NeitiMusta, Ihanaa, että tykkäsit. Ja sanoppa muuta, se hymy on jotain niin ihanaa ♥
Panthera, Ah, kiitos ♥
Tiara, En voisi olla enempää samaa mieltä, Damon tosiaan kuuluu Elenalle
Minäpäs olin ahkera ja sain jo näin nopeaa käännettyä seuraavan luvun! Toivotaan, että tämä tahti säilyy jäljellä olevien lukujen kanssa
Luku 6"Sinä haluat hänen valitsevan sinut?" Bonnie kysyi. Hänen piti kuulla ne sanat Elenan suusta, ennenkuin pystyisi uskomaan siihen, minkä luuli olevan mahdotonta.
"Niin."
"Miksi?"
"Minä rakastan häntä."Damon sulki silmänsä kun hän kuuli nuo sanat. Hän nojasi ulkoseinää vasten, taistellen vastaan sisällään käyvää sotaa, joka käski hänen vain juosta takaisin sisälle ja kertoa tytölle kuulleensa kaiken.
"Hänkin rakastaa sinua. Onpa suloista. Mutta koska et tee mitään liikettä mennäksesi takaisin sisälle, arvelisin, että sinä tulet mukaani." Katherine sanoi seistessään Damonin edessä, "Mietinpähän vain miksi?"
"Hänen tunnustuksensa ei merkitse mitään, koska tunsipa hän samoin tai ei, minulla on enemmän kuin kylliksi motivaatiota haluta sinun pysyvän helvetin kaukana hänestä. Ja minä teen mitä tahansa toteuttaakseni sen, joten tässä minä olen. Mitä sinä haluat?" Damon sylkäisi.
"Voi, me emme keskustele siitä täällä. Ei, kun sisällä on kaksi vampyyriä, jotka saattaisivat päättää salakuunnella sen jälkeen kun ovat saaneet haavoittuneen hoidetuksi. Joten, mennään." Katherine sanoi.
"Ennenkuin pääsemme sinne asti, miksi sinä haluat
minut? En todellakaan usko syyn olevan se, että olisit oikeasti muuttanut mielesi ja päättänyt, että itseasiassa oletkin välittänyt minusta koko tämän ajan." Damon sanoi pidellen Katherinea paikoillaan.
"Voi, olen pahoillani. Uskoakseni sana jota minun olisi pitänyt käyttää on 'tarvita', ei 'haluta'. Olet oikeassa, en ole muuttanut mieltäni yhdestä asiasta- Minä edelleenkin haluan Stefanin, minähän rakastan häntä. MUTTA, tähän ahdinkoon, josta nyt kärsin, ajattelin sinusta olevan enemmän apua. Sinulla tuntuu olevan paljon enemmän motivaatiota riskeerata elämäsi sen ihmistytön puolesta - ja sinä olet kiintynyt ihmisvereen, toisinkuin veljesi. Ja sitä paitsi, miksi riskeerata Stefanin elämä kun voin yhtä hyvin riskeerata sinun. Pelkkää voittoa minulle."
"Logiikkasi hämmästyttää minua, niin kuin aina. Sanat 'paha' ja 'nerokas' tulevat mieleen 'julman' ja 'sydämettömän' mukana", Damon sanoi silmiään siristellen, "Ja jollen auta sinua?"
"Sitten tyttö kuolee, enkä se ole minä, joka hänet tappaa." Katherine vastasi suoraan.
"Koska se on minun syyni, niinkö?" Damon sanoi pyöritellen silmiään, "Lopeta jo tämä aivojumppa, Katherine."
"Ei, Damon. Ei sinun syysi
eikä myöskään minun. Tässä on kyse
minun menneisyydestäni joka vihdoinkin on ottanut minut kiinni ja
he eivät ole tarpeeksi fiksuja selvittääkseen kumpi meistä on kumpi. Joten vastoin yleistä uskoa jonka mukaan haluan Elenan kuolleena, minä itseasiassa pelastan hänen henkensä pitämällä huolen siitä, etteivät he sekoita meitä tai pääse hänen luokseen ensin. En tarvitse häntä kuolleena, enkä kyllä elävänäkään sen puolin. Haluan hänet vain pois Stefanin elämästä." Katherine sihisi.
"Valehteletko sinä minulle?" Damon kysyi.
"En. Lakkaa hukkaamasta aikaa, Damon." Katherine sanoi raivoissaan.
"En todellakaan luota sinuun", Damon sanoi, "Et ole antanut ainuttakaan syytä siihen."
"Riskeeraisitko tosiaan
hänen elämänsä sen mahdollisuuden takia, että minä saatan valehdella. Tule mukaani. Nyt." Katherine sanoi.
Damon sulki silmänsä hetkeksi, ennekuin tuijotti entistä rakastaan, "Parempi ettet huijaa, tai minä revin pääsi irti."
Katherine perääntyi pirullinen hymy ilmestyen huulilleen ja hänen silmänsä kimalsivat kertomattomasta salaisuudesta, "Et sinä tekisi sitä. Et kun minä kerron sinulle
miksi Elena Näyttää. Ihan.
Minulta."------------------------------------------------------------------------------------------------------
"Oliko ikävä?" Damon kysyi seisten Elenan edessä ja hymyillen hänelle.
"Juuri ja juuri, minähän näin sinut viime yönä", Elena vastasi välinpitämättömästi, "Mutta
oikeaa sinua minulla kyllä on ikävä. Se repii minua hajalle."
"Ah," vampyyri vastasi huulensa tiukassa linjassa, "Tätä parempaan emme nyt pysty."
"Miksi me aina tapaamme täällä?" Elena kysyi nojaten päätään hautakiveen selkänsä takana.
"En minä tiedä.
Sinun unesihan tämä on, kerro sinä minulle. Mutta minun nöyrä mielipiteeni on se, että sinun alitajuntasi yrittää kertoa sinulle jotain, koska hautausmaa ei ole ihan normaali uni maisema, ei edes jollekin sinunlaisellesi. Vai hyppelehtiikö jostain kohta yksisarvinen esiin?" Damon vastasi istuen samalla tytön viereen. Damon venytteli jalkojaan edessään ja katseli ympärilleen etsien jotain havaintoa kyseisestä myyttisestä olennosta.
"Onko tämä todella vain sitä? Uni?" Elena kysyi haikeasti.
"Mitä muutakaan se voisi olla? Olen pitänyt näitä samoja vaatteita siitä asti kun lähdin ja siitä on viikkoja. Minulla kyllä on isompi vaatevarasto kuin tämä. Olisiko niin paha antaa minun pitää ensi kerralla eri vaatteita? Vain näytänkö mielestäsi erityisen kuumalta näissä vaatteissa? Nämä kyllä ovat hienot vaatteet, mutta eivät mielstäni ole oikein sitä laatua joka miellyttäisi pitkällä aikavälillä." Damon sanoi leikkisästi.
"Mutta minä pystyn
tuntemaan sinut ", Elena väitti vastaan.
"Mutta muistatko sen kun avaat silmäsi? Et muista. Älä valehtele itsellesi. Ei täällä." Damon sanoi hiljaa.
Elena huokaisi ja lepuutti päätään Damonin olkapäällä, päättäen pysyä hiljaa ja yrittää painaa mieleensä kaiken, jonka tiesi unohtavansa sillä sekunnilla kun hän heräisi.
"Täällä minä näin sinut ensimmäisen kerran. Tiesitkö sen? Taianomainen hetki, jos saan sanoa. Jos minulla olisi päiväkirja, olisin kirjoittanut siihen kaiken siitä hetkestä." Damon sanoi tönäisten tyttöä olkapäällään.
"Ei, en muista nähneeni sinua täällä ennenkuin tapasin sinut teillä." Elena vastasi hämmentyneenä yrittäen kaivella muistojaan.
"Voi, älä viitsi. Minähän käytin kunnon spesiaali effektejäkin sinuun - karmiva varis ja kaikki se sumu liikkuen ympärilläsi. Etkö muista? Sinä jopa juoksit pakoon. Se oli
niin hyvä, niinkuin Hollywood-palkinnon arvoinen suoritus." Damon sanoi väistäen Elenan kättä kun tyttö läppäsi vampyyrin käsivartta.
"Minä juoksin ja kaaduin. Minä vuosin verta!" Elena sanoi kun hän muisti tapahtuman. Sitten tyttö yritti leikkisästi lyödä Damonia uudestaan, mutta Damon nappasi kiinni hänen ranteestaan ja veti tytön käden rintakehälleen, pitäen sitä siinä, kietoutuneena omaan käteensä.
"Mutta se ei tehnyt sinusta yhtään vähemmän henkeäsalpaavaa. BTW, sinun pitäisi kiittää minua siitä", Damon sanoi, "Sinä tapasit virallisesti veljeni sinä päivänä. Tai no,
hänen pitäisi kiittää minua, sillä hänen ei enää tarvinnut vaania sinua kun pääsi virallisesti esittelemään itsensä. "
Damon huokaisi ja päästi irti Elenan kädestä, "Mikään ei ole muuttunut, niinhän? Siitä päivästä? Minä edelleen teen asioita, jotka ajavat sinut pois luotani ja saavat sinut juoksemaan suoraan veljeni syliin. Voin aina yrittää ja suojella sinua, mutta en voi ikinä saada sinua
tuntemaan oloasi turvalliseksi."
"Sinä pelotat minua." Elena sanoi hiljaa, nojaten Damonia vasten hellästi, "Hyvällä ja huonolla tavalla sinä pelotat minua."
"Kliseisen kummitustalon tapaan vai oikeita epäillyttävää tärinää ja kylmiä väreitä?" Damon kysyi ja kohotti toista kulmaansa.
"Sillä tavalla joka saa sydämeni pysähtymään", Elena vastasi suoraan.
"Kiitos, olen niin ylpeä itseeni juuri nyt", Damon sanoi ilkikurisesti, "Mutta olen hulluna yksityiskohtiin ja lempikysymykseni onkin aina ollut 'miksi', joten ehkä haluat kertoa miksi sinun pelottamisesi on hyvä ja paha? Minusta olisi niin ihanaa saada selville miksi olen kävelevä ristiriitaisuus."
"Olet liian ennalta-arvaamaton. Sinä juokset suoraa päätä asioihin ilman, että ajattelet mitään ja se saa sinut vaikeuksiin aivan liian usein", Elena sanoi, pitäen pienen tauon ennenkuin sanoi viimeisen osan, "Mutta se mikä minut saa oikeasti pelkäämään on se, että minä pystyn edelleen näkemään pahuuden sinussa, enkä usko, että pääsemme koskaan kokonaan eroon siitä. Ja minusta tuntuu, ettet sinä välttämättä edes halua päästä siitä eroon. "
"Se on osa vampyyrinä olemista, ihan vain siltä varalta, että olet unohtanut. Mutta totta puhuakseni, jokainen kantaa sitä sisällään. Tosin, se on vaihtelevissa määrin ja minulla oli niin 'hyvä' tuuri, että sain leijonan osan siitä. Se on siellä. Se on osa sitä kuka olen, Elena. Minä elän sen kanssa joka päivä, ja tiedätkö mitä? Kun olen sinun lähelläsi, se pelottaa myös minua - tieto siitä, että olen paha ja että voin todella satuttaa sinua. Että tein sen jo." Damon sanoi hellästi sulkien samalla silmänsä.
Elena tuijotti vampyyriä, katsoi kun hän taisteli tunteidensa kanssa, "En olisi ikinä uskonut, että sinulla olisi mitään pelättävää."
"Jokainen, jolla on jotain menetettävää on kykenevä pelkäämään, Elena. Minä olen vain yksi monista." Damon sanoi, "Nyt, jatketaanpa... Mitä tarkkaanottaen on hyvänlaatuinen pelko?"
"Se, että kaiken jälkeen, minä edelleen luotan sinuun", Elena kuiskasi, "Se, että minä
tiedän löytäväni keinon anta sinulle anteeksi, koska olen halvaantunut pelosta aina kun ajattelen menettäväni sinut. Niinkuin nyt."
"Minä olen täällä." Damon sanoi pehmeän, mutta katkeran hymyn kera.
"Etkä ole", Elena sanoi turhautuneena, "Tämä on vain unta ja minä kaipaan sinua ihan helvetin paljon."
Damonin toinen suupieli kääntyi ylöspäin ja hän kääntyi sivuttain kohdatakseen tytön, "Vaikka kuinka ajattelen olevani hyvää seuraa, olen varma, että sinä olet ainoa joka ajattelee noin. Pystyn nimeämään viisi ihmistä ihan tuosta vain jotka haluaisivat minun olevan kuollut. No, ehkä Stefan murjottaa tavallista enemmän, mutta teihin kahteen minun etsintäni jäävätkin. Olen varma, että Bonnie jo järjestelee jotain erityistä sen kunniaksi, että olen kadonnut. Sano hänelle, ettei korkkaa shamppanjaa ihan vielä."
Elena rypisti otsaansa kun kuuli Stefanin nimen, suoristautuen hiukan ja liikkuen pari senttiä kauemmas, juuri tarpeeksi jottei mikään osa heistä koskettanut toisiinsa.
"Ah, taisin sanoa taikasanan, tai -nimen", Damon sanoi, "Näytät siltä, että sinulla on jotain sanottavaa, joten anna palaa vain. Olen pelkkänä korvana."
"Minä rakastan sinua." Elena sanoi yksinkertaisesti.
"Vau. Voitko pysähtyä siihen pariksi sekunniksi? Haluan teeskennellä, että siihen ei tule
'mutta' heti noiden kolmen pienen sanan perään." Damon sanoi pienen hymyn kera, mutta ei voinut peittää kipua äänessään.
"MUTTA", Elena korosti, "Se ei tarkoita, ettenkö rakastaisi Stefania enää."
"Ja loppujen lopuksi, et edelleenkään valitse minua, blaa, blaa, blaa. Minun epäkuolleen elämäni tarina." Damon sanoi lopettaen ajatuksen joka roikkui heidän välillään, "Minä
tiedän. Ainakin tällä kertaa minun ei tarvinnut odottaa vuosisataa ennenkuin sain selville, etten ollut edes vaihtoehto."
Vampyyri huokaisi ja sulki silmänsä ennenkuin jatkoi, "Te kaksi- teissä on järkeä.
Minussa ei ole järkeä edes omillani joten... edes minä en näe meidän onnistuvan. Kipinät lentää oikealta ja vasemmalta mutta en näe meitä tämän pitemmällä, mikä on joskus hiukan ulkopuolella ystävyys-alueelta, mutta kilometrien päässä siitä mikä tulee seuraavana."
"Minä voin", Elena sanoi ääni kaukaisena, "tiedätkö, nähdä sen. Se on vähän kuin benji-hyppy, muistatko?"'
"Kuinka voisin unohtaa? Sehän oli minun nerokas ideani, muistatko?" Damon sanoi, "Joten tarkoitat, että sinä plus minä on yhtä kuin rajallista hulluutta ja me emme kestäisi kuin pari minuuttia? Hyvin kiehtovaa, mutta järjetöntä."
"Antaisitko minun puhua loppuun?" Elena sanoi katkerana, "Se on täysin järjetöntä, siitä olen samaa mieltä. Se on kuin heittäisi itsensä ilmaan, vastaan kaikkea sitä missä on järkeä ja on mahdollisuus että osut kivikkoiseen pohjaan... Se on kuin se hetki ennenkuin putoat - kaaos päässäsi joka saa sinut tuntemaan olosi niin hermostuneeksi ja epäillyttäväksi siitä miksi edes olet täällä. Ja sitten sinä hyppäät ja tunnet kaiken yhtäaikaa - nopeuden, adrenaliinisyöksyn, ilman ympärilläsi. Sydämesi sykkii niin nopeaa, että tuntuu kuin se räjähtäisi. Se on piristävää. Se on meitä. Sitten se rauhoittuu. Ainoa asia minkä näet, on se toinen henkilö ja se, että jonkin ihmeen kaupalla, molemmat on hengissä.Ja sitä vain tietää... Te selviätte- kaikesta, missä vain, milloin vain."
Damon katsoi Elenaan intensiivisesti, vastustaen halua vetää tyttö syliinsä, "Miksi kaikessa tuossa kuulostaa olevan vastuunvapauslauseke kiinnitettynä siihen? Vaikka hyvin mahdollisesti särjenkin tuon kuvan, mikä on täynnä toivoa ja lupausta, tietämättömiin, mutta mikä on se 'mutta' mikä tulee tuon onnellisen lopun jälkeen? "
"Minä en ole se tyttö joka on tarpeeksi rohkea ottaakseen mahdollisuuden
siinä kun toinen vaihtoehto on valkoinen piha-aita tyyppinen loppu", Elena sanoi hellästi, "Se Stefan on minulle. Hän on turvallinen. Hän on kuin kallio. Kaikki on yksinkertaista hänen kanssaan. Minä rakastan häntä, hän rakastaa minua. Se, että hän on vampyyri ja hänen sekopää eksä jahtaa häntä- ne on asioita joiden yli voin päästä kunhan vain tiedän, että hän rakastaa minua. Hänen kanssaan, ei ole sitä riskiä, että sydämeni särkyisi."
"Ja minun kanssani?" Damon kysyi.
Elena halasi polviaan rintaansa ja asetti leukansa niiden päälle, "Minä kerään edelleen palasia, Damon."
Tyttö keinui edes takaisin kun hän jatkoi puhettaan, "Siitä kun tapoit Jeremyn, kun kerroit minulla olevan enemmänkin yhteistä Katherinen kanssa kuin vain kasvot, ja siitä kun kävelit pois - minä en ole vielä kokonaan ehjä niiden jäljiltä."
"On vain kaksi syytä miksi hän ei voi satuttaa sinua. Yksi, hän on täydellinen, tai, kaksi, sinä et todella rakasta häntä, sinä vain uskot rakastavasi tai sitten haluat vain uskoa niin. Toinen noista syistä on mahdoton ja annan sinulle vinkin - se ei ole toinen vaihtoehto." Damon vastasi hänelle suoraan.
"Tämä on minun uneni, minun mieleni, minun sääntöni - Minä päätän mitä haluan uskoa." Elena sanoi itsepäisesti.
"Toinen hauska fakta sinulle- sinun unesi, kyllä. Miksi sitten
Minä olen siinä? Eikä hän?" Damon kyseenalaisti hänet.
"Koska juuri nyt olen huolissani sinusta. Damon, olet ollut kateissa
viikkoja." Elena vastasi, yhtäkkiä tuntien olonsa hermostuneeksi.
"Kateissa?" Damon sanoi kallistaen päätään ja rypistäen otsaansa tytölle, "Et ole etsinyt oikeista paikoista. Olen täällä, Elena."
"Mitä?" Elena sanoi, huoli kipittäen pitkin sekäpiitään.
Yhtäkkiä ilma heidän ympärillään muuttui kylmemmäksi. Elena värisi ja tunsi maailman muuttuvan hiukan, kaikki valo katosi ja pimeys ympäröi hänet.
"Damon?" hän sanoi ojentaen käsiään kohti vampyyria, mutta yhdelläkään hänen askeleista ei ollut merkitystä - hän oli jähmettynyt paikoilleen.
"Damon?" Elena toisti suurempi hätä äänessään kun hän katsoi kuinka Damonin kasvot kovettuivat kun hän pudisti päätään.
"Minä olen täällä", hän toisti, melkein anteeksipyytävästi.
"Lakkaa sanomasta noin! Minä näen sinut! Mitä sinä yrität sanoa?" Elena huusi itkuisesti kun hänen unensa muuttui painajaiseksi.
"Käänny ympäri." Damon sanoi.
"En." Elena vastasi, kyyneleet valuen kasvoillaan, "En."
"Käänny ympäri, killti." vampyyri toisti.
Elenalla oli ikävä tunne mahanpohjassaan kun hän hitaasti kääntyi kohtaamaan hautakiven takanaan.
Damon Salvatore
Veli. Ystävä.Elena pyörähti ympäri, mutta Damon oli poissa, ei jälkeäkään, että hän olisi edes ollut siellä. Elena putosi polvilleen, silmät tyhjänä ja suurina.
Elena huusi, hänen epätoivonsa lävistäen yön aivan kuin hänen sieluaan olisi revitty kappaleiksi. Mutta se ei ollut tarpeeksi tuodakseen Damonia takaisin.
"Avatkaa helvetti vieköön ovi!"
Elenan silmät lennähtivät auki, Salvatorien talon etuoven jyskytys yhdistettynä peräänantamattomaan vaatimukseen saada se auki, herätti hänet.
Hämmentyneenä Elena pyyhki kyyneleet kasvoiltaan ja mietti miksi hän itki unissaan. Hän juoksi ovelle, mutta Stefan ja Bonnie vetivät hänet nopeasti takaisin.
"Ei, Elena!" Bonnie sanoi, "Se on Katherine."
"Avatkaa ovi! Minä voin kuulla teidät!" Katherine huusi lyöden nyrkkinsä kovempaa puuhun, "Stefan, sinun täytyy päästää minut sisään. Sinun täytyy auttaa minua.
Pyydän.""Lähde", Stefan sanoi yrittäen peittää sen tosiasian, kuinka kova kamppailu hänen sisällään oli, "Lähde nyt."
"Sinä et ymmärrä", Katherine aneli, kuulostaen epätavallisen haavoittuvalta, "Et voi antaa heidän saada minua, et kun minä voin yhä kertoa sinulle kuinka pelastaa hänet."
"Mitä?" Elena kysyi riistautuen irti heidän otteestaan, "Missä Damon on?"
"Elena, älä kuuntele häntä, hän vain manipuloi sinua." Bonnie sanoi.
"Pysy erossa tästä", Katherine sähisi, "Elena, kuuntele minua. Sinun täytyy rikkoa noidan loitsu tästä hiton ovesta ja päästää minut sisään. Minä kerron sinulle mitä sinun pitää tehdä saadaksesi Damonin takaisin, mutta siihen sinä tarvitset minua elävänä. Tee se, nyt."
Raivoissaan Stefan vetaisi oven auki, valmiina taistelemaan Katherinen kanssa ulkona, mutta Elena veti hänet takaisin. Katherine painautui näkymätöntä muuria vasten sotkuisena ja uskomattoman peloissaan. Stefan räpäytti silmiään selvästikin yllättyneenä näystä, odottaen kaikkea muuta kuin heikkoutta Katherinesta.
"Stefan, kiltti", Katherine aneli, "Älä anna minun kuolla. Ei näin."
"Ei. Minä olen saanut sinusta tarpeekseni." Stefan sanoi vihaisesti.
"Oletko saanut tarpeeksesi myös omasta veljestäsi?" Katherine sylkäisi, "Älä sokaistu vihasta, Stefan, ellet sitten ole valmis menettämään kaikkea sen takia."
"Sinä valehtelet", Stefan sanoi kiristelleen hampaitaan.
"Sinuna en laskisi sen varaan." Katherine sanoi terävästi ennenkuin kääntyi Elenan puoleen, "Hänen henkensä on nyt sinun käsissäsi. Miten on Elena? Kumman käsiin lasket Damonin hengen? Minun vai Stefanin?"
"Bonnie, hajota se. Päästä hänet sisään, nyt!" Elena sanoi ääni särkyen, tietäen, että hän jotenkin petti Stefanin.
"Hyvä tyttö", Katherine sanoi.
"Ei!" Bonnie huusi, "En voi tehdä sitä, Elena. Häneen ei voi luottaa."
"Bonnie! Kiltti. Minä pyydän. Jos hän valehtelee, heitä hänet ulos, en estä sinua, mutta jos hän puhuu totta... Meidän pitää tehdä jotain, Bonnie. Me emme voi päästää Damonia ilman taistelua." Elena rukoili ja kääntyi sitten Stefanin puoleen, "Hän on sinun veljesi, Stefan. Hän on
tämän riskin arvoinen."
Stefan pudisti päätään, "Elena, sinä et tunne Katherinea. Älä päästä häntä pääsi sisälle."
"Sinä tunnet minut oikein hyvin, Stefan. Minä saatan olla itsekäs, selkäänpuukottava ämmä, mutta minä en ole kykenemätön kertomaan totuutta- en silloin kun sillä on merkitystä. Minä tarjoan sinulle Damonin henkeä jos sinä pelastat minun henkeni
nyt. " Katherine toisti, "Elena, he ovat lähellä. Jos he saavat minut nyt, jäljet menevät kylmäksi."
Elena katsoi Bonnieen joka pudisti päätään. Stefan asetti kätensä Elenan kädelle, "Älä pelaa hänen pelejään, sinä et voi voittaa. Jollet voi luottaa minuun niin luota siihen, että Damon ei haluaisi sinun vaarantavan henkeäsi hänen vuokseen. Hän tulee kyllä jotenkin takaisin. Aina on toinen keino."
Elena heilautti Stefanin käden ja pelkän vaiston varassa tarttui Katherinen käteen ja veti hänet sisälle taloon.
Bonnie hengähti shokissa siitä, että Elena onnistui rikkomaan hänen taikansa ja sai Katherinen sisälle. Noita katsoi kauhuissaan kun tyytyväinen hymy ilmaantui Katherinen kasvoille kun hän heilautti oven kiinni perässään, ennenkuin kääntyi heihin päin.
"No, se oli helpompaa kuin luulin", Katherine sanoi yllättyneenä, "Taidat tosissaan rakastaa sitä poikaa. Mutta toisaalta, minä tiesin sen jo ennen kuin
sinä tiesit."
"Mitä?" Elena sanoi epäuskoisena ja otti askeleen taaksepäin. Hän ei pystynyt käsittämään kuulemaansa, "Miten? Miten ihmeessä sinä pystyt teeskentelemään tietäväsi jotain sen kaltaista?"
"Me olemme olleet erosssa vuosisatoja, Elena, mutta minä pystyn yhä muistamaan millaista on olla ihminen... millaista oli olla
sinä."Sillä sekunnilla kun Katherine lakkasi puhumasta, jokin iso heittäytyi oveen heidän takanaan, niin kovalla voimalla että koko talo tuntui tärisevän.
Ja sitten kaikki meni pimeäksi.