Kirjoittaja: Minä tutti frutti
Ikäraja: K-11
Vasttunvapaus: Kaikki mitä tunnitat kuuluvaksi Rowlingille kuuluu myös hänelle. Kappale on alunperin Skädämin Katujen kuningatar, mutta minä itse kuuntelin kirjottaessa Irinan versiota siitä.
Tyyli: Song fic¨
Tiivistelmä: Severus ja Hermione seurustelivat joskus aikoja sitten ja erosivat. Nyt vuosia myöhemmin, kuin eletään vaarallisia aikoja sodassa. Mitä tapahtuu kun Severus törmää Hermioneen Sianpäässä?
Olisin halunnut kursivoida laulun sanat, mutta koska se ei jostainsyystä toimi, niin ne ovat nytten normaalilla tekstillä siellä. Yrittäkää ymmärtää kaikesta huolimatta. Sain nyt kursivoitua laulun sanat, sillä tein sen eri koneella, toivottavasti tätä on nyt helpompi lukea ja ymmärtää.
Haluan omistaa tämän tangtangille. Hyvää syntymäpäivvä. Halusin kirjoittaa sinulle jonkinlaisen syntymäpäivä ficcin, ja tällainen siitä tuli. Onneksi olkoon vielä kerran.
Katujen Kuningatar
Hän sinuun katsoo läpi karvaiden kyynelten,
tuntematta tuskaa loppuaan odottaen.
Severus käveli eteenpäin viiman iskiessä vasten hänen kasvojaan. Ilma oli kylmä, aivan niin kuin tähän aikaa vuodesta sen kuuluukin olla. Olihan jo lokakuun puoliväli. Severus käveli kohti Sianpäätä, siellä hän saisi olla rauhassa. Mies avasi baarin oven, joka aukesi narahtaen. Tunkkainen ilma lehahti Severuksen kasvoille tämän astuessa sisälle baariin. Severus käveli tiskille, tilasi itselleen tuliviskin ja kääntyi sitten ympäri etsien sopivaa paikkaa. Baari oli yllättävän täynnä, jokaisessa pöydässä istui joku. Aivan takanurkassa istui ruskeahiuksinen nainen, jonka kiharat näyttivät yllättävän tutuilta. Kuin tuntien miehen tuijotuksen, nainen nosti katseen ja ruskeat silmät pysähtyivät tummiin silmiin. Kuitenkin, melkein heti nainen käänsi katseensa pois. Siitä huolimatta Severus pystyi näkemään, että tämä oli itkenyt ja tietämättä itsekkään miksi, mies suuntasi askeleensa naisen pöydän luokse.
Oot toivo viimeinen hän sinuun ripustautuu.
Luona baaritiskin uskoutuu.
Severus istuutui alas kysymättä lupaa. Jos naiselle ei seura kelpaisi, hän voisi vapaasti sanoa sen. Toinen kuitenkin pysyi hiljaa.
”Mikä on vialla?” Severus kysyi. Hän ei voinut itselleen mitään, se oli tapa mistä oli vaikea päästä eroon. Etenkin kuin kyseessä oli tuo nainen. Kuitenkaan ei mies saanut minkäänlaista vastausta.
”Vastaa minulle Hermione.” Se ei ollut pyyntö, se oli käsky. Hermionen nosti katseensa ja katsoi miestä kyyneleisillä silmillä. Severuksen sydämessä tuntui pieni pisto. Naisen kasvot olivat kyynelten tahrimat ja silmät punaiset itkemisestä.
”Sota lähenee loppuaan. Toinen osapuoli voittaa pian lopullisesti”, Hermione kuiskasi hiljaa.
”Luuletko etten tiedä sitä?” Miehen ääni oli kova.
”Kuolonsyöjien eilisessä hyökkäyksessä kuoli kolme auroria ja kaksi kiltalaista. Ron, Tonks, Kingsley, Percy ja Sirius.”
”Sinun on syytä tietää, että myös kuolonsyöjiä kuoli”, Severus kertoi.
”Ketkä?” Hermione kysyi nieleskellen kyyneliään.
”Malfoy vanhempi, Rodolphus Lestrange, Flint, Nott. Matohäntä haavoittui, samoin Bellatrix.”
”Se on hyvä. Pelkään, että olen seuraava ja toisaalta pelkään sitä, että en kuole ja joudun katsomaan kaikkien minulle tärkeiden ihmisten kuoleman”, nainen sanoi itkuisella äänellä.
”Jouduit kasvamaan aikuiseksi nopeasti, et saanut sitä nuoruutta mikä sinun olisi kuulunut saada, mutta en voi sanoa itsekään saaneeni sitä. Sinähän tiedät, että liityin kuolonsyöjiin heti valmistumiseni jälkeen. Se oli kohtalokkain virheeni, mutta yritän sanoa, että sinä et ole koskaan ollut samalla tasolla muiden ikäistesi kanssa. Olit aina ylempänä.”
”Tuon täytyy olla kohteliaisuus”, Hermionen nauroi. Severus ei ollut kuullut sitä naurua moneen vuoteen, oikeastaan hän ei ollut kuullut naurua pitkiin aikoihin.
Tunnet hänet jo, vuosien takaa
ja muistot katkerat mieleesi palaa.
Siitä oli aikaa jo viisi vuotta. Viisi vuotta sitten Hermione oli ollut hänen oppilas. Kun Albus oli kuollut, kuusi vuotta sitten, oli nuori nainen ollut ainut johon Severus oli pystynyt luottamaan. Hermione oli oppinut luottamaan häneen, samalla tavalla kun mies oli oppinut tuntemaan naisen vartalon jokaisen kohdan tarkalleen. Hän tunsi sen puutteet, tasangot ja kurvit. Hän tiesi miltä nainen tuntui hänen huuliaan vasten, miltä tämä maistui. Yhä Severus pystyi muistamaan miten hyvältä tuo kaikki aikanaan tuntui. Kuitenkin tarvittiin vain yksi ainut lause tuhoamaan kaikki.
Kuljit hänen luonaan rakkautta etsien,
kunnes uusi aika nosti sut veneeseen.
Se kaikki oli alkanut yhdestä ainoasta yöstä. Siitä yöstä kun Lavender Brown ja Ron Weasley olivat suudelleet. Hermione oli harhaillut pitkin käytäviä ja lopulta törmännyt Severukseen. Severus ei koskaan ollut ymmärtänyt teinityttöjen tunne-elämää, eikä ollut tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä itkevän ja hysteerisen tytön kanssa. Niinpä hän teki sen ainoan asian minkä keksi, hän vei Hermionen huoneeseensa, sillä eihän häntä olisi siinä mielentilassa voinut jättää käytävälle vaeltamaan. Kuka tietää mitä tyttö olisi voinut tehdä? Hän oli istuttanut tytön sohvalleen, keittänyt tälle teetä, ja antanut Hermionen vain olla. Kuunnellut kaiken mitä tyttö oli kertonut ja lopulta peitellyt nukahtaneen Hermionen viltillä ja antanut nukkua aamuun asti. Heidän välilleen oli syttynyt vahva side. Kerran seitsemäntenä vuonna, sen jälkeen kuin kuolonsyöjät olivat tappaneet Hermionen vanhemmat, oli tyttö tullut Severuksen luokse hakemaan lohtua. He olivat istuneen sohvalla vierekkäin, ja jotenkin oli vain käynyt niin, että Hermione oli ollut miehen sylissä, samalla kun Severus suuteli tytön hiuksia, otsaa, kaulaa ja huulia. Siitä illasta lähtien heidän välillään oli ollut jotakin muuta kuin lohdun hakemista. He molemmat olivat olleet heikkoja, molemmat olivat kaivanneet läheisyyttä ja hyväksyntää ja sitä he olivat saaneet toisilta.
Hän oli katujen kuningatar, vuonna 77,
jolloin katuja kuljit yöhön pimeään.
Kouluaikoina Hermione oli ollut, vaikkei sitä itse ollutkaan tiennyt, erittäin haluttava. Kyllähän jokainen opettaja oli huomannut sen. Huomannut miten monen viidesluokkalaisen ja sitä vanhemman pojan katse pysähtyi tyttöön. Jokainen katse oli haaveileva ja unelmoiva. Hän tiesi, että jopa luihusten prinssin, Draco Malfoyn, mielestä tyttö oli ollut haluttava. Huolimatta siitä, että hän käyttikin pitkiä kaapuja, jotka eivät antaneet pienintäkään vilausta hänen vaaleasta ihosta, Hermionen vartalo oli ollut monen pojan fantasian kohde. Vaikka tytön hiukset olivat kiharat ja pörröiset, silti monet unelmoivat painavansa suudelman niihin. Se oli silloin kun Pimeän lordi vahvistui vahvistumistaan ja ihmisissä asuva pelko kasvoi.
Hän oli kuningatar särkyneiden sydänten,
jokainen hänet tunsi häneen luottaen.
Hermione oli älykäs, loisti tunneilla, mutta hänessä oli asia mikä erotti hänet muista tytöistä, jotka loistivat tunnilla. Muiden tarkoitus oli näyttää ainoastaan älykkäältä ja saada pojat huomaamaan heidät. Ei Hermionen, tyttö halusi oikeasti olla fiksu ja hän olikin. Hän oli myös rohkea, rohkeampi kuin muut ikäisensä tytöt. Ollessaan kuusitoista tyttö uhmasi opettajaansa, taisteli ministeriössä kuolonsyöjiä vastaan ja täyttäessään seitsemäntoista liittyi kiltaan. Severus ei ollut aikaisemmin tavannut kovinkaan montaa naista, ketkä olisivat valmiit uhraamaan henkensä muiden pelastamiselle, etenkään niin nuorina kun Hermione oli ollut liittyessään kiltaan. Hänellä oli myös muitakin ominaisuuksia, joita Severus ei ollut koskaan huomannut, ei ennen heidän yhteisiä hetkiä. Tytöllä ei ollut kovaa tarvetta olla äänessä. Hermione saattoi istua hiljaa ja kuunnella. Hän oli ollut se kenelle kerrottiin kaikki, haettiin ratkaisua ongelmiin, kaikki murheet kasattiin yhden nuoren tytön harteille. Hermione oli ollut uskollinen ystävä ja hän oli särkenyt monen pojan sydämen edes tietämättään sitä.
Katsot hänen kalpeita kasvojaan,
Ei aika ole nuollut haavojaan.
Nyt, kaksikymmentäkuusivuotias Hermione, istui hänen edessään kasvot yhä kyynelten juovittamat, mutta silti nainen hymyili heikosti. Naisen oikean posken läpi kulkee arpi joka alkaa otsasta ja päättyy leukaan. Toinen arpi, samalla tavalla saatu, alkaa leuan alapuolelta, halkoo naisen kaulan ja päättyy solisluun kohdalle. Ja kaikki vain siksi, että Lucius Malfoy päätti hiukan huvitella tytöllä. Yhtenä tuulisena iltana, hyvin samantapaisena kuin tämä, oli Hermione ollut tulossa tapaamaan Severusta ja Lucius, joka juuri tuli Severuksen luota, törmäsi tyttöön. Hän oli nähnyt siinä olevan hänen pieni tilaisuutensa hauskanpitoon, joten hän oli tarttunut Hermionea käsivarresta ja ennen kuin tyttö oli ehtinyt tajuta asiaa edes kunnolla, oli Lucius ilmiinnyttänyt heidät Malfoyn kartanolle. Siellä Lucius huvitteli hänen kanssaan omalla tavallaan. Luojan kiitos, tyttö oli ilmoittanut Severukselle, että oli tulossa ja kun Hermionea ei kuulunut, oli mies ilmoittanut asiasta välittömästi killalle ja tyttö oli saatu pelastettua nopeasti. Sen jälkeen nuori nainen oli sanonut miehelle sanat mitkä särkivät heidän suhteensa lopullisesti. Hermione oli sanonut, että heidän suhteensa oli liian vaarallinen, vielä joku kerta jommallekummalle kävisi pahemmin, ja jos se olisi Severus, nainen ei kestäisi sitä. Ja Hermione oli kävellyt ovesta ulos.
Kuin varjo entisestään hän siinä istuu,
viinilasin pintaan katse uppoutuu.
Severus palasi tuskaisista muistoistaan ja katsoi edessään istuvaa naista, jonka katse oli suunnattu viinilasiin jota hän piti kädessään. Hermionen kasvot olivat kalpeammat kuin koskaan aikaisemmin. Tummat pussit silmien alla kielivät vähistä yöunista ja nainen oli laihtunut rajusti. Silti, Hermione oli Severuksen mielestä kauniimpi kuin muut naiset. Tuska oli pysyvä osa naisen ilmettä, siltä Severuksesta ainakin vaikutti. Kunpa Severus pystyisi näkemään himon ja nautinnon Hermionessa, niin kuin oli aikoinaan nähnyt. Kuulla kuinka nainen huutaisi Severuksen nimeä laukeamishetkellä, tuntea hänen supistelunsa ympärillään. Kunpa Severus pystyisi olemaan se joka tuottaisi Hermionelle nuo tunteet. Severus toivoi vain sitä, että saisi yhden uuden mahdollisuuden. Mahdollisuuden jatkaa siitä mihin he jäivät viisi vuotta sitten.
Hän oli katujen kuningatar, vuonna 77,
jolloin katuja kuljit yöhön pimeään.
”Olen pahoillani”, Severus sanoi ja Hermione nosti katseensa hämmentyneenä viinilasista.
”Mistä?” Nainen kysyi.
”Weasleyn pojan kuolemasta. Tehän seurustelitte, joten tämän täytyy olla rankaa sinulle.”
”Emme seurustelleet, mutta kyllä, tämä on rankaa minulle”, Hermione kertoi ja Severuksen sydämessä tuntui sykähdys mitä mies ei ollut tuntenut moniin vuosiin, tarkemmin sanottuna viiteen vuoteen.
”Ettekö, minä luulin…”
”Eromme jälkeen aloin seurustelle Ronin kanssa, toivoen että voisin löytää sen saman turvallisuuden ja rakkauden tunteen minkä koin sinun kanssasi. En kuitenkaan onnistunut. Ron oli minulle enemmän kuin veli, enkä tuntenut puoliakaan niistä tunteista mitä olisin halunnut.
”En tiennyt”, mies sanoi hiljaa, mutta hänen sydämensä huusi riemusta.
Hän oli kuningatar särkyneiden sydänten,
jokainen hänet tunsi häneen luottaen.
”Luulen, että minun pitäisi lähteä”, Hermione sanoi nousten pöydästä jalat hieman täristen. Ei nyt. Juuri nyt Severus ei voinut päästää naista käsistään. Jos hän nyt antaisi Hermionen kadota, ei hän voisi olla varma milloin näkisi naisen seuraavan kerran.
”Minä saatan sinut. Tiedät ettei ole turvallista liikkua yksin tähän aikaan”, Severus sanoi nousten myös ylös. Vierekkäin he kävelivät ulos baarista, käsivarsien melkein koskiessa toisiaan.
”Asutko yhä samassa paikassa missä ennenkin?” Severus kysyi kaksikon astuessa ulos.
”Minne muuallekaan menisin?” Hermione huokaisi raskaasti. Severus kietoi kätensä naisen vyötärölle hellästi ja veti Hermionen omistavasti itseään vasten ilmiinnyttäen heidät Viistokujalle.
Hän oli katujen kuningatar, vuonna 77,
jolloin katuja kuljit yöhön pimeään.
He ilmiintyivät syrjäiselle sivukujalle, samaan paikkaan missä monta kertaa ennenkin he olivat olleet. He astuivat kadulle kahdestaan. Kukaan ei uskaltanut liikkua näin myöhään ulkona, kaikki pelkäsivät ja syystäkin. Severus ei irrottanut otettaan naisen vyötäisiltä vaan käveli tämän kanssa kohti Hermionen asuntoa. Totta kai mies muisti missä se oli. Kuinka hän voisi unohtaa asunnon missä oli viettänyt elämänsä parhaimpia hetkiä? Ovella nainen kaivoi sauvansa taskustaan, mutisi salasanan ja purki suojaloitsut ja avasi sitten oven. Hermione astui sisälle ja vastahakoisesti Severus irrotti otteensa. Nainen kääntyi ympäri ja katsoi pähkinänruskeilla silmillään suoraan miehen tummin silmiin. Severus avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta juuri samalla hetkellä myös nainen avasi suunsa. Hermione sulki suunsa punastuen.
”Sano sinä ensin”, nainen mutisi.
”Ei se ole mitään tärkeää”, Severus valehteli. Se oli tärkeää, ainakin hänelle. Hän oli juuri sanomassa naiselle, kuinka paljon välitti tästä yhä kaikkien näiden vuosienkin jälkeen.
”On jotain mitä haluaisin sinun tietävän”, Hermionen sanoi katsoen miestä vakavasti.
”Niin?”
”En tiedä kuinka sanoisin tämän...”
”Sano niin kuin ajattelet”, Severus ehdotti. Mitä tahansa nainen sanoisikaan, se ei voisi olla kovinkaan suurta. Puhumisen sijasta Hermione tarttui kiinni miehen kaavun kauluksesta ja veti itsensä Severusta vasten. Miehen silmistä paistaessa puhdas hämmästys, nainen kuroi kiinni viimeisetkin sentit heidän huuliensa välistä.
Oi, ja hän oli kuningatar särkyneiden sydänten,
jokainen hänet tunsi häneen luottaen.
Severus seisoi paikoillaan jähmettyneenä naisen suun painuessa pehmeänä ja lämpimänä hänen huuliaan vasten. Mies ei osannut tehdä muuta kuin seistä, niinpä Hermione vetäytyi suudelmasta nolostuneena.
”Anteeksi, minä luulin että sinäkin halusit sitä”, nainen mutisi posket punaisina hehkuen. Severus ei vaivaantunut vastaamaan vaan vei toisen kätensä naisen hiuksiin ja suuteli sitten Hermionea. Suudelma oli täynnä haudattuja tunteita, jotka heräsivät heidän kosketuksensa myötä henkiin. Hengästyneinä he irrottautuivat toisistaan ja Severus hautasi kasvonsa naisen kaulaan.
”Tietenkin halusin. Kuinka voisin olla haluamatta sinua?” Mies mutisi naisen ihoa vasten. Nainen veti Severuksen huulet takaisin omilleen miehen työntäessä Hermionea sisälle asuntoon. Ovi heidän takanaan sulkeutui kolahtaen eikä kumpikaan heistä halunnut irrottautua toisistaan edes siksi aikaa, että saisivat laitettua suojaavat loitsut takaisin paikoilleen.
Jokaisen kosketuksen myötä kipinä heidän välillään kasvoi ja lopulta roihahti liekkeihin polttaen kaikki esteet tieltään.
