Ikäraja: taitaa taas jälleen kerran olla sallittu
kun en mä muuta tunnu osaavan kirjoittaa...Tyylilaji: romancea ja fluffya yrittää olla
Paritus: arvaa kaks kertaa... -.-'
Vastuunvapaus: En omista mitään, vaikka Jamesin tahtoisinkin. Rowlingin ovat. Ja biisi kuuluu Maijalle.
Haasteet: FF100 sanalla 063: Kesä,
FF10 sanalla 07: Taivas,
Yhtyeen tuotanto -haaste Maija Vilkkumaan Kesä -kappaleella
Tiivistelmä:Kesä eikä mitään tekemistä; kaupunki nöyränä sylissä
sormissa tuoksuu tupakka, sun nauru on vieras ja ihana
kato mua kun mä villinä värisen enkä surua pelkää kun tunne en
oo miten suloinen kesä, kun se loppuu, jää vain pimeäA/N: Kun angstittaa niin angstittaa joten eiköhän tehdä asialle jotain ja kirjoiteta söpöilyä, eikös juu?
Jo meidät kauempaakin kuulee
ihmiset kaikenlaista luulee
meitä on viis, me raukeina nojaillaan seinään
kadunreuna kasvaa heinääSe kesä oli ehkä paras ikinä. Siis sen lisäksi että Lily oli mukana, totta kai. Sirius ei olisi aluksi tahtonut että Lily tulee heidän kanssaan lomalle, mutta loppujen lopuksi se tuntuikin hänestä loistavalta idealta, kun kävi ilmi, että Lilystä löytyi vähän kaivelemalla se samanlainen ilkimys kuin James ja Sirius itsekin olivat. Remus ja Peter sen sijaan ottivat Lilyn alun perinkin avosylin vastaan, ja matka maaseudulle oli vähintäänkin ikimuistoinen. Silti kaikki mitä James kesästä muisti oli ilta Edinburghin laitamilla, kaunein täydenkuun ilta jonka hän oli koskaan nähnyt.
Kauneinta illassa ei ollut täysikuu eikä tuhannet ja taas tuhannet tähdet, jotka loistivat kirkkaalta taivaalta. Ei, kaunein tähti koko universumissa oli Jamesille Lily, tämän silmät, joihin hän tunsi joka kerta hukkuvansa, tämän hiukset, kotka kutittelivat hänen poskeaan aamuisin teltan hämärässä, tämän laulu, kun he iltanuotiolla istuessaan lauloivat Siriuksen säestäessä vanhalla kitaralla. Se kaikki teki Lilystä taivaan kirkkaimman tähden.
Kesä eikä mitään tekemistä; kaupunki nöyränä sylissä
sormissa tuoksuu tupakka, sun nauru on vieras ja ihana
kato mua kun mä villinä värisen enkä surua pelkää kun tunne en
oo miten suloinen kesä, kun se loppuu, jää vain pimeäSe ilta, kuten jo kerrottiin, oli kaikkein kaunein täysikuu. Lily ja James kävelivät kaksin käsi kädessä leirintäalueen reunaa ja näkivät kauempana Edinburghin kaupungin valot. Ilta oli satumainen, ja se oli juuri se ilta, kun James laskeutui toisen polvensa varaan ja kysyi sen polttavan kysymyksen, minkä seurauksena he seuraavana kesänä menivät naimisiin ja sitä seuraavana saivat Harryn, mutta se on kokonaan toinen juttu.
Sinä iltana Edinburghin leirintäalueella ilmassa oli jotain satumaista, ja taivaalla lensi useampikin kuin yksi tähdenlento, mikäli Lilyn silmiin oli uskominen. Sen yhden illan ajaksi he molemmat unohtivat täysin ulkomaailmassa vellovan surun, ja he keskittyivät vain toisiinsa, Lily Jamesiin ja James Lilyyn, niin kuin oli tarkoitettu.
Me puhutaan et tunne ei saa hukkuu taitoon
eikä teosta väärää tee se et se on laiton
eikä meistä tuu sellaisia kuin nuo tuolla
jotka rientää töihin, pelkää kuollaNiin, se oli uskomaton kesä. Meni vuosi, ja he olivat naimisissa, ja toinen, ja heillä oli poika. Vähän yli kolmen vuoden kuluttua he pelkäsivät jo henkensä ja pienen poikansa edestä. Mikään ei ollut kuten silloin. Eivät he kuolemaa pelänneet, vaan sen jälkeistä, ja eniten he pelkäsivät Harryn kohtaloa, jos he kuolisivat.
Mutta noina karuina aikoina heidän toivonaan olivat ajat paremmasta, muistot kesästä, joka oli kaiken alku, keskipiste ja loppu.
Kesä eikä mitään tekemistä; kaupunki nöyränä sylissä
sormissa tuoksuu tupakka, sun nauru on vieras ja ihana
kato mua kun mä villinä värisen enkä surua pelkää kun tunne en
oo miten suloinen kesä, kun se loppuu, jää vain pimeä
A/N2: Hups, tuli sinne sitten vähän angstiakin. No, aina ei voi voittaa.
