Oh, tämäpäs on varsin suloinen ilmestys. :> Tuli jotenkin kauhean nostalginen fiilis, kun olen lukenut Hermione/Ronia joskus kauan, kauan sitten, kun kaksikko kuului lemppariparitusteni joukkoon, mutta nykyään he ovat jääneet kauas taka-alalle. Tämä oli melkoisen turvallinen tapa tutustua heihin uudelleen, koska raapale on pieni, tunnelmapalanen heidän arjestaan.
Olet upeasti saanut lyhyessä pätkässä kuvattua hahmoja todella IC-mäisesti ja kaikki mielikuvat, jotka nousevat heistä mieleen, ovat juuri samansuuntaisia kuin kirjoissakin. Erityisesti hymyilin tuolle, että Hermione on taitava liemienkeittelijä, mutta kaipaisi apua keittiön puolella, muttei suostu vastaanottamaan sitä. Vaikka et sanonutkaan sitä suoraan, ainakin minulle tuli heti mielikuva Ronista (joka puolestaan on surkea liemissä) kokkailemassa Mollyn kanssa, kun kerroin pojan tarjoavan Hermionelle apua. Ihanaa vastakohtaisuutta! :>
Ronin lopuksi heittämä lausahdus on ihana, kuvatessaan juuri sitä, mistä Bebe ehtikin jo mainita: velhojen on vaikea ymmärtää kaikkia jästien tapoja. Toisaalta se on muotoiltu myös kauniisti, hyvin ajatuksia herättävästi: miksi ne ovat juuri saaneet nimensä hopean mukaan eivätkä kullan? Hmm.
Tykkäsin tästä. Kiitos!
~ Herkku.