Nimi; Tyhjyydestä
Kirjoittaja; Sädekehä
Ikäraja; S
Paritus; Remus/Sirius
Genre; Angst
Vastuunvapautus; Rowin hahmot, minä vain leikin.
A/N; En suinkaan ole sekoamassa – vihaan edelleen sydämeni pohjasta Remus/Siriusta! Tämä siis osallistuu haasteisiin perspektiiviä parittamiseen parituksella VÄÄRIN! ja inhokkiparitukseen R/S:llä. Ja sataseen tämä menee iki-ihanalla sanalla ”ja”. (: Ja vaikka tämä nyt onkin R/Sää, mä olen kerrankin oikeastaan aika ylpeä tuotoksestani (mikä tarkoittaa sitä, ettei kukaan muu pidä tästä
) ja tätä oli tosi kiva kirjoittaa. Tuskin tavoitin R/S-shippereiden ajatuksia, mutta tää on mun näkemykseni heistä ja heidän suhteestaan.
Kommentteja tietenkin toivoisin! (:
TyhjyydestäJoskus Remus napittaa paidan napit aina ylös asti, ja katsoo kaukaisuuteen. Varoo koskettamasta minua, ja kun minä kosketan häntä, hänen hymynsä muuttuu ontosta autuaaksi, enkä oikein tiedä, kenelle hän hymyilee. Ja kun kysyn, hän vastaa merensinellään ja huutaa arvoituksia äänettömillä kuiskauksillaan.
Ja silloin minä muistan vain menneen, ajan, jolloin hänellä oli vielä sileä iho ja paljon aikaa. Murheista rakennettu talo, jonka minä hajotin, enkä koskaan luvannut korjata. Sanoja, joita hän kuiskasi korvaani pehmeästi, melkein kuin suudellen. Silloin olimme kokonaisia, eikä kukaan pystynyt suutelemaan niin lujaa kuin Remus.
Ja nyt, useammin kuin silloin joskus, minä juutun juoksuhiekkaan. Tukehdutan itseni sormenpäilläni, haluan hukkua ja vain olla olematta. Ja silti minä rakastan Remusta. Rakastan väärin, ja tavalla, jolla kukaan ei halua rakastaa tai tulla rakastetuksi. Ei edes Remus, joka aina pyysi minua koskettamaan hänen kämmenselkäänsä – vaan ei enää.
Joskus painan pääni hänen olkapäälleen ja kuuntelen hiljaisuutta. En tunne sydämenlyöntejä enkä Remusta, joka haluaa aina jotain enemmän, muttei kuitenkaan mitään. Enemmän puhetta, vähemmän Siriusta.
Vähemmän minua. Ja kun kosketan hänen poskeaan, tunnen sen saman tyhjyyden, joka silloin ennen hyväili minua ja lupasi rakastaa, kunnes olisin jo niin turta, etten enää tarvitsisi ketään tai mitään.
”Haluatko sinä kahvia?”
”Kyllä, kiitos.”
Ja joskus minusta tuntuu, että elämä kuihtui pois jo aikoja sitten.