Kiitos kaikille kommentoinnista (vaikka yksi onkin kärkytty kommenttikampanjasta, heh)!
shayl, Fleuria on ihan liian vähän (ainakin hahmon ihastuttavuuteen ja potentiaaliin nähden), joten tietysti olin kärppänä nappaamassa aihetta itselleni, kun huomasin, että se oli vapaana. Hihih, olen iloinen jos ilahduit etkä sentään kauhistunut.
Etkä ole ollenkaan väärässä, kun oletat, että Charlien työ liittyy raapalesarjaan suurissa määrin: lisäksi uskallan olettaa, että loppua kohden saan kenties sinutkin vakuutettua siitä, että Charlie sopii tähän juonellisesti paremmin kuin Bill. Saa nähdä!
peeäs. mulla on kyllä kesken moniosainen Fleur/Parvati, on ollut jo monta viikkoa, mutten tiedä uskallanko julkaista sitä. hui.Eulalia, ihanaa kuulla, että teksti miellytti sinuakin, olen iloinen. (: Ja erityisesti ilahduin siitä, että nimi on mielestäsi toimiva: nimiin yritän kiinnittää aina erityisesti huomiota, ja riemastun aina, jos olen jonkun mielestä onnistunut otsikon valinnassa. Tosin otsikko auennee kunnolla vasta neljännessä raapaleessa, mutta toivottavasti jaksat seurailla sinne asti. (hyppelehdin tästä kommentoimaan sinun Fleur/Charlieasi, josta ilahduin suuresti!)
Neriah, oi, mitä tähän voi vastata? Olen hurjan iloinen, jos pidit kuvailuista ja tekstistä noin ylipäätäänkin. Äh, en osaa sanoa mitään! Juoni valottunee pikkuhiljaa, ja toivon, että koko tarinakin avautuu lukijalle hieman enemmän viimeistään neljännessä raapaleessa. Kiitos aivan ihanasta kommentistasi, joka piristi iltaani suunnattomasti (niin kuin tietysti kaikkien muidenkin kommentit)!
*
Sanamäärä: 200
***
II.
Jotka suudellaan unohduksiinCharlien perässä sulkeutuva ovi narahtelee Fleurin tärykalvoilla vielä pitkään; lakanat hukuttavat häntä tukehtumiseen asti. Ylöspäin kaivautumista auringonpaistetta kohti iho nihkeänä,
peitto on liian paksu ikkuna nytkähtää auki ja aamu odottaa puutarhassa. Fleur kiipeää karmien välistä (
talossa Charlien hiukset tuoksuvat ja hän haluaa vain unohtaa), valkoisen yömekon helmasta tulee ruohonvihreä ja olkapäille voi kerätä rikkonaisia auringonsäteitä.
Hän haluaa kiivetä puuhun, ylös oksistoon korkealle piiloon esille näkymättömiin - Fleur haluaa, että Charlie tulee takaisin ja
sinä olet kaunis mutta sellaista on vain satukirjojen lehdillä, hän haluaa sittenkin unohtaa eikä saa.
Kynsillään hän raaputtaa puunkylkeen solmuja ja miettii surumielisin soinnein
minun piti olla se, joka suutelee Pariisin kattoja ja
miksi hän punoi hiustenpäämme yhteen, vaikkei osaa olla oikeasti mies ja;
entä jos hän lähtee, lähtee niin kuin Charlie: aamuyöhön sukelluksiin (eikä jätä lappua keittiönpöydälle), tulee takaisin likaisena ja hyväntuulisena, suutelee kiukunpuuskan takaisin jonnekin, missä sanoja ei ole ja ottaa kädestä kiinni kuin olisi aina pitänytkin siitä
(päästämättä irti).
Katkera.
Vanhapiiat ovat katkeria. Ei
Fleur.
Mutta miten olla olematta? Ei kenenkään pitänyt tehdä hänestä tällaista - ei Fleurin pitänyt olla se puolikas, joka kuihtuu omassa kaipauskuilussaan. Fleurin piti suudella ja lähteä ennen aamunkoittoa, unohtaa ja jättää muut itkemään sinne, missä hänen käsivartensa olivat muuttuneet kangastuksiksi.