Kirjoittaja: PurpleHorizon
Nimi: Lumienkeleitä
Fandom: Supernatural
Ikäraja: S
Genre: Fluff, family
Hahmot: Castiel ja Gabriel
Disclaimer: Ei ole omaisuuttani, vaikka miten haluaisinkaan.
Summary: “Tein lumienkelin Michaelille.”
Lumienkeleitä
“Castiel, missä sinä olet?” huolestunut ääni kantautui suurten kinosten takaa.
Pieni poika makasi lumihangessa täristen kylmyydestä ja päättäväisyydestä. Hän liu'utti käsiänsä ja jalkojansa vinhasti saaden aikaan leveät jäljet märkään lumeen.
”Castiel? Mitä sinä teet?”
Pieni poika siirsi katseensa kirkkaiden valopilkkujen maalaamasta harmahtavasta taivaasta veljeensä, arkkienkeli Gabrieliin, joka tuijotti häntä hämmentyneenä. Castiel kohosi varovasti valkoisesta kerroksesta, ettei vain hajottaisi herkkää luomustaan.
”Tein lumienkelin Michaelille.”
Castiel nyökytteli päätänsä aivan, kuin se olisi ollut itsestään selvää. Gabriel naurahti veljellensä hyväntuulisesti, mutta hymy vaihtui irvistykseen, kun tuuli puhalsi jäisiä lumikiteitä hänen naamalleen. Kiteet tanssahtelivat ilmassa keveästi ja putosivat sitten maahan muiden miljoonien hiutaleiden joukkoon.
”No sepä kiva. Mutta Cass, miksi halusit tehdä hänelle lumienkelin ja miten edes tiedät niistä?” Gabriel kysyi kietoessaan kaulahuviansa tiukemmin.
Pieni enkeli, jonka posket olivat helakanpunaiset, katseli isoveljensä toimia lievästi hämmentyneenä.
”Olen nähnyt ihmisten tekevän niin. Kun en kerta ole vielä kunnon enkeli, halusin näyttää hänelle, että osaan sentään tehdä lumisen sellaisen. Mutta Gabriel, enkö käskenyt sinun pukea yllesi lämpimästi?”
Arkkienkeli katsahti tomeraa veljeänsä. Hän oli pukeutunut lämpimästi, mutta himskatin tuuli oli vain niin kylmä. Hänellä oli toppatakki, pipo, lapaset ja kaulahuvi, mutta silti hyytävä puhuri näytti kyntensä. Castiel sen sijaan nautti olostansa. Poika oli kääntänyt sinisten silmiensä katseen taivaalle näykkien liitäviä hiutaleita suuhunsa. Enkeli ei ollut moksiskaan pakkasen purevuudesta tai häntä polviin asti ulottuvasta narskuvasta lumikerroksesta. Castielin pieni nökönenä vuosi, mutta se oli vain sivuseikka hänelle.
”Gabriel, katso!”
Arkkienkeli katsoi innoissaan olevaa veljeänsä, joka puhalteli ilmaan suuria huurupilviä ja yritti muodostaa niistä kuvioita.
”Cass, tuo on hienoa, mutta meidän pitää lähteä.”
Gabriel lähestyi veljeänsä käsi ojossa. Castiel oli juuri tarttumassa siihen, kun hän muisti jotain. Poika vetäisi toisen lapasensa kädestään, työnsi sormensa lumeen ja piirsi enkelillensä sädekehän. Tyytyväisenä hän tarttui hymyilevästä Gabrielista, ja he katosivat kirkkaan valon jäädessä jälkeen. Yksinäiset lumihiutaleet jatkoivat leijumistaan hiljaisuuden vallitessa tyhjässä puistossa.
A/N: Kommentit ois kivoja, jos vaan jaksaa kirjottaa semmosen :DD
