Kirjottaja: Tutti frutti
Ikäraja:Sallittu
Paritus: Lily/Severus, Lily/Remus, Lily/James
Kaikki kuuluu ihanalle Rowlingille, minä vain leikin hänen hahmoillaan
// Tämä on yksi joululahja ficceistäni mitä kirjotin, ja ajattelin laittaa sen tänne teidän näkyville. Ensimmäinen kohta, Severus, on samanlainen kuin Bööllä, mutta johtuu siitä, että molempien ficcit menivät samalle henkilölle, joten halusimme niistä yhtenäiset. Beetaa minulla ei ikävä kyllä ole, joten pahoittelen mahdollisia virheitä. Toivottavasti pidätte
Severus
He olivat kaksitoista. Oli viileä syysilta. Tylypahkan mailla oli rauhallista ja Lily istui järvenrannalla. Hänellä oli Severuksen kanssa tapaaminen.
”Hei Ruikuli!” Se siitä rauhasta, Lily ajatteli kiukkuisesti.
”Keholeijutus!” Potter huusi ja Severus raukka leiju ilmassa pää alaspäin.
”Lopeta heti”, punahiuksinen tyttö huusi, ja veti sauvansa esiin.
”Älä nyt Lily, me vain pidetään vähän hauskaa.”
”Potter, se on Evans sinulle. Eikä tuo ole mitenkään hauskaa”, Lily ärähti.
”Hyvä on”, James mutisi ja Severus putosi alas. Lily juoksi pojan viereen ja kosketti sormillaan otsaa, joka vuosi verta.
”Ole hyvä Snivellus”, Potter ilkkui.
”Häivy!” Lily huusi ja kelmit lähtivät pois. ”Oletko kunnossa?” Hän kysyi pojalta.
”Olen”, Severus vakuutti ja nousi istumaan.
”Tuo haava otsassasi on pahan näköinen. Kannattaisi käydä näyttämässä matami Pomfreylle”, tyttö huolehti.
”Olen aivan kunnossa”, Severus toisti.
”Anna minä teen sille jotain.” Sen sanottuaan Lily kaivoi taikasauvan ja mutisi loitsun. Verenvuoto loppui kuin seinään.
”Noin on parempi”, Lily sanoi ja painoi huulensa haavalle.
”Miksi sinä noin teit?” Severus kysyi hämmästyneenä.
”Minun äitini suukotti aina minua, kun satutin itseni”, Lily selitti.
”Ai.”
Remus
Oli kevät ja seitsemäsluokkalaisten superit lähestyivät. Jokainen seitsemäsluokkalainen istui oleskeluhuoneessa nenä kiinni kirjassa. Kellon lähestyessä puoltayötä, alkoivat oppilaat lähteä nukkumaan.
”Kuutamo, tuletko sinä?” Sirius kysyi haukotellen.
”Kohta, luen tämän ensin loppuun”, poika sanoi.
”Pidä kiirettä”, Sirius hoputti ja katosi portaikkoon.
”Hyvää yötä Lils”, James sanoi ja silitti pikaisesti Lilyn poskea.
”Hyvää yötä”, Lily toivotti ja katsoi poikaystävänsä lähtemistä.
”Mitä luet?” Remus kysyi.
”Numerologiaa. Sinä?”
”Muodonmuutosta. McGarmiwa sanoi, että kokeesta tulee hankala.”
”Kuule Remus…”
”Niin?”
”Tässä on yksi hankala juttu. Voitko auttaa minua?” Lily pyysi.
”Totta kai, tule tänne”, Remus sanoi ja taputti vapaata paikkaa vieressään. Lily istuutui alas ja huomasi oleskeluhuoneen olevan tyhjä heitä kahta lukuun ottamatta. Remus alkoi selittää tytölle hankalaa asiaa, mutta Lilyn huomio kiinnittyi pojan huuliin. Jollain tasolla Remus oli kiehtonut häntä aina.
”Kuunteletko sinä?” Remus kysyi.
”En, anteeksi”, Lily mutisi punastuen.
”Ei mitään. Näytit olevan ajatuksissasi. Mitä mietit?”
”Sinua”, tyttö möläytti ja punastui enemmän.
”Mitä minusta?”
”Ei mitään.”
”Kerro nyt”, Remus pyysi.
”Minä voin näyttää”, Lily sanoi ja suuteli Remusta suulle.
”Mielenkiintoinen ajatus”, Remus sanoi suudelma loputtua.
”Ethän kerro Jamesille”, Lily pyysi.
”En kerro”, poika lupasi.
James
Lily mietti Remusta ja Severusta. Severus ei tulisi. Remus oli täällä ja onnellinen heidän puolestaan. Lily vilkaisi taakseen ja näki itkevän äitinsä. Vähänmatkan päässä hänestä oli Remus. Pojalle, ei miehellä, oli tumma puku päällä ja hän hymyili. Lily tavoitti hänen katseensa ja nainen näki toisen silmissään kaipauksen, silti hän tiesi tekevänsä oikein. Pieni tuulenvire kutitti naisen poskea ja hiukan heilutti tämän hiuksia. Kukaan muu ei tuskin edes huomannut sitä. Lily katsoi aivan salinperälle ja näki tutut mustat silmät. Severus, hän oli tullut sittenkin. Tumman miehen kasvot olivat naamio, hän salasi tunteensa hyvin. Lily oli näkevinään kyyneleen Severuksen poskella, mutta kun hän katsoi uudestaan, se oli poissa.
”Tahdon”, James sanoi ja Lily hätkähti kääntäen katseensa mieheen, joka seisoi hänen vieressään hymyillen säteilevästi.
”Tahdotko sinä Lily Maria Evans, ottaa James Henry Potterin aviomieheksesi ja rakastaa häntä niin myötä kuin vastoinkäymisissä, kunnes kuolema teidät erottaa?” Pappi kysyi. Lilyn katse käväisi ensin Remuksessa ja sitten Severuksessa ja pysähtyi sitten Jamesiin.
”Tahdon”, Lily sanoi. Hän teki oikein, ja tiesi sen. Hän rakasti Jamesia.
”Minulle suoduin valtuuksin, julistan teidät nyt mieheksi ja vaimoksi. Voitte suudella morsianta.” James kumartui lähemmäs, mutta Lily nousi varpailleen ja suuteli miestään.
”Rakastan sinua”, James kuiskasi.
”Ja minä rakastan sinua.”
