You're the closest to heaven that I'll ever be Osat 1-4 Ei enää jatku, K-11

[Tiamond]

Nimi: You're the closest to heaven that I'll ever be
Kirjoittaja: Tiamond
Tyylilaji: Romance, angst, drama
Paritus: Harry/Draco
Ikäraja: K-11
Vastuunvapaus: Kaikki mikä löytyy Rowlingin kirjoista, kuuluu hänelle. En saa tästä muuta hyötyä kuin sen ilon, minkä kirjoittaminen antaa.
Summaus/Haasteet: Vaarallinen Komentoija heitti haasteen, joka meni näin: Harry olis luihuisessa ja (yllätys, yllätys, minut tuntien?) olis myös Severuksen poika. Harry alkais yllättäen seurustella salassa Dracon kanssa ja Severus alkaa sitten epäillä poikansa ja kummipoikansa välistä suhdetta. Nämä kun jäävät välillä kiinni milloin mistäkin merkillisestä asiasta. Severus ottaa sitten Harryn puhutteluun ja kyselee pojaltaan aika paljon kaikenlaista. Lisäksi osallistuu Slash10-haasteeseen.
Varoitus: Ei tässä varmaan ole mitään sellaista varoiteltavaa, mihin kaikki ei olisi jo varautuneet
KK: Pääasiassa kirjoitan omaksi huvikseni ja ajankulukseni, mutta toivon mukaan joku muukin saa tästä jotakin irti. Parannusehdotuksia/kielioppikorjauksia otetaan vastaan. Kommentointi sallittua (ja toivottua)


You're the closest to heaven that I'll ever be


1. How can you expect to be taken seriously

Harry käveli tuohtuneena pitkin hämärää, puiden reunustamaa katua, jota pitkin pääsi vaatimattomaan pieneen taloon, jossa hän asui. Tuuli heilutteli puissa itsepintaisesti roikkuvia lehtiä, jotka eivät vielä olleet suostuneet poistumaan alkavan talven tieltä. Katu jalkojen alla oli märkä ja liukas ja musta kuin Harryn mieli. Harry käveli kohti pientä kylää, joka sijaitsi kolmen kilometrin päässä kotoa. Hän oli matkalla ystävänsä Dracon luokse, sillä hän oli jälleen riidellyt isänsä kanssa. He eivät vain yksinkertaisesti tulleet enää toimeen keskenään. Isä kimpaantui pienimmästäkin asiasta, eikä Harrylla ollut paljon sen enempää kärsivällisyyttä kuin tälläkään.

Asiat olivat olleet hyvin vielä silloin kun Harry oli ollut pieni. Hänen isänsä ja äitinsä olivat olleet onnellisia, tai ainakin he olivat näytelleet taidokkaasti. Harryn ollessa kuusivuotias hänen äitinsä kuitenkin sai tarpeekseen ja lähti toisen miehen matkaan. Isä ei ollut ollut entisensä sen jälkeen. Mutta siinä ei suinkaan ollut vielä kaikki. Oltuaan poissa muutaman kuukauden, Lily palasi takaisin. Hän pyysi syvästi anteeksi virhettään ja rukoili päästä takaisin miehensä ja poikansa luokse. Severus ei kuitenkaan ollut valmis antamaan anteeksi ja niin Lily päätyi harhailemaan pimeille, sateisille kaduille. Hän oli ollut matkalla ystävänsä luokse, kun eteen oli sattunut velho, jonka sauvan kautta Lily sai surmansa. Velho oli saatu kiinni teosta ja hän kärsi elinkautistaan Azkabanissa.

Harry muisti, miten isä oli istunut tuntikausia olohuoneessa tekemättä mitään. Viinilasi hänen edessään oli ollut koskematon. Hän ei ollut kuullut Harryn lohdutusyrityksiä, ei vastaanottanut muita vieraita kuin Lucius Malfoyn, joka myös joutui toteamaan puheensa menneen kuuroille korville. Tätä oli kestänyt vähän yli kuukauden. Äidin hautajaisissa Harry muisti seisoneensa Luciuksen vieressä, isä ei ollut paikalla.
Kuukauden turtumuksen jälkeen Harry yllätti tuon tuostakin isänsä itkemästä. Muutaman sattuneen raivokohtauksen jälkeen Harry ei enää yrittänyt olla isänsä tukena. Tämä oli ilmeisesti päättänyt selvitä tapahtuneesta yksin. Ja niin kai kävikin, tavallaan. Enää isä ei näyttänyt juuri minkäänlaisia tunteita, korkeintaan vihaa tai pettymystä, siinä kaikki. Harry ei ollut kuullut isänsä nauravan muuten kuin jotakuta pilkatessaan, eikä tämä ollut osoittanut minkäänlaista kiintymystä ketään kohtaan. Isän ystävät olivat ajan myötä luovuttaneet ja lakanneet käymästä. Kaikki paitsi Lucius. Tämä oli ainoa ihminen, joka piti isän jollakin tavalla kiinni todellisuudessa.

Niinpä Harry joutui tuntemaan isänsä turhautuneisuuden, kiukun ja pettymyksen. Päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Harry ei enää pystynyt juuri millään tasolla rakastamaan isäänsä. Hän muisti ajan, jolloin isä oli ollut hänelle roolimalli jota ihailla. Ne ajat olivat kauan sitten menneet. Nyt hän tunsi vain vihaa ja katkeruutta. Harry odotti sitä päivää, kun hän viimein tulisi täysi-ikäiseksi ja pääsisi muuttamaan omilleen. Siihen oli kuitenkin vielä vuosi.

Harryn ollessa puolimatkassa, taivas repesi yllättäen kaatosateeseen. Poika kirosi huonoa tuuriaan ja kiristi vauhtia. Hän alkoi nopeasti hytistä kylmästä, sillä hänellä oli yllään vain ohut pitkähihainen sekä farkut. Mustat hiukset liimautuivat kasvoille ja vesitipat putoilivat nenänpäästä tiuhaan tahtiin.
Harry oli monesti ajatellut äitinsä viimeisiä hetkiä kävellessään kohti kylää, sillä tällä samalla matkallahan murha oli tapahtunut. Ja nyt olosuhteetkin olivat samanlaiset kuin tuona kohtalokkaana iltana. Harry mietti, mahtoiko äiti ehtiä pelkäämään, vai oliko murhaaja vain huudahtanut kirouksen äkkiarvaamatta. Ajatukset karisivat mielestä kun läheisen talon rännistä ryöpsähti litrakaupalla vettä hänen niskaansa. Nyt ei ollut enää mitään toivoa säilyä edes osittain kuivana perille. Onneksi Dracolla olisi suunnilleen oikeankokoisia vaatteita lainattaviksi.

Lopulta Harry pääsi Malfoyn kartanolle ja portista päästyään koputti jyhkeää etuovea. Kului jonkin aikaa ennen kuin sisältä kuului lukon raksahdus ja ovi avautui. Ovella seisoi Lucius Malfoy pitkät valkeat hiukset sileiksi suittuna, yhtä moitteettoman siistinä kuin aina. Hän katsoi Harrya päästä varpaisiin, huokaisi ja astui sivuun, jotta Harry pääsisi astumaan peremmälle.
- Milloin sinä, poika hyvä, opit käyttämään hormiverkkoa?
- Halusin kävellä, jotta ehtisin rauhoittua ennen kuin tulen tänne, Harry vastasi ja suki märkiä hiuksia pois kasvoiltaan.
- Kylmä sade rauhoittaa kummasti, vai mitä? Lucius hymähti. – Draco lainaa sinulle vaatteita mielellään.
- Niin arvelinkin, Harry hymyili hiukan. – Kiitos että saan tulla.
- Koska tahansa, Lucius sanoi. – Saanko kysyä, mitä isäsi on tällä kertaa tehnyt?
- En jaksaisi puhua siitä nyt, Harry huokaisi.
- Hyvä on.

- Olet kuin uitettu koira! Draco henkäisi nähdessään Harryn. – Painu kylpyyn, ettet saa flunssaa.
- En minä kylpyä tarvitse, Harry tuhahti ja alkoi kiskoa märkiä vaatteita päältään saatuaan Dracon huoneen oven kiinni.
- Ole sitten hankala, Draco hymähti. – Kelpuutatko collegehousut ja hupparin?
- Mitä tahansa, Harry sanoi hampaat kalisten ja puki ylleen Dracon tarjoamat vaatekappaleet.
Lisäksi hän sai paksun huovan, johon kääriytyi istuttuaan Dracon sängylle, ja kotitonttu kipitti paikalle kaakaomukin kanssa, kumarsi syvään ja poistui taas. Malfoyn talossa palvelu pelasi. Harry oli useasti salaa toivonut voivansa asua siellä. Lucius toki lupaili, että Harry saisi viettää talossa niin paljon aikaa kuin vain ikinä halusi, mutta ei hän halunnut olla vaivaksi.
- Oletko kunnossa? Draco kysyi Harryn hörpätessä ensimmäisen kulauksen kiehuvankuumasta juomastaan.
- Nyt tuntuu jo paremmalta, Harry vastasi hampaat edelleen kalisten.
- En tarkoittanut sitä, Draco selvensi. – Vaan Severusta.
- Olen jauhanut sinulle jo tarpeeksi siitä aiheesta, Harry huokaisi katse kaakaossa.
- Ja minä sanon aina, että saat jauhaa samat asiat vaikka miljoonaan kertaan jos se helpottaa oloasi, Draco hymyili ja laski kätensä Harryn hartialle. – Ihan oikeasti.
- Ehkä myöhemmin.

Myöhään illalla Harry istui Malfoyn perheen kanssa illallisella pitkän, tummanruskean puupöydän ääressä. Pöytä notkui herkullisia juomia sekä ruokalajeja, joita kotitonttu oli kantanut keittiöstä. Tuoksu oli huumaava. Harrylla ei kuitenkaan ollut nälkä, hänen mielessään pyöri liikaa ajatuksia, negatiivisia sellaisia. Draco lappoi ruokaa lautaselleen Harrynkin edestä. Narcissa ja Lucius keskustelivat jostakin ajankohtaisesta aiheesta. Harry otti hieman ruokaa lautaselleen, jottei vaikuttaisi epäkohteliaalta ja näykki sitä haluttomasti. Hän katseli kadehtien ehjän perheen ruokailua ja ajatteli, että jos asiat olisivat menneet toisin, hänkin saattaisi olla yhtä onnellinen. Ei varmasti yhtä vauras, mutta onnellisuus merkitsi hänelle paljon enemmän. Hän toivoi, että Draco ymmärtäisi arvostaa sitä, mitä tällä oli.
Haarukka putosi Harryn kädestä kun hän ei enää kyennyt hillitsemään katkeruuttaan ja suruaan. Kyyneleet puskivat väkisin ulos silmistä ja Harry nousi nopeasti pöydästä.
- Anteeksi, mutta minulla ei ole nälkä, hän sanoi ja käveli nopeasti ovelle.
- Harry, odota! Draco huudahti.
- Anna hänen olla hetki rauhassa, Harry kuuli Narcissan sanovan ennen kuin hän astui ovesta eteiseen, jonka kautta pääsi Dracon makuuhuoneeseen.

Harry istui sängylle ja nojasi selkäänsä seinään. Miksi hän murtui nykyään niin äärettömän helposti? Häntä hävetti moinen tunteenpurkaus kaikkien edessä. Tiesiväthän he, ettei hänellä ollut helppoa, mutta silti. Harrylla ei ollut tapana surkutella kohtaloaan, ainakaan julkisesti. Hän ei halunnut, että hänestä kannettaisiin liikaa huolta. Ja Lucius ja Draco olivat, jo ennen tätäkin, aina kyselemässä hänen kuulumisiaan huolestuneeseen sävyyn. Harry oli varma, että Draco syöksyisi huoneeseen saman tien, kunhan hänen äitinsä lakkaisi toppuuttelemasta häntä.

Ja niin kävi. Pian ovelta kuului kohtelias koputus, jonka jälkeen Draco astui varovasti huoneeseen. Harry pyyhkäisi nopeasti poskillaan vielä valuvat kyyneleet pois ja painoi katseensa. Draco istui sängylle ja veti Harryn kainaloonsa. Harry ei yllättynyt eleestä, sillä Draco oli aina ollut hyvin tuttavallinen.
- Olen huolissani sinusta, poika aloitti. – Ole kiltti ja puhu minulle.
- Minua inhottaa olla huolenaiheena, Harry huokaisi.
- Minulle sinun ei tarvitse esittää mitään, tiedän että sinulla on vaikeaa, Draco sanoi.
- En vain… On vaikeaa katsoa sinua ja perhettäsi. Ajattelen vain, että mitä jos asiat olisivat olleet toisin. Jos äiti ei olisikaan kuollut sinä yönä, Harry selitti. – Kai sinä tajuat kuinka onnekas olet?
- Rakastan perhettäni yli kaiken, Draco vakuutti. – En ymmärrä miten selviäisin jos heidät otettaisiin minulta pois.
- Tai jos isästäsi tulisi samanlainen kusipää kuin minun isästäni, Harry puuskahti.
- Mistä te riitelitte tällä kertaa? Draco kysyi.
- Ei siihen mitään syytä tarvita. Hän on vain niin sietämätön! Onneksi sentään pääsemme pian kouluun, Harry huokaisi. – Siellä näen isää huomattavasti vähemmän ja hän saattaa olla hiukan paremmalla tuulella kun saa jotakin tekemistä.
- Ja minä olen siellä puolustamassa sinua, Draco virnisti.
- Voi, kuinka ritarillista, Harry henkäisi teatraalisesti ja huitaisi Dracoa tyynyllä.
- Hyvä on, hyvä on, Draco nauroi ja nosti kätensä antautumisen merkiksi. – Uskon että osaat pitää huolen itsestäsi. Haluan vain olla tukenasi.
- Ja niin sinä oletkin, Harry hymyili. – En muista joutuneeni koskaan olemaan yksin silloin kun minulla on ollut ongelmia. Kiitos siitä.
         *

Seuraavana aamuna Harry ei suinkaan herännyt linnunlauluun tai siihen, että aurinko paistoi silmiin kirkkaalta syystaivaalta. Hän heräsi siihen kun Draco käänsi unissaan kylkeä ja kiersi kätensä hänen ympärilleen. Kylmät väreet kiirivät pitkin selkään kun Draco hengitti rauhallisesti hänen niskaansa. He eivät olleet jaksaneet tehdä Harrylle vuodetta lattialle, vaan olivat päättäneet nukkua Dracon sängyssä, se oli sentään lähes yhtä leveä kuin tavallinen parisänky. Nyt idea ei tuntunut enää lainkaan niin hyvältä. Harry oli tottunut siihen, että Draco halaili häntä usein, mutta hän oli yleensä silloin hyvin herkässä tilassa ja kaipasi ystävänsä tukea. Tämä taas… No, Draco oli yhä syvässä unessa. Ei tämä varmasti edes tiennyt syleilevänsä Harrya tällä tavalla. Harry toivoi, että Draco vaihtaisi asentoa ennen kuin heräisi, jotta he välttyisivät nololta tilanteelta.

Yllättäen Dracon huoneen ovi avautui ja Harry oli saada sydänkohtauksen. Hän tökkäsi Dracoa kyynärpäällä kylkeen hieman liian kovaa ja sai tämän hereille. Draco ei kuitenkaan tehnyt elettäkään liikkuakseen mihinkään suuntaan. Tämä oli liian uninen ymmärtääkseen mistään mitään. Lucius astui huoneeseen ja kohotti kulmiaan nähdessään epäilyttävän asetelman.
- Olisi meiltä patjojakin löytynyt, hän kommentoi ja Harry toivoi, ettei punastuisi.
Draco tajusi viimein kääntyä kauemmas Harrysta, muttei näyttänyt vähääkään hämmentyneeltä, saati nolostuneelta. Harryn teki mieli survaista kyynärpäänsä uudelleen toisen kylkeen.
- Mitä asiaa? Draco mumisi.
- Sitä vain, että meidän pitäisi käydä Viistokujalla ennen kuin koulu taas alkaa, Lucius sanoi. – Ajattelin, että tänään olisi hyvä päivä. Nyt kun Harrykin on täällä.
- Etkä viitsinyt ajatella sitä jo eilen illalla ja ilmoittaa vähän etukäteen? Draco marisi. – Mitä kello on?
- Kahdeksan, Lucius vastasi. – Lähdemme tunnin kuluttua.
- Isä! Draco parkaisi ja hautautui peittoonsa.
         *

Harrysta tuntui, että Lucius vilkuili häntä heidän kävellessään Viistokujalla kohti Irvetaa. Ei se välttämättä niin ollut, mutta siltä se tuntui.  Harry piti katseensa tiukasti tiessä. Draco kulki hänen vasemmalla puolellaan ja vihelteli raivostuttavan tyynesti. Harryn teki mieli ravistella tätä. Mitä ihmettä se aamuinen oli ollut? Harry päätti ottaa asian puheeksi, kunhan he saisivat olla hetken kahden.

Irvetasta päästyään Harry ja Draco marssivat ensimmäiseksi ostamaan uudet koulukirjansa. Lucius ja Narcissa sanoivat menevänsä jäätelölle ja etsivänsä heidät sen jälkeen. Harry aikoi juuri aloittaa keskustelun Dracon kanssa, kun joku Luciuksen ystävä pysähtyi juttelemaan heille. Draco kertoi kuulumisiaan ja Harry hymyili vieressä yrittäen peittää ärsyyntyneisyyttään. Mies oli hieman liian kiinnostunut tuttavaperheensä elämästä, Harrysta tuntui että he seisoivat siinä keskellä katua monta kymmentä minuuttia.
Kun he lopulta pääsivät utelijasta eroon, Draco alkoi selostaa, mistä mies oli Malfoylle tuttu. Harry päätti, että hänen olisi parempi puhua Dracolle vasta kun he palaisivat Malfoyn kartanoon, sillä muuten poika ei kuuntelisi häntä ollenkaan.

Kirjat, taikajuoma-ainekset ja Dracon uusi kaapu oli ostettu ja Harry huokaisi helpotuksesta. Hänen jalkojaan pakotti koko päivän kestäneen kiertelyn jäljiltä ja hän paloi halusta päästä istumaan ja syömään. He olivat kiertäneet suunnilleen jokaisen putiikin, joka viistokujalta löytyi. Draco oli harkinnut uuden pöllön ostamista, mutta Harry oli saanut hänet vakuuttuneeksi siitä, että vanha tulisi mustasukkaiseksi jos hän noin vain korvaisi sen. Draco sen sijaan oli saanut raahata Harryn väkisin pois uusimpien luutamallien luota. ”Tiedänpähän ainakin mitä hankin sinulle joululahjaksi,” poika oli vinkannut ja saanut Harryn pudistelemaan kiivaasti päätään. Lucius ja Narcissa olivat olleet koko ajan omilla teillään, Harry ei ollut nähnyt heistä vilaustakaan ennen kuin oli astunut pois päivän viimeisestä liikkeestä.
         *

- Draco? Harry aloitti katseltuaan hetken hiljaa kun tämä kokeili uutta kaapuaan toistamiseen.
- Hieno, eikö? Draco tokaisi ja katsoi itseään kokovartalopeilistä.
- Toki, Harry vastasi.
- Vihreä olisi tosin saanut olla hieman kirkkaampaa. Draco jatkoi. - Tämä on ehkä hieman haalistuneen näköinen.
- Draco, minulla on asiaa, Harry huokaisi kun toinen ei millään ymmärtänyt kuunnella häntä.
- Niin? Draco kysyi ja kääntyi katsomaan Harrya.
- Tuota, Harry mietti hetken, jonka aikana Dracon ilme muuttui hieman huolestuneeksi. – Siitä tämänaamuisesta…
- Tämänaamuisesta? Draco ihmetteli.
- Kun sinä… äh… Kun heräsin, niin sinä… tai siis kätesi oli ympärilläni ikään kuin… ja kun Lucius tuli huoneeseen, niin et edes siirtynyt vaikka se varmasti näytti epäilyttävältä, Harry takelteli ja toivoi saman tien, että olisi voinut kaikkoontua mahdollisimman kauas pois.
Draco näytti ensin varsin hämmentyneeltä, mutta sitten hänen kasvoilleen kohosi leveä hymy ennen kuin hän purskahti nauruun. Häpeä ja kiukku nousivat yhtä nopeasti kuin puna Harryn kasvoilla. Draco sai itsensä kuriin melko nopeasti ja katsoi Harrya huvittuneena. Harry puolestaan tuijotti katonrajaan.
- Mietitkö sinä oikeasti tuollaisia? Draco kysyi.
- Etköhän sinäkin miettisi! Harry tiuskaisi.
- Miksi?
- Ei ole mitenkään jokapäiväistä herätä parhaan ystävänsä syleilystä! Harry murahti.
- En taida suhtautua tähän aivan niin vakavasti kuin olisit toivonut? hymynkare Dracon kasvoilla paljasti, että hän kysyi kysymyksen vain piruillakseen.
- No on se hyvä, että saat revittyä huumoria kaikesta, Harry kivahti ja nousi seisomaan.
- Rauhoitu nyt, Draco pyysi, tällä kertaa vakavalla naamalla.
- Enpä kuule taida, olen sinulle näköjään pelkkä vitsi, Harry sanoi ja nosti ostoskassinsa lattialta.
- Et mene nyt minnekään, Draco sanoi painokkaasti.
- Yritäpä estää.

[Irishe]

Huomenia!
Kiitos piristävästä lukukokemuksesta! Eilisen Irti minusta -teatterin jälkeen mukava lukee jotain tällasta. Virheitä ei ainakaan minun unekkaisiin silmiini loikkaillu. Jään odottelemaan jatkoa!
-Irishe-

[Vaarallinen Komentoija]

Oi, ihanaa! Juuri tälläistä olen odottanut kuin kuuta nousevaa (siksipä haasteen heitinkin : D ) Ihana luku. Jatkoo. Virheitä ei ollut. =) Rakentava päätti karata jälleen kerran. Ehkä saan sen kiinni, ehkä en.

[amorgirl]

Oi ihanaa. Harmi ku ei ollu enenpää jatkoo ;( Mut ehkä sä kirjotat lisää.......

Tuota noin, ois  kiva jos voisit kirjottaa jotain kohtauksii mitä tapahtuu Severuksen ja Harryn välillä tiekkö. Ois kiva tietää millaset niitten välit on. Ja onko Severus opettajana Tylypahkassa?

Joo, riittääkö toi rakentavaks??

Tykkäsin tästä tosi  paljon ja voisin hehkuttaa sitä tässä kolme tuntia mutteen usko et sä jaksat lukee nii pitkää ja samaa toistuvaa asiaa ni lyhensin tollain.

Mut lisää, pliis.


♥:llä am

[Hermionehh]

Vautsi, tää oli oikeesti tosi hyvä! (ottaen huomioon, etten pidä ajatuksesta että Harry on Kalkaroksen poika... kai siihenkin sitten tottuu.  )

Virheitä en oikein löytänyt, enkä niitä tietysti etsinytkään. Sujuvaa tekstiä (ja mielenkiintoista). Jatkoa jään odottelemaan innolla.

♥ Hermionehh

[Tiamond]

Irishe: Kiitoksia kommentista ja mielenkiinnosta. Jatkoa seuraa pian

Miusamo: Hyvä että kelpaa, ja toivottavasti kelpaa vielä jatkossakin

amorgirl: Noi jutut tulee selviämään myöhemmissä osissa

Hermionehh: En mäkään pidä, mutta kyllä siihen tottuu Mun on vähän pakko. Mutta jatkoa tulee pian

[Tiamond]

2. The cross that you bear never felt this heavy

- Koita nyt keksiä itsellesi jotain tekemistä, minä yritän tehdä jotakin hyödyllistä täällä, Severus ärähti Harrylle, joka makoili sohvalla kolmatta päivää putkeen. – Olet vain tielläni.
Harry oli kuin ei olisi kuullutkaan, hän käänsi uuden aukeaman kirjastaan ja jatkoi lukemista. Severuksen katse jäätyi entisestään, mikäli se oli enää mahdollista.
- Oletko kuuroutunut, vai vain ylimielinen? Severus kysyi.
- Kuuroutuminen alkaa pian kuulostaa houkuttelevalta, Harry mumisi.
- Mene vaikka Malfoylle, Severus ehdotti.
- Enpä taida, Harry vastasi. – Mikset itse menisi?
- Enkö juuri sanonut, että yritän tehdä jotakin hyödyllistä täällä?
- Ja siltähän se näyttääkin.
- Pitääkö sinut heittää ulos? Severus korotti ääntään.
- Siitä vain, Harry kivahti, viskasi kirjansa lattialle ja nousi istumaan. – Jos se on käsityksesi siitä, miten omia lapsiaan tulisi kohdella.
- Lakkaa arvostelemasta kasvatusmetodejani, Severus murahti.
- Vai että oikein metodeja, Harry tuhahti. – Eipä ainakaan tarvitse odottaa Vuoden isä –titteliä.
- Etpä sinäkään mikään unelmalapsi ole, Severus tuhahti.
- Niin, Draco esimerkiksi olisi paljon parempi vaihtoehto, Harry ivasi.
- Lopeta, Severus käski.
- Tai kuka tahansa muu kuin minä, Harry jatkoi. – Toivoisin että sinä olisit kuollut äidin sijasta.
- Älä puhu hänestä! Severus karjaisi. – Häntä ei mainita tässä talossa.
- Yritätkö unohtaa, että häntä koskaan olikaan? Harry kysyi. – Silloin minuakaan ei olisi, ja sekös sinulle sopisi.
- Ulos! Severus huusi.
- Oma vikasi, että olit niin surkea aviomies, ettet edes pystynyt pitämään häntä onnellisena! En ihmettele lainkaan että hän lähti sen toisen matkaan, Harry huusi takaisin. – Itse asiassa toivoisin, että olisin voinut olla sen miehen poika. Hänkin olisi taatusti ollut parempi isä kuin sinä!
Seuraavassa sekunnissa Severus tarttui poikaansa hiuksista ja talutti tämän ovesta ulos. Hän oli kiitollinen siitä, ettei hänellä ollut sauvaansa sillä hetkellä. Paiskattuaan oven kiinni, hän lyyhistyi polvilleen eteisen lattialle.
         *

Seuraavan kerran Harry tapasi Dracon lokakuun ensimmäisenä päivänä Tylypahkan pikajunassa. Lukuvuosi alkoi poikkeuksellisen myöhään, sillä kouluun oli jouduttu tekemään suurehko remontti kun kaksi linnan torneista oli romahtanut. Kukaan ei tiennyt, mistä tapaus johtui, mutta syitä oli puitu Saivartelijan sivuilla useampaan otteeseen. Eivätkä arvaukset olleet siitä tavallisimmasta päästä. Joka tapauksessa koulu oli saatu korjatuksi ja oppilaat olivat matkalla kohti uusia haasteita. Harry istui kaikessa rauhassa yksinään lukemassa Päivän Profeettaa kun Draco avasi vaunuosaston oven ja jäi nojaamaan sen karmiin. Pojalla oli uusi kaapu yllään ja matka-arkku vierellään. Harry siirsi katseensa takaisin lehteen.
- Oletko saanut kirjeeni? hän kysyi.
- Kaikki kymmenen? Olen, Harry vastasi tylysti.
- Voisimmeko millään päästä taas puheväleihin? Draco jatkoi.
- Puhun sinulle koko ajan, Harry vastasi ja käänsi sivua.
- Lopeta, tulen hulluksi, Draco älähti, kiskaisi matka-arkun mukaansa ja tuli istumaan Harrya vastapäätä. – Haluan puhua siitä, mistä olisi pitänyt puhua heti silloin kun otit asian esille.
- Valitettavasti mahdollisuus meni aikoja sitten.
- Katso minua, Harry! Draco kivahti, repäisi lehden hänen kädestään ja sai viimein katsekontaktin. – Minun olisi pitänyt ymmärtää, että olit hämilläsi.
- Olen, Harry korjasi.
- Niin, Draco sanoi. – Sinulla on siihen hyvä syy. En minä yleensä sellaista tee.
- Olen tottunut siihen, että läheisyys on sinulle aivan normaali asia, mutta… Raja on yleensä mennyt siinä, että halaat minua kun avaudun sinulle isästä tai jotain vastaavaa, Harry sanoi.
- Siinä sen pitäisikin mennä, Draco huokaisi ja haroi hiuksiaan.
- Onko kaikki hyvin?
Draco katsoi ovelle ja pudisti sitten päätään.
- Mitä on tapahtunut? Harry kysyi ja laski kätensä ystävänsä polvelle.
Draco painoi päänsä ja peitti toisella kädellä kasvonsa. Harry ei hetkeen tiennyt, mitä tehdä. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Draco itki hänen nähtensä. Harry ymmärsi sen vasta nyt. Hän oli monesti itkenyt omia ongelmiaan toiselle, mutta Dracolla ei toisaalta ollut koskaan ollut niin isoa ongelmaa että tämä olisi puhjennut kyyneliin. Harry siirtyi Dracon viereen toiselle penkille ja halasi tätä. Draco ei kuitenkaan halannut takaisin niin kuin tavallisesti. Harry oletti sen johtuvan siitä, että tilanne oli outo heille molemmille.

Kun Draco sai itsensä rauhoittumaan, hän vaikutti erittäin nololta. Harry päätti luopua halauksesta, mutta jätti kuitenkin kätensä toisen hartialle. Draco tuijotti ikkunasta ulos ja hengitti syvään. Harry odotti, että tämä sanoisi jotakin. Hän ei halunnut hoputtaa, se ei auttaisi asiaa. Juuri kun Draco oli avaamassa suunsa, makeiskärryä työntävä noita koputti oveen.
- Haluaisitteko jotakin?
Draco käänsi salamana katseensa takaisin ikkunaan ja Harry mutisi nopean ein. Noita jatkoi matkaansa ja Draco hiljaisuutta.
- Sano vain, Harry yritti.
- Se on vaikeaa, Draco huokaisi. – Niin hemmetin vaikeaa.
- Puhuminen auttaa, minä jos kuka tiedän sen, Harry hymyili hiukan, rohkaisevasti.
- Tämä ei ole oikea paikka, Draco sanoi.
- Selvä. Mutta muista että olen aina tässä, Harry vakuutti.
         *

Draco oli istunut hiljaa loppumatkan Tylypahkaan. Harry oli yrittänyt pariin kertaan virittää keskustelua, mutta epäonnistunut siinä. Häntä inhotti se, ettei hän voinut tehdä mitään kun toisella oli selvästi paha olo. Hän toivoi, että he voisivat puhua asiasta jo samana iltana makuusalissa. Harry oli jo miltei unohtanut omat ongelmansa tyystin. Isä oli ollut viime aikoina vielä kireämpi kuin yleensä. Kai tämä oli stressannut töiden alkua tai jotain, mutta viimeinen asia mitä Harry nyt tekisi, oli Dracolle avautuminen. Tämä saisi kaikessa rauhassa miettiä omaa ongelmaansa. Ja sitä paitsi Harry näkisi isäänsä vähemmän koulussa, joten sitä olisi nyt turha murehtia.

Linnaan päästyään Harry ja Draco etsivät tiensä tungeksivan opiskelijajoukon läpi Suureen Saliin luihuisten pöytään. Draco näytti jo hieman pirteämmältä. Hän tervehti luokkatovereitaan hymyillen ja kertoi muutamalle jopa lomakuulumisensa. Harryyn hän ei tosin katsonut, mutta Harry ymmärsi häntä hyvin. Draco ei ollut tottunut itkemään, etenkään kenenkään nähden. Harry jutteli viereensä istuneen Pansy Parkinsonin kanssa ja oli iloinen saadessaan omankin mielensä virkistymään. Draco kertoisi hänelle aikanaan, turha sitä oli murehtia nyt. Uusien oppilaiden lajittelun ja rehtori Dumbledoren tavanomaisen hyvin lyhyen puheen jälkeen oppilaat saivat iskeä kiinni herkullisiin ruokiin, jotka ilmestyivät pöytään. Harry huomasi olevansa hyvin nälkäinen, sillä hän ei ollut syönyt mitään koko junamatkan aikana.

Juhlaruokailun jälkeen Dumbledore nousi uudelleen seisomaan ja piti hieman pidemmän puheen. Hän toivotti uudet oppilaat tervetulleiksi ja kertoi heille muutamia koulun säännöistä. Sitten hän alkoi kertoa kouluun tehdystä remontista. Romahtaneiden tornien lisäksi muitakin paikkoja oli päätetty remontoida. Dumbledore ei selventänyt kertomaansa sen enempää, mainitsi vaan, että kyllä se selviäisi oppilaille. Harry toivoi, ettei käytävistä tai portaikoista ainakaan olisi tehty yhtään mutkikkaampia kuin mitä ne jo olivat. Uudet oppilaat, saati vanhatkaan, eivät ikinä löytäisi perille minnekään. Pansy Parkinson puolestaan toivoi, että näin olisi, sillä sitten hän voisi huoletta jäädä muutamalta tunnilta pois eksymisen varjolla. Draco ei ottanut osaa keskusteluun, tämä oli ilmeisesti väsynyt, ainakin haukottelusta päätellen. Dumbledore päätti puheensa ja oppilaat alkoivat nousta laiskasti pöydistä.

Matkalla oleskeluhuoneeseensa luihuiset eivät havainneet mitään tavallisesta poikkeavaa. Käytävät olivat ennallaan, samoin maalaukset jotka peittivät seiniä. Portaikot näyttivät liikkuvan samaan tapaan kuin aina ennenkin. Joku jo alkoi epäillä, että rehtori oli petkuttanut heitä. Oleskeluhuone oli tismalleen samanlainen kuin keväällä, edes ainuttakaan tuolia ei ollut siirretty. Muutokset alkoivat selvitä luihuisten valuessa makuusaleihin. Huoneet olivat paljon pienempiä kuin ennen, ja niitä oli useampia. Harry ohitti ensimmäisen oven, jossa oli kyltti, jossa luki Grabbe ja Goyle. Seuraavassa ovessa luki ilmeisesti uusien oppilaiden nimiä, ainakaan Harry ei tunnistanut niitä. Kolmas ovi johti Harryn ja Dracon makuusaliin.
- Saamme ainakin olla rauhassa, Harry sanoi ja katseli pientä, kotoisaa huonetta.
- Eipä tarvitse enää kuunnella Grabben kuorsausta, Draco haukotteli ja istui sängylle, jonka vieressä hänen matka-arkkunsa oli valmiina. – Taidan mennä suoraan nukkumaan.
- Niin minäkin, Harry sanoi ja kätki pettymyksensä.
Ehkä Draco kertoisi huomenna.
         *

Draco heräsi seuraavana aamuna aivan liian aikaisin. Hän oli aivan liian pirteä ottaen huomioon, että aamiaiseen oli ainakin kaksi tuntia aikaa. Hänellä olisi siis aivan liikaa minuutteja, jotka kuluisivat tuskalliseen ajatteluun. Draco painoi kasvonsa tyynyyn ja rukoili, että voisi olla vielä väsynyt. Mutta ei hän ollut. Harry kääntyi sängyssään, mumisi jotakin ja jatkoi unia. Draco katseli tätä hetken, mutta veti sitten verhon eteen, niin ettei hän näkisi poikaa.
         *

Harryn herätessä Draco oli jo lähtenyt huoneesta. Harry ihmetteli sitä, sillä yleensä he aina varmistivat, että toinen oli hereillä ennen kuin lähtivät minnekään. Hän katsoi kelloa varmistuakseen, ettei ollut nukkunut pommiin. Aamiaiselle pitäisi kiirehtiä, mutta muuten Harry olisi ajoissa. Hän veti nopeasti vaatteet päälleen ja lähti sitten kohti Suurta Salia.
Draco istui pöydässä Grabben ja Goylen kanssa. He näyttivät keskustelevan kiivaasti jostakin. Harryn tullessa paikalle keskustelu kuitenkin loppui äkisti.
- Huomenta, Draco tervehti, Grabbe ja Goyle mumisivat jotakin samantapaista.
- Huomenta, Harry vastasi. – Mistä te juttelitte?
- Lukujärjestyksestä vain, Goyle sanoi ja lopetteli muna-pekoniaamiaisensa.
- Meillä on aivan liikaa muodonmuutostunteja rohkelikkojen kanssa, Draco hymähti ja Harrysta tuntui, että toisen äänessä oli hermostuneisuutta.
Grabbe ja Goyle nousivat pöydästä ja poistuivat salista. Harry katsoi näiden perään ja heti kun he olivat poistuneet ovista, hän käänsi katseensa Dracoon.
- Mitä nyt on meneillään?
- Miten niin? Draco kummasteli.
- Sinä olit poissa kun heräsin, sitten tulin tänne ja keskustelu loppui sillä sekunnilla kun olin kuuloetäisyyden päässä. Ja nyt nuo kaksi lähtivät ennen kuin ehdin kahta lausetta sanoa, Harry luetteli.
- Oletkohan nyt vähän vainoharhainen? Draco naurahti. – Sitä paitsi milloin Grabbe ja Goyle ovat viimeksi käyttäytyneet normaalisti?
- No tuo on kyllä totta, mutta sinä olet aivan kummallinen, Harry sanoi.
- Ehkä minun ei pitäisi viettää niin paljon aikaa heidän kanssaan.
- No heh heh, Harry murahti.
- Taasko sinä kiukuttelet? Draco kysyi.
- En, Harry vastasi. – Nukuin vain huonosti.

- Mitä meillä on ensimmäiseksi? Harry kysyi kun he poistuivat Suuresta Salista.
- Taikajuomia, Draco vastasi.
- Hitto, hyvin alkaa tämäkin vuosi, Harry huokaisi.
Ei tunneissa varsinaisesti ollut mitään vikaa. Severus jätti Harryn rauhaan, eikä Harry huomioinut tätä yhtään enempää kuin oli välttämätöntä. He molemmat tiesivät, että joutuisivat nöyryytetyiksi jos toinen alkaisi ärsyttää toista. Useimmat oppilaista pelkäsivät Severusta, eikä Harry voinut moittia heitä. Ei hänen isänsä mitenkään ystävällinen ollut kenellekään. Tai no, Dracolle ehkä. Harry oli monesti sanonut isälleen, että tämä ottaisi mieluummin Dracon pojakseen. Sitä seurasi aina raivokohtaus, ja Harry myönsi että välillä hän teki niin tahallaan. Ärsytti isäänsä, jotta tämä menettäisi malttinsa täysin. Hän ei halunnut, että isä pääsisi helpolla. Eihän hänkään päässyt.

Tunti oli melko siedettävä. He kävivät paljon kaikkea läpi teoriassa ja Harry lähinnä torkkui paikallaan. Draco tökki häntä välillä kylkeen kyynärpäällään, mutta kyllästyi lopulta. Harry kopioisi muistiinpanot häneltä ennen koetta. Lopputunnista he valmistivat jonkin liemen, jonka oli tarkoitus vaikuttaa keskushermostoon lamauttavasti, mutta kukaan ei onnistunut tekemään sitä täysin oikein, paitsi tietenkin rohkelikon Hermione Granger. Harry onnistui vahingossa sytyttämään noidankattilansa sisällön tuleen, mutta Draco pelasti tilanteen ennen kuin Severus ehti edes huomata, että mitään tavallisesta poikkeavaa oli tapahtunut.
- Jos yrittäisit vähän keskittyä, ennen kuin liekität koko luokan, Draco murahti hiljaa ja jatkoi liemen hämmentämistä, vaikka tiesikin sen olevan pilalla.

Taikajuomien jälkeen luihuiset kokoontuivat rohkelikkojen kanssa muodonmuutosten luokkaan. McGarmiwa ei suvainnut minkäänlaista meteliä luokassaan, joten oppilailla oli lupa puhua vain silloin kun he yrittivät loitsia jotakin tai kun piti vastata opettajan esittämiin kysymyksiin. Harry vilkuili vähän väliä Dracoa, joka näytti aivan liian keskittyneeltä. He eivät olleet puhuneet toisilleen sen jälkeen kun Draco oli käskenyt Harrya keskittymään, ja nyt poika ei edes katsonut häneen kertaakaan koko tunnin aikana. Harrya ahdisti se, että heidän välillään tuntui koko ajan olevan jotakin kitkaa, vaikkei hän edes tiennyt mistä se johtui. He eivät juuri koskaan olleet riidelleet keskenään. Harry muisti yhden kerran kun he kävivät kolmatta vuottaan Tylypahkassa. Draco oli ajautunut tappeluun rohkelikon Ron Weasleyn kanssa, ärsytettyään tätä tarpeeksi kauan ihan vain huvikseen. Weasley ei ollut vaivautunut ottamaan taikasauvaansa esiin, vaan oli lyönyt Dracolta suupielen auki. Tappelu oli loppunut lyhyeen, kun Dumbledore oli sattunut paikalle. Päästyään rehtorin puhuttelusta, Draco oli saanut kuulla kunniansa myös Harryn toimesta, eivätkä ystävykset olleet puhuneet toisilleen pariin päivään.
- Läksyksi teette huomiseksi esseen siitä, miksi kaikkien animaagien on rekisteröidyttävä. Voitte myös ilmaista tekstissänne oman mielipiteenne aiheesta, McGarmiwa lopetti oppitunnin ja Harrysta tuntui, ettei hän ollut kuullut koko opetuksesta mitään muuta.

Ruokatunnilla Pansy tuli istumaan Harryn viereen ja alkoi kuiskia hänen korvaansa.
- Onko Dracolla kaikki hyvin? Hän vaikuttaa jotenkin kovin omituiselta.
- Voi kun tietäisinkin. Tuntuu ettei hän enää puhu minulle mistään, Harry kuiskasi takaisin, sillä Draco istui vastapäätä. Vaikka tämä juttelikin Grabben ja Goylen kanssa, Harry ei luottanut siihen etteikö Draco kuulisi.
- Oletteko te riidelleet? Pansy kysyi.
- No ei varsinaisesti…
- Eli olette, Pansy tulkitsi. – Hei, jos haluat että puhun hänen kanssaan…
- Ei siitä olisi apua, minun täytyy vain yrittää hoitaa tämä sotku jotenkin, Harry vastasi.
- Jos itse kaipaat juttuseuraa, niin minulle voi aina puhua.
- Kiitos, Pansy.
         *

Koulupäivän loputtua Harry meni päivälliselle Suureen Saliin. Draco oli sanonut käyvänsä vessassa ennen kuin tulisi syömään, joten Harry odotti tätä vielä senkin jälkeen kun oli lopettanut ateriansa. Dracoa ei kuitenkaan näkynyt, joten Harry päätti lähteä luihuisen oleskeluhuoneeseen aloittelemaan päivän aikana kertyneitä läksyjä. Hän ei oikein jaksanut enää yrittää miettiä syitä Dracon oudolle käytökselle.
Oleskeluhuoneeseen päästyään Harry löysi Dracon eräästä nojatuolista kirjoittamasta ilmeisesti McGarmiwan läksyksi antamaa esseetä. Ennen kuin Harry ehti pojan tuolin luokse, Grabbe ja Goyle olivat tämän luona ja kysyivät tältä jotakin. Dracon vihainen äänensävy sai Harryn pysähtymään. Poika ei nähnyt häntä, sillä tuolin selkänoja oli oleskeluhuoneen ovelle päin.

- Ettekö te nahjukset osaa itse tehdä mitään? Tarvitsetteko minua auttamaan joka hemmetin käänteessä? Ettekö näe, että minulla on vähän helvetin kova kiire näiden tehtävien kanssa jos aion saada ne ajoissa valmiiksi? Kannattaisi teidänkin harkita, jos joskus aiotte päästä tästä laitoksesta!
Grabbe ja Goyle katsoivat toisiaan hämmentyneinä ja kohtasivat sitten Harryn katseen. Draco tajusi, että joku oli selvästi kuunnellut välikohtausta ja kääntyi tuolilla ilmeisen valmiina sanomaan suorat sanat, mutta kääntyikin sitten takaisin huomattuaan, että se olikin Harry. Grabbe ja Goyle lähtivät vähin äänin paikalta ja Harry asettui istumaan tuolille Dracoa vastapäätä.
- Vai noin sinä puhut ystävillesi, hän totesi.
- Anna olla, Draco varoitti.
- En, Harry sanoi. – Haluan tietää mikä sinua riepoo.
- Olen vain stressaantunut, Draco vastasi katse pergamentissa.
- Niinpä niin.
Harry odotti, että Draco sanoisi jotakin, mutta kun toinen vain istui hiljaa pergamenttiinsa kirjoittaen, Harry avasi koululaukkunsa ja alkoi itsekin tehdä läksyjä. Turha hänen oli yksinäänkään keskustella. Harry oli juuri syventynyt taikajuomien mutkikkaaseen maailmaan, kun Draco yllättäen kysyi:
- Mistä te kuiskailitte Pansyn kanssa?
- Mitä?
- Silloin lounaalla, mitä te kuiskailitte? Draco toisti.
- Kuiskaten puhutut asiat eivät yleensä kuulu ulkopuolisille, Harry huomautti.
- Onko jotain meneillään? Draco jatkoi.
- Niin kuin mitä? Harry oli aivan ymmällään.
- Onko sinulla ja Pansylla jotain… juttua? Draco kysyi hyvin vaivaantuneena.
- Juttua? Minulla ja Pansylla? Harry hämmästeli. – Ei todellakaan. Miksi sinä sellaista kyselet?
- Unohda, Draco murahti.
- Hetkinen, Harry sai ajatuksen. – Oletko ihastunut Pansyyn? Siitäkö tässä on kysymys?
- En ole, Draco huokaisi ja laski pergamentin käsistään.
- Ihan totta, voit kertoa minulle, Harry sanoi. – Ei minulla ole mitään tunteita häntä kohtaan.
- En ole kiinnostunut Pansysta! Draco kivahti.
- Mistä sitten kiikastaa? Harrykin korotti ääntään ja muutama utelias katse ympäröi heitä.
Draco nousi tuolilta, jätti tavaransa sen viereen lattialle ja marssi makuusaliin. Harry ei aikonut luovuttaa niin vähällä.

- Puhu minulle, Harry painosti päästyään makuusalin suljetun oven taa, turvaan uteliailta korvilta.
- Antaisit olla, Draco pakeni sänkyynsä ja veti verhot eteen.
Harry puolestaan veti verhot syrjään ja istui sängyn reunalle. Hän katsoi ystäväänsä, joka vältteli hänen katsettaan. Harry laski kätensä Dracon käsivarrelle, mutta tämä siirtyi pois hänen kosketuksensa alta.
- Minusta tuntuu kuin en tuntisi sinua enää.
- Niin minustakin, Draco huokaisi.
- Loukkaannuitko siitä kun en vastannut kirjeisiisi? Harry kysyi.
- En, Draco vastasi.
- Mikset edes katso minuun?
- Et arvaakaan kuinka haluaisin, Draco sanoi.
- Olet aivan kummallinen. Kerro minulle mitä sinulle on tapahtunut, Harry vaati. – En halua että välillämme on salaisuuksia, ainakaan mitään liian suuria.
Draco näytti siltä, että hänen oli vaikea pidätellä kyyneliä. Harry toisti yrityksensä koskettaa toista, mutta tämä väisti hänet taas.
- Haluan olla tukenasi niin kuin ystävän kuuluu, Harry yritti. – Vai etkö enää halua sitä?
- En, Draco sanoi nieleskellen.
- Todellako? Harry oli järkyttynyt.
- Haluan jotakin paljon enemmän, jotakin mikä on aivan liikaa pyydetty, Draco nousi istumaan ja puristi hiuksiaan nyrkeissään, nojaten kasvojaan polviinsa.
- Mitä sinä tarkoitat?
- Olen ihastunut sinuun, Harry! Draco huudahti. – Ja ymmärrän täysin jos et halua olla missään tekemisissä enää.
Tämän paljastettuaan Draco nousi sängyltä, kiiruhti ovelle ja sulki sen perässään jättäen Harryn hämärään huoneeseen.

[FlowerLadies]

vooi, onpas hieno idea!
 severus on ihan kamala tässä, ja malfoyt ihania! ekaa kertaa luen luciuksesta jotain näin positiivista, vau!
ja harry parka muuta vaan malfoylle
   ja dracsutin! se on aivan ihana tässä!!!!<33 niin on harrykin mut kuitenkin!!!<33333
nyt vaan äkkiä jatkoa jne

 ps. rakentava lähti vessaan. (onko tuo nimi muuten goo goo dollsin iris biisistä? )

[Gelmir]

Ooh, tosi hyvä ficci! Toivon todellakin, että tähän tulee pian jatkoa. Alkuun olin jyrkästi sitä mieltä, että Harry ei kertakakaikkiaan voi olla Kalkaroksen poika, mutta nää luvut luettuani saatan ehkä kestää sen 

[minttutryffeli]

Vautsi, vaikuttaapas kivalta!

Olen kamalasti mieltynyt ficceihin, joissa Harry on luihuisessa ja Dracon ystävä. Se on mulle joku niin herkullinen ja mielenkiintoinen yhdistelmä että ah! Täytyipä siis heti lukaista tämäkin kun sen huomasin. Tässä ficissä myös koko Malfoyn perhe on aivan ihana, tykkään mielettömästi eritoten tuommoisesta lämminhenkisestä "hyvä isukki" Lussesta ♥ :---D Juoni vaikuttaa mielenkiintoiselta. En ole ennen lukenut yhtäkään ficciä, jossa Severus on Harryn isä. Kerta se on kuitenkin ensimmäinenkin, vaikka nyt vähän vierastankin ajatusta. Eiköhän siihen tässä totu. :--D Ihan mielettömän innolla joka tapauksessa odotan miten tämä tästä lähtee eteenpäin ja poikien suhde kehittymään.

Kirjoituksesi on erittäin sujuvaa ja sitä on ihanan helppo seurata. Virheitäkään en bongaillut. Vähän vierastin alussa tuota vuorosanaviivojen käyttämistä, sillä lainausmerkit ovat niin paljon yleisemmät. Siihenkin kuitenkin tottui nopeasti ja jollain tavalla se myös sopii tähän mielestäni erittäin hyvin.

Jatkoa odottelen innolla ~

[yuuri]

....   .....  ööö .... ....

rakentava jäi hukkapiiloon

.... .....  hmmm .... ....

JATKOA!!! ^^

[Antelope]

Uuu... Tää on toosi mielenkiintoinen, hyvällä tavalla tottakai! (:

Yllättäen, olin taas selailemassa Valvojaoppilaiden kylpyhuonetta ettimässä H/D:ta ja tämä pisti silmään. Ehkä suurimmaksi osaksi, siksi että tässä oli vain kaksi lukua ilmestynyt, mutta siitä enempää...

Tää on hyvällä tavalla erilainen - Harry on Severuksen poika ja tämä on luihuisessa. Myös Harryn ja Dracon 'alkuperäinen' ystävyys antaa plussaa - yleensähän Harry ja Draco ystävystävät/rakastuvat vähitellen. (: (♥)

Katoin tuossa ekassa luvussa vähän kummeksuen tuota halailua. Aika homppelilta vaikutti, mutta toisessa osassa jo selvisikin että Dracsu on ihastunut Harryyn. ♥ Mikä oli tietysti ennalta arvattavissa Dracon käytöksen perusteella ekan osan lopussa. (Joo, tosi selkeetä tää mun teksti. Ei ollu selkeetä, oli selkeetä... )

Hieman ehkä ärsytti tuo sinun tapasi laittaa puheenvuorot viivoilla, mutta en todellakaan syytä sinua! Sehän on ihan oikea tapa myöskin, en ole vain tottunut siihen. Mutta pääasia, että ei ollut virheitä ja niin. (Ei helvetti, oon sekopää... )

Jos jäi epäselväksi tästä todella "selkeästä" kommentista, niin minä pidän tästä ja haluan JATKOAAA!


Antelope ♥

[Tiamond]

FlowerLadies: Mä uskon, että pohjimmiltaan Lucius on hyvis (ihan takuulla joo ). Mutta kiitos palautteesta ja hyvä kun tykkäsit. Ja kyllä, goo goo dollssiahan se

Gelmir: Kyllä se mullekin tuotti vähän vaikeuksia alkuun käsittää, että nyt pitäs oikeesti tehä Harrysta ja Kalkaroksesta sukulaisia Kiitos palautteesta, jatkoa laitan piakkoin.

minttutryffeli: Mä kirjotan mielelläni Luciuksen tollaseks isi-tyypiks, en vaan miellä sitä sellasena pahiksena kun se oikeesti kirjoissa esiintyy Ja noista viivoista, mä oon aina tottunut kirjottamaan niiden kanssa enkä oo tainnu kirjottaa yhtäkään tekstiä, missä olisin käyttäny lainausmerkkejä... Pitäis varmaan joskus kokeilla! 

yuuri: Jatkoa seuraa pian!

Antelope: Mä oon toisinaan aika kärsimätön kirjottaja, joten mulle sopi hyvin ruveta kirjottamaan niin, että Harry ja Draco tuntee toisensa jo hyvin ja on ystäviä Mä olen aina kirjottanu viivoilla, joten lainausmerkkien käyttö ei oo niin tuttua. Pitäis tosin sitäkin varmaan joskus kokeilla Kiitos palautteesta ja jatkoa tulee pian!

[Räjähtävä_näpäys]

Morooo!

Tää on siis aivan mahtava! Hyvä juoni ja voi tuota niin ihanaa paritusta :3 Mun on vaikee vaan sulatella tota et Severus on Harry isä! Harry Kalkkaros XD Mä vaan mietin et Harryn pitäs olla ehkä vähän enemmän luihuinen. Mutta muuten tää on tosi hyvä

[Tiamond]

Räjähtävä_näpäys: Sulla on kyllä hyvä pointti, mä pidän ite Harrya vähän liian kilttinä luihuiseen. Täytyy yrittää vähän skarpata sen suhteen, eihän se nyt ihan puhdas pulmunen voi olla


3. Why did it have to be me?

Draco juoksi oleskeluhuoneesta ulos ja jatkoi matkaansa kunnes hän oli eteishallissa. Kello oli jo sen verran, että kaikki olivat käyneet syömässä ja lähteneet tekemään läksyjään joko tupansa oleskeluhuoneeseen tai kirjastoon. Dracoa se ei kiinnostanut vähääkään, kunhan kaikki pysyisivät poissa hänen tieltään. Hän mietti hetken ja lähti ulos linnan etuovesta. Ulkona kävi kylmä viima, joka rauhoitti häntä hiukan. Draco käveli kohti huispauskenttää. Hänen aivonsa olivat kuin sumussa. Hän ei kyennyt ymmärtämään, että Harry tiesi. Niin kauan salassa pidetty totuus oli tullut ilmi. Draco tunsi kaiken sen ahdistuksen alla pientä huojennusta. Hyvin pientä. Hän ei osannut edes arvailla, mitä tästä eteenpäin tapahtuisi. Pahinta olisi, että Harry alkaisi inhota häntä. Parasta tietenkin olisi… Draco päätti lopettaa turhat toiveet tykkänään. Jos Harry pystyisi olemaan hänelle ystävä tästä edespäin, hän olisi enemmän kuin kiitollinen.

Huispauskentän laidalla oli pieni varasto, jossa koulun luutia säilytettiin. Ovi oli tietenkin lukossa, mutta Draco vähät välitti siitä. Hän kaivoi sauvan taskustaan ja pian ovi hajosi säpäleiksi mahtavan metelin kera. Draco vilkuili hetken ympärilleen ja kun ketään ei näkynyt, hän astui sisään varastoon. Hän valitsi luudan umpimähkää, kantoi sen ulos ja nousi lentoon. Luuta oli vanha ja vähän kärsinyt, mutta kelpaisi lyhyeen ajatustenselvittely-lentoon. Draco ei uhrannut ajatustakaan varaston oven korjaamiselle, hän yrittäisi sitä palattuaan jos jaksaisi.
Korkealla ilmassa oli vielä kylmempää kuin alhaalla. Draco hytisi, hänellä oli päällään vain ohut koulukaapu. Hän ei antanut sen haitata, vaan ohjasi luutansa kielletyn metsän ylle. Oli upeaa lentää kaikkien niiden metsässä uhkaavien vaarojen yläpuolella tietäen, että jos putoaisi, ei varmastikaan selviäisi. Ei sillä, että Draco olisi ajatellut itsetuhoisesti, vaara vain kiehtoi häntä. Hän oli monesti saanut jälki-istuntoa käytyään kielletyssä metsässä pimeän tullen. Ei hän koskaan ollut pitkälle ehtinyt, ennen kuin Hagrid tai tämän kirottu koira jo olivat olleet hänen kannoillaan. Harry oli aina saarnannut hänelle sellaisten tempausten jälkeen. Harry oli heistä se järkevämpi.

Dracoa kadutti, että hän oli ollut niin inhottava. Sekä Harrylle että kaikille muillekin. Ja hän oli epäillyt, että Harry olisi kiinnostunut Pansysta. Olisivathan he jo alkaneet seurustella tähän mennessä jos he olisivat olleet kiinnostuneita toisistaan. Vai olisivatko? Äh, Harry ei ollut kiinnostunut Pansysta, joten se siitä. Ja aivan sama se olisi kenestä Harry oli kiinnostunut. Dracon pitäisi vain unohtaa tunteensa.

Kun sormet alkoivat toimia kankeasti, Draco päätti, että oli aika kääntyä takaisin. Huuru nousi hänen hengittäessään kylmää ilmaa kun hän laskeutui vähitellen puiden latvojen korkeudelle. Päästyään metsän reunaan hän laskeutui ja päätti kävellä varastolle, jotta jäsenet vähän lämpiäisivät. Matkaa ei ollut paljon, mutta Dracon jalat eivät olisi halunneet toimia jäätävän lentomatkan jälkeen. Päästyään varastolle Draco laski luudan lattialle ja asetti sen nojaamaan seinää vasten. Päästäessään irti luudanvarresta, hän tunsi kuinka joku tarrasi häntä tiukasti ranteesta. Dracosta tuntui, että hänen sydämensä jätti yhden lyönnin väliin ja villiintyi sitten täysin.
- Toivottavasti sinulla on hyvä syy varastaa ja särkeä koulun omaisuutta, Voron kylmä ääni ilkkui pimeästä.

Draco istui tyhjässä opettajainhuoneessa pitkän tovin, ennen kuin ovi viimein avautui ja Severus astui sisään. Tämä käveli hitaasti huoneen poikki ja istui Dracoa vastapäätä, tuijottaen häntä tiiviisti silmiään räpäyttämättä. Draco olisi halunnut imeytyä nojatuolin pehmusteisiin.
- Isäsi ei ilahdu kun kuulee, että olet jälleen järjestänyt itsesi hankaluuksiin. Ja sinun on paras kertoa minulle saman tien, jos Harry on osallisena tässä, Severus aloitti.
- Harrylla ei ole mitään tekemistä asian kanssa, Draco vastasi.
- Voisitko sitten selittää, miksi lähdit lentämään koulun luudalla kielletyn metsän ylle, ottaen huomioon senkin, että isäsi on ostanut sinulle joka vuosi markkinoiden uusimman luudanvarren? Severus kysyi.
- Halusin selvittää ajatuksiani ja oma luutani ei sillä hetkellä ollut saatavilla, Draco vastasi epämääräisesti.
- Joten päätit räjäyttää oven ja ottaa koulun luudan, Severus täydensi. – Sinun kannattaisi opetella selvittelemään ajatuksiasi vähän toisella tavalla.
- Voitko vain määrätä minulle rangaistuksen, haluaisin päästä nukkumaan, Draco pyysi.
- Minä en määrää sinulle rangaistusta, isäsi saakoon pitää huolen siitä, Severus vastasi.
- Mutta Professori…
- Olen kyllästynyt jakamaan sinulle jälki-istunnon toisensa perään, Severus ärähti. – Mene!
Draco nousi tuoliltaan ja kiiruhti ovelle. Sitten hän kuitenkin muutti mielensä ja palasi huoneeseen.
- Severus, hän aloitti.
Tämä nousi seisomaan kulmiaan kohottaen. Severus ei pitänyt siitä, että häntä kutsuttiin etunimellä kun kyse oli kouluajasta ja koulun asioista.
- Minä haluaisin vain tietää, että voinko vaihtaa huonetta jonkun kanssa, Draco kysyi ja tunsi punan nousevan poskilleen.
- Arvasinhan minä, että Harrylla on osuutensa tässä, Severus murahti.
- Ei…
- Siinä tapauksessa sinulla ei ole mitään syytä vaihtaa huonetta.
         *

Harry kuuli makuusalin oven avautuvan ja painoi silmänsä tiukasti kiinni, vaikka Draco tuskin avaisi sängyn verhoja tarkistaakseen oliko hän hereillä. Poika tuskin olisi vielä valmis puhumaan hänen kanssaan. Eikä Harrykaan ollut, ei todellakaan. Hänen päänsä oli aivan sekaisin kaikesta siitä tiedosta, jonka hän oli joutunut tänään kuulemaan. Tällaisiin tilanteisiin ei vain voinut valmistautua, etenkään kun ne yleensä tulivat aivan puun takaa. Draco oli ihastunut häneen. Harry ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt itkeä, nauraa vai suuttua. Hän ei oikein kyennyt mihinkään niistä.

Verhojen toisella puolella Draco vaihtoi vaatteitaan. Harryn päähän pälkähti häiritsevä ajatus. Montakohan kertaa Draco oli nähnyt hänen vaihtavan vaatteita? Tai nähnyt hänet alasti. Oliko tämä katsonut häntä jotenkin tavallista pidempään? Ei Harry ainakaan ollut huomannut. Olihan Harrykin katsonut Dracoa aina silloin tällöin, mutta sehän oli aivan normaalia. Teininähän kaikki olivat vähän epävarmoja itsestään ja vertailivat vartaloaan muiden vartaloihin… Ainakin Harry uskoi sen olevan aivan tavallista. Hän oli aina pitänyt itseään kovin ruipelona Dracoon verrattuna, tämä sentään pelasi jahtaajana luihuisen huispausjoukkueessa. Mutta pitikö Draco häntä hyvännäköisenä? Seksikkäänä? Ajatus nosti punan Harryn kasvoille. Harry piti Dracoa hyvännäköisenä. Mutta sehän johtui vain siitä, että hän haluaisi itse olla vähän lihaksikkaampi. Tietenkin.

Harry oli mennyt sänkyynsä jo ennen yhdeksää, mutta hän oli varma että nukahti aikaisintaan kolmelta yöllä. Ajatukset eivät vain jättäneet häntä rauhaan ennen kuin häntä väsytti järjettömästi. Hän oli ehtinyt puida päässään miljoonaa vaihtoehtoa, millä hän voisi ratkaista tämän ”ongelman” ilman, että heidän ystävyytensä olisi pilalla. Lisäksi Harry oli miettinyt, miksei hän ollut koskaan seurustellut kenenkään kanssa. Tai miksei hän ollut koskaan ollut ihastunut. Hän kuitenkin päätteli sen johtuvan vaikeasta perhetilanteesta. Eihän hän olisi voinut tuoda ketään tyttöä kotiin, isä olisi karkottanut heidät pelkällä olemassaolollaan. Ja koulussa kukaan ei uskaltanut lähestyä häntä, koska he tiesivät, että hän oli Severuksen poika. Luihuisten mielestä se tosin olisi vain plussaa, mutta ehkä kukaan ei muuten vain ollut koskaan kiinnostunut hänestä. Paitsi Draco nyt. Harry ihmetteli sitä, sillä Draco tiesi kaikista hänen ongelmistaan ja vioistaan. Ja ketä ne nyt viehättäisivät?
         *

Seuraava aamu oli vaikea. Harry ja Draco heräsivät samaan aikaan ja alkoivat valmistautua aamiaiselle. Draco ei katsonut Harryn suuntaan kertaakaan, minkä ansiosta Harry sai tilaisuuden tarkkailla toista. Tämä vaikutti erittäin ahdistuneelta ja vaivaantuneelta. Harry ei sanonut mitään, sillä Draco olisi luultavasti vain paennut taas paikalta. Saatuaan vaatteensa vaihdettua, Draco lähti makuusalista. Harry viivytteli pukemistaan ja pakkasi laukkunsa hitaasti, jottei joutuisi istumaan kauaa Dracon kanssa aamiaisella. Häntä väsytti kamalasti, eikä hän olisi millään halunnut mennä muodonmuutosten kaksoistunnille. McGarmiwa ei katsoisi hyvällä, jos hän nukahtaisi pulpettiinsa. Lopulta Harryn oli pakko lähteä, jotta hän ehtisi syödä jotain ennen tunteja.

Draco ei kuitenkaan ollut paikalla kun Harry saapui Suureen Saliin. Hän istui siis pöydän päähän, jossa ei ollut muita ja oli oikeastaan huojentunut ettei joutunut sietämään kiusallista hiljaisuutta. Hiljaisuutta ja yksinäisyyttä ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä seuraavan kerran kun Harry nosti katseensa lautaseltaan, Severus istui häntä vastapäätä tupapöydässä. Harry melkein pelästyi, hän ei ollut kuullut isänsä tuloa.
- Minulla on asiaa, Severus sanoi.
- Mitä minä nyt olen tehnyt? Harry puuskahti.
- Sitä minä en tiedä, mutta haluaisin tietää miksi Draco pyysi, että hän voisi vaihtaa toiseen makuusaliin, Severus tokaisi.
- Mitä?! Harry huudahti.
- Oletteko te riidelleet jostakin? Severus kysyi.
- Emme, Harry vastasi. – Mutta minun pitäisi ehtiä tunnille.
- Sano McGarmiwalle, että et sinä kymmenen minuutin vuoksi jää jälkeen muista, Severus sanoi. – Haluaisin nyt ihan todella tietää, mitä on meneillään.
- Mitään ei ole meneillään, Harry sanoi ja nousi lähteäkseen.
- Istu alas! Severus käski ja Harry istui. – Lähetän tänään Luciukselle kirjeen ja haluaisin edes hänen tietävän totuudenmukaisesti, mitä täällä tapahtuu.
- Sen hän voi kysyä Dracolta.
- Sinä et ole koskaan valmis yhteistyöhön, Severus napautti.
- Siitä voit syyttää vain itseäsi, Harry tiuskaisi, otti laukkunsa ja lähti salista.

Koulupäivä oli yhtä tuskaa. Draco tuntui haluavan juosta karkuun joka käänteessä, mutta esti itseään. Harry taas halusi sanoa tälle jotakin, muttei kyennyt siihen. Opettajien ilmeistä näki, että he ihmettelivät kun luokassa oli tavallista hiljaisempaa. Harrylla ja Dracolla oli aina ollut tapana keksiä parhaat puheenaiheet juuri oppituntien aikana. Eikä heidän ystäviltäänkään ollut jäänyt huomaamatta, että he tuskin pystyivät istumaan samassa pulpetissa. Pansy hiillosti Harrya jokaisella välitunnilla ja sai tämän paljastamaan, että Dracolla oli ongelma joka hiersi heidän välejään. Harry sai useammat haukut, koska hän oli unohtanut tehdä läksynsä. Miten hän muka olisi pystynyt keskittymään mihinkään niin arkiseen? Lisäksi Severus kävi piinaamassa häntä vielä lounastunnilla.
Koulupäivän loputtua Harry tunsi itsensä äärimmäisen uupuneeksi. Hän sulkeutui makuusaliin tekemään tehtäviä, jotka tänään oli annettu läksyksi. Ja niitähän riitti. Puhumattakaan siitä, että hän oli saanut vielä ylimääräisiä tehtäviä edellisten läksyjen tekemättömyyden vuoksi.

Saatuaan tehtävänsä hutiloiden valmiiksi, Harry pakkasi kirjansa koululaukkuun ja nakkasi sen ärtyneenä lattialle. Kolme tuntia oli tuhraantunut, vaikka hän oli kahlannut kysymykset läpi sen suuremmin niitä pohtimatta. Miksei koulun alussa voinut koskaan olla vähän kevyempää? Olisi paljon helpompaa päästä rytmiin mukaan jos läksyjä annettaisiin tasaiseen tahtiin. Ja helpottaisi myös jos yksityiselämässä olisi vähän vähemmän asioita joilla vaivata päätään.
Harry päätti sillä hetkellä, että kun Draco saapuisi makuusaliin, hän puhuisi tämän kanssa vaikka henki menisi. Ei ollut maailmanloppu, että Draco piti hänestä, hän kestäisi sen kyllä. Sitä paitsi, olihan tämä pitänyt hänestä luultavasti jo jonkin aikaa, joten miksi sen tosiasian pitäisi muuttaa mitään? Draco oli hänen paras ystävänsä, ainoa ystävä jolle hän saattoi todella kertoa kaiken.

Kello lähenteli jo kahtatoista kun Draco viimein tuli makuusaliin. Harry oli nukahtanut jossakin vaiheessa pohdintojaan, mutta heräsi kun kuuli oven sulkeutuvan. Kynttilä, jonka valossa Harry oli tehnyt läksyjään, oli palanut loppuun ja huoneessa oli pimeää. Draco hiipi huoneen poikki sänkynsä luokse. Harry puri huultaan ja mietti, aikoi jo luopua päätöksestään, mutta tuli kuitenkin järkiinsä. Draco älähti, hän oli ilmeisesti lyönyt varpaansa yöpöytään. Harry nappasi taikasauvan viereltään sängyltä ja sytytti Dracon yöpöydällä olevan kynttilän. Draco nosti katseensa hetkeksi, mutta laski sen sitten taas.
- En arvannut että olisit vielä hereillä, tämä sanoi vetäessään pyjamanhousuja jalkaansa.
- Arvatenkin viivyttelit ties missä, jotta välttyisit keskustelemasta kanssani, Harry totesi.
Draco kohautti olkiaan ja raapi paljasta rintaansa, etsien katseellaan yöpaitaansa. Harryn katse seurasi kättä hetken, ennen kuin hän nosti sen jälleen Dracon kasvoihin. Poika ei vieläkään katsonut häntä silmiin.
- Tiedän, ettet halua puhua, mutta minä en kestä tätä hiljaisuutta, Harry sanoi.
Draco sipaisi hiukset silmiltään, mutta vältti edelleen katsekontaktia. Hän oli sanomaisillaan jotakin, mutta sulki sitten suunsa ja jatkoi paitansa etsimistä. Harry näki paidan Dracon sängyn alla, muttei auttanut toista, sillä häntä ärsytti tämän käytös.
- Unohda se hemmetin riepu ja tule tänne! Haluaisin puhua sinulle ja tietää, että sinä kuuntelet etkä vain pakene todellisuutta, Harry ärähti.
Draco teki työtä käskettyä ja tuli istumaan Harryn sängylle. Hän nojasi jalkopäässä olevaan tummaan puiseen päätyyn ja katsoi Harrya. Harry katsoi takaisin ja oli hetken sanomatta mitään.
- Luuletko, etten pysty sulattamaan sitä minkä kerroit minulle? hän kysyi.
- Luulen. Olisi ollut aivan tarpeeksi, että olisin kertonut sinulle vain… sen että pidän miehistä, Draco takelteli.
- Mikset ole kertonut sitä minulle aikaisemmin? Harry jatkoi.
- Koska en ole kertonut sitä kenellekään. Koska häpeän sitä. Olen luonnonoikku! Draco parahti.
- Lopeta. Sinä olet aivan normaali itsesi, etkä mikään oikku, Harry puuskahti. – Lyön vetoa, että et ole ainoa tässä koulussa. Itse asiassa laittaisin siitä pääni pantiksi. Ei se ole niin harvinaista kuin sinä luulet.
- Ja mistä sinä sen tiedät? Draco kysyi ivaa äänessään.
- En ole aivan yhtä umpimielinen kuin eräät.
- Jos sinun oli tarkoitus haukkua minua, niin tämä keskustelu oli tässä, Draco oli nousemassa ylös, mutta Harry tönäisi tämän takaisin paikalleen.
- Yritän vain takoa päähäsi vähän järkeä, Harry ärähti. – Haluan olla sinun ystäväsi vaikka mikä olisi. Sinä olet tukenut minua aina, ja nyt on minun vuoroni olla sinun tukenasi. Joten unohda itseinhosi, siihen ei ole mitään syytä.
- Oletko tosissasi? Draco kysyi.
- En, ajattelin vain saada vähän komiikkaa iltaani. Totta kai olen tosissani, ääliö! Harry naurahti ja sai hymyn myös Dracon huulille.
- Jos tässä oli kaikki, niin voisimme varmaan mennä nukkumaan, Draco sanoi ja nousi sängyltä.
- Yksi juttu vielä, Harry sanoi. – Miksi sinä et enää halaa minua? 
Draco huokaisi, pyöritteli silmiään hymyillen ja kumartui halaamaan häntä. Harry tunsi olonsa helpottuneeksi ja keveäksi. Uskomatonta, että hän oli kamppaillut asian kanssa vasta vuorokauden! Tuntui kuin he olisivat olleet riidoissa iäisyyden. Tai no, olivathan he riidelleen jo ennen kouluun tuloa…
- Paitasi on muuten sänkysi alla, Harry sanoi kun Draco suoristautui, ja sai tyynystä päähänsä.
- Sinä halusit vain päästä lääppimään minua, Draco virnisti ilkikurisesti.
- Kiinni jäin, Harry nauroi.
Pojat nukkuivat pitkästä aikaa yönsä rauhassa ja hyvillä mielin. Harry nukahti nopeasti ja nukkui sikeästi aamuun asti. Draco valvoi jonkin aikaa miettien, miten onnekas hän olikaan kun hänellä oli tuollainen ystävä.

[Vaarallinen Komentoija]

Hahaa! Ihanaa, kaksi lukua ja minä tyhmä en muistanut kumpaakaan. =D
 Joo, Draco on ihana jajajajajajajajajajajajaja kiva kun pojat saivat selvitettyä välinsä jään odottamaan jatkoa innolla.
 Miusamo

[Brunet]

Lukija ilmotautuu
Aivan ihana juoni ja toi Dracon ihastuminen on aika söpöä, vaikkakin se oli aika pönttö kun se luuli et Harry ei enää haluais olla sen kaveri. Severus on kylläkin aivan kamala Harryä kohtaan, ois kiva tietää miks se inhoo omaa poikaansa.
Sori ku ei ei tullu mitään rakentavaa...
Ois kiva saada jatkoa

[romance91]

uusi lukija!
ei tässä osaa muuta sanoa että pidin ja Draco on suloinen,
mutta pienesti tyhmä kun uskoo tuollaista Harrystä...
Ja ensimmäinen fici missä lucius on isi-immeisiä:D
jatkoa!

[Tiamond]

Jatkoa seuraa, kunhan saan taas kunnon inspiraation. Seuraava osa on melkein valmis, mutta työkiireiden takia en oo ehtinyt sitä viimeistellä vielä. Yritän saada itteeni niskasta kiinni ja laittaa jatkoa ens viikolla

[Tiamond]

4. Mr. Disappointment

Loppuviikko koulussa sujui taas normaaliin tapaan. Draco hankkiutui jälleen väleihin Grabben ja Goylen kanssa ja Harry vakuutti Pansylle, että ”väärinkäsitys” Dracon kanssa oli oikaistu. Opettajat näyttivät tavanomaisen kyllästyneiltä heidän pulinaansa ja Draco alkoi jälleen saada kapinallisia ideoitaan, tosin niitä ei vielä ensimmäisellä viikolla toteutettu. Harry oli helpottunut ja kiitollinen asioiden kulusta, heidän välinsä Dracon kanssa olivat lähes ennallaan. Viikonloppu toi kuitenkin mukanaan ongelmia.

Harry ja Draco olivat parhaillaan luihuisen oleskeluhuoneessa läksyjensä ääressä, toisin sanoen he pelasivat sakkia ja tehtävät lepäsivät koskemattomina lattialla. Draco oli johdossa, kun oleskeluhuoneen ovi avautui ja Severus astui sisään. Oleskeluhuone hiljeni nopeasti, sillä opettajan vierailu oli hyvin harvinaista. Harry aavisteli pahinta.
- Harry, Draco, Severus sanoi. – Tulkaa mukaani.
Draco katsoi Harrya kulmiaan kohottaen ja he seurasivat Severusta sen enempää kyselemättä käytävään. Harrya inhotti se uteliaiden silmäparien määrä, joka jäi heidän jälkeensä. Pojat seurasivat Severusta taikajuomien luokkahuoneeseen, jossa Lucius Malfoy nojaili opettajanpöytään närkästyneen näköisenä. Tässä vaiheessa Dracolle valkeni, mistä oli kysymys. He istuivat eturivin keskimmäisiin pulpetteihin, Harry yhä kummastuneen näköisenä. Severus istui opettajanpöydän taakse ja ryhtyi kirjoittamaan jotakin.
- Mitä minun pitäisi tehdä sinun kanssasi, Draco? Lucius kysyi viileästi, tai se taisi olla enemmän toteamus kuin kysymys. – Milloin sinä opit noudattamaan sääntöjä?
- Minun piti vain päästä selvittämään ajatuksiani, siinä kaikki, Draco vastasi ja tässä vaiheessa Harrykin tajusi, että kyse oli siitä illasta jolloin Draco oli kertonut hänelle tunteistaan. Tämä oli kertonut hänelle lennostaan kielletyn metsän yllä heti heidän sovintoaan seuranneena aamuna yrttitiedon tunnilla.
- Ja sitäkö ei voi tehdä sallituissa rajoissa? Lucius ärähti ja huitaisi kiukkuisena kasvojensa eteen pyrkivän hiuskiehkuran.
Harry oli aina inhonnut sitä kun Draco uhmasi isäänsä, sillä Lucius osasi olla ehdoton suuttuessaan. Lisäksi Dracon tempaukset olivat yleensä sellaisia, että hän suorastaan kerjäsi harmia. Harry olisi ollut iloinen jos olisi voinut jotenkin välttää konfliktit oman isänsä kanssa.
- Ei tämä nyt niin vakavaa ole, Draco tuhahti.
- Ei varmaan sinusta olekaan. Minä haluaisin joskus nähdä sen päivän kun sinä valmistut tästä koulusta, enkä haluaisi, että arvosanasi ovat surkeita! Lucius kivahti. – Etkä sinä varmaan opi hillitsemään itseäsi ennen kuin saat kunnollisen rangaistuksen.
- No anna tulla vaan, Draco haastoi, muttei arvannutkaan, mitä oli tulossa.
- Lähtiessäni minä otan mukaan luutasi, etkä saa sitä käyttöösi ennen ensi kesää, Lucius sanoi ja Dracon leuka loksahti auki jo tässä vaiheessa. – Lisäksi kiellän sinua pelaamasta huispausta tämän vuoden joukkueessa.
- Lucius! Harry huudahti ja Draco nousi seisomaan. – Eikö tuo ole vähän liikaa?
- Harry, lakkaa sekaantumasta toisten asioihin, Severus nosti katseensa pergamentista.
- Ei, Harry, en usko. Jos en saa häntä tottelemaan hyvällä, niin minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, Lucius sanoi. – En aio muuttaa mieltäni.
Draco lähti harppomaan pois, mutta kun hän pääsi ovelle, se oli lukittu. Hän kääntyi kannoillaan ja palasi takaisin, tosin nyt hän jäi seisomaan isänsä eteen.
- Avaa ovi.
- Tämä ei ollut tässä, Lucius sanoi.
- Mitä helvettiä sinä muka vielä keksit?! Draco räjähti. – Veit jo sen mitä olin eniten odottanut tältä vuodelta!
- Siisti suusi, Lucius murahti. – Et voi väittää, ettetkö olisi ansainnut sitä.
- Kerro äidille, että hän ei tule näkemään minua jouluna, Draco kiristeli hampaitaan, istui takaisin Harryn viereen ja potkaisi pulpettia raivoissaan.
- Jos olet sitä mieltä, Lucius myöntyi.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Severus sai pergamentin kirjoitetuksi ja nosti katseensa. Lucius istui opettajanpöydän reunalle ja painoi kävelykeppinsä kärjen lattiaan.
- Mitä teidän kahden välillä on meneillään? Severus kysyi yllättäen.
- Miten niin? Harry hätkähti kysymystä, Draco taas ei reagoinut siihen mitenkään.
- Jos Dracon temppuilu johtuu jostakin kinasta teidän välillänne, teidän on parasta selvittää se, Lucius selvensi.
- Ei ole mitään kinaa, Harry sanoi.
- Miksi Draco vielä muutama päivä sitten halusi vaihtaa makuusalia? Severus kysyi.
- Se väärinkäsitys on selvitetty ja unohdettu, Harry vastasi. – Eikä se kuulu teille vähääkään.
- Kunhan Draco pysyy tästedes poissa ongelmista, Lucius myöntyi ja keskustelu päättyi siihen.

Draco vietti loppupäivän omissa oloissaan. Harry ei viitsinyt yrittää piristää tätä, sillä jos häntä olisi kielletty pelaamasta… Ei hän osannut edes kuvitella sitä tunnetta. Hän tiesi miten tärkeää huispaus oli Dracolle, sillä niin se oli hänellekin. Ja he olivat aina pelanneet samassa joukkueessa. Koko touhussa ei olisi mitään järkeä, jos Draco puuttuisi porukasta. Harry oli kertonut asiasta muille joukkueessa pelaaville, ja nämä olivat järkyttyneet. Viimevuotinen joukkue oli ollut kovatasoinen ja menestyksekäs. Tänä vuonna heidän pitäisi siis valita sekä uusi jahtaaja, että uusi lyöjä, sillä toinen viimevuotisen joukkueen lyöjistä oli ollut viimeistä vuottaan koulussa.
Harry oli valmis heittämään hanskat tiskiin ennen kuin ottelut edes alkaisivat. Heidän pitäisi harjoitella todella ahkerasti jos he mielisivät voittaa mestaruuden, sillä kahden uuden pelaajan joukkueeseen sovittaminen ei tulisi olemaan helppoa. Lisäksi Harry ei halunnut edes ajatella miltä Dracosta tuntuisi joka kerta kun hän tulisi harjoituksista. Tai kun tämä joutuisi katsomaan otteluita sivusta.

Illalla oleskeluhuoneen tyhjentyessä Harry mietti, menisikö hän makuusaliin, vaikkei varmasti saisikaan unta moneen tuntiin, vai jäisikö hän tekemään läksyjä tai lukemaan jotakin. Kumpikaan ajatus ei liiemmin houkutellut. Hänen olisi tehnyt mieli mennä vaikka kävelylle, mutta siitä seuraisi vain ongelmia, sillä oppilailla ei ollut lupaa kuljeskella yöaikaan linnan tiluksilla. Harry huokaisi syvään ja kirosi mielessään kaikkea sitä sotkua, mihin hän ja Draco aina joutuivat. Mikseivät he voineet vain elää tavallisen tylsää elämää? Aina piti hankkiutua vaikeuksiin tai vähintäänkin ajatella jotakin, mikä johtaisi rangaistuksiin. Harry nousi nojatuolista ja oli aikeissa vetäytyä makuusaliin, kun hän sai ajatuksen. Hänhän voisi pyytää isäänsä puhumaan Luciukselle. Jospa tämä leppyisi ja antaisi Dracon sittenkin pelata. Suunnitelma tuskin toimisi, mutta voisihan hän sentään yrittää.

Harry poistui oleskeluhuoneesta ja suuntasi askeleensa kohti isänsä huonetta. Käveltyään vain muutaman kymmenen metriä, hän kuitenkin törmäsi Voroon. Harry kirosi hiljaa ja ajatteli, että hänen ylleen oli takuulla langetettu jokin huonoa onnea keräävä kirous.
- Minulla on  tärkeää asiaa isälle, Harry sanoi, mutta Voro vain nappasi häntä käsivarresta ja lähti kiikuttamaan häntä pitkin käytäviä. – Osaan kävellä itsekin, kiitos vain!
- Pidä pienempää suuta, herätät koko linnan, Voro murahti.
He kävelivät Severuksen huoneen ovelle ja Voro koputti muutaman kerran kuuluvasti. Juomamestari avasi oven pyjamaan pukeutuneena, silmät väsymyksestä verestäen ja hiukset sekaisina. Hänen katseensa kiinnittyi Harryyn ja hän huokaisi raskaasti.
- Mitä nyt taas?
- Tärkeää asiaa, kuulemma. Ajattelin saattaa siltä varalta, että se olisi jälleen yritys päästä livahtamaan kiusantekoon, Voro selosti.
- Viisaasti ajateltu, Severus tuhahti, nyökkäsi Harylle, jotta tämä astuisi sisään huoneeseen ja sulki sitten oven Voron nenän edestä. – Mikä on niin tärkeää, että se verotetaan yöunistani?
- Haluan että puhut Luciukselle, Harry sanoi.
- Siitä ei ole mitään hyötyä, kuten hyvin tiedät, Severus vastasi. – Ja tuonko takia sinä minut herätit?
- Kyllä. Dracon täytyy saada pelata, joukkueemme ei pärjää…
- Voisitko säästää tuon myöhemmäksi? Minua ei vain yksinkertaisesti kiinnosta, Severus totesi. – Te löydätte jonkun korvaamaan.
- Kirjoitan sitten itse Luciukselle. Harry sanoi ja avasi oven lähteäkseen.
- Ole hyvä vain, mutta älä odota positiivista vastausta, Severus sanoi.
Harry oli jo sulkemassa ovea takanaan kun hän huomasi ohuen punaisen haavan isänsä silmäkulmassa. Mustat hiukset olivat peittäneet sen, mutta nyt ne heilahtivat sivuun Severuksen kääntäessä päätään ovelle päin.
- Mikä tuo on? Harry kysyi ja palasi huoneeseen.
- Mikä?
- Tuo haava, silmäkulmassasi, Harry selvensi.
- Ei kuulu sinulle, Severus ärähti.
- Eihän mikään koskaan, Harry tuhahti.
- Miksi sinä olet aina niin pirun kiinnostunut muiden asioista?
- Normaalisti perheenjäsenet puhuvat toisilleen niin, ettei kenenkään tarvitse erikseen udella, Harry ivasi ja Severus löi nyrkkinsä pöytään.
- Sinä se et koskaan opi sulkemaan suutasi ajoissa!
Hetken he tuijottivat toisiaan raivon kuvastuessa kummankin silmistä. Sitten, aivan yllättäen, Harry näki kyyneliä isänsä silmissä. Tämä kuitenkin kääntyi hyvin nopeasti selin häneen ja haroi hermostuneena sekaisia hiuksiaan. Harry ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä tai sanoa.
- Ole hyvä ja poistu, Severus sanoi, hänen äänensä oli yhtä vakaa kuin aina.
Harry lähti sanomatta mitään ja palasi oleskeluhuoneeseen joutumatta enää kohtaamaan Voroa.
         *

Harry istui kotonaan kirjoituspöytänsä ääressä ja kirjoitti pergamentille jotakin käsittämätöntä. Merkit eivät olleet hänelle tuttuja, mutta jotenkin hän tiesi mitä oli tekemässä. Hän kastoi kynänsä mustepulloon ja yritti jatkaa kirjoittamista, mutta pullo olikin yllättäen tyhjä. Harry otti pullon pöydältä ja viskasi sen vimmoissaan ulos avoimesta ikkunasta. Hän alkoi etsiä raivokkaasti uutta mustepulloa, mutta sellaista ei tuntunut olevan missään. Käytyään läpi jokaisen huoneestaan löytyvän laatikon, sängynalusen sekä koululaukkunsa, Harry luovutti ja rojahti istumaan tuolilleen. Hänestä tuntui kuin ilma ei pääsisi kiertämään keuhkoissa, kyyneleet valuivat poskille, eikä hän oikeastaan edes tiennyt mikä sen aiheutti. Hän tiesi, että kirje oli hyvin tärkeä, mutta ei kuitenkaan ymmärtänyt sen sisältöä.

Harry pyyhki kyyneleisiä silmiään, nosti katseensa ja järkyttyi. Hän ei ollutkaan enää kotona omassa huoneessaan, vaan Tylypahkassa. Hän istui tyrmiin johtavan käytävän kylmällä lattialla. Suuri lihava rotta juoksi lattian poikki hänen vierestään ja katosi vastapäisessä seinässä olevaan koloon. Harry nousi lattialta ja oli aikeissa lähteä, hän halusi kauas tuosta iljettävästä jyrsijästä. Joku kuitenkin ryntäsi läheisen nurkan takaa, painoi hänet vasten seinää ja esti hänen aikeensa. Harry haukkoi henkeään ja tuijotti hämmentyneenä Luciuksen kylmänharmaisiin silmiin. Hän yritti sanoa jotakin, mutta Lucius painoi kätensä hänen suulleen.
- Et voi sanoa mitään puolustukseksesi, Lucius ärähti. – Se on sairasta, Harry. En olisi koskaan uskonut sinusta…

Mutta jälleen Harry oli jossakin aivan muualla, tällä kertaa Dumbledoren huoneessa. Rehtori istui pöytänsä takana ja katseli häntä hymyillen. Harry vilkuili ympärilleen, käveli sitten pöydän edessä olevan tuolin luokse ja istuutui. Rehtori jatkoi hymyilemistä, muttei sanonut mitään. Harrya alkoi ärsyttää toisen tyyneys. Hän tiesi olevansa huoneessa jostakin hyvin pätevästä syystä. Hän tulisi epäilemättä saamaan jonkin rangaistuksen, ja rehtori vain hymyili. Ehkä tästä oli hauskaa leikkiä hänen ahdingollaan. Dumbledore taisi ymmärtää Harryn ärtymyksen, sillä tämä lakkasi hymyilemästä ja nojautui vähän eteenpäin.
- Tiedäthän sinä, Harry, että sinun on kuunneltava sydäntäsi?
- Kuunneltava sydäntäni? Harry huudahti. – Mitä sinä puhut? Minä tulin tänne saamaan rangaistukseni ja sinä vain sanot että…
- Mistä sinua pitäisi rankaista? Dumbledore kysyi, jälleen hymyillen.
- Minä…
- Et tiedä? Silloin ei ole mitään syytä antaa sinulle rangaistusta, rehtori sanoi. – Isäsi ymmärtää aikanaan. Hän halusi että puhun sinulle järkeä, mutta hän ei järkytykseltään näe, että sinä toimit varsin järkevästi.

Harry heräsi unestaan hyvin hämmentyneenä. Aluksi hän ei edes ymmärtänyt nähneensä unta, vaan alkoi heti miettiä, mitä oli tapahtunut ja miten hän pystyisi helpottamaan tilannetta. Tajuttuaan, että nyt oli aamuyö, hän alkoi viimein käsittää, että kaikki oli ollut vain mielikuvituksen tuotetta. Harry huokaisi helpotuksesta ja sulki silmänsä uudelleen. Unet pyörivät sekaisena sumuna hänen mielessään, ennen kuin hän nukahti uudelleen.

Draco istui Harryn sängyn reunalla. Tämä näytti onnelliselta hymyillessään siinä. Aurinko paistoi ikkunasta ja sai pojan silmät hehkumaan. Harry makasi aloillaan ja katseli toisen kauniita kasvoja. Draco kohotti kätensä ja kosketti hänen poskeaan. Harry ei väistynyt, kosketus tuntui hyvältä. Hän sulki silmänsä ja huokaisi tyytyväisenä. Olo oli kevyt ja raukea. Hän olisi voinut lojua siinä loputtomiin. Dracon käsi silitteli yhä hänen poskeaan ja pian hän tunsi toisen hengityksen kasvoillaan. Hän ei yllättynyt, ei avannut silmiään. Eikä hän yllättynyt silloinkaan kun pojan huulet koskettivat hänen omiaan. Harry vastasi suudelmaan. Se tuntui turvalliselta ja luonnolliselta. Hän ihmetteli, miksei Draco ollut aiemmin suudellut häntä. Toinen kuitenkin irrottautui suudelmasta aivan liian nopeasti. Harry avasi silmänsä ja katsoi Dracoa, jonka kasvoilla kareili ilkikurinen virnistys. Harry olisi voinut tuijottaa noita kasvoja monta tuntia, mutta yllättäen ikkunasta tuleva auringonvalo voimistui, eikä hän pystynyt enää näkemään Dracoa. Hän yritti peittää silmänsä käsillään, mutta valo tuntui tunkeutuvan niidenkin lävitse…

Harry heräsi, aurinko paistoi ikkunasta suoraan hänen silmiinsä. Hän käänsi kylkeä ja kävi läpi juuri näkemänsä unen. Ensimmäinen asia minkä hän tajusi oli, että hän oli pettynyt. Pettynyt siitä, ettei Draco istunutkaan hänen sängyllään. Pettynyt siitä, ettei mitään suudelmaa koskaan ollutkaan. Toinen asia minkä hän tajusi oli, että hän oli järkyttynyt. Järkyttynyt siitä, että pettymys mitä hän tunsi, oli suurempaa kuin mikään pettymys ennen sitä.