Name: Kallisarvoisin lahja
Author: HarryPotterFan4Ever
Beta: Merrrí
Fandom: Percy Jackson
Genre: romance, fluffy
Pairing: Percy/Annabeth
Rating: S
Words: 708
Summary: Sydämeni heitti kuperkeikan. Percy, jumalaksi? Mitä ihmettä? Ei Percysta saanut tulla jumalaa.
Warnings: Spoilaa Jumalten sotaa!
A/N: Mä ajattelin, että Finissä on nyt niin hirveän vähän Percy Jacksonia, niin päätin sitten kirjoittaa siitä fandomista. On mulla tulossa jatkoficcikin, mutta se on vielä vaiheessa. Tässä on aika paljon kopioitu Jumalten sodasta, loppu on kylläkin itse kehitetty. Yritin kuitenkin tehdä tästä erilaisen kuin kirjassa.
_____________________________________________________________________________
Puristin Percya käsivarresta, kun äiti sanoi nimeni. Ja sitten menin jumalten eteen. Polvistuin äitini eteen.
”Sinä, tyttäreni, olet ylittänyt kaikki odotukset. Olet käyttänyt järkeäsi, voimiasi ja rohkeuttasi tämän kaupungin ja meidän valtamme tyyssijan puolustamiseen. Meidän tietoomme on tullut, että Olympos on…sanotaanko hajotettu. Titaanien johtaja teki paljon tuhoa, joka on korjattava. Mutta jumalat katsovat myös, että kaupungin ilmetä voisi kohentaa. Me tulkitsemme tämän tilaisuudeksi. Ja sinä, tyttäreni, suunnittelet uudet rakennukset”, äiti sanoi minulle. En uskonut korviani.
”Mi-minäkö?”
Äiti katsoi minua. ”Etkö sinä muka ole arkkitehti? Sinä olet tutkinut itsensä Daidaloksen menetelmiä. Kuka sopisi paremmin suunnittelemaan Olympoksen uuden ilmeen ja tekemään siitä monumentin, joka pysyy pystyssä kokonaisen eonin?”
”Saanko minä suunnitella mitä haluan?” kysyi ja siinä vaiheessa vähintään menetin tajuntani. En saanut selvää mitä äiti sanoi seuraavaksi. Muut jumalat kuitenkin halusivat itselleen patsaita.
”Nouse tyttäreni, Olympoksen virallinen arkkitehti!”
Menin takaisin Percyn viereen. Percy virnisti minulle ja sanoi jotain. Minä vastasin jotain tämän tyylistä. ”Pitää…pitää ruveta suunnittelemaan…konseptipaperia ja, hmm, lyijykyniä.”
Poseidon kutsui vähän liiankin kovaa Percya eteen. Tiesin, että hän sai jonkun valtavan lahjan. Me emme olisi selvinneet ilman Percya. Puristin Percyn kättä rohkaisevasti ja hän käveli jumalten keskelle. Hän kumarsi Zeukselle ja polvistui Poseidonin eteen.
Kukaan salissa ei kieltänyt Percyn ansaitsevan palkkionsa. Olisin odottanut, että edes Hera tai äiti olisi sanonut jotain. Äiti hymyili minulle, kun vilkaisin häntä epäuskoisena. Aivoni toipuivat nopeasti ja pian käsitinkin mitä ympärillä tapahtui.
”- sataan vuoteen, mutta jos sinä, Perseus Jackson, niin haluat, sinut korotetaan jumalaksi. Kuolemattomaksi. Ikuiseksi. Olet palveleva isäsi alaisena aikojen loppuun asti?, Zeus sanoi selvästi. Sydämeni heitti kuperkeikan. Percy, jumalaksi? Mitä ihmettä? Ei Percysta saanut tulla jumalaa. Sittenhän emme koskaan tapaisi. Minun on pakko myötää, että jatkoin taistelua vain hänen takiaan. Luke on jo tarpeeksi ja nyt Percykin riistetään minulta!
”Minäkin kannatan ajatusta”, äiti sanoi ja minä huomasin, että hän silmäili minua. Äiti, hän halusi erottaa minut ja Percyn!
Percy kääntyi minuun päin, mutta välttelin hänen katsettaan. En halua nähdä sitä, miten pahoillaan hän on. Tai tuskin hän edes on pahoillaan. Miksi aina minulta riistetään ne joista välitän? Ensiksi Thaleia, sitten Luke ja nyt vielä Percy. Tunsin kyyneleiden tulevan ja käänsin itseni poispäin Percysta.
”Ei.”Percy ääni kaikui salissa, jossa oli yhtäkkiä aivan hiljaista. Jumalat katsoivat toisiaan hämmästyneenä.
”Ei? Etkö sinä…ota vastaan meidän suuremoista lahjaamme?” Zeus sanoi epäuskoisena.
Minä en kuullut Percyn selittelyä. Ajattelin vain; hän ei lähde, hän ei lähde! En huomannutkaan miten olin nostanut kädet suuni eteen.
”Mutta minä haluan silti lahjan. Lupaatteko toteuttaa toivomukseni?”
Jumalat keskustelivat Percyn kanssa vielä jonkun aikaa. Olisin halunnut vetää hänet sieltä pois. Oli inhottavaa vain odottaa ja istua paikoillaan. Minulle oli annettu tuoli, koska olin muutenkin haavoittunut.
”Kunniakaarti!? Poseidon huusi ja minä hätkähdin. Kykloopit muodostivat kunniakäytävän Percylle.
?Tervehtikää Perseus Jacksonia! Olympoksen sankaria? ja minun isoveljeäni”, Tyson sanoi kun Percy käveli kunniakäytävää pitkin. Minä nilkutin hänen perässään.
Heti, kun olimme päässeet ulos, kysyin Percylta. ”Miksi ihmeessä kieltäydyit?”
Ihme, kyllä Percy punastui, ihan oikeasti. ?No, en minä halunnut jäädä kököttämään tuonne ikuisiksi ajoiksi. Hei, olen vasta viisitoista!? Percy ei näyttänyt muistavan, että hänellä oli tänään syntymäpäivä.
”Hei, leväaivo, et sinä minua hämää. Kerro totuus, tuon sinä kerroit jumalille”, sanoin ja katsoin häntä vaativasti. Hän huokaisi.
”Okei, mutta mennään jonnekin syrjemmäs”, Percy sanoi ja tarttui kädestäni kiinni. Hän johdatti minut syrjään jonkun suihkukaivon luo.
”No”, minä sanoin. ”Kerro.”
”Silloin kun kylvin Styksjoessa, minun oli keksittävä, joku asia joka pitää minut edelleen, niin kuin jalat maassa. Ja minä ajattelin, no, sinua”, Percy sanoi. Voi, hän kuulosti niin suloiselta. Minun olisi heti tehnyt mieli suudella häntä. On se kyllä hiukan outoa, että Athenen tytär pitää sillä tavalla Poseidonin pojasta.
”Tulihan se sieltä, leväaivo”, sanoin ja katsoin kädet puuskassa Percya. Hän katsoi minua pelästyneenä, kuin olisin voinut lyödä häntä. Hei, voiko maailman pelastanut puolijumala pelätä minua?
Vedin Percyn lähelleni, se oli hetken mielijohde ja kiedoin käteni hänen niskaansa. Ja sitten suutelin häntä. Yllätykseni Percy ei vastustellut. Minä kuitenkin irtauduin kun näin äitini katsovan meitä järkyttyneenä.
”Ei se nyt noin paha ollut”, minä sanoin melkein nauraen Percyn typertyneelle ilmeelle.
”Ei, ei ollut. Mutta en minä tiennyt, että sinä…”, Percy lopetti, kun huomasi Athenen kävelevän raivostuneena meitä kohti. ”Minun on varmaankin parasta lähteä.”
Tyypillistä, minä sain yksin kokea äidin raivon. Silti, ei minua haitannut, vaikka sain kerrottua Percylle tunteistani - tavalla tai toisella- ja hän oli edelleen ihminen. Siinä oli aivan tarpeeksi hyvä lahja.
