Disclaimer: J.K. Rowling omistaa hahmot ja maailman, minä en saa hänen luomuksillaan leikkimisestä mitään.
Otsikko: Vihdoin
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus: Ron/Hermione
Ikäraja: S
Genre: Fluff, draama
Summary: Ja sitten heidän piti valita juuri tämä hetki syöksyäkseen toistensa syliin.
A/N Tämä ficci osallistuu Pöytälaatikon puhdistus -haasteeseen, missä jokaiselle osallistujalle arvottiin jokin haaste haastetopicista. Minulle sattui kerberoksen aikoinaan heittämä haaste, joka kuuluu seuraavasti. ”Haluaisin ficin parituksella Ron/Hermione ja se luonnollisesti kertoisi jommankumman tai kummankin tunteista ja mietteistä kun kauan odotettu suudelma vihdoin tapahtuu. Vaatimukset ovat vähäiset, haluaisin paaljon fluffyä ja tietenkin tietää sen mitä näiden kahden välillä suudelman jälkeen tapahtuu. Puhuvatko he asiasta vai yrittävätkö olla kuin sitä ei koskaan olisi tapahtunutkaan?”
Sen lisäksi Genrehaasteessa kohtaan fluff ja Spurttiraapalehaaste II, kierros 9, sanat Hopea/Hopeinen, Todellisuus, Vastaus/Kysymys ja Numero. FF100, sana 096. Vihdoin. (Oma valinta) (Harry, Ron ja Hermione)
Täytyy tässä kyllä todeta, että otsikon mukainen fiilis oli myös kun sain tämän vihdoin kirjoitettua. Puuuh.
VIHDOIN
Harry
Ajat sitten Harry oli menettänyt toivonsa sen suhteen, että Ron ja Hermione myöntäisivät tunteensa ja alkaisivat vihdoinkin seurustella. Oli tuskallista katsella heitä sivusta ja huomata, miten paljon he kaipasivat toisiaan, mutta yrittivät olla näyttämättä sitä. Mutta vaikka se olikin tuskallista, se oli samalla myöskin huojentavaa – hän mietti kuinka yksinäinen olisi, mikäli he todella alkaisivat kulkea yhdessä entistäkin tiiviimmin. Hän inhosi itseään, koska ajatteli niin, oli niin itsekäs.
Ja sitten heidän piti valita juuri tämä hetki syöksyäkseen toistensa syliin. Tylypahka oli pelkkää kaaosta, sinne tänne sinkoilevia värikkäitä loitsuja, hopeisia suojeliuksia, huutoja ja kirkaisuja. Ron ja Hermione eivät tajunneet siitä enää mitään.
Ron
Kun Hermione heittäytyi Ronin kaulaan, Ron tuskin uskalsi räpäyttää silmiään. Tuntui, että tämä hetki katoaisi, jos hän sulkisi silmänsä edes hetkeksi ja kun hän avaisi ne uudelleen, Hermione olisikin poissa. Hän tarrasi tyttöön lujasti, jotta tämä ei voisi kadota minnekään.
Hermione ei kuitenkaan vaikuttanut haluavan kadota, vaan suuteli häntä kiihkeydellä, joka olisi tyrmistyttänyt useimpia ihmisiä. Koska eihän nyt Hermione, kaikkitietävä mallioppilas, kuka voisi ikinä kuvitella Hermionen tekevän sellaista?
Ron ei yllättynyt. Hän tunsi Hermionen hyvin ja tiesi tämän suhtautuvan moniin asioihin hyvin intohimoisesti – kirjoihin, tietoon, arvosanoihin, kotitonttuihin, sääntöihin, ystäviin... Nyt se intohimo kohdistui Roniin ja sai hänen päänsä täysin pyörälle.
Hermione
Vastaus Hermionen suudelmaan oli pökerryttävän innokas, hän tunsi leijailevansa ilmassa höyhenenkeveästi ja käsitti sitten, että se oli aivan totta. Ron oli nostanut hänet ilmaan eivätkä hänen jalkansa enää koskettaneet lattiaa lainkaan.
Ron oli niin vahva, vaikka näyttikin pituutensa vuoksi usein hontelolta ja vähän kömpelöltäkin. Mutta kun Ronin käsivarret olivat hänen lantionsa ympärillä ja kannattelivat hänen painoaan, hänellä oli turvallinen olo. Kuin hän voisi luottaa siihen, ettei Ron ikinä pudottaisi häntä tai antaisi minkään satuttaa häntä...
Hän tiesi, että juuri nyt tilanne oli todella vaarallinen. Täällä sodittiin, kuten Harrykin heille huusi. Silti häntä ei pelottanut lähellekään niin paljon kuin olisi pitänyt.
Myöhemmin
”Minä en tiedä, mitä minun pitäisi hänelle sanoa.”
Harry huokasi ja virnisti. Tuntui hyvältä keskittyä johonkin pieneen ongelmaan kaiken jälkeen, kun hän oli selvinnyt hengissä. Niin monet olivat kuolleet, ettei hän halunnut edes ajatella sitä, ja hän oli samaan aikaan sekä helpottunut, voitonriemuinen että surun murtama. Sen keskellä Ronin sanat antoivat jotakin muuta mietittävää, jotakin mukavaa. ”Pitääkö sinun välttämättä sanoa jotakin?” hän kysyi.
”Hei, mehän suutelimme kuin viimeistä päivää! Kai minun pitää jotakin sanoa...”
”Miksei se riitä? Eikö se sanonut jo kaiken? Tarvitseeko siitä tehdä joku suuri numero?”
Ron oli hetken hiljaa ja nyökkäsi sitten. ”Eipä kai.”
