Pudotusseittejä (S)

[shaya]

Ikäraja: S
Genre: random, drama, angst, romance?
Paritus: Blaise/Draco
Vastuuvapaus: Rowling omistaa Potterit, minä ruutuvihon jossa on (rumat) vaaleanpunaiset kannet. Jee.
Varoitukset: hämähäkin tappo iik
Summary: Ja päivisin mies seisoo parvekkeella, huutelee kadulla pyöräileville pikkupojille ja katselee kuinka ne kasvavat; sen huomaa siitä kuinka kielennäyttäminen vaihtuu keskisormen vilautteluun.

A/N: Tämä on niitä tekstejä, joista olisi hirveästi sanottavaa, muttei kuitenkaan osaa. Lyriikat ja inspiraatio ovat joka tapauksessa Scandinavian Music Groupin Tiistaista, ja omistus on Dollsin, joka täyttää tänään vuosia. Onnea (ja toivottavasti tykkäät vaikkei tää oo hoodeetä - sait kuitenkin toisen puolikkaan, lol?) ! ♥
Haasteet: ficlet300

talossa on hiljaista kaikki on jo menneet
- minä olen vapaa

Sininen maali seinissä halkeilee sekunti sekunnilta enemmän; kiirii ja rapisee kohti sitä jotakin, jota seinäkello jo säikähti niin että pysähtyi. Asunnossa tasaisena vain sydämenlyönnit, ne sen joka makaa likaisella patjalla ja katsoo hämähäkkiä katossa. On hauskaa katsella hämähäkkiä; kuinka se raataa ja raataa ja raataa raataa raataa saadakseen hopeansinisen elämäntyönsä valmiiksi.

Hauskinta on katsoa kuinka helposti hämähäkki ja sen seitti putoavat  lattialle ja maahan murskaantuvat – vain yhdellä pölyhuiskan heilahduksella.

Asunnossa on kaksi huonetta; yksi sille itselleen ja yksi joillekin toisille. Kukaan ei koskaan käy sinisessä huoneessa – oikeastaan kukaan ei käy koskaan asunnossa muutenkaan. Ja päivisin mies seisoo parvekkeella, huutelee kadulla pyöräileville pikkupojille ja katselee kuinka ne kasvavat; sen huomaa siitä kuinka kielennäyttäminen vaihtuu keskisormen vilautteluun.

Parvekkeessa on mustat koristekaiteet, mies pitää niiden kukkakuvioista (ja siitä etteivät ne ehkä ole edes kukkia). Syksyllä kun tulee loska ja autot ajavat hiljempaa (niin että suurkaupungin savu hälvenee), hän on ohikiitävän hetken kateellinen niille, joilla on parvekkeissaan lasit ja lämmitys – ja kuitenkin, mitä väliä;

hänen parvekkeeltaan voi hypätä alas jos siltä tuntuu.

(Asunto on viidennessä kerroksessa.)

Mies ei muista milloin kävi viimeksi asuntonsa toisessa huoneessa; eikä sillä ole väliäkään, hän ei pysähdy sen ovella tänäänkään. Rappukäytävässä viikon lojuneet lenkkarit ovat kadonneet, joku pikkupoika varmaan korjannut talteen ja mennyt pelaamaan jalkapalloa. Hissi ei ole kunnossa, sen ovi on aina raollaan ja ulos tulee kolme paksua sähköjohtoa, kaksi mustaa ja keltainen. On hauskaa arvailla, milloin ne katoavat.

Hauskinta on katkoa ne itse ja tiputtaa naapureiden postilaatikoihin palasia; tässä teille tuliaisia rappukäytävästä.

Tiistai-iltaisin lähibaarissa on karaokeisäntänä aina se sama vanha ukko, se jonka etunimi unohtuu jo ennen kuin sitä kunnolla kuuleekaan. Ja silti vanha ukko muistaa kaikki; aina tervehtii ja hymyilee niin että kaksi tyhjää hampaanpaikkaa näkyvät.

”Terve, Blaise”, se sanoo nytkin ja ilmeestä näkee että tahtoisi vielä kysyä; mitä sinä täällä teet sinä olet nuori miksi sinä et elä kun olet vielä vapaa

ja Blaise voisi vastata

minä olen jo vapaa.

Sillä hän on; istuessaan baaritiskille ja kysyessään taas baarimikolta (joka on nainen; Tina nimeltään), käyvätkö täällä jo kaljuunat. Tinasta on hauskaa että Blaise kysyy ja näyttää suurta kultarahaa, vieraalta maalta kaiketi; joka kerta hän hymyilee ja vastaa että ei;

”Vain puntia.”

Hauskinta Tinasta on kuitenkin, että mies pudottaa aina juomarahalasiin pienemmän vieraan rahan, jota mies joskus nimitti sulmuksi.

Joskus aikoja sitten, ehkä vuosi tai kaksi sitten, kun Blaise oli baarissa uusi, joku nainen istui hänen viereensä ja tahtoi tanssia. Hän suostui, oli juonut yhden shotin liikaa (ihan kuin ei tietäisi kuinka vahvoja ne ovat?) – karaokea lauloi joku naisen kaveri ja he tanssivat tanssivat ympäri pyörivät aina vain lujempaa ja ainakin kolme kappaletta. Nainen hylkäsi kaverinsa ja halusi lähteä uuden seuralaisensa mukaan; miehellä ei ollut mitään sitä vastaan.

Seuraavana aamuna kun oli päänsärky ja liian kirkkaita valoja; nainen oli nähnyt sinisen huoneen oven raollaan ja kurkannut sisään. Se istui pöydän ääressä ja söi omenoita, ja haukkauksien välissä sai kysyttyä;

”Kuka on Draco? Hauska nimi.”

Hetken hiljaista ja;

”Vain joku, josta olin hauska – ja sitten tuli se päivä, kun meidän piti kasvaa aikuisiksi ja vakavoitua.”

Mies ei itkenyt, nainen ei ymmärtänyt, kolmas ei tullut takaisin. Blaise opetteli polttamaan ketjussa parvekkeella vaikka silmiä kirveli (ja sekin meni ohi aikanaan).

vieläkin sataa ja niin kuin aina muuttuu vedeksi
ensilumi

[Mikaela Q]

Ömöm. Mulla taisi olla jotain sanottavaa tästä, mutta pää tyhjeni kun klikkasin tuota vastaa -nappulaa.

Tämä oli aika jännä. Alussa oli kiva pohtia kuka mitä milloin ja miksi. Kuvailu oli juuri sopivan... tuollaista. Jännää. Hienoa.

Blaisesta tuli hassusti mieleen dr. House (todella hyvä juttu koska House on aika ihana), vähän sellainen "kyllä mä nautin elämästäni, mitä et luulette" -uhoaminen, vaikka oikeasti olisikin yksinäinen. Vaikka enhän mä tiedä, voihan olla, että mies vähä nyt oli sellainen ihan mielellään, mutta tuli sellainen fiilis vain.

Okei, nyt menee pää ylikierroksilla kun rupesin miettimään tuota. Nojoo. Tykkäsin tästä hirmusesti, mielenkiintoisia yksityiskohtia, tuli mysteerihuone ja hissin sähköjohdot. Oh. Lainaisin pari kohtaa, mutta kun ei onnistu puhelimella niin sitten en.

Kiitos kovasti, ja anteeksi, koita saada selvää tästä.

[Kaarne]

Mä olen kyllä tänään ehdottomasti liian laiskalla tuulella kommentoimaan, koska päivällä pitäisi mennä teatteriin (Corto Maltese ♥ ) ja illalla indiekonserttiin ja on raukea ja tyytyväinen olo, mutta jospa yritän kuitenkin kun tästä joka tapauksessa kovasti tykkäsin.

Kerronta oli minusta tässä selkeämpää kuin sinulla yleensä ja muutenkin tosi toimivaa ja ficciin sopivaa. Blaise/Draco on mielenkiintoinen paritus ja tässäkin oikein toimiva, minusta varsinkin juuri tuollaisena särkyneenä. On myös IC:n tuntuista (tai ainakin fanon-Blaisen) että Blaise on se, joka jää, ja Draco on se, joka lähtee, kun ei halua kohdata niitä suhteen vakavampia puolia tai sitoutumista.

Miljöö on myös tosi toimiva. Pidän noista kerrostalojen korkeista kerroksista, parvekkeista, rappukäytävistä. Tässä tapauksessa ne myös tukivat hienosti tarinaa ja tunnelmaa. Myös lähibaari ja tuo velhorahalla leikittely on kiva yksityiskohta, tykkään siitä että Blaisella on (ainakin yksi) tuttu(ja), vaikka Draco onkin lähtenyt. Siitä, että elämä jatkuu, vaikka ei se koskaan ehkä niin ehjää ja vahvaa olekaan.

Pidin tästä siis kovasti. Ei mulla oikeastaan ole sen suurempaa sanottavaa (taaskaan), mutta oli kivaa lukea sinulta vaihteeksi slashia ja vielä tällaiseen selkeästi jästimäiseen ja realistiseen miljööseen sijoitettua sellaista. Ja niin, onhan tuo SMG:n kappalekin kerrassaan erinomainen, vaikka se minun mielestäni onkin toiveikkaampi kuin tämä fic oli. Kauhean hieno joka tapauksessa.

[shaya]

Mikaela Q, haha, noin käy joskus! Kivaa kuitenkin että jätit kommentin pään tyhjenemisestä huolimatta (jota ei muuten edes huomannut kommentistasi). Ja kieltämättä Blaisesta löytyy tässä ficissä jotain dr. Housemaista, tietoisesti sitä en kyllä niin kirjoittanut mutta voihan olla, että alitajunta on taas yhdistellyt asioita (kun itsekin kyseistä sarjaa seuraan). Mukava kuulla, jos yksityiskohdat olivat kivoja, eikä niitä ollut liikaa - sitä saa jotainkin aina pelätä. Kiitos hurjasti kommentistasi!

Epik, ding dang dong, kivaa nähdä suakin taas kommentoimassa! Ymmärrän fiiliksesi parituksen suhteen; en ole itsekään mikään slashin ylin ystävä, femmen ja hetin enemmänkin. Minusta Blaise/Draco on aika todennäköinenkin paritus, koska huolimatta aristokraattisesta kasvatuksesta, Draco vaikuttaa aika helposti pehmiävältä ja Blaisea taas olen pitänyt hieman sellaisena riettaana kasvatuksestaan huolimatta (kun miettii sitä äitiäkin - eikä kovin monella luihuisella varmaan olisi pokkaa sanoa Weasleyn horoa tyttöä hyvännäköiseksi). Sinällään tykkäisin asetella tämän parin dynamiikat vähän toisin päin, mutta no jaa... Pakko sanoa, että nuo kaksi mainitsemaasi kohtaa (hämähäkit ja kasvavat lapset) olivat ne, joista koko tekstiä lähdin rakentamaan, ja pidän niistä itsekin. : D Tyylistäni pitänee sanoa sen verran, että tosiaan, se on viimeaikoina hieman yksinkertaistunut - ja sen lisäksi minusta vähän karumpi tyyli nyt sopii slashiin ja miehen näkökulmaan muutenkin paremmin. Hihihi kiitos vielä ihanasta kommentista!

Nevilla, oh, teatteri kuulostaa ihanalta! Toivottavasti oli hauskaa : ) Ja arvostan suuresti että kommentoit, vaikkei oikein huvittanutkaan, hih. Jotenkin mulla käy usein juurikin näin, että slashista tulee jotenkin luonnollisestikin karumpaa ja selkeämpää - jotenkin korulauseet ja sellaiset eivät niin hyvin istu miehen suuhun (ainakaan Blaisen). Kiva kuulla jos hahmot eivät olleet ihan OoC:itä, kummatkin sinällään minulle vieraampia kuitenkin, ja slashia nyt en varsinaisesti bravuurikseni kutsuisi sitäkään. Miljöö tuli tuollaiseksi aika luonnostaan, rakastan kerrostaloja nimittäin (en ehkä vähiten siksi, että itse en ole koskaan sellaisessa asunut ja käsitykseni on luultavasti hyvin romantisoitunut) SMG on tosiaan ihana, kuten biisikin - ja oikeastaan lainasinkin vain nuo kaksi kohtaa juuri sen takia, että tämä tarina on hieman erilaine kuin tuo kappaleen, kuitenkin. Kiitos hurjasti kommentista sinullekin!

[Dolls]

Muru, olet ihana ♥ Luin tän silloin 21. päivä jo, mutta koska finilakkoilin niin nyt vasta väkerrän kommenttia. Sulle on niin hankala kommentoida, koska sun ficit on aina omassa maailmassaan.

Ensimmäinen kappale oli pysähdyttävä, se toi sellaisen pysähtyneen fiiliksen. Et ole nähnyt Mr. Nobodya, niin en voi verrata siihen yhteen kohtaukseen, mutta tämä toi pelottavasti mieleen sen. Kuinka maali rapistuu seinistä ja aika kulkee eteenpäin, vaikka kuinka sitä pelkäisikään. Tuo, kuinka kello pelkäsi ajan etenemistä ja lopetti tikittämisen oli upea, koskaan en ole vastaavaa lukenut ja toi iski oikeen kunnolla.

Parvekkeessa on mustat koristekaiteet, mies pitää niiden kukkakuvioista (ja siitä etteivät ne ehkä ole edes kukkia)

Kaikki tällaiset sun pienet yksityiskohdat tuo mulle sellasen hyvän fiiliksen. Tää on niin täydellinen esimerkki. Tuollaisia asioita tulee joskus itsekin koriste-esineistä miettineksi, mitä ne oikein esittävät ja ovatko omat ajatukset ihan väärässä niiden suhteen. Tää ei kuulunut koko ficciin oikeen millään tavalla, mut pikkuyksityiskohdat on aina omnomnom! Sun tapas kuvailla asioita on jotenkin niin originelli, sä tuot asiat esille niin taidokkaasti et oon ihan kateellinen. Esimerkiksi toit tuon Blaisen masentuneisuuden upeesti esille ensin kuvailemalla asuntoa ja kuinka parvekkeelta oli viisi kerrosta alas. Kuinka se tuo tuliaisia rappukäytävästä (taas jotain niin hienoa), kuinka se on omasta mielestään jo vapaa.

Täytyy Vehkaa kompata miljöövalinnasta, niin täydellistä ja vapauttavaa. Jotenkin tuo kuinka Harryn vuosikurssilaiset pakenivat yksi kerrallaan velhomaailmaa traumojensa ja ongelmiensa takia, on minusta niin, en tiedä, jotenkin vapauttava vaihtoehto. Velhopiirit olivat loppujen lopuksi niin pienet, että vapautuminen niistä tuntuu varmasti kuin kahleet olisi napsautettu rantedien ympäriltä katki. Blaise oli aina minusta vaikuttanut vähän hiljaisemmalta ja yksin pärjäävältä, että tällainen loppuratkaisu pojalle on hyvä. (Dracohan siis tietenkin valitsi Harryn.)

Blaise opetteli polttamaan ketjussa parvekkeella vaikka silmiä kirveli (ja sekin meni ohi aikanaan).

Tykkäsin tästä lopetuksesta ihan hitosti. Yhtä paljon kun alusta ja keskiosasta, ehkä vielä hitusen enemmänkin. Tää on yks parhaita sun tekstejäs, tässä on sellainen vapautuneisuuden tunnelma, johon mä pääsin kiinni. Tässä tilanteessa missä mä olen niin vapautuneisuus on täydellistä huumetta, kiitos rakas ♥

(Mä muuten inhoan hämähäkkejä, sen takia toi alku oli niin hieno myös.)

[shaya]

Dolls ihan ite oot! ♥ Apua, sun kommentteihin on kauheen hankala vastata, kun ne on vaan niin... tollasia! Kivaa kuitenkin jos tunnelma välittyi tästä, se on kuitenkin se, mihin eniten pyrin. Ja tyhmä ku mainitsit ton Mr. Nobodyn, oon vieläki niiiin katkera että se meni täällä vaan ne kaks viikoa, kun eka olin kipee ja sit hukuin koulun alle. : D Noh. Hyvä muuten kuulla sekin, ettei yksityiskohtien paljous häirinnyt, tykkään viljellä niitä välillä niinkin paljon, että koko juoni ja kaikki muu hukkuu niiden alle (hups?). Ja ihan turhaan oot kateellinen, tyhmeliini + kuka nyt ei inhoaisi hämähäkkejä. : D Hihi kiitos kommentista ja anteeks sekava vastaus mutta kun aamu.

[Dolls]

Palaan tähän aina uudelleen ja uudelleen ja löydän joka kerta tän entistä paremmaksi (vaikka en tiedä miten se on mahdollista). Halusin vain kertoa että tykkään tästä edelleen.