DanJoe// Kiitos jos pidit
Se tosiaan on enismmäinen ficcini, joskin aika kauan sitten aloitettu... Toivottavasti jatko on mielestäsi yhtä hyvää.
L.E// Jep, tiedän sukunimi jutun olevan paha klisee (ja mielestäni vielä tyhmä sellainen. Kutsuuko kukaan ihmistä, jonka on tuntenut 7 vuotta, sukunimellä??) mutta olen tosiaan kirjoittanut tämän aiemmin ja nyt vain hieman muuttelin sitä ja on hirveän vaikea poistaa kokonaisia kohtauksia niin, ettei tekstistä tule hirveän aukokasta... Ja soin sen itselleni anteeksi, se tuntui niin helpolta ja
varmalta idealta, kun en ollut ficcejä aiemmin raapustellut.
A/N: Lisään nyt kaksi osaa, kun viimmeksi lisättyäni osan vuotikseen unohdin lisätä sen myös tänne ja olen täällä aika uusi että niin...
Luku 2 Huonoja(ko?) hätävalheita
”MITÄ HITTOA!?”
Lily heräsi hätkähtäen. Hän näki ensin järkyttyneen Faithin, joka tuijotti häntä sohvan takaa. Seuraavaksi Lilyn katse kohdistui mustaan pörröpäähän, joka veti vielä sikeitä hänen vieressään. Lily parahti noustessaan istumaan ja mietti mitä olikaan mennyt tekemään ja mitä ihmettä selittäisi ystävilleen.
James räpytteli silmiään, herättyään ilmeiseti tytön äkkinäiseen liikehdintään, eikä selvästikkään näyttänyt olevan oikein ajan tasalla. Poika tuijotti pöllämystyneenä tyttöjä, varsinkin vieressään istuvaa Lilyä.
”Mitä hittoa?” hänkin parahti.
”Mietin sitä aivan samaa Potter!” Faith ähkäisi.
Lily tuijotti Jamesia häkeltyneenä. Eikö pojalla ollut pidempi muisti?
Pikku hiljaa pojan kasvoilla alkoi kuitenkin paistaa ymmärrys. Hän vilkaisi Lilyä, joka katsoi häntä apuapyytävästi. Lilyn silmistä paistoi kauhu ja hätäännys ja lisäksi päällä hämmennys.
”Lily nukahti käytävään, kun ei muistanut uutta salasanaa ja kannoin hänet sisään. En voinut viedä häntä nukkumaan tyttöjen makuusaliin, koska en pääse sinne, ja minusta tämä vaihtoehto oli kuitenkin poikien makuusalia parempi”, poika selitti nopeasti. Lily soi Jamesille nopean hymyn.
”Miksi ette tulleet yhdessä partioinnilta?” Faith kysyi epäillen.
”Päätäni alkoi särkeä ja James sanoi voivansa hoitaa sen yksin”, punapää sepitti hymyillen ystävälleen vakuuttavasti.
”
James? Potter?” Faith kysyi yhä epäillen.
”James Potter. Dumbledore oli sitä mieltä, että meidän on puhuteltava toisiamme etunimillä. Olemme tämän vuoden aikana kuitenkin useissa eri toimissa yhdessä.” Lily nauroi omalle selitykselleen, mutta Faithiin se tehosi.
”Menen siistiytymään ja vaihtamaan vaatteet...” Lily mutisi. Hän nousi ja poistui tyttöjen makuusaliin.
Reah ja Alice olivat päässeet jo ylös sängyistään, mutta Ruby makasi vielä sängyn pohjalla, valmiina nukahtamaan kohta uudestaan.
”LILY!” Alice parahti punapään astuessa sisään makuusaliin. Kaikki käänsivät saman tien katseensa Lilyyn ja Rubykin kohottautui istumaan.
”Missä sinä olit koko yön? Arvaa kuinka huolestunut olin yöllä 3:n aikaan, kun heräsin etkä ollut makuusalissa? Oli vähällä, etten lähtenyt etsimäään sinua, mutta Ruby oli sitä mieltä, että se liittyy jotenkin siihen, että olet johtajatyttö, eikä päästänyt minua!” Alice pajatti keskeyttäen vaaleanruskeiden hiustensa letityksen.
”Minä, minä...” Lily mutisi muistellen, mitä oli äsken selittänyt Faithille. ”Minulle tuli huono
olo, enkä muistanut salasanaa ja James kantoi minut kai sisälle ja laittoi sohvalle nukkumaan, kun ei voinut tuoda minua tännekkään...”
Muut tytöt katsoivat Lilyä ja yrittivät saada tolkkua hänen selityksestään.
”Sama uusiksi?” Ruby pyysi ja hieraisten aristavia ruskeita silmiään. ”Hitaammin kiitos ja selvemmin, jos mahdollista...”
”Olimme Jamesin kanssa parti...”
”Potterin siis?” Alice keskeytti. Lily nyökäsi ja aloitti alusta:
”Niin, olimme James Potterin kanssa partioimassa ja minulle tuli huono olo. Potter lupasi hoitaa partioinnin loppuun yksin ja lähdin takaisin päin. Sitten tulin muotokuva-aukolle, mutta salasana oli vaihtunut jo, enkä muistanut uutta ja...”
”Et muistanut salasanaa?” Reah kysyi ihmeissään.
”En. En oikeastaan edes tiennyt vielä uutta, koska en ollut viimme valvoja-/johtajaoppilas-kokouskessa ja uusi salasana on ilmestynyt vasta tänään ilmoitustaululle ja..”
”Selvä selvä, riittää, jatka!” Ruby keskeytti ja Lily jatkoi taas.
”Öö... Sitten minä kai nukahdin siihen taulun luo, kun en päässyt sisään ja James, siis Potter, kai kantoi minut sisälle ja laittoi sohvalle nukkumaan, kun ei minua tännekkään voinut kantaa....”
Lily yritti hymyilä ystävilleen vakuuttavasti, mutta epäonnistui surkeasti.
Tytöt eivät näyttäneet kovinkaan vakuuttuneilta, mutteivat ehtineet kysyä muuta Lilyn paetessa harjaammaan hampaitaan.
Samaan aikaan James käveli haukotellen poikien makuusaliin ja hieroi kutiavaa leukaansa. Niin, hän oli tosiaan suudellut eilen Lilyä. Koko juttu oli pojalle vieläkin vähän hämärä ja unenomainen.
Muut pojat makasivat vielä sängyissä, joskin Remus näytti siltä, että olisi pikapuoliin ehkä pääsemässä jopa ylös. Sirius haukotteli makeasti ja Peteristä ei näkynyt muuta kuin pari hiustupsua peiton alta.
”Hei!” James tokaisi mahdollisimman normaalisti ja suuntasi kohti kylpyhuonetta.
Remus katsoi häntä kysyvästi ja Sirius oli näytti siltä, ettei jättäisi poikaa koko päivänä rauhaan.
”Missäs vietit viimme yön?” jälkeisempi kysyi hieman kärkkäästi.
James heilautti päätään oleskeluhuonetta kohti ja sulkeutui kylpyhuoneeseen. Hän riisuutui ja astui suihkuun antaen haalean veden kastella itsensä.
Poika ei ollut varma kertoisiko muille kelmeille suudelmasta. Hän ei osaisi olla kau'aa hiljaa, mutta Lily ei selvästikkään halunnut levittää tietoa, ehkä tyttö oli tullut katumapäälle...
Siriukselle kertomisessa oli tietenkin omat puolensa... hän ei jättäisi Jamesiä rauhaan ainakaan seuraan 3:n viikkoon. Peter taas... no, hän oli Peter, vähän liian yksinkertainen tämmöisille asioille... ja vähän liian suurisuinen. Remus saattaisi ymmärtääkin. Kuunnella ja olla nauramatta, mutta James ei välttämättä haluaisi kuulla tämän neuvoja, tai ehkä halusikin...
Jotain oli kuitenkin pakko sanoa. Olihan Faith nähnyt hänet ja Lilyn. Kohta tietäisivät kaikki, vähintäänkin rohkelikot.
James astui ulos suihkusta ja hieroi pyyhkeellä hiuksiaan. Toisen pyyhkeen hän kietaisi lanteilleen ja siirtyi takaisin makuusaliin.
Remus istui sänkynsä reunalla täysissä pukeissa ja luki jotakin paksua opusta. Sirius veti juuri haukotellen sukkia jalkaan, mutta Peter tuhisi yhä sängyssä.
James siirtyi matka-arkulleen pukeutumaan.
”Oliko oleskeluhuoneen sohvalla kovinkin mukava nukkua?” Sirius kysyi hassu virne kasvoillaan.
”Luultavasti ainakin mukavampi kuin täällä. Tiedätkös Anturajalka, sinä kuorsaat kuin höyryveturi, eikä Matohäntäkään ole kovin hiljainen”, James heitti.
Sirius irvisti ja vilkaisi Remusta, joka nyökkäsi naurahtaen. Sitten kaikki katsoivat Peteriä, joka tosiaankin päästeli jos jonkunmoisia ääniä. Syntyi pitkä hiljaisuus.
”Kerro nyt mitä sinä sinne jäit hommaamaan Sarvihaara. Emme mekään ihan tyhmiä ole, siis minä ja Remus”, Sirius ärähti lopulta. Hän vilkais taas Peteriä ja naurahti.
”Minä suutelin Lilyä.”
James tunsi punehtuvansa ystäviensä tuijottaessa. Sanat olivat vaan tipahtaneet hänen suustaan, ihan vahingossa. Siinä sitä nyt sitten oltiin. Sitten tipahti vielä pari sanaa:
”Kahdesti, ehkä useamminkin.”
James päätti sulkea varmuuden vuosi suunsa, ettei enää yhtään sanaa tippuisi itsekseen ulos. Hän hymyili hieman vaivaantuneesti ja toivoi kovasti, että joku sanoisi jotain.
Lopulta Sirius puhui hieman epäilevällä äänellä:
”Sinä suutelit Evansia?”
Nyökkäys.
”Sinä suutelit Evansia kahdesti,
ehkä useamminkin! Miten niin
EHKÄ?”
”No kun... en ole ihan varma... saatoimme me pari kertaa pussata, ennen kuin nukahdimme...” James mutisi uskoen olevansa aika lailla tomaatin värinen.
”
Saatoitte ehkä pussata pari kertaa ennen kuin
nukahditte? James mitä helvettiä sinä olet puuhannut viimme yönä?”
”Ei mitään sellaista, minä vain... me vain nukahdimme sohvalle... sen jälkeen kun olin öö... suudellut häntä, kahdesti...”
James haki katseellaan apua Remukselta, joka hymyili ja kysyi sitten:
”Miten kaikki oikein meni?”
”Me... me menimme partioimaan ja minä kai valitin hänelle jotain, kun hän ei halunnut puhua minulle... Heran jestas, minä valitin Evansille! No, joka tapauksessa hän alkoi itkeä ja minä lohdutin häntä, eikää hän vastustellut yhtään kun halasi, itki vain kuin mikäkin. Olimme siinä kai aika kauan ja sitten... sitten minä vain suutelin häntä ja hän vastasi! Hän ihan tosiaan vastasi! Mutta sitten hän perääntyi ja itki taas ja juoksi pois.
Jatkoin kierroksen loppuun, niin Lilykin olisi varmaan tehnyt, ja kun tulin Lihavan Leidin luo, hän nukkui siinä, seinää vasten, käytävällä. En minä häntä siihenkään voinut jättää, tietenkään en voinut, joten kannoin hänet sisälle sohvalle nukkumaan – olisi ollut mielestäni hieman epäsopivaa tuoda hänet tänne. Istuin siinä katselemassa häntä ja hän heräsi ja alkoi kai raivota minulle, en ole ihan varma mistä... Sitten minä... suutelin häntä uudestaan. En oikein tiedä mikä minuun meni... minä vain tiesin, että hän vastaisi taas ja niin hän tekikin. Ja sitten me vain istuimme siihen sohvalle ja hän painoi kai päänsä syliini ja sitten me nukahdimme. Niin se varmaan suunnilleen meni, en minä oikein muista...”
Sirius ja Remus vain tuijottivat Jamesia ja sitten Siriuh naurahti:
”Sarvihaara, sinä olet nähnyt unta!” Poika tipahti lattialle mahaansa pidellen ja Remus sekä James vai tuijottivat häntä ymmärrtämättä ollenkaan jutun juonta.
”Ettekö te tajua! Jameskö olisi pussannut Lilyä! Tyynyä hän on pussaillut unissaan! Ihan kuin säntillinen Lily Evans olisi jäänyt sohvalle nukkumaan hänen kanssaan!”
Remus huoksisi väsyneenä:
”Sirius... rauhoittuisit nyt, ei se nyt
niin mahdotonta ole... eikä tässä ainakaan ole mitään hauskaa. Ryhdistäydy hyvä mies!”
”Mutta etkö kuullut kuinka innoissaan hän selitti siitä ja oikeasti hän on vain pussaillut tyynyä!” Sirius hohotti lattialla pyörien.
”Anturajalka! Minä olen ihan tosissani! Heräsin siitä hänen vierestään siihen, että Faith Gerbrow huusi siinä meidän vieressä '
Mitä hittoa!' ja sitten kehittelimme sille siinä hienon tarinan siitä, että Lilyn päätä särki.”
Sirius lopetti nauramisen.
”Oletko nyt ihan tosissasi? Voiko joku todistaa?”
”Kohta varmaan koko koulu... sen valhetarinan.”
”Evans ei halunnut kertoa, että te suutelitte?”
”Ei... hän varmaan katuu...”
”Pää pystyyn Sarvihaara! Kukaan sinua suudellut ei voi katua!”
Sirius naurahti ja hänen ääni hänen ”kellossaan” oli täysin muuttunut. Hän läimäytti Jamesia veljelliseti selkään, tosin ehkä hieman liian lujaa, sillä James lensi sängystä seuraavalle ja rojahti yhä, ihme kyllä, nukkuvan Peterin päälle. Poika tietenkin heräsi ja ähki hyväntuulisen Jamesin alla.
”Sarvihaa – ra voisitko – voisitko siirtyä! En – en saa – hap – pea!” poika ähki tuskissaan ja yritti tiputtaa ystäväänsä lattialle.
Lopulta James nousi ja yhtyi Remuksen aamupala-ehdotukseen. Sirius painui nopeasti vielä suihkuun ja Peter puki vaatteet päälleen.
Lily istui aamupalapöydässä katselleen ystäviään. Välillä hän vilkuili Suuren-salin oville peläten näkevänsä siellä mustan pörröpään.
Tyttö käänsi katseensa takaisin pöytään ja kahmaisi vispipuuroa lautaselleen. Hän näki syrjäsilmällä Reahin vilkuilevan itseään ja pysähtyessään kohtaamaan tytön katseen Reah hymyili tietävästi.
Mahtavaa! Reah ei ainakaan ollut uskonut hänen tarinaansa, Lily parahti, mutta käänsi sitten katseensa muihin ystäviinsä.
Alice ja Ruby riitelivät siitä saiko leivän päälle laittaa juustoa ja oliko kurkku vai tomaatti parempaa makkaravoileivällä. He näyttivät siis varsin normaaleilta.
Faith flirttaili vieressään istuvalle pojalle, joka sattui olemaan 6. luokkalinen Keaton Roerman. Poika hymili silmät pyöreinä ja Lily oli varma paran pyörtyvän kohta onnesta. Paran siksi, että tietenkään Faith ei ollut tosissaan.
Joka ikinen, no se on ehkä liiotteltua, ¾ koulun pojista olisi vaikka maksanut saadakseen suudella Faithia pitkine tummine kiharoineen, jäänsinisine silmineen, virheetömine huulineen. Oikeastaan Faith oli muutenkin aika lailla virheetön. Tyttö oli pitkä ja solakka, muodoiltaan muutenkin sopiva. Hänen kasvoissaan ei ollut oikeastaan pienintäkään virhettä, joten se siitä sitten, Faith oli äärimmäinen Mary Sue, vaikkakin koulun kanssa aika välinpitämätön ja surkea.
No, joka tapauksessa hän vaikutti aika normaalilta, eikä Faithakaan kiinnittänyt Lilyyn mitään erityistä huomiota.
Lily huokaisi helpottuneena ja kääntyi taas katsomaan ovia.
Maito, jota tyttö oli kaatamassa puuroonsa, oli lentää humpsahtaa sinne kokonaan. Ovista käveli sisään neljän hengen poikaporukka, joka muistutti epäilyttävästi Kelmejä.
Lily otti lusikan käteensä ja yritti keskittyä syömiseen sen sijasta, että tuijottaisi lähestyviä Kelmejä.
Reah hymyili taas Lilylle ja Lilyn oli pakko jättää puurolautanen kesken ja nousta ylös.
”Menen kirjastoon, tuleeko joku mukaan?” hän parahti katsoen ystäviinsä.
Reah nousi myös ja nyökkäsi:
”Minä tulen.”
Lily kirosi ystävänsä alimpaan helvettiin, sillä hän ei olisi halunnut olla Reahin kanssa kahden, mutta lähti silti harppomaan kohti ovia. Hän ei katsahtanutkaan kohti Kemejä kävellessään heidän ohitseen, mutta Reah katsoi ensin Jamesia ja vilkaisi sitten ujosti Siriusta.
James katsoi Lilyyn, joka porhalsi heidän ohitseen katsetta kohottamatta. Hän meinasi avata suunsa ja sanoa jotain, mutta se jäikin jotenkin tekemättä ja kohta Lily oli jo ovista ulkona.
James ei tuntenut enää oloaan kovinkaan rohkeaksi eikä iloiseksi. Hän istui Siriuksen viereen kahmaisi munakasta lautaseleen.
”Näitkö! Hän ei edes vilkaissut minua, kun kulki ohi! Olen mokannut totaalisesti kaiken...” poika parahti Siriukselle, joka oli hymyillyt varsin viehättävästi vierestä astelleelle korpinkynnelle.
”Joskus käy niin, vietit sentään eilen hyvän illan”, Sirius vastasi ja sai Jamesin vähäisetkin ilonaiheet katoamaan. ”Sarvihaara! Rauhoitu, en ollut tosissani, sinun pitää ottaa rennosti!”
”Kyllä hän vielä tokenee. Hän on vain... hämmentynyt. Minäkin olisin. Hän sentään vihasi sinua vielä toissapäivänä”, Remus mumisi Päivän Profeetan takaa.
Peter kuunteli ystäviän hämmästyneenä.
”Mitä Sarvihaara on tehnyt?” hän kysyi suu täynnä riisimuroja.
”Hän hieman...” Sirius aloitti, mutta keskeytti Jamesin tökätessä häntä haarukalla ja Remuksen katsoessa ole-kerrankin-hiljaa-tai-James-saa-puolestani-nylkeä-sinut-elävältä -katseella. Peter näytti yhä hämmentyneeltä, mutta tyytyi Remuksen vastaukseen, ”
kerromme myöhemmin”.
James ei yhtynyt poikien mukana keskusteluun uudesta jäynästä – ilmeisesti koko eteishallin lattian muuttamisesta hyytelöksi, johon syntyisi polku kaikkien paitsi luihuisten kävellessä siitä.
James tuijotti masentuneena Korpinkynnen pöytään ja tajusi tuijottavansa oranssihiuksista tyttöä ja miettivänsä Lilyn hiusten lainehtivan kauniimmin, kuin tämän.
Hän mietti, minne Lily oli ollut menossa ja oliko hän lähtenyt heidän tulonsa takia. Häntä häiritsi epätietämättömyys tytön tunteista. Vihasiko Lily häntä?
James yritti karistaa ajatusket pois Lilystä, mutta päätyi vain ajattelemaan eilisiä suudelmia ja Lilyn hiuksia hänen käsissään, tuoksuaan hänen sieraimissaan...
Kaikki oli alkanut niin hyvin, eikö se voisi myös jatkua hyvänä?
Luku 3 Kohtalokas unikirja Lily tuijotti kirjoja edes miettimättä minkä ottaisi. Hän ajatteli Jamesiä, oliko poika katsonut häneen? Olisiko hänen pitänyt katsoa poikaan? Mutta ei! Kaikki oli ollut vain vahinko, koko eilisilta! Hän ei voinut rakastaa Jamesiä, James Potteria. Ja sitten oli Reah, joka seisoi jossain aivan lähellä ja tiesi kaiken, avasi kaiken!
Lily repäisi sattumanvaraisesti hyllystä kaksi kirjaa. Hän romahti läheiseen nojatuoliin ja piiloutui toisen kirjoista taakse. Hän tiesi Reahin istuneen viereensä, mutta yritti lukea kirjaa, jonka oli avannut sattumanvaraisesti keskeltä.
Vuonna 1869 Fredric Pitkäperä väitti löytäneensä yhden gratulaarin, läheltä Wedelin kaupunkia Tanskasta. Väite todistettiin kuitenkin perättömäksi vuotta myöhemmin, joskaan Pitkäperää ei tuomittu, koska hän kärsi vakavasta isiotermiasta (johon kuolikin puolta vuotta myöhemmin, maaliskuussa 1870) ja väitös voitiin laittaa sen syyksi. ”Lil's?”
Lily kohotti vaivautuneena katseensa kirjasta ja kohtasi Reahin harmaat silmät.
”Niin?”
”Mitä eilen tapahtui, siis oikeasti. Minä en... en haluaisi olla utelias, mutta tiedän kertomisen auttavan.”
Lily istui hiljaa ja laski kirjan syliinsä. Kirjasto oli autio, heitä kahta lukuun ottamatta. Syntyi pitkä hiljaisuus. Lopulta Lily kokosi rohkeutensa ja lähes kuiskasi.
”Hän suuteli minua.”
Reah nyökkäsi:
”Niin arvelinkin.”
Lily tuijotti ystäväänsä hetken hiljaa ja kysyi sitten kuiskaten :
”Mistä arvasit?”
Reah kohautti olkiaan niin, että vaaleat hiukset nytkähtivät olilta selkään.
”Mutta sinä nautit siitä?” hän kysyi – se oli retorinen kysymys.
Lily katsoi taas ystäväänsä kysyvästi.
”Lil's rakas, se on ilmi selvää. Muuten et olisi noin... epävarma. Ja mitä Faith kertoi, heräsit sohvalta, aika sovussa Jamesin kanssa, et olisi ollut kovinkaan suopea, jos hän... Olisit saattanut jopa kertoa meille totuuden ja haukkua Potterin syvimpään maanrakoon, etkä olisi puhunut etunimellä. Eikä James olisi hymyillyt sinulle, kun he ohittivat meidät. Jos siis olisit lyönyt häntä.”
”Hymyilikö hän?”
”Yritti... Muttei enään, kun olit ohittanut hänet.”
”Olen kauhea... Reah, mitä minä teen?”
”Mistä minä voisin tietää. Sinun päätöksesi se on.”
”Reah, auta!”
”Miten asiat menivät? Miten hän päätyi suutelemaan sinua?”
”No, me menimme partioimaan. James lörpötteli kaikkea typerää ja minä olin hiljaa. Sitten hän kutsui minua
sarvikuonoksi!” - tässä kohtaa Reahin kulmakarvat nytkähtivät huvittuneina ylöspäin - ”Monta kertaa! Sitten minä kai vähän suutahdin, mutta hän käyttäytyi muutenkin tosi epäkypsästi. Sitten yhtäkkiä, en muita mitä sanoin, mutta hän meni aivan hiljaiseksi ja yhtäkkiä hän vain mutisi ajatuksiaan ääneen, kai ihan vahingossa. Hän sanoi
Miksei hän voi pitää minusta? Mitä minä olen tehnyt väärin? Ja kun kysyin häneltä, hän punastui – ajattele James Potter punastui – ja oli ihan hiljaa. Ja minusta alkoi tuntua tosi pahalta, kun en oikein tiennyt mitä olisin sanonut. Yritin olla mahdollisimman kiltti, kun sanoin hänelle, etten rakasta häntä, mutta sitten hän vain.. jotenkin oli niin nöyrä ja tunteellinen, että aloin itkeä ja annoin hänen lohduttaa itseäni. Se... tuntui hyvältä olla siinä häntä vasten, silloin. Ja sitten kun en enää itkenyt, hän kohotti kasvoni omiaan kohti ja suuteli minua, ja Reah, minä vastasin siihen suudelmaan! Sitten päässäni alkoi tikittää, että Lily Evans, mitä hittoa sinä oikein teet? ja minä peräännyin ja aloin taas itkemään ja juoksin pois ja jätin hänet yksin sinne käytävälle, Kasean Katedraali -taulun viereen.
Sitten en muistanut salasanaa ja hän kai tosiaan kantoi minut sisään, kun olin nukahtanut ja laittoi sohvalle nukkumaan, että se osa meidänkin tarinassa oli totta. Ja minä näin unta, että minä suutelin häntä, ja kun heräsin, hän istui nojatuolissa vieressäni ja aloin raivoamaan siitä, ettei hän olisi saanut suudella minua uudestaan kun olin vielä kyvytön puolustautumaan tai jotai sinnepäin kuitenkin. Ja hän sanoi kai, ettei suudellut minua ja riitelimme siitä ja sitten hän taas suuteli minua ja minä vastasin taas... - se oli ihana suudelma - ja sitten me istuimme sohvalle ja kai nukahdimme.”
Lilyn selitys
tarinasta oli huomattavasti tarkempi ja yksityiskohtaisempi, kuin Jamesin oma yli tunti sitten. Hän oli myös käyttänyt huomattavasti vähemmän epävarmoja sanoja kuten
kai ja
ehkä.
Sitä ei kuitenkaan tietänyt kumpikaan asianomaisista.
Reah oli kuunnellut tarkkaavaisena Lilyä koko selityksen ajan ja tuijotti nyt ystäväänsä mietteliäänä.
”No, mitä mieltä olet? Pidätkö hänestä?” Reah lopulta kysyi.
”Minä... totta kai, mutten siltikään. En tiedä. Tuntuu niin loogiselta, että pitäisin, mutta kuitenkaan en oikein voi pitää. Ja en oikein tiedä... mutta vaikka pitäisin, ei sitä kuitenkaan tulisi mitään. Minun ei pitäisi edes ajatella sellaista. Ja vaikka hän eilen olisikin ollut kuinka ihana, hän on kuitenkin Potter, eli keskenkasvuinen idiootti, joka haukkui minua sarvikuonoksi ja yritti iskeä tyhmillä iskulauseilla. Siitä ei tulisi mitään. Ei puhuta siitä...”
Reah hymähti myöntymyksen merkiksi ja alkoi selailla tuolilla lojunutta aikakauslehteä.
Sirius kiusasi Remusta heittelemällä sukkiaan lukevan pojan niskaan. Peter heilutteli lyhyitä jalkojaan tyhmän näköisesti sängyn reunan yli ja vihelsi jotain epävireessä. James istui ja irvisteli painien ajatustensa kanssa. Siriuksen sukka lennähti häntä päin ja poika katsoi häntä tympäänyneenä.
”Älä ryve murheissa Sarvihaara! Maailmassa on muitakin tyttöjä kuin Evans ja kyllä hänkin leppyy vielä. Pelataan erä velhoshakkia tai räjähtävää näpäystä.”
James loi häneen väsyneen silmäyksen, mutta heitti sukan takaisin Siriukselle.
”Anturajalka on oikeassa, et saisi rypeä murheissa, se suurentaa niitä. Etsi Lily ja keskustele tai yritä unohtaa hänet hetkeksi”, Remus tokaisi.
James kohautti olkapäitään, mutta nousi ylös.
”Menen oleskeluhuoneeseen...” hän mutisi kadotessaan ovesta ulos.
”Ihme rypijä”, Peter tuhahti tietävästi, vaikkei ymmärtänytkään mitään rakkauden päälle. Pojat olivat aamiaisen jälkeen selostaneet Peterille eilisen tapahtumat ja ne oli täytynyt selostaa neljästi, ennen kuin poika oli lopulta tajunnut jutun pääpiirteittäin.
James istui syrjäiselle sohvalle toivoen Lilyn kävelevän ohi. Olisi turha lähteä haahuilemaan pitkin suurta linnaa, kun loppujen lopuksi tyttö istuisi luultavasti kutenkin makuusalissaan.
Hän katselit täpötäyttä huonetta ja mietti mitä sanoisi Lilylle, jos löytäisi tämän.
Minä olen pahoillani siitä eilisetä, mutta oliko hän? Tai
Lily, merkitsikö eilinen sinulle mitään?, mutta se oli jotenkin niin... dramaattista, eikä James välttämättä haluaisi kuulla vastausta.
Minä rakastan sinua ja olen todella pahoillani eilisestä, mutta sinäkin olit siinä kyllä mukana... No ei nyt ainakaan niin! Sehän kuulosti aivan idiootilta. Olisi tyhmää alkaa syytellä tyttöä, vaikka hän olikin ollut mukana.
Olen pahoillani, kun saatoin sinut tällaiseen tilanteeseen ystäviesi kanssa... Se kuulosti jo vähän paremmalta...
Kello löi puoli yhdeksän ja osa ensiluokkalaisista alkoi valua pikkuhiljaa kohti makuusaleja. James katseli kuinka muutama 6. luokkalainenkin nousi portaat ylös. Poika jäi kuitenkin istumaan ja tuijottamaan ovea.
”Hei James.”
James kohotti katseenas ruskeahiuksiseen tyttöön, joka oli istunut sohvan toiseen päähän. Tyttö räpytteli luonnottoman usein pitkiä ripsiään ja hänen siniset silmänsä kiilsivät.
”Hei”, James tokaisi.
”Minä olen Nicolette Flamm, ystävien kesken Lettie”, tyttö sirkutti.
”Minä ole James Potter, mutta taisitkin tietää sen jo...” James totesi kuivasti.
Tyttö liukui lähemmäs Jamesiä ja istui lähes kiinni poikaan.
”Mitä teet täällä.
Yksin?” Lettieksi esittäytynyt kysyi pyöritellen hiusuortuviaan sormensa ympärille.
”Ööh, enpä mitään erityisempää... etsin yhtä... ystävääni, mutten löytänyt häntä.”
Lettie hymyili taas ja hivuttautui vielä lähemmäs.
”Voitkin sitten varmaan jutella kanssani, kun kaikki muut meidän makuusalista menivät jo nukkumaan, mutta minua ei nukuta vielä ollenkaan”, Lettie selitti mukamas surullisena. James kohautti olkiaan ja nyökkäsi sitten vaivaantuneena.
Tyttö hymyili taas onnellisena.
”Pelaat mielestäni tosi hyvin huispausta. Olet ehdottomasti Rohkelikon paras jahtaaja!”
”Ovat Kirk ja Renatakin aika hyviä... varsinkin Renata. Hän on paljon ketterämpi kuin minä...” James mutisi väsyneenä.
”Niin. Renata on minun luokallani, nukumme siis samassa huoneessa, mutta hänkin on sitä mieltä, että olet parempi kuin hän. Ja olet ehdottomasti komeampi kuin Kirk.”
”Ai.”
James ei mitenkään erityisesti pitänyt vieressään istuvasta flirttailiasta, varsinkaan kun näki Siriuksen virnistelevän takan luona rohkaisevasti.
”Minun pitäisi varmaan käydä... käydä kirjastossa. Hakemassa yksi kirja”, poika totesi ja nousi.
”Näin myöhään?” Lettie kysyi ihmeissään.
”Joo... se on tärkeä kirja.”
”Minäkin voisin tulla! Minun pitää lainata yksi kirja unien tulkitsemisesta”, tyttö sanoi innokkaana.
”Ööö... eikun...” James mutisi miettien hyvää tekosyytä yksin menemiseen, mutta tyttö katsoi Jamesiä vetoavasti ja otti tätä kädestä kiinni:
”Mennään jo, että ehditään.”
Jamesin oli pakko tyytyä nyökkäämään tytölle ja irvistämään hymyilevälle Siriukselle.
Käytävässä Lettie selitteli innoissaan niitä näitä kaikenlaisesta ja James tyytyi nyökkäilemään vaivaantuneena. Hän halusi mahdollisimman nopeasti eroon tytöstä.
He saapuivat kirjastoon ja James veti hyllystä kirjan riimuista.
”Onko tuo se tärkeä kirja?”
James nyökkäsi nopeasti ja kääntyi katsomaan tyttöä.
”Hae nyt se unikirja, kirjasto menee kohta kiinni.”
Tyttö nyökkäsi ja lähti kävelemään viereiselle hyllylle.
”Se on tuo tuolla ylhäällä. Minä en oikein yllä siihen, haluaisitko nostaa minua?”
James puuskahti, mutta totesi tytön kirjan todella olevan ylimmällä hyllyllä. Tämä oli niitä huonoja iskuyrityksiä, joista Sirius aina paasasi.
James kuitenkin otti tyttöä varovasti vyötäisistä kiinni ja oli juuri aikeissa nostaa häntä ylös kirjan luo, kun syntyikin monen tapahtuman ketju.
Tyttö kääntyi ja suuteli häntä varmasti suoraan suulle kietoen kätensä hänen hiuksiinsa.
Lily ilmestyi hyllyväliin, tuijotti Jamesiä ja tyttöä ja parahti lopulta juosten pois, ulos kirjastosta.
James näki Lilyn, irtaantui nopeasti suudelmasta ja työnsi tytön kauemmas.
”Minun pitää mennä”, hän totesi kylmästi ja pyyhki suunsa tytön huulipunan jäljiltä kadoten hyllyrivien väliin.
Lily juoksi ulos kirjastosta, vähät välittämättä kirjastonhoitaja matami Halsenista, joka huusi hänen peräänsä tippuneista kirjoista.
Hän jätti Reahin yksin kirjastoon, vaikka tyttö olikin ystävällisesti viettänyt koko päivän siellä Lilyn kanssa, ettei tytön tarvitsisi kohdata Jamesia.
Nyt Lily sitten juoksi käytävää pitkin kohti Rohkelikko-tornia.
Hänen päässään hakkasi kuva Jamesista ja ruskeahiuksisesta tytöstä suutelemassa. James Potterista, joka oli nyt 5 vuotta vannonut hänelle ikuista rakkauttan ja suudellut häntä eilen! Mikä hitto sitä poikaa vaivasi? Ja Lily kun oli juuri lähes hyväksynyt tosiasian, että voisi pitää siitä pojasta... mutta ei. James oli suudellut uutta tyttöä heti hyvän paikan tullen!
Lilyn sisällä tuntui oudolta. Hän oli jotenkin aina ajatellut, että Potter pitäisi vain hänestä, mutta...
He olivat sentään suudelleet eilen!
Lily nopeutti askeliaan kuullessaan takaansa raskaat juoksuaskeleet. Hän ei todellakaan kuuntelisi Potterin selityksiä, ei minkään laisia.
Tyttö painui sisään muotokuvaaukosta ja änki täyden oleskeluhuoneen läpi.
Hän näki sivusilmällä Remuksen heilauttavan päätään häneen päin, muttei välittänyt siitä, vaan paineli saman tien portaat ylös makuusaliin.
Se oli ihme kyllä tyhjä, ties missä muut heiluivat - se ei kiinnostanut juuri nyt Lilyä. Hän heittäyti sänkyynsä ja antoi kyynelten kastella kasvonsa. Hän painautui tyynyynsä ja käärityi peittoonsa tehden niistä muurin pahaa maailmaa vastaan.
James oli juossut Lilyn perään, muttei saanut tyttöä kiinni. Hänen teki mieli lyödä mokomaakin Lettietä! Ja itseään... Hakata päätään seinään ja purra kätensä verille. Mitä pirua hän oli ajatellut, kun oli aikonut toteuttaa pyynnön nostamisesta? Miksi hän ei ollut vain sanonut lähtevänsä nukkumaan, vaan oli pitänyt selittää jotain jostakin kirjastosta? Kai hän oli toivonut näkevänsä Lilyn – niin kuin oli nähnytkin... Miksi hän ei ollut vain sanonut tytölle ”
Sori, mua ei kiinnosta, hävy!” ? Ehkä hän ei ollut jaksanut välittää... Niin se kai oli.
Mutta hän oli saanut siitä
mukavan rangaistuksen. Kaikki oli todellakin alkanut liian hyvin... ja muuttunut sitten ihan helvetin kauheaksi sekasotkuksi.
James lähes huusi salasanan Leidille ja ryntäsi sitten sisään. Hän etsi Lilyä katseellaan, vaikkei uskonutkaan tytön jääneen oleskeluhuoneeseen. James näki Siriuksen nauravan takan edustalla Peterille ja Remuksen katsovan itseään säälivästi. Lily ei kuitenkaan istunut ystäviensä seurassa oven läheisesä nurkassa, joten James jatkoi suoraan makuusaliin. Hän istui sängyllen ja kirosi ääneen huonoa onneaan. Kyynel karkasi ruskeasta silmästä, mutta se pyyhittiin nopeasti pois.
Kului ikuisuus ennen kuin ovi aukesi hiljaa narahtaen. Kevyet askeleet tulivat kohti ja patja painui istuvan alla.
”Lil's?” Reah kysyi varovasti – se oli jo toinen kerta sinä päivänä. Reahin siro käsi silitti peittoa Lilyn päällä ja veti sen lopulta pois. Lilyn kasvot olivat punaiset kyynelten jäljiltä, mutta se ei ollut mitään verrattuna itkeneisiin silmiin. Reahin käsi siirtyi Lilyn punaisiin hiuksiin.
”Hän oli siellä, kirjastossa.”
Lilyn ääni oli ohut kuiskaus, kun hän lopulta avasi suunsa.
Reah nyökkäsi – taas, kuten aiammin päivällä.
”Hän, suu- Reah, hän suuteli ruskeahiuksista tyttöä!”
Reah nyökäsi, vaihteeksi.
”Niolette Flammia, kuudennelta.”
”Mistä tiedät?”
Niin, mistä Reah tiesi taas?
”Näin hänet seisomassa kirjastossa, kun olit lähtenyt. Hän oli yksin. Huulipuna oli levinnyt.”
”Miten James kehtaa, miten hän voi...”
Lilyn ääni sortui taas itkuun.
Reah rutisti ystävänsä itseään vasten ja antoi itkun rauhoittua.
Itseasiassa, Reah kaipasi itsekin sitä – rauhoittumista, vaikka olikin se ujo-hiljainen-kiltti-Reah. Hän olisi halunnut mennä alas ja raivota Jamesille... Huutaa hänelle ja lyödä poikaa kirjalla päähän. Poika oli sentään, no, mokannut aika pahasti Lilyn kanssa. Ei ihan Reahin tapaista. Reahin ajatukset eksyivät nopeasti Siriukseen, mutta hän pudisti pojan mielestään, nyt oli Lilyn aika.
”Hän on idiootti.”
”Eikä ole...”
Reah tuijotti ystäväänsä yllättyneenä.
”Minä... en tiedä.”
”Sinä pidät hänestä?”
”Niin...”
Lilyn ääni katosi pois.
Reah hymyili hänelle rohkaisevasti.
”Minä en tiedä, en tiedä mikä minuun on mennyt... minä... minä olen ihastunut James Potteriin...”
Reah hymähti vastaukseksi ja Lily jatkoi sarkastiseti:
”Hieman huono ajoitus minulla... hän on rakastanut minua 5 vuotta ja nyt kun hän kyllästyi, niin minä hurahdan häneen... Tiedätkö, taisin lopultakin olla oikeassa. Hänen oli vain todistettava itselleen, tai joillekin muille, että hän saisi minut lopulta...”
Reah pyyhki puheen nostattamat kyyneleet pois Lilyn poskilta.
”En usko... Hän ei kertonut kellekkään... jos hänen olisi todistettava jotain, kai hän ylpeilisi sillä puolelle koululle...”
Reah ei ollut varma uskoiko itsekkään itseään. Lily kohautti olkia.
”Ethän... ethän kerro muille. En halua, että he tietävä. Varsinkaan, että tykkään Potterista.”
”En ole tyhmä, kulta pieni.”
Remus astui sisään. Hän katsoi sängyllä istuvaa poikaa.
”James?”
”Remus?”
”Mitä... Mitä kävi?”
”Se tyttö suuteli minua... ja Lily näki sen.”
”Lettie suuteli sinua?”
”Olin nostamassa häntä yhden kirjan luo.”
”Miksi hitossa?”
”Kysyin sitä juuri itseltäni...”
Syntyi hiljaisuus, jonka rikkoi lopulta häiriötekiä nimeltä Sirius.
Hän käveli huoneeseen nauraen itsekseen.
”Mitä kävi? Eikö tyttö suudellut hyvin? Vai eikö hän suudellut ollenkaan?” hän kysyi katsottuaan ystäviään.
James nappasi lähimmän esineen – tässä tapauksessa herätyskellonsa – ja heitti sen päin Siriusta, jahtaajan voimalla ja sihdillä. Se osui vatsaan ja Sirius parahti käpertyen kippuralle.
”SINÄ JA SINUN TYTTÖSI! ETKÖ VOISI KERRANKIN AJATELLA JOTAIN MUUTA! MINÄ EN OLE TUOLLAINEN...
SUKANVAIHTAJA! JA JOS KERRAN HALUAT TIETÄÄ MITÄ TAPAHTUI, NIIN SE TYTTÖ SUUTELI MINUA! JA LILY NÄKI SEN!”
James hiljentyi ja istui takaisin sängylle, jolta oli noussut huutamaan.
Sirius tuijotti häntä ensin hämmästyneenä ja sitten myötätuntoisesti.
”Sori... en, en tiennyt, että... tai siis... anteeksi.”
”Hän inhoaa minua koko loppu ikänsä, jonkun tällaisen takia. Ja juuri kun kaikki alkoi mennä hyvin... Jos se huora, Nicolette mikä lie, jos hän ei olisi tyttö, niin minä olisin.. minä olisin...”
Sirius nyökkäsi ymmärtävästi:
”Sinä olisit höyhentänyt hänet ja pilkkonut 13 palaksi, jotka olisit syönyt... tai syöttänyt hevoskotkille...”
”Miksi 13 palaksi?” James kysyi nyökättyään ensin myöntävästi.
”Se on epäonnenluku”, Remus arveli.
Sirius nyökkäsi.
”Etsi Evans ja yritä selitää... huomenna.”
James nyökkäsi Remukselle ja haukotteli.
”Painutaan pehkuihin. Minne sinä Matohännän jätit, Sirius?” Remus kysyi hänkin haukotellen.
”Sohvalle unelmoimaan Dumbledoren alusvaatteista.”
James ja Remus katsoivat kysyvästi Siriusta.
”Hän selitti niistä jotain kun lähdin.”
”Mitä sinä juotit hänelle Anturajalka?”
”Älä syytä minua Kuutamo! Se oli... mennään nukkumaan.”
Remus kohotti kumiaan Jamesille Siriuksen kadottua kylpyhuoneeseen.
A/N: Kiittää etukätääne toivotuista kommenteista ...
