Elikkäs, kansio on nyt sitten ikuisesti kadonnut, mutta kehittelin
vähän jotain uutta, ja sitten kun saan valmiiksi, pistän ISON luvun!
Bella PoV
-Äiti! Älä kaahaa! Ajat kohta kolarin! Huusin kurkku suorana auton takapenkillä, sillä välin kun äitini ohitteli autoja kuin hullu ja ajoi aivan liian lujaa.
-Rauhoitu, kulta! APUA! Oho, NO ANTEEKS VAAN, SE EI OLLUT MINUN VIKANI HYVÄ HERRA! Huh! Pakko ajaa nopeasti, että ehditään ajoissa, että pääsen sitten sinne työhaastatteluun. Ymmäräthän? VOI SANONKO MIKÄ!?!?
-Äiti.
-ÄLÄ SIINÄ SOITA TORVEA, ITSE AJAT HUONOSTI!
-ÄÄITII!!
-VOI JUMALAUTA, MENE NYT NOPEAMMIN SENKIN SAAKELIN MUMMO!
-ÄÄÄÄÄÄIIIIIIIIIITIIIIIIIIIIIIIIIIII!!!!!!!!!!!
-Ai anteeksi, mitä kulta?
-Poliisit. Perässä. Osoitin takaikkunaa sormellani.
-Voi ei! Hei, ei tästä ole pitkä matka kävellä, tulen sitten kun ehdin. Okei? Hän koitti hymyillä, muttei onnistunut ihan vakuuttavasti.
-Joojoo... Nousin ulos autosta, kun äitini pysähty tienviereen, ja heti kun suljin oveni, kuulin lasien läpi kamalaa kiroilua. Poliisisetä meni äidin ikkunalle ja puhallutti äidin. Pudistin päätäni ja lähdin kävelemään pitkin tienvierustaa hyräillen
Pokémonin alkutunnaria.
Pian saavuin valkoisen aidan reunustaman talon luo, jonka pihassa juoksenteli ikäisiäni lapsia, paitsi yksi pullea poika söi suklaapatukkaa piilossa muiden katseilta. Nielaisin pelon alas kurkustani ja astuin sisään päiväkodin porteista.