Nimi: Tämä pimeys on meidän
Kirjoittaja: minä itse, eli Mikaela Q
Beta: ei löydy, kaikki virheet ihan omiani
Genre: fluff, romance, tajunnanvirtasekoilu
Ikäraja: S
Paritus: Ginny/Luna
Disclaimer: En omista mitään, jonka tunnistatte Row -tädille kuuluvaksi. Pelleilen vain, enkä saa rahaa.
A/N: Voi ei. Ensimmäinen julkaisemani fic, jännittää. Iltapäivällä oli hassu fiilis ja siitä sitten syntyi tämä muutaman kirjoituskerran jälkeen. Kommentit olisivat erittäin mieluisia. (:
Tämä pimeys on meidän
Kuu on vain viiru entisestään. Se ei väritä järven pintaa likaisenvaaleasta hopeaksi, eikä maalaa linnaa kuin karuilla, kylmillä väreillä, mutta silti tyttö kuu nimessään on onnellinen. Ja toisin kuin itse kuu, hän on aivan kokonainen.
Pisarat nurmella kastavat kantapäät, ja pehmeät tömähdykset kutittavat tärykalvoja. Kaste menee rikki, mutta ei se satu, vaikka lasilta näyttääkin. Punainen ja vaalea, rohkea ja viisas. Juosta henkensä edestä, niin sanotaan. Mutta he juoksevat mielensä edestä, tyhjentääkseen pään. Se saa hengityksen pakahtumaan, mutta vain rakkaus tekee saman sydämelle.
Pysähdys ja naurua, nurmi tuoksuu ja tuoksu humaltaa. Kielletty hedelmä, mango tai appelsiini, kaikki samoilta huulilta. Uudestaan ja uudestaan, tähdet tuijottaa. Maaperän kosteus tuntuu läpi hameenhelman, ei se haittaa. Ei sillä ole väliä, ei merkitystä. Nauru karkaa punatukkaisen huulilta, niitä turvottaa ja tärisyttää.
Tänä yönä väsytä ei, sillä tämä pimeys on meidän.