Author: Sole, eli minä
Fandom: Brokeback Mountain
Genre: Angst
Pairing: Jack/Ennis
Rating: S
Disclaimer: Leffan tekijänoikeudet eivät ole minun - jos olisivat, loppu olisi ollut toinen.
Summary: Silmäsi ummista, sua unohdus odottaa.Minä rakastan sinua
Auringon jo laskiessa taivaanrannan taa, Jack istuu asuntovaunun katolla puidenlatvojen punertavaa kultaa katsellen. Monta päivää on Jack katsellut tuota hehkuvaa tanssia halki tumman taivaankannen, monta päivää hän on kuunnellut lintujen laulua ja tuulen suhinaa heinikossa. Jackille päivät ovat vain kokoon kursittuja hetkiä, tavoittamattomiin vieriviä tunteja, joiden kulkua ei voi pysäyttää. Aika on vain surua ja tuskaa – minne onni on kadonnut, sitä Jack ei tiedä. Jack ei muista, kuinka hymyillään, miltä nauru kuulostaa – sen on aika häneltä riistänyt, aivan kuten Ennisinkin. Jokainen sekunti tuo muiston, menetyksen menneestä. Aika polttaa, ei paranna.
Monta yötä on Jack pysytellyt valveilla alla tuhansine enkeleineen kimmeltävän tähtitaivaan, kuunsirpin valkeassa valossa, varastetussa loisteessa, joka on kuin Jackin rakkaus – himmeä ja reunoiltaan haalistunut, vaan silti ikuisesti muuttumaton. Rakkaus on haava, kipua rinnassa – eikä mitään muuta ole koskaan ollutkaan. Rakkaus on hento kuiskaus, varkain lausuttu, iäisyyteen hukkuva toive. Rakkaus on kuollut, mutta kuitenkin odottaa. Ei Jack voi kääntää katsettaan menneestä, sulkea silmiää ja unohtaa. Ei unohdusta ole – silmänräpäys on vain pimeyttä, jonka kutsu kaikuu yötuulessa.
Jack tuntee tuulen kasvoillaan, hengittää mustaa murhetta, joka on Ennisin aave. Jack ei usko aaveisiin, mutta tuntee silti kosketuksen, jota muisto kuljettaa. Ennis on poissa, mutta kuitenkin palannut pimeyteen – Ennis ei ole Ennis enää. Jackin silmät ovat painuneet sinelmien kirjomiin kuoppiin, vaan yhä hän valvoo, kaipaa pimeyteen. Suru peilaa läpi suljettujen luomien, jotka erottavat Jackin elämästä, antavat pimeyden hallita – pimeyden, joka hänen liekkiään hiivuttaa, pimeyden, johon tummuneen sydämen tuhka lopulta hiljalleen karisee.
Jack ei voi enää nukkua, sen Ennis on häneltä riistänyt. Jackin unet ovat painajaisia, vain mustaa vettä täynnä tahmeaa levää ja kuolemaa. Painajaisten varjot kovertuvat Jackin kasvoille, maalaavat ihoon pelon, jota Jack pakenee. Pelko on vain unikuva, painajainen todellisuuden toisella puolen, mutta kuitenkin totta. Pelolta ei voi piiloutua, sen Jack tietää, mutta piiloutuu silti, kätkee kannoillaan kulkevan varjon milloin aamuauringon säteisiin, milloin yön viileään valokeilaan. Pelko on petos ja silti tunne, joka tappaa. Pelko on alitajunnan muisto – muisto, joka ei koskaan kuulunutkaan Jackille.
Silmäsi ummista, sua unohdus odottaa.Jack on nähnyt myrskyävän meren, ristiaallokon vaahtopäineen, joiden kuohut on veri ruostuttanut. Jack on nähnyt pohjattoman syvyyden, joka velloo vastapäivään pyyhkien maailman mustiksi pirstaleiksi, hukuttavan hämärän laineiksi. Jack on nähnyt rautaisen ankkurin ja valkean nilkan ympärille kiedotun ketjun, joka painuu pinnan alle, katoaa virtaan, joka ei anna armoa. Jack on nähnyt mitäännäkemättömät silmät, tyhjän katseen keskellä mustaa merta. Jack on nähnyt huokaukseen raottuneet huulet, veriset kuplat, jotka hukkuvat jäiseen virtaan. On vain meri, joka pyyhkäisee mennessään avuttoman hahmon, huuhtoo puhtaaksi punaisen rantahiekan. On vain hiljaisuus, merikin itkee ääneti, muttei kuitenkaan pelasta.
Unesta jäävät jäljelle vain poskille noruneet kyynelet, yli äyräidensä ryöpynnyt suolainen meri. Suru pakottaa Jackin muistamaan, ei tyydy viiltävään kaipaukseen, vaan vyöryy hyytävinä maininkeina läpi Jackin tajunnan, palaa yhä uudelleen ja uudelleen, eikä koskaan päästä irti. Meri takertuu kylmillä kourillaan Jackin sydämeen, vie mukanaan Ennisin aarteen – sydämen, joka ei enää Jackille kuulu. Eikä meren kyyneliä kuivaa syyllisyys tai aika, ripsissä kimmeltävät pisarat ovat Ennisin viimeinen toive – muista minut.
Minä rakastan sinua.A/N: Kommentteja?
