Nimi: Auringonlaskusuudelmia
Kirjoittaja: Ruskapoika
Ikäraja: K11
Paritus: Ron/Draco
Genre: Romance, Fluff
Haaste(et): Satanen (032. Auringonlasku), FF10 (07. Taivas.), OTS (weasleyn veljekset)
Vastuuvapaus: En valitettavasti omista ketään tutuista hahmoista, vaan he kaikki kuuluu muun Potterversumin kanssa jumalaiselle naiselle nimeltä J.K. Rowling. Minä ainoastaan leikin ja omistan juonen. En omista myöskään tekstissä esiintyviä lyriikoita. Ne kuuluvat sanoittajalle ja esittäjälle, eli Pariisin keväälle (
kappale). Mie en saa tästä minkäänlaista rahaa, vaan kirjoitan täysin omaksi ilokseni.
Omistus: Sinikeijulle, koska neidin synttärit on tänään <3 Onnee murunen.
A/N: Äh, en tiedä mitä ajatella tästä. Rakastan tätä toisaalta aivan hirmuisesti, mutta toisaalta tuntuu, ettei hahmot menneet kohdalleen ja siellä olisi vielä jotain parannettavaa. Noh, ehkä kuitenkin lopetan veivaamisen ja päästän teidät lukemaan. Kommentit ovat rakkaus, joten niitä saa laittaa.
Auringonlaskusuudelmia
Jokainen aamu nousen putoamaan
Korkeushyppääjän taivaasta
Olen noussut ja laskeudun päälle maan
Vielä kamppailen päivisin
Taistelen öisin vastaan
Painovoimaa
Ron piti mahanpohjassaan vallitsevasta tunteesta. Se sai hänet hymyilemään, unohtamaan pikkuriikkisetkin inhottavan asian ja ajatuksen. Aamulla herätessä siihen putosi ja iltaan mennessä palasi takaisin maan pinnalle.
Hymyillen kuitenkin vielä tuolloinkin – vaikka suurin osa murheista palannut vaivaamaan päätä. Hän ei kuitenkaan uskalla myöntää itselleen olevansa rakastunut. Hän muistaa vain suudelmat salassa keittiön oven piilottavalla käytävällä, kuinka vaaleat hiukset olivat tuntuneet sileiltä hänen sormiensa väleissä. Huulet kuivat, mutta himokkaat;
kielenkärki niitä hitaan kiusaavasti kostuttanut.Koskaan hän ei viitsinyt alkaa miettimään mistä kaikki alkoi. Siitä yhdestä kerrasta, kun he olivat sattuneet samaan aikaan Kolmeen luudanvarteen ja saaneet aikaiseksi riidan. Jossa toiseen oltiin kajottu niin henkisesti kuin fyysisesti. Sanoilla ja nyrkeillä.
Dracon silmäkulma oli ollut musta monta päivää tapahtuneen jälkeen. Ja yhä useammin he ajautuivat törmäämiskurssille toisiensa kanssa – ehkä tahallaan, ehkä vahingossa. Kunnes kaikki oli mutkien, sivaltavien sanojen ja epämieluisten tilanteiden jälkeen päätynyt siihen, mitä heillä oli nyt.
“Minä en tarvitse sinun mielipiteitäsi, Rotta!”
“On siinäkin draamakuningatar. Et edes tajua lopettaa, kun vielä voisit säilyttää kasvosi.”Tavallaan tunteet olivat pelottavia. Ne piti piilottaa Harrylta ja Hermionelta, eivät he olisi kuitenkaan ymmärtäneet! Se oli hänen elämänsä ja hän halusi rakastaa, ketä halusi. Kosketus poltti monta tuntia viilenemisensä jälkeen iholla ja toisinaan Ron toivoi voivansa kahlita sen kaiken itseensä. Nauttia yksin niistä katseista, jotka Draco oli luonut häneen suuren väkijoukon keskellä. Unohtaa Harryn sanat, jotka olivat taas upottaneet vaaleaa poikaa enemmän suohon rohkelikoiden arvostustasolla, jos sellaista pystyi edes mittaamaan.
Ron haluaisi vetää Dracon kainaloonsa, pehmentää tämän kovettuneen ilmeen, kun joku toisarvoinen luihuisletukka tulee taas toivottamaan hyvää syntymäpäivää. Hän haluaisi sulkea toisen syliinsä ja piilottaa hetkeksi maailmalta. Pitää omanaan, suudella niskaa ja saada toinen värähtämään. Kuunnella Dracon ääntä ikuisuuksiin.
Tulethan tanssimaan veitsenterällä
Voidaan lipsahtaa yhdessä
Jännitys kerääntyy vatsanpohjaan, kun toisen sormet sivelevät alaselkää. Ne kylmät vasten kuumuutta hohkaavaa ihoa (
ilma sähköistä hengityksen ollessa vain pinnallista). Tarvehuone täynnä tyynyjä, joiden seasta ei halua nousta ja Ron tietää, että hänen katoamistaan ihmetellään. Kysellään, eikä hän voi kertoa totuutta. Ei ennen kuin koulu loppuisi, ei tarvitsisi kestää vanhoja (turhia!) tupariitoja. Saisi painaa täysin vapaasti toisen seinään ja suudella tämän huulia. Välittämättä koulun ahdistavasta ilmapiiristä.
“Ron.”
“Hmm?”
“Valvotaanko auringonlaskuun?”
Punapää nauraa hymyillen ääneen, leiskuvan punaiset hiukset tunkevat silmille (ne leikkauksen muodon menettäneet – ylipitkät, kauniit). Vaalea sormi kieputtaa niitä pois ja sivelee pisamaisia poskia. Odottaa vastausta aavistuksen kärsimättömänä, vaikka tietää, että huomenna on tiistai. Ei heidän tänään kuuluisi valvoa tai ehkä edes tavata. Mutta kaipuu liian suuri peruuntuneen viikonlopun jälkeen ja toisen taskuun oli sujahtanut lappu liian helposti.
Tummemman luihuisen katseessa tiettyä tietäväisyyttä, muttei sano mitään – kehtaa sanoa, halua sanoa? Draco ei tiedä, eikä välitä. Hän suutelee Ronin kaulaan punertavan kohdan, saaden punapään ähkäisemään jotain valehtelusta. Vaalea tietää toisen olevan kehno siinä.
Kun kello alkaa lähennellä kuutta aamulla he hiipivät toisinaan välillä hipaisten ulos kivisien seinien piilosta punertavan taivaan alle. Kevät on jo pitkällä ja vaikka aamusta hieman vilpoista pisamaposki nauraa ja saa Dracon pudistamaan päätään. Hymähtämään ja miettimään, kuinka joskus vihasi tuota olentoa.
Huulilla leikkii hymy, kun auringonsäteet alkavat värjätä Kielletyn metsän puita kellertäviksi ja lämmittämään Tylypahkan kiviseiniä. Kummankin vatsanpohjassa syttyy roihu, kun suudelma maistuu tarvehuoneen salaisuuksilta.
Me sanotaan
Se on painovoimaa