Kirjoittaja Aihe: Satakielet laulavat sinulle toisia lauluja S, Hermione/Charlie  (Luettu 3227 kertaa)

foxtrot

  • ***
  • Viestejä: 431
Ficin nimi: Satakielet laulavat sinulle toisia lauluja
Kirjoittaja: foxtrot
Genre: drama, H/C, kenties angstinen pohjavire
Ikäraja: S //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia rajoja
Paritus: Hermione/Charlie
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluvat Rowlingille, minä vain näpertelen niillä omiani.
Yhteenveto: Sinä et näe painajaisia (minä huudan aamuyöllä molempien puolesta)

A/N: Jostain syystä mietin pitkään, julkaisenko tämän vai en - tässä on jotenkin hassu tyyli, mutta kirjoittaminen oli mukavaa. Ja sain kirjoitettua Charliesta. o/



Hermionen PoV

Kevään ensimmäinen satakieli aamuhämäristä ja laulumaasta, huutaa nokan rikki ja katoaa. Ikkunan lasipinta on sulkapeitteen peili ja kuu joka kopioi, yhtä nopeasti heijastuksesta tulee kangastus kuin auringostaankin

jäljellä taas vain minä (sinä, unipoluilla), sänky ja tärykalvoilla nuotteja. Ikkunan ruosteinen kahva on kai avoimempi kevätaamuille ja herääville omenapuille, sinä yhtä suljettu kuin ennenkin luomet unisalonkien edessä.

Unissani olen askeleen takanasi, vierelläsi toisinaan, lintuperspektiivissä tai kaukana, kaukana, liian kaukana kuiskaamiseen. Valvemaailmassa en ikinä ollut siellä, mutta muuta ei olekaan, unikuvat totuutta;

sarvipyrstö irrallaan, sinä ainoa hullunrohkea yrität kirota sitä silmään (muut paossa, tervejärkisemmät), jo ennen kuin tapahtuu, tiedät mitä on tulossa - kuumaa oranssia vaatteiden läpi iholle, pakoon äkkiä pois kipu polte missä isku silmän yli missä ja

huutoni eksyy tyynyn untuvasokkeloihin.

Sinä et näe painajaisia (minä huudan aamuyöllä molempien puolesta), nukut vain ja olet kasvoiltasi alastomampi kuin koskaan hereillä, minä valvon kun sinä nukut ja valvon kun kaikki muut nukkuvat, ja valvon vielä silloinkin kun minut kannetaan pois sinun sänkysi vierestä

(valvon silmät kiinni).

Molly juoksi uraa keittiön puulattiaan ja itki Arthurin syliin, hurjistui saadessaan sinut kotiin mutkan kautta; ulkomailta Pyhän Mungon valkolaskoksista toiseksi ylimpään ullakkohuoneeseen. Tietenkin minä olin siellä myös, avustava parantaja nimilappuna keittiönpöydällä - ystävä todella - ja kun autoin sinua ylös portaita (“Liian heikko ilmiintymään“) minuutit olivat meitä nopeampia ja nukahdit heti kun kosketit sänkyä, kolme porrasväliä oli liikaa.

Parantavaa voidetta palohaavoihin (“Lohikäärmeen liekeissä vanhoja taikoja - jäävät jäljelle”), sormenpääni punaista kuviota vasten kevyinä ja varovaisina. Kun iho alkoi uusiutua, jotain minusta jäi piiloon ja sen alle uinumaan, kiinni ja viereesi, niin kiinni, etten ikinä uskaltaisi painautua aivan niin lähelle todellisuudessa - hellyyttä?

Silmälappu oli kielletty, olisi varmaan polttanut sormenpäissä - sinäkö siellä alla piilossa vai pelkkä musta kuoppa? Ajattelin vain toista pähkinäsilmääsi verhojen takana, toisella puolella ullakkohuonetta vai jossain muualla; piilossa omissa maailmoissasi. Mitä teit siellä, uneksit onnesta varmaan - mitä se sinulle olikaan.

Vahvistuessasi karistit univerkot harteiltasi useammin, hereille aamuun ja ylös iltapäivään. Katseesi ei ollut ikinä samea edes vastaheränneenä (sen toisen silmän, silmälappu toisella - en vieläkään katsonut, mutta nauroimme yhdessä vitsille irvokkaasta merirosvosta ennen kuin nukahdit taas). Lihalientä, naurunhelinää, hillopaahtoleipää, satukirjoja yöpöydällä, mustikkateetä ja avoin ikkuna puutarhaan. Molly halusi hoivata, helliä ja rakastaa, mutta minä ehdin aina ensin.

Päiviä viikkoja ihosi kuroo itsensä kuntoon, hereillä olet useammin ja hymysi on vanha tuttu. Jalkeille. Huumaava voitto, minä katson ylpeänä vierestä kun istut sinimaalia irti hilseilevässä puutarhakeinussa kävelysauvojen kanssa ja lintuparven vapaus lennähtää kasvoillesi.

Pian, pian, pian janoat taas työhön, se on silmiesi takana tummana kiiltona joka on varmaan muistoja, puhut joka päivä aamulla, lounaalla ja vielä iltapalallakin. Minä nyökkäilen onnellisena puolestasi ja sydän kasaan käpertyneenä, aina vain työ ja puutarhakävelyt (jälkimmäisistä minäkin pidän) - etkö muista vai haluatko vain unohtaa sen illan, kun huuleni löysivät auringon lämmittämän otsasi unisikermistä?

Amiraaliperhonen ikkunan takana, ilta on kutonut itsensä hiuksiisi - samaa sävyä palossa, joka silitti kylkeäsi - kaikkoonnut pihasta nopeammin kuin nouseva yö, joka nauraa varjoissa ja kuunpoimuissa minulle varmaan.

Jäljellä minä (sinä, muualla) - sinä olit sellainen ja minä toisenlainen, mutta olisiko se lopultakaan ollut liikaa? Juoksit pois ennen kuin ehdimme kokeilla, enkä minä lähtenyt perään.
« Viimeksi muokattu: 15.03.2015 07:38:32 kirjoittanut zougati »
get ready to ignite

shaya

  • jumalatar
  • ***
  • Viestejä: 843
Vs: Satakielet laulavat sinulle toisia lauluja
« Vastaus #1 : 30.01.2011 13:23:04 »
Hmm.

Tämä on ehdottomasti niitä tekstejä, joita tahtoo kommenotida, muttei oikein tiedä mistä aloittaa. Kirjoitustyylisi oli, kuten itsekin mainitsit, vähän hassu, tai ainakin erilainen, enkä ole ihan varma, onko se pelkästään hyvä juttu. Minua henkilökohtaisesti tällainen hieman vaikeaselkoisempi ja lennokkaampi (tai miten sitä nyt kuvailisi) kirjoitustyyli ei häiritse, tykkään lukea sellaista mikä jättää pohtimaan ja annan tajunnanvirran kirjoittaa itseään usein itsekin, mutta toisaalta ne seikat, joiden takia minä tästä pidin, saattavat karkoittaa joitakin lukijoita. (Tosin totuus on sekin, että vaikka mitä teksisi, kaikkia ei vain voi miellyttää.) Paikoitellen tämä oli myös hieman raskas lukea ja joutui palaamaan samaan lauseeseen useampaan otteeseen, että kaiken edes tajusi, mutta en sehkä voi laittaa myös kellonajan (luin tämän joskus kahden aikaan) ja lukihäiriöni piikkiin. :D

Tapa, jolla käsittelit Hermionea ja Charlieta, oli mielenkiintoinen. Hermionen unet ja hoiva, Charlien kaipuu töihin ja se kirottu uhkarohkeus - samaan aikaan onnistuit pitämään hahmot juuri niin IC:inä kuin Rowling, ja luomaan niistä lähes kokonaan omia hahmojasi. Jollakin tavalla minun on hyvin vaikeaa ymmärtää Hermionea, koska tässä ei liiemmin selitelty tytön - naisen? - ihastuksen alkamista tai paljastettu muitakaan perusteluita millekään, ja kun satun olemaan sitä tyyppiä, joka tahtoo epätoivoisesti sujauttaa rareimmatkin paritukset canonin puitteisiin, jäin ehkä hieman kaipaamaan sitä selittelyä. En myöskään osaa luontevasti kuvailla Hermionea kovinkaan hoivaavaksi, enemmänkin siksi kiireiseksi ministeriövaimoksi, joka tulee Pyhään Mungoon katsomaan aina lounastauolla, jos sattuu ehtimään - hoivaaminen tuo mieleeni enemmänkin Nevillen. Tätä ficciä lukemassa kuitenkaan oma kuvani Hermionesta, tai pikemminkin sen riestäminen sinun Hermionesi kanssa, ei haitannut, vaan kaikki mitä hän teki, tuntui päin vastoin hyvin luontevalta, ja nämä pohdinnat tulivat vasta nyt tätä kommenttia kirjoittaessa, kun aloin ajatella asiaa enemmänkin. Charile taas on jäänyt minulle kirjoissa hyvin etäiseksi hahmoksi, joten sikäli hänestä on aina mukavaa lukea, enkä oikeastaan löytänyt mitään häiritsevää sinun visiostasi Charliesta - sinun pitäisi ehdottomasti kirjoittaa hänestä enemmänkin!

Ihanaa myös, että mainitsit Mollyn! Liian usein häntä ei edes mainita ficeissä, vaikka lapset suunnilleen kuolisivat seikkailuissaan, eikä se ole ollenkaan mollymaista. Ja tuosta piti vielä sanoa, että tapasi kuvata tätä Charlien parantumisprosessia, oli hyvin viehättävä. Pidän siitä, että kaikkea oli käsitelty niin sanoakseni unien kautta, paranemisen myötä unet vähenivät ja Hermionelle ei suotu niin paljon aikaa katsella Charlieta, naisen tarpeettomuus tuli sievästi ja pikkuhiljaa. Muutenkin pidän kovasti unista ficeissä, tai niistä puhumisesta - unimaailmat ovat todella mielenkiintoisia. Ja sitten tuokin, että Hermione näki painajaisia - mistä? Charlien loukkaantumisesta, kuolemasta, siitä että tulisi itse tarpeettomaksi miehelle? Tai ehkä näistä kaikista, minusta sekin on mahdollista.

Tällaisesta tekstistä lempikohtaa on vaikeaa valia, mutta joka tapauksessa tykkäsin tästä hirveästi. Kiitos! (:
At night I fell asleep with visions of myself, dancing and laughing and crying with them.

foxtrot

  • ***
  • Viestejä: 431
Vs: Satakielet laulavat sinulle toisia lauluja
« Vastaus #2 : 05.02.2011 09:58:14 »
shayl, jouduin hetkelliseen shokkiin huomattuani, että tätä oli kommentoitu. Hämmentävää, olin lähes varma ettei kukaan uskaltaisi/viitsisi.  :D

Olen taipuvainen ajattelemaan, että Hermionellakin on se hoivaamiseen kykenevä puoli - ainakin silloin, kun hoivattava on hänelle tärkeä ihminen. Toisaalta pystyn myös kuvittelemaan hänet kuvailemanasi ministeriövaimona, joka tulee takeaway-lounaan kanssa sairaalavisiitille (ai mitä, olenko muka ristiriitainen) - kaiken kaikkiaan ajattelen, että hänessä on monta puolta, mutta ne eivät ehkä kaikki sovi tungettaviksi yhteen ficciin. Ymmärrän siis, että Hermione saattoi tuntua hieman oudolta, koska kuten sanoit, hoivaaminen on ehkä helpompi mieltää Nevillemäiseksi piirteeksi. :D Ihastumisen selittelemättömyys taas on näitä asioita, jotka rupeavat ärsyttämään minua vasta ficin hiomisen ja julkaisun jälkeen (se tuntui vielä kirjoittaessa ihan järkeenkäyvältä!), kiitos kun nostit asian esiin - ehkä opin vielä joskus. Molly taas unohdetaan aivan liian usein, niin päähenkilönä kuin sivuhahmonakin! Unet ovat tosiaankin mielenkiintoisia ja pidän itsekin niiden käsittelystä ficeissä, unien kautta asiat saa kerrottua usein toisella tavalla kuin mitä ns. valvekerronnalla (<-- mikä sana!) pystyisi tekemään.

Kiitos hurjasti pitkästä ja rakentavasta kommentistasi! (:
get ready to ignite

Kaarne

  • Unenkutoja
  • ***
  • Viestejä: 9 390
  • Lunnikuningatar
Jaahas, yli kahdeksan vuotta vanha teksti, mutta niin vain stalkkausnappulan kautta sen löysin ja klikkasin parituksen vuoksi auki. Tykkään kovasti Hermione/Charliesta, mutta tähän en ollut törmännyt aiemmin!

Otsikkoa jäin pohtimaan, koska sitä ei tainnut tekstistä löytyä, ja vaikka merkityksen tavallaan ymmärränkin, niin ehkä mieluummin olisi joko lainannut tekstistä suoraan tai laittanut jonkin selkeämmän otsikon. Runollisuus ja tällainen tajunnanvirtaisuus on tosi nättiä, mutta sitten jos otsikko yrittää sanoa vielä jotain lisää, se helposti vähän sirpaloittaa kokonaisuutta entisestään. Lisäksi vähän pohdin sitä, että tällainen hengästynyt runollisuus olisi ehkä sopinut enemmän esimerkiksi Lunalle kuin Hermionelle, mutta toisaalta tyylikeinona tunteiden kuvaamisessa ja tunnelman luomisessa se ei ehkä ole myöskään niin vakavaa.

Pidin tästä kovasti. Tässä oli tosi paljon kauniita kohtia - esimerkiksi luomet unisalonkien peittona - ja samaan aikaan arkisia yksityiskohtia, kuten toipilas-Charlie istumassa kuistilla kainalosauvojen kera. Hienosti se todellisuus puski sieltä runollisuuden alta ja loi kivaa kontrastia! Tykkäsin myös melankolisuudesta ja siitä, miten paljon jätettiin lukijan täytettäväksi. Tätä lukiessa tuntui siltä, kuin olisi lukenut miellyttävää proosarunoa.

Hieno lukukokemus, kiitos!


someone i loved once gave me a box of darkness.
it took me years to understand that this, too, was a gift.