rakas?” Medeia kysyi ääni ivaa tihkuen.

”Mitä tämä tarkoittaa?” Bellatrix kysyi ja heristeli pergamenttia tytön nenän edessä.

”Mikä niin?” Medeia kysyi.

”Tämä!” Bellatrix pamautti. ”Seurusteletko sinä kuraveristen kanssa?”

(mistä hän tietää)

”Mitä sitten vaikka seurustelisinkin?” Medeia tokaisi koettaen olla mahdollisimman välinpitämätön ja asettua sillä tavoin äitinsä yläpuolelle. ”Eivätkä he ole kuraverisiä vaan jästi-”

”Myönnät siis?” Bellatrix kysyi siristäen uhkaavasti silmiään.

”En”, Medeia sanoi. ”En myönnä seurustelevani kuraveristen kanssa, mutta sen myönnän, että parhaista ystävistäni toinen on jästisyntyinen ja toinen puoliverinen.”

Bellatrix katsoi tytärtään järkyttyneenä. Pieni hymynpoikanen pyrki nostamaan Medeian suupieliä ylöspäin. Äidin järkyttäminen oli hänelle mitä suurinta hupia aina silloin, kun joutui homehtumaan kotona.

”Oletko jo unohtanut, mitä olet luvannut?” Bellatrix kysyi. ”Etkö sinä lainkaan tajua, millaista huonoa mainetta tämä tuo meidän suvullemme ja perheellemme?”

”Unohdin lupaukseni jo sinä hetkenä, kun sen annoin. Et sinä voi erottaa minua ystävistäni, teit tai sanoit sitten mitä tahansa. Niin muuten, meidän suvullamme on jo huono maine. Ja meidän... Miksi sinä tätä nyt kutsuitkaan...? Aivan, perheeksi. Meidän perheellämme maine on vielä huonompi kuin koko suvulla yhteensä ja sekin johtuu vain ja ainoastaan sinun mielenvikaisuudestasi.”

Bellatrix hengitti kiivaasti rinta kohoillen. Äidin raivostumiskynnys oli pikkuhiljaa ylittymässä, ja Medeia tiesi sen vuosien kokemuksella varsin hyvin. Hän oli periaatteessa tehnyt niin tarkoituksella. Hänestä oli mukava ärsyttää äitiään ja katsoa, kun tämä räjähti.

Oli siinä toki huonotkin puolensa, mutta eipä kotona juuri mitään muuta tekemistä ollut. Eikä äidin kanssa koskaan voinut keskustella ärsyttämättä tätä edes hiukkasen.

Medeia ei tiennyt, mistä kumpusi perimmäinen tarve heittäytyä niin hankalaksi kuin mahdollista. Tahtoiko hän vain nähdä, kuinka pitkälle äidin pinna venyisi sillä kertaa vai ihan vain ärsyttämisen ilosta? Oliko hänellä kenties jokin sisäinen palo jatkuviin tappeluihin äidin kanssa?

”Jos isäsi olisi täällä niin -” Bellatrix aloitti.

”Mutta minun isäni ei ole täällä, koska sinä sattumoisin jätit hänet!” Medeia huomautti.

”Asiahan ei ole noin vaan hän -”

”Kyllä se niin on. Tiedät sen itsekin. Ja minäkin tiedän, että jätit hänet. Miksi siis yrität valehdella minulle päin naamaa? Olet sitäpaitsi aivan surkea valehtelija. Pieninkin valhe näkyy silmissäsi.”

”Medeia! Nyt lopeta tuollainen suunsoitto välittömästi! Eikö sinulle ole opetettu minkäänlaisia käytöstapoja?”

”Mietitäänpä...” Medeia totesi ja oli pohtivinaan ankarasti. ”Isäni on jossain hevonkuusessa, joten hänen on paha alkaa mitään opettamaan ja äitini... No, äitini nyt on mitä on. Samanlainen itsekäs kusipää itsekin, eikä hänellä edes ole mitään käytöstapoja, joita opettaa.”

Bellatrix tuijotti tytärtään silmät leimuten.

”Mene huoneeseesi”, Bellatrix käski ääni raivosta täristen. ”Heti.”
   
"Toki, äiti rakas”, Medeia ivasi. ”Minähän teen aina kuten äiti käskee.”

”Vinoiletko sinä minulle?” Bellatrix kysyi.

”En tietenkään”, Medeia teeskenteli viatonta katsoen äitiään silmät levällään. ”Miksi minä nyt sellaista? Ja rakkaalle äidilleni vielä, tiedäthän”, ja lisäsi hiljaa. ”Paskiainen...”

Bellatrix astui niin nopeasti aivan Medeian eteen, ettei tyttö ehtinyt tehdä mitään. Ja ennen kuin hän huomasikaan, äidin käsi läjähti poskelle. Medeian pää kääntyi sivulle, mutta välittömästi hän käänsi uhmakkaan katseensa takaisin äitiin. Se tuntui hieman yllättävän Bellatrixia, mutta tämä kuitenkin onnistui kokoamaan itsensä ja katsoi tytärtään silmät salamoiden. Tosin niin katsoi myös Medeia äitiään, tismalleen samanlaisella katseella.

”Vihaan sinua!” hän sähähti.

Medeia käännähti kannoillaan ja juoksi portaat ylös huoneeseensa. Sinne päästyään hän paiskasi oven kiinni ja retkahti sängylleen syvään huokaisten. Isku tykytti poskessa samaa tahtia kiivaasti hakkaavan sydämen kanssa.

”Ei helvetti”, Medeia kirosi hiljaa.

Riita oli ollut pahin pitkään aikaan. Kyllähän tyttö usein ennenkin oli riidellyt äidin kanssa, mutta hetkeen he eivät olleet ottaneet näin rajusti yhteen. Se veti vertoja jopa sille kerralle loman alussa, jonka jälkeen äiti oli takavarikoinut hänen taikasauvansa. Eikä äiti koskaan ennen ollut lyönyt.

(kuinka hän saattoi, säälittävää suorastaan)

Medeia nousi jaloilleen, veti matka-arkun sängyn alta ja alkoi pakata siihen tavaroitaan. Hän lähtisi. Ei hän voisi asua samassa talossa väkivaltaisen äidin kanssa. Ties mitä muuta tämä vielä keksisi tehdä. Lukita hänet loppulomaksi huoneeseensa tai jopa kellariin, takavarikoida taikasauvan, takavarikoida pöllön, ettei hän voisi kirjoittaa ystävilleen.

Niin, ne ystävät. Äidillähän ei ollut mitään oikeuttaa päättää, kenen kanssa hän vietti aikaansa. Eikä Medeialla ollut koskaan ollut kovin paljoa vaihtoehtoja, ellei tahtonut jäädä yksin. Ei hänen ystäväkseen ollut tunkua, sillä monet tuntuivat suhtautuvan varauksella Mustan ja Lestrangen suvun jälkeläiseen.

Islee ei ollut välittänyt. Tai oikeastaan edes tiennyt. Islee oli jästisyntyinen, joten ei ollut sitä myöten myöskään ollut tietoinen puhdasverisistä suvuista tai juuri mistään muustakaan koko taikamaailmassa. Islee oli ollut ensimmäinen, joka oli puhunut Medeialle lajitteluseremonian jälkeen, kun he olivat istuneet tupapöydässään illallisella. Hetken arkailun jälkeen myös Nellie oli liittynyt mukaan heidän keskusteluunsa. Siitä illasta lähtien he kolme olivat pitäneet yhtä.

Oli tuvassa heidän lisäkseen myös kaksi muuta tyttöä, kaksoset, mutta he liikkuivat lähinnä kahdestaan.

Medeia suuntasi vaatekaapilleen ja latoi melkein puolet siellä olevista vaatteista arkkuunsa. Jotain hyötyä siitäkin, että arkku oli taioin sisältä laajennettu. Sitten tyttö vilkaisi suurta pöllöä, joka oli koko ajan istunut vaiti ikkunalaudalla.

”Pääset kohta taas matkaan, Lyra”, Medeia sanoi. ”Odota hetki, kirjoitan vain vastauksen Isleelle. Tiedät kyllä, mistä löydät minut sitten.”

Pöllö katseli suurilla, ymmärtäväisillä silmillään, kun Medeia etsi käsiinsä pienen palan pergamenttia, sulkakynän ja kirjoitti lyhyen viestin ystävälleen.


Enköhän minä pääse. Minäkin kaipailen teitä molempia. Tulen hulluksi täällä.

   Medeia



Medeia sitoi viestin Lyran koipeen ja laski sen ikkunasta ulos. Hetken aikaa tyttö seurasi linnun lentoa, mutta tämän kadotessa näkyvistä Medeia sulki ikkunan ja kääntyi taas pakkaamaan. Ensimmäiset sadepisarat ropisivat kattoon.

Viimein Medeia paiskasi matka-arkkunsa kannen kiinni, tarkisti vielä nopeasti, ettei mitään ollut unohtunut ja lähti huoneesta. Hän marssi portaat alakertaan, muttei yllätyksekseen nähnyt äitiään missään. Hän oli oikeasti jopa odottanut tämän seisovan ovella estämässä lähtöä.

Medeia suunnisti ovelle ja painoi kätensä kahvalle lähteäkseen ulos.

”Minne oikein kuvittelet olevasi menossa?” kuului hieman liiankin tuttu ääni hänen takaansa.

Medeia käännähti kannoillaan ja laski matka-arkkunsa lattialle. Olisihan se pitänyt arvata, että äidillä kuitenkin olisi sanottavaa hänen suunnitelmiinsa. Bellatrix nojasi oleskeluhuoneen ovenkarmiin kädet puuskassa.

”Se tuskin on sinun ongelmasi!” Medeia tiuskaisi.

”Äläkä uskallakaan puhua minulle tuollaisella äänensävyllä, nuori neiti”, Bellatrix totesi. ”Minä kysyin, minne olet menossa ja sinun kuuluu myös vastata siihen.”

”Ja minusta kun tuntuu, ettei minua voisi tuo vastaaminen vähempää kiinnostaa. Mutta jos välttämättä haluat tietää niin sanon, että menen vaikkapa tapaamaan kuraverisiä ystäviäni niin kuin sinä sanoisit.”

Bellatrixin silmät välähtivät vaarallisesti ja se sai Medeian varuilleen. Se oli merkki, että nyt liikuttiin hyvin arveluttavilla vesillä, joilla jokaista liikettään ja sanaansa piti harkita tarkkaan, koska muutoin sillä saattaisi olla vakaviakin seuraamuksia. Bellatrixin ollessa oikeasti vihainen Medeia hieman jopa pelkäsi tätä. Vaikka ei äiti ollut koskaan tehnyt mitään, mikä olisi aiheuttanut pelon. Ei äiti ollut koskaan millään tapaa edes satuttanut. Mutta pelkkä vihainen ilme sai Bellatrixin näyttämään siltä kuin tahtoisi tappaa tyttärensä siihen paikkaan.

”Sitä sinä et tee”, Bellatrixin sanoi yllättävän rauhallisesti. Mutta Medeia tunnisti vaaran aivan liian hillityssä äänessä. ”Sinä pysyt täällä.”

”Enkä takuulla pysy”, Medeia väitti vastaan. ”Sinulla ei ole valtaa määräillä minua!”

”Kyllä on. Olen sinun äitisi ja -”

”Et kyllä helvetissä ole! Se, että olet synnyttänyt minut huhtikuun viidentenätoista päivä vuonna 1976, ei vielä tee sinusta äitiäni. Et käyttäydy lainkaan niin kuin oikean äidin tulisi.”

”Medeia!”

Varoitus oli selkeä, mutta kuten niin usein ennenkin, Medeia jätti sen huomiotta. Bellatrixilta peritty impulsiivisuus otti tytössä vallan ja äidin kiellot saivat hänet näkemään punaista. Mikä tämä muka oli häntä komentelemaan?

”Painu helvettiin määräilemästä minun elämääni!”

Bellatrixin raivostunut ilme pyrki hymyilyttämään Medeiaa, joten hän katsoi parhaaksi kadota näkyvistä. Jos hän nyt purskahtaisi nauruun, hän saisi takuulla niskaansa kirouksen tai pari. Medeia huomasikin äitinsä käden jo hapuilevan taikasauvaa takana olevalta pöydältä ja aikoi tarttua omaansa voidakseen puolustautua, mutta se ei ollutkaan kaavun taskussa kuten olisi pitänyt.

(voi helvetti)

Medeia pakeni paikalta ennen kuin äiti ehti taikasauvaansa saada. Tyttö juoksi portaat ylös huoneeseensa, väisti täpärästi äitinsä lähettämän kirouksen, sulki ja lukitsi oven takanaan, nappasi taikasauvan sängyn alta, jonne se oli vierinyt, ja lysähti sitten nauraen lattialle ovea vasten. Tyttö todella nautti katsella, kuinka hänen äitinsä hermostui, vaikka yleensä ottaen ei äidin ärsyttäminen kovinkaan kannattavaa ollut.

Bellatrixin askeleet kuuluivat portaista, ja hetken kuluttua tämä jyskytti Medeian huoneen ovea.

”Avaa ovi!” Bellatrix käski.

”En”, Medeia kieltäytyi.

”Avaa tai minä avaan sen”, Bellatrix uhkasi. ”Ja sen voin luvata, ettei siitä mitään kovin hyvää seuraa. Tosin ei siitä hyvää seuraa, vaikka avaisitkin.”

Medeia vain nauroi. Hetken kuluttua valo välähti, ovi pamahti auki ja Bellatrix astui sisään. Hänen katseensa kiersi huonetta ja pysähtyi lattialla hänen jaloissaan makaavaan, hengästyneenä nauravaan Medeiaan.

”Nauratko sinä?” Bellatrix kysyi. ”Nauratko sinä minulle?”

Medeia pudisteli päätään katsoen ylös äitinsä kasvoihin.

”Olet kuin isäsi”, Bellatrix tokaisi.

Medeian nauru lakkasi ja hän kohottautui kyynärpäidensä varaan. Tyttö katsoi äitiään räpäyttämättä silmäänsäkään. Isästä ei kovin usein puhuttu ja jos puhuttiin, keskusteluissa, tai oikeastaan riidoissa, toistuivat aina samat asiat.

(joko se taas alkaa)

”Mitä tarkoitat?” Medeia kysyi.

”Samanlaisia olette molemmat”, Bellatrix tuhahti. ”Pettureita ja valehtelijoita.”

Medeia nousi seisomaan niin nopeasti, että sai äitinsä kavahtamaan kauemmas. Hän katsoi Bellatrixia silmät salamoiden.

”Minun isäni ei ole petturi ja valehtelija”, Medeia sähähti. ”Sano minusta mitä sanot, en välitä. Mutta lopeta isän jatkuva soimaaminen.”

”Se on totta”, Bellatrix tokaisi. ”Ja sinä olet -”

”Tiedätkö keneltä olen sen oppinut? Valehtelun? Kuka sen on minulle mahtanut opettaa? Ei ainakaan isäni, jonka olen nähnyt viimeksi ollessani kolmevuotias! Ennen kuin ajoit hänet pois! Mikä olisi ainoa mahdollisuus?”

”Jos tarkoitat -”

”No helvetti kyllä tarkoitan! Juuri sinua! Sinä minut valehtelemaan olet opettanut! Turha kiistää tosiasioita!”

”Olet kuin isäsi! Hänkin -”

”Lopeta jo!”

Ennen kuin ehti tajuta mitään tai edes puolustautua, Bellatrix lennähti vauhdilla taaksepäin, törmäsi käytävän seinään ja lysähti tajuttomaksi mytyksi lattialle. Äidin taikasauva lensi Medeian käteen. Medeia katsoi äitiään hetken ja juoksi ulos vilkaisemattakaan taakseen. Nyt hän vihdoin pääsisi vapauteen, pois äidin jatkuvan kontrollin alta, jota oli joutunut kestämään jo aivan liian pitkään.

**

Pienikokoinen, kolmivuotias tyttö ryntäsi sisään totaalisen järkyttyneenä. Niin järkyttyneenä, että kompasteli omiin jalkoihinsa. Hengitys oli nopeaa ja pinnallista, sydän takoi vasten kylkiluita ja ahdistus oli selkeänä luettavissa tummista silmistä.

”Äiti! Äiti! Äiti!” tyttö kiljui hädissään ja pyöri ympäriinsä nähdäkseen naisesta edes pienen vilauksen jossakin.

Äiti ilmestyikin huoneestaan. Hän katsoi tytärtään tummat kulmat kysyvästi kurtussa.

”Mitä nyt?” äiti kysyi hivenen kärsimättömänä, mutta sävy katosi äänestä heti, kun hän huomasi, kuinka tytär oli aivan suunniltaan. ”Mitä on tapahtunut?”

”Siellä...” tyttö yritti, ”oli käärme... Ulkona oli käärme, ja minä pelästyin kamalasti, ja se oli niin pelottava ja musta, ja minä... minä...”

”Rauhoitu nyt”, äiti käski. ”Ei voi yksi käärme olla noin kamala asia. Jos sinä käärmeen olet nähnyt niin ei se nyt koko maailmaa kaada.”

”Mutta kun se oli niin pelottava!” tyttö huudahti. ”Äiti, minua pelottaa!”

”Kuulepas nyt”, äiti aloitti vakavana. ”Luihuiset eivät pelkää mitään, etenkään käärmeitä, sillä käärme on tupamme symboli.”

”Entä jos en olekaan luihuinen?” tyttö kysyi varuillaan.

”Kyllä sinä olet”, äiti tokaisi. ”Ei minun tyttäreni voi muuta ollakaan kuin luihuinen. Sitäpaitsi koko muu sukusi on luihuisessa, joten mikset sinäkin olisi?”

”En minä vaan tiedä”, tyttö kohautti välttelevästi olkiaan. ”Jos minä olenkin erilainen ja päädyn jonnekin muualle. Tai jos en haluakaan olla luihuinen.”

”Mikset haluaisi?” äidin silmissä välähti vaarallisesti. ”Tahdotko sinä pettää koko sukusi?”

”En minä”, tyttö sanoi hiljaa ja kohotti sitten arkailevan katseensa. ”Mutta minua silti pelotti se käärme.”

”Voi sinua”, äiti huokaisi silmiään pyöräyttäen. ”Tule tänne.”

Tyttö meni hitaasti äitinsä luo ja pakottautui katsomaan tätä silmiin. Tavallisesti hän parhaansa mukaan vältteli äidin katsetta, mutta nyt siinä oli jotain, mitä hän ei ollut ennen huomannut. Se oli lämmin, turvallinen.

Äiti kumartui tyttärensä puoleen ja nosti tämän varovasti syliinsä. Tyttö kietoi kätensä äidin kaulalle ja laski päänsä tämän olkapäälle.
« Viimeksi muokattu: 29.09.2017 14:50:45 kirjoittanut sennamiila »


Ja mulla kiire etsimään taas uusi syy,
miksen voi olla onnellinen nyt
ja rakastaa sitä, mitä mun vieressä odottaa.

Lumille

  • Virhe ohjelmoinnissa
  • ***
  • Viestejä: 164
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #15 : 13.04.2011 22:47:47 »
Lainaus
(mistä hän tietää)

Vau.
Voin jo iha aluksi varoittaa, että olen oikeastaan juuri nyt tosi huono kommentoimaan mitään ihmeellisyyksiä, mutta sä olit kyllä tosi hienosti saanut kuvattua Medeian tunteet ja kaikkea, ja varsinkin nuo sulkeissa olevat pienet jutut oli hienoja. :) Jotenkin kohtaus oli vaan niin tuttu ja arkipäiväinen, mutta on vaan jotenkin niin kummallista kuinka yksi paha riita äidin kanssa sekoittaa heti koko pakan. Olit hienosti saanut kuvattua kaikkia niitä "tänne en kyllä tule enää ikinä" -tunteita, ja jotenkin mä kyllä ymmärrän Bellaakin ihan tässä. Mutta joo, ehkä ne on vaan niitä aika kummallisia juttuja, jotka on vaan niin monelle niin tuttuja mutta silti kuitenkin merkillisiä.

Mutta hei, kiitos taas tästäkin pätkästä! (:


Hermione Granger

  • ***
  • Viestejä: 201
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #16 : 14.04.2011 17:44:23 »
Ihanaa! Medeia on aika kiinostava hahmo... Ja missäs tuvassa neiti oli? En ihan heti usko, että hän on luihuinen...

Jatkoa odottava:
Hermione

Natural

  • Ravenclaw
  • ***
  • Viestejä: 690
  • ... and yet i smile.
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #17 : 16.04.2011 22:46:04 »
Tännekin on tullut jatkoa, jee!

Aivan mahtava luku oli tämä. Medeia on koko ajan kiinostavampi ja ihanampi, mutta kyllä Bellakin ihana on, molemmat jääräpäitä :) .

Lainaus
”Unohdin lupaukseni jo sinä hetkenä, kun sen annoin”, Medeia töksäytti. ”Et voi erottaa minua ystävistäni, teit tai sanoit sitten mitä tahansa. Niin muuten, meidän suvullamme on jo huono maine. Ja meidän... Miksi sinä tätä nyt kutsuitkaan...? Aivan, perheeksi. Meidän perheellämme maine on vielä huonompi kuin koko suvulla yhteensä ja sekin johtuu vain ja ainoastaan sinun mielenvikaisuudestasi.”
Aivan mahtava kohta. Medeia on kyllä nii ihana.

Joo mut siis tykkäsin tästä koko luvusta. Haa, haluan jo päästä lukemaan seuraavaa lukua!

Kiittäen ja kumartaen,
 Natural


"Greed may not be good, but it’s not so bad, either. You humans think greed is just for money and power! But everyone wants something they don’t have."

Ava & Bannu By: Odo

Sirius93

  • Vieras
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #18 : 17.04.2011 16:03:07 »
OOh! Täällä on lisää! Vähän hyvä jatko! Mä en tainnu ainakaa huomata aikaisemmin, et Bella olis ollu ton Medeian äiti, jos sitä edes aikaisemmin mainittiin... auts!
Pidän tosta, että Medeia on Bellaa vastaan. Se on hienoa!
Jatkoa odotellessa! :D

sennamiila

  • miss Lestrange
  • ***
  • Viestejä: 715
  • Slytherin Pride
    • Haaveeni hulluuden tatuoimat
Vs: Palapelisotkuja
« Vastaus #19 : 20.04.2011 15:10:56 »
Lumille: Ai olet huono kommentoimaan ihmeellisyyksiä vai? Kuule, minäpä sain kommentistasi irti paljonkin asiaa :) Ehkä noi Medeian tunteet (tahdon vapautta!) on mulle sen takia helppoja, koska itte oon tämmöin Medeia nro 2 :D Ihan normaalia tuollainen riitely. Kiitän kommentistasi
Hermione Granger: Ooh, sinäkin täällä, kivakiva ja kiitos kommentista :) Ja eiköhän tuo Medeian tupa pian selviä, itse asiassa jopa tässä luvussa
Beatrice: Kiitän vielä kerran tsempistä esityksiin. Kuten jo viestiäkin laitoin niin meni aivan loistavasti, koska onnistuimme herkistämään yleisönkin kyyneliin saakka :) Ja mie olin jopa niin taitava, että onnistuin kesken esityksen herkistämään itseni kyyneliin (ei sillä, se kuului kyllä rooliin, mutta joka tapauksessa). Ja koska Medeia on pikku-Bella niin hänest on ihan pakko tykätä, jos Bellastakii tykkää ;) Kiituksia paljon
Natural: Joo, Medeia ja Bellahan on aika lailla toistensa kaltaisia: tulta ja tappuraa :) Hihii, tuo kohta minkä sie lainasit :D Tykkään siitä. Kiittää ja kumartaa (vaikka on neiti niin tässä tapauksessa nyt kumartaa)
Sirius93: En oo ihan varma, oon jossain vaiheessa saattanu mainita, että Bella on Medeian äiti. En kuitenkaan pistä päätäni pantiksi, sillä jos olenkin väärässä niin se on sitten pää poikki :D Ja kyllä, kyllä, äiti-tytärdraamaa - ja kunnolla. Kiitoksia kommentistasi :)

A/N: No niin, ja tällä kertaa laitan jatkon jo kauan ennen puoltayötä, koska kuudelta alkavien kolmen tunnin näytelmäharkkojen jälkeen en välttämättä jaksa tänne enää tulla. Edellinen yö nimittäin meni äikän aineen kanssa tapellessa. Mutta tämän pidemmittä puheitta - kolmas luku, olkaapa hyvät :)




III luku
Tukea ja turvaa



Sirius Musta istui kotonaan nojatuolissa lukemassa Päivän profeettaa. Liekit tanssahtelivat tulisijassa luoden lämpöä muutoin viileään oleskeluhuoneeseen. Koko päivä oli ollut kylmä ja hetkeä aiemmin oli alkanut vielä sataakin, joten pieni lisälämmitys ei todellakaan ollut pahitteeksi.

Sirius sulki lehden, taitteli sen ja asetti pöydälle juuri, kun ovelta kuului koputus. Hän nousi venytellen ylös ja meni avaamaan oven yllättyen täysin siitä, kenet löysi rappusilta seisomasta.

”Medeia!” Sirius huudahti. ”Mitä sinä täällä teet?”

”No olipa kohtelias tervehdys”, Medeia totesi hieman myrtyneenä. ”Että hei vaan sinullekin, Sirius. Saisinko tulla sisään? Täällä sataa oikein kivasti vettä, jos et sattunut huomaamaan.”

”Tietenkin”, Sirius sanoi ja laski tytön peremmälle sulkien oven tämän takana.

Niin, ulkona todellakin satoi vettä ja rankasti, sen huomasi Medeiasta. Pitkät, mustat, muutenkin vallattomat kiharat olivat entistä enemmän sekaisin ja liimautuneet kiinni kasvoihin. Kaapu näytti märältä ja painavalta. Sirius otti esiin taikasauvansa ja kuivasi tytön päästä varpaisiin parissa sekunnissa.

”Kiitos”, Medeia sanoi. ”Tuli heti jotenkin lämpimämpi olo.”

Medeia jätti matka-arkkunsa eteiseen, kun Sirius mitään kysymättä ohjasi hänet peremmälle taloon ja viittasi istumaan nojatuoliin takanedustalle. Sirius kietoi paksun huovan tytön harteille ja istuutui sitten itse nojatuoliin tätä vastapäätä. Tämä ei ollut ensimmäinen, ja tuskin viimeinenkään kerta, kun Medeia ilmestyi yllättäen hänen ovensa taakse pyytäen päästä sisään.

”Vinga”, Sirius käski uteliaisuuttaan oleskeluhuoneeseen ilmestynyttä kotitonttua. ”Tuo Medeialle kupillinen kuumaa kaakaota.”

”Toki, isäntä”, Vinga sanoi ja palasi pian höyryävän kuuman kaakaomukin kanssa. Medeia otti mukin kotitontulta, joka katosi asiansa toimitettuaan. Hän puhalsi enimmät sakeat höyryt nesteen päältä ja otti sitten pienen kulauksen kaakaota, joka koko kehoa mukavasti lämmittäen kiemurteli vatsaan.

”Mitä sinulle on käynyt?” Sirius kysyi. ”Olit vielä hetki sitten kuin uitettu koira ja -”

”Sinähän sen tiedät”, Medeia hymähti. ”Siis sen, millainen on uitettu koira.”

”Niin tiedän”, Sirius virnisti. ”Mutta kerropa minulle, miksi ylipäätään olet liikkeellä koko kesän rankimman sateen aikaan.”

Medeia huokaisi hiljaa. Jo siitä Sirius saattoi melkein arvata, mitä oli tulossa.

”Äiti taas”, Medeia kertoi osoittaen Siriuksen päätelmät todeksi. ”Kyllä sinä tiedät. En voi olla hetkeäkään samassa talossa, puhumattakaan sitten samasta huoneesta, hänen kanssaan tulematta hulluksi. Me vain riitelemme koko ajan. Ei ole päivää, ettemme riitelisi jostakin.”

”Tuon olen kuullut monta kertaa aiemminkin”, Sirius sanoi. ”Mutta nyt kyllä vaikuttaa siltä, että on käynyt jotain muutakin. Tai niin ainakin voisi päätellä raahaamastasi matka-arkusta. Oletko menossa jonnekin?”

”Ajattelin, että...” Medeia takelteli sanoissaan. ”Tai siis... Jos vain voisin jäädä tänne?”

Medeia katsoi Siriusta anovasti alta kulmien. Miehen suu heltyi hymyyn.

”Tietenkin”, Sirius lupasi. ”Olenhan sanonut sinun olevan aina tervetullut tänne minun seurakseni. Eihän minulla ole täällä ketään juttukaveria paitsi Vinga, joten aika käy helposti pitkäksi.”

”Kiitos, Sirius. Tiesin, että voin luottaa sinuun. Minusta tuntuu, että sinä olet ainoa, joka oikeasti ymmärtää minua. En osaa selittää sitä, mutta -”

”Tajuan kyllä, mitä ajat takaa. Onhan se toki hämmentävää, että lähes koko muu suku on Luihuisessa ja sitten itse menee ja päätyykin Rohkelikkoon. Olenhan itse kokenut myös sen kaiken.”

”Tiedän. Mutta minä olen ylpeä siitä, että olen rohkelikko. Luihuiset ovat inhottavia, suvaitsemattomia saastoja. Etenkin minun äitini – hän on pahin kaikista. Haukkumassa koko ajan isääni ja valehtelemassa minulle päin naamaa. Kyllä minä tiedän, että hän jätti isän, heitti tämän ulos, kun minä olin kolmevuotias. Näinhän minä kaiken.”

”Sinä näit sen? Et ole koskaan kertonut.”

”Ei kai ole vain tullut mieleen. Mutta kyllä, minä näin sen. Kuulin, kuinka äiti vain huusi isälle, että 'painu helvettiin ja pysy siellä'. En tietenkään ymmärtänyt sitä silloin, nyt ymmärrän. Ja äiti vain koko ajan väittää, että isä on petturi ja valehtelija ja siinä samassa vielä sanoo minun olevan tismalleen samanlainen. Ei sillä, en välitä siitä, että hän puhuu paskaa minusta, mutta lopettaisi jo isän jatkuvan soimaamisen.”

”Tänään on tapahtunut jotain vakavampaakin, eikö? Et sinä vapaaehtoisesti olisi lähtenyt kaatosateeseen kävelemään. En ainakaan usko niin. Ja matka-arkusta päätellen olet lähdössä pois kotoa pitkäksikin aikaa. Sano toki, jos olen väärässä.”

(aina hän näkee minun lävitseni)

Puut paukahtelivat takassa ja Medeia suuntasi katseensa sinne. Liekit tanssivat tulisijassa aina vain ylemmäs ja ylemmäs. Siinä oli jotakin kummallista, taianomaista. Medeia oli aina tuntenut ikään kuin voimaantuvansa tulen katselusta. Tulisielu, niin kuin äiti oli joskus sanonut. Ja se Medeia todella tunsi olevansa. Hänen sisällään paloi liekki, kaipuu johonkin, jota hän ei itsekään tunnistanut. Vuosi vuodelta liekki muuttui nälkäisemmäksi, eikä mikään tuntunut tyydyttävän sitä.

Rohkelikko, tulen tupa. Ensimmäisenä iltanaan Tylypahkassa Medeia oli lajiteltu Rohkelikkoon. Sitä hän oli toivonutkin, hän oli tahtonut olla kuten Sirius. Hän ei tahtonut jatkaa tai edes millään tapaa kunnioittaa sukunsa menestyksekästä luihuisten linjaa. Ei, heistä Medeia oli saanut tarpeekseen asuttuaan yhden kanssa koko pienen elämänsä ajan.

Paljon siitä oli saanut sen jälkeen kuullakin. Eihän Mustien ja Lestrangien jälkeläinen vain voinut olla mikään rohkelikko. Mutta Medeia oli ylpeä tuvastaan. Eihän se tietenkään ollut helppoa ollut, etenkään aluksi, mutta Medeia oli tottunut siihen ajan kuluessa.

”Niin”, Medeia myönsi oltuaan pitkän aikaa hiljaa. ”Olet aivan oikeassa. En vain voi enää asua kotona. Äiti tekee minut hulluksi, senhän minä taisin jo sanoakin. Tänään tapahtui kuitenkin jotain... Me riitelimme taas. En tiedä, miten hän oikein oli saanut tietää ystävistäni. Sanoi vain, etten saa seurustella kuraveristen kanssa. Ei hän voi noin vain päättää ystäviäni. Jos parhaista ystävistäni toinen on jästisyntyinen ja toinen puoliverinen, ei hänellä pitäisi olla siihen mitään sanomista. Mutta tietenkin hänellä on, koska hänen mielestään on minun arvolleni sopivampaa seurustella puhdasveristen luihuisten kanssa. Ikään kuin minä muka haluaisin. No, tietenkin siitä sitten tuli meille pientä, eikä välttämättä ihan niin pientäkään, sanaharkkaa ja äiti... No, hän löi minua. Sen vuoksi tahdoin lähteä pois.”

”Hän löi sinua?” Sirius varmisti.

”Hän löi minua. Eikä siinäkään vielä ollut kaikki. Kun sitten olin lähdössä, oli äiti välittömästi kieltämässä minua. Hän yritti jopa kirota minut, kun juoksin huoneeseeni etsimään taikasauvaani. Hyvä on, minä myönnän, ärsytin häntä tahallani niin kuin aina ennenkin. Sitten äiti alkoi taas puhua paskaa isästä. Se oli minulle viimeinen pisara, ja minä taisin tainnuttaa hänet. Tai siis aseistariisuin, mutta hän lennähti päin seinää ja jäi lattialle aivan liikkumattomana. Jos hän olisi ollut tajuissaan niin kai hän olisi estänyt lähtöni?”

Sirius katsoi Medeiaa suu auki pitkän aikaa. Medeia vilkaisi äitinsä serkkua, kun tämä ei vastannut mitään, ja virnisti anteeksipyytävästi nähtyään miehen järkytyksen.

”Tainnutit äitisi?” Sirius viimein sai kysyttyä.

Medeia nyökkäsi.

”Olet varmasti ensimmäinen ihminen maan päällä, joka tuohon ihmetekoon on kyennyt”, Sirius sanoi. ”Sinä, 16-vuotias tyttö, tainnutit äitisi, mestarikaksintaistelija Bellatrix Lestrangen. Se olisi pitänyt nähdä.”

”Sinun olisi pitänyt nähdä hänen ilmeensä, kun haukuin hänet itsekkääksi kusipääksi”, Medeia naurahti. ”Se vasta oli jotakin.”

”Uskon sen.”

”Mutta tuon jälkeen en usko, että minulla on enää asiaa kotiin. Äiti varmasti tappaa minut, jos palaan. Hän mahtaa olla äärettömän vihainen, kun palaa tajuihinsa.”

”Hyvin todennäköistä. Mutta sinun täytyy muistaa, että äitisi on aina ollut hyvin kiivas ja tulinen luonne. Kuten sinäkin.”

Medeian silmät välähtivät varoittaen kohden Siriusta.

”Tiedän kyllä, miten vihaat sitä, kun sinua sanotaan äitisi kaltaiseksi”, Sirius jatkoi nopeasti. ”Sille ei kuitenkaan voi mitään, se on kaikki täyttä totta. En ole vielä koskaan tavannut äitiä ja tytärtä, jotka olisivat yhtä paljon toistensa kaltaisia kuin te kaksi. Olette niin samanlaisia, mutta tavallaan kuitenkin aivan erilaisia. No, joka tapauksessa äitisi voi olla erittäin vaarallinen sille päälle sattuessaan. Onneksesi, tai ainakaan toivottavasti, et ole vielä joutunut kokemaan sitä. Hän kykenee tosiaan satuttamaan ihmisiä pahasti, jos niin tahtoo.”

”Olisiko...” Medeia mietti. ”Olisko hän voinut satuttaa isääni?”

”Tuohon on paha sanoa mitään. Minä en tiedä mitään siitä, mitä heidän välillään on tapahtunut. Se voi kuitenkin olla mahdollista, enkä lainkaan epäilisi sitä, kun ottaa huomioon äitisi erittäin räjähdysalttiin luonteen. Mutta nyt oli siis kysymys sinun kotiinpaluustasi. Minä ehdottaisin, ettet sinne ainakaan pieneen hetkeen palaisi, sillä jostakin kumman syystä minusta tuntuu, että äitisi on tällä hetkellä raivoissaan. Sinä olet juuri aseistariisunut ja tainnuttanut hänet. Missä hänen taikasauvansa muuten tällä hetkellä on?”

Medeia veti taikasauvan esiin kaapunsa taskusta.

”Tässä”, hän sanoi ja ojensi sitä kohden Siriusta, joka otti taikasauvan käteensä ja tutkaili sitä hetken aikaa ojentaen sen sitten takaisin Medeialle.

”Vielä vihaisempi äidistäsi tulee, kun hän huomaa sinun vieneen hänen taikasauvansa”, Sirius totesi.

(yllättävää sinänsä)

”Niin”, Medeia myönsi. ”Mutta siinä nyt ei ole mitään uutta, että hän on vihainen minulle. Minusta tuntuu, että sitä hän on nykyään jatkuvasti.”

”Ei kai nyt sentään jatkuvasti?” Sirius kysyi.

”Ainakin silloin, kun minä satun olemaan hänen näköpiirissään. Eli vähintään kerran päivässä. Olen yrittänyt parhaani mukaan vältellä äitiä ja ruokaillakin eri aikaan, mutta jossakin vaiheessa osun aina hänen tielleen ja silloin hän on vihainen.”

”Niin no... Äitisi tuntien kyllä sekin on tosiaan mahdollista.”

”Äitini tuntien se on mahdollista. Ei hän varmaan mitään muuta osaa enää tunteakaan kuin vihaa. Toisaalta on taas mielenkiintoinen ajatus äidistä ilman taikasauvaa. Eihän hän tule ilman sitä millään toimeen.”

**

Tyttö nyyhkytti hiljaa keskellä lattiaa. Hänen paljaan polvensa iho oli rikki, siitä valui verta vaalealle iholle. Sattui niin kovaa.

Äiti ilmestyi näkyviin jostakin. Hän jähmettyi paikoilleen nähdessään tyttärensä lattialla kerälle käpertyneenä, lujat nyyhkytykset selkää värisyttäen.

Äiti ravisteli itsensä takaisin todellisuuteen, meni tyttärensä luo ja polvistui tämän viereen. Tyttö kohotti epätoivoiset, kyyneleiden tahrimat kasvonsa äitiin.

”No mitä nyt on käynyt?” äiti kysyi. ”Kaaduitko sinä?”

Tyttö nyökytteli. Niin, hän oli kaatunut, kompastunut. Ei kolmevuotias vielä jalkojaan täydellisesti osannut hallita, joten se ei ollut ihmekään. Mutta sitten hän oli lyönyt polvensa johonkin terävään, ties mihin. Se oli sattunut ja saanut polven vuotamaan verta. Ja nyt siinä tykytti ikävästi ja verta valui yhäkin.

”Ei sen vuoksi kannata itkeä”, äiti totesi.

”Mutta minuun sattuu”, tyttö kuiskasi.

”Silti”, äiti sanoi. ”Sinun täytyy opetella vahvaksi, sillä vain heikot näyttävät, jos heihin sattuu. Vain heikot itkevät. Ethän sinä tahdo olla heikko?”

”E-en”, tyttö nyyhkäisi.

”Sitähän minäkin”, äiti totesi. ”Sinä olet minun tyttäreni, eikä minun tyttäreni voi olla heikko. Sinun täytyy olla vahva, etkä saa itkeä.”

Itku kuristi tytön kurkkua, uusi, luja nyyhkytys ravisteli taas koko kehoa. Kyyneleitä ei voinut estää valumasta poskille ja tahrimasta jo valmiiksi likaisia kasvoja. Siitä välittämättä tyttö kuitenkin nousi istumaan.

Äiti tarttui käsillään tytön loukkaantuneeseen jalkaan, nosti hiukan ja kumartui sen puoleen. Välittömästi itku lakkasi, kun tyttö jäi ihmettelemään, mitä hänen äitinsä oikein teki. Äiti katsoi tytärtään, hymyili pienesti ja painoi sitten pehmeät huulensa haavan päälle.

”Onko jo parempi?” äiti kysyi taas suoristauduttuaan ja laskettuaan irti jalasta.

”Ei satu enää”, tyttö henkäisi. ”Enkä minä itke, koska en ole heikko.”
« Viimeksi muokattu: 29.09.2017 15:03:56 kirjoittanut sennamiila »


Ja mulla kiire etsimään taas uusi syy,
miksen voi olla onnellinen nyt
ja rakastaa sitä, mitä mun vieressä odottaa.