Title: Tartunta
Rating: S (enimmäkseen vain satunnaisten kirosanojen takia)
Pairing: Sirius/Remus
Genre: fluff, humour
Summary: Sirius on kipeä, ja Remus tekee parhaansa parantaakseen hänet, muttei arvaa kuinka helposti se lopulta käykään...
Disclaimer: Kaikki kunnia Rowlingille, minä vain leikin ja pysyn yhtä köyhänä kuin ennenkin.
A/N: Hih, halusin kirjoittaa jotain söpöä ja hölmöä ja viatonta Sirrestä ja Rempasta, jotka on noin 15-16-vuotiaita.<3 Tässä tulos.
Hölmö pikkuficci pieneen makeannälkään. Kommentti on sallittua, suorastaan pakollista.
* * *
TartuntaHaaleanvalkoinen helmikuun valo tunkeutui punaisten ikkunaverhojen läpi neljän rohkelikkopojan makuusaliin, maalaten seinille pistävää kirkkautta ja kertoen maanantaiaamun olevan jo pitkällä.
"Ylös nyt, senkin laiskiainen", James huuteli Siriuksen sängyn suuntaan, jota yhä ympäröi tiiviisti suljetut purppuranpunaiset verhot, eikä mikään viitannut siihen, että poika olisi nousemassa ylös. Verhojen uumenista kuului vain vaimea aivastus.
James solmi viimeisen solmun kengännauhoihinsa, lampsi sängyn luo ja vetäisi verhon syrjään.
Peittoihinsa kääriytynyt Sirius katseli häntä silmät sikkurassa.
"Et taida nousta", James totesi.
"Olen sairas", Sirius vahvisti tukkoisella äänellä.
"Ainahan olet ollut
sairas", James tuhahti.
Remus, joka oli seissyt peilin edessä sitomassa solmiotaan, suoristi sen, ja asteli Siriuksen sängyn toiselle puolelle. Hän laski kätensä pojan nihkeälle otsalle, jolle muutama musta suortuva oli liimautunut.
"Sinulla on kuumetta", hän totesi. "Mitäs juoksentelit eilen ilman takkia lumipyryssä."
Potilas näytti yllättäen paljon pirteämmältä.
"Siinäs kuulit, James", hän kailotti sänkynsä toisella puolelle seisovalla Jamesille, joka yhä katseli häntä epäluuloisena kädet puuskassa. "Kuutamo tietää paremmin. Sinä et ymmärrä sairaanhoidosta yhtään mitään. Varmaan kuolisin jos nyt noudattaisin kehotustasi ja vain nousisin ylös. Vai mitä, Kuutamo?"
Remus, joka sai vaivoin pidetyksi naamansa peruslukemilla, yskähti jotakin myöntävää vastausta muistuttavaa.
"No niin, kai se on sitten sanomattakin selvää, että Kuutamo jää tänne hoivaamaan sinua", James sanoi silmiään pyöräyttäen. "Niin kuin viimeksikin. 'Voi, oletko kunnossa, Anturajalka? Heikottaako? Tarvitsetko jotain? Syötänkö sinua? Paljonko se kuume nousi?
0,1 astetta?!'" James matki Remusta vieden kätensä Siriuksen otsalle muutaman sekunnin välein.
"Turpa kiinni", Sirius murahti ja tarttui poikaa ranteesta. "Vai haluatko että puraisen tautisilla hampaillani?"
James riuhtoi itsensä irti ja nosti kätensä nauraen pystyyn.
"Okei, okei! Jää sinä tänne tartuttamaan Kuutamoa, niin me tunnolliset koululaukkusankarit", hän nyökkäsi Peteriin päin, joka erään perjantai-iltaisen vedon hävittyään yritti nyt tunkea Jamesinkin kirjoja omaan koululaukkuunsa, "suuntaamme opintielle."
Oven sulkeuduttua Sirius siirsi odottavan katseensa Remukseen, joka oli istuutunut hänen sänkynsä laidalle ja selaili hajamielisenä yrttitiedon kirjaa.
"No?"
"Mitä no?"
"Miten aiot hoitaa minua?"
Remuksen toinen suupieli kohosi hieman, mutta hän jatkoi selailua totinen katse silmissään. Pian hän näytti löytäneen oikean sivun.
"Tässä - flunssan ensioireisiin: mölyapilajauhetta sekoitettuna hurtanminttumehuun..."
"Mölyapilaa ja hurtanminttua, keksitkö tuon omasta päästäsi", Sirius naureskeli, mutta toinen oli jo kadonnut makuusalista portaikkoon.
Muutaman hetken - Siriuksen mielestä pienen ikuisuuden - kuluttua ruskeahiuksinen poika asteli takaisin, kädessään höyryävä malja kellanvihreää litkua.
"Hyi saatana", Sirius kommentoi ja perääntyi sängyn toiseen laitaan.
"Juo", Remus komensi. "Sain sen matami Pomfreyltä pitkän suostuttelun jälkeen. Se laskee kuumetta ja lievittää kurkkukipua."
Mustahiuksinen tarttui vastentahtoisesti pikariin ja kulautti juoman alas mahdollisimman nopeasti. Seurasi pitkä yskänkohtaus.
"Ei tuo mitään auttanut, pahensi vain!" hän köhisi vedet silmissään.
Remus kohautti harteitaan ja alkoi miettiä seuraavaa parannuskeinoa.
*
Keskipäivään mennessä Remus oli kokeillut lähes kaikkea. Hän oli juottanut Siriukselle vielä kolmea eri rohtoa, joista mikään ei tuntunut tehoavan. Hän oli laittanut kylmässä vedessä kastetun liinan pojan otsalle (
tyytyväistä mutinaa), sivellyt tukkoisuutta lievittävää uutetta tämän kaulalle (
onnellista hyminää), ja vieläpä kokeillut jästien vanhaa konstia ja kaatanut Siriukselle viskipaukun (itselleen tupla-annoksen, ihan siltä varalta jos Siriuksen hoivaaminen jatkuisi yhtä työläänä ja hän tarvitsisi hermojaan vielä illallakin). Mutta yhä vain Sirius valitti ettei mikään auttanut ja että hän oli sairaampi kuin koskaan. Lopulta Remus oli pakottanut hänet nukkumaan, mutta mölyapilan sivuvaikutuksena ilmenevä puheliaisuus häiritsi merkittävästi unensaantia.
"Oikeastaan tämä kaikki on ihan turhaa", Sirius totesi oltuaan Remuksen mielestä jo lupaavan kauan vaiti.
"Ai, no kiitos vain", Remus sanoi tyynesti nojatuolistaan, jossa oli juuri päässyt alkuun muodonmuutosten teoriakokeseen kertaamisessa.
"Tämä kaikki", Sirius sanoi kohottautuen puoli-istuvaan asentoon ja osoittaen yöpöydällään lojuvia pikareita ja puteleita, "on täysin turhaa, koska on vain yksi lääke, joka voi minut parantaa."
Remus nousi tuolistaan ja tuli Siriuksen sängyn viereen. "Ole nyt hiljaa ja nuku", hän komensi hellästi, istuutui sängynlaidalle ja veti peiton pojan leukaan asti. Hän yritti ojentautua takaisin, mutta jokin esti häntä. Siriuksen käsi oli tarttunut hänen solmioonsa ja veti häntä alaspäin. Remus katsoi hämmentyneenä Siriuksen kuumeesta utuisia silmiä ja raukeasti hymyileviä huulia, ja ennen kuin huomasikaan, Sirius oli vetänyt hänet suudelmaan, eikä Remus ollut tarpeeksi pöpökammoinen vastustellakseen.
Seuraavana päivänä Siriuksen kuume oli kadonnut jäljettömiin, kun taas Remus oli ankaran flunssan kourissa.
"Remus", Sirius sanoi laskiessaan kylmässä kastetun liinan toisen otsalle, ja silittäessä tämän hiuksia.
"Mmh?"
"James ei taida lopettaa vitsailuaan siitä miten sinulle tarttui minun flunssani. Tai siis sitä, mitä hän luulee vitsailuksi."
"Ei taida, ei."
"No, ei hän sentään tiedä, että osui ihan oikeaan."