Kaipauksen kokoelma (S), Sirius/Remus

[Brunburga Blue]

Title: Kaipauksen kokoelma
Pairing: Sirius/Remus
Rating: S
Genre: angst, romance
Summary: Jäljellä oli enää 17 kirjettä ja yksi sana päälle.
Disclaimer: Row omistaa kaiken, minä vain leikin.
A/N: No niin, ja revin sitten virallisesti oman sydämeni irti kirjoitaessani ficin jossa Sirius on kuollut.  Osallistuu Kaiken maailman ficlettejä -haasteeseen, aiheena kokoelma, ja myös Klassinen kappale -haasteeseen tällä kappaleella: Amelie - Comptine d’un autre été: l’après-midi. Suosittelen kuuntelua tunnelman tavoittamiseksi. 
Ja kommentti on enemmän kuin tervetullutta!

* * *

Hän pakenee kadonneisiin vuosiin, jotka valuivat puhtaaseen menneeseen ennen kuin niiden kauneutta ehti huomatakaan. Valokuvia hän ei säästänyt. Ei yhtäkään. Ne koskettavat liian syvältä. Mutta hänellä on toisenlainen kaunis ja hyvinhoidettu kokoelma: kaikki Siriuksen 17 kirjettä.

Ensimmäiset kolme kellastuneita ja hauraita. Lyhyitä ja vaivaantuneita, uutena ystävänä kirjoitettuja.
Seuraavat viisi pidempiä ja vapautuneempia: Remus kuulee 15-vuotiaan Siriuksen nauravan jokaisella rivillä.
Yhdeksäs pyytelee anteeksi, ja nimikirjoituksessa kaksi viimeistä kirjainta ovat vain pelkkä tahra. Remus silittää sormellaan kupruuntunutta pergamenttia, haluaa uskoa tahran olevan kuivunut kyynel.
Kymmenes ja yhdestoista ovat jälleen vaivaantuneita, mutta täynnä huumoriksi naamioitua hellyyttä, paljon rivien välistä luettavaa.

- -Olethan meistä se ihanin kiltein.- -
Jälkikirjoituksessa:
Huomasit varmaan tuon yhden sanan tuolla, vaikka olinkin viivannut sen yli, tahallisen huonosti niinkuin tapaistani on. No, älä anna sen häiritä liikaa. Se on vain sana, joka tuli mieleeni ajatellessani sinua... Äh. Mitä oikein selitän. Nähdään juna-asemalla.

Kahdestoista sanoo vain:
En enää suostu esittämään etten rakastaisi sinua. Koska rakastan. Ethän vihaa minua.
Vanha pergamentti ja päiväys 23.4.1976 tuo mieleen ensimmäisen suudelman: niin kauan sitten, ja siltikin hän voi maistaa sen.

Kolme seuraavaa pitkiä, rönsyileviä, elämänmakuisia, täynnä rakkautta joka vihdoin sai vastauksensa. 19-vuotias Sirius, jonka huulet merkitsivät hänen iholleen rakkauden jälkensä pitkinä nuoruuden öinä, vain heille kahdelle varastettuina öinä.

Kuudestoista on uudempi, vaaleampi. Käsi täristen kirjoitettu.

--En uskonut näkeväni sinua enää koskaan. Meidän täytyy tavata. Tiedän että tunnet sen myös... On niin ikävä että sattuu.--

Kyynelet putoilevat äänettömän huoneen hiljaisuuteen, kun Remus voimattomin käsin taittelee auki viimeisen kirjeen. Siinä lukee vain:

Kuutamo,

sinä olet minun puuttuva palani, ja jos vain annat minun olla sinun puuttuva palasi, olen kanssasi ikuisesti. Mitä tahansa tapahtuukin. Ai miksikö lähettelen sinulle kirjeitä vaikka asumme saman katon alla? Koska olet niin paljon poissa, että tuntuu kuin olisit aina kaukana. Lupaathan olla luonani aina sitten kun tämä helvetti on ohi?

Remus ei ollut vastannut tuohon lappuseen, jonka oli löytänyt takkinsa taskusta yhtenä kesäaamuna jästikadun ruuhkassa. Hän oli hymähtänyt ja ajatellut kertovansa vastauksensa kun he olisivat kahdestaan.

Mistä hän olisi voinut tietää, että seuraavana päivänä Sirius oli poissa.

Ja jäljellä oli enää 17 kirjettä ja yksi sana päälle.

Ikävä.

[sennamiila]

Tää oli ihana. Ja niin surullinen Olit kuvaillut Siriuksen ja Remuksen rakastumisen tosi kauniisti kirjeiden avulla. Mutta voih, Sirius kuoli. Yksinkertainen ja hallittu lopetus antoi viimeisen silauksen hienolle ficille. Suosikkikohtaani en osaa valita, koko ficci oli täynnä sellaisia

Kiitos tästä pienestä ihanaisesta
sennamiila (joka taitaa palata nyt ficcimaailmasta kemiantunnille)

[Natural]

Omg!

Tämä oli todella kaunis teksti. Iski suoraan lävitseni. Ihana paritus ihana biisi ja kaikki. Aivan ihana <3 Tuo kirje juttu oli todella kaunis. Tuo rakkauden kuvailu oli nams. Sait tehtyä tästä niin ihanan surullisen ja koskettavan. Sirius on kuollut ja Remus ihan yksin . Ja tuo loppu, ows <3 Paras kohta on niin vaikea valita, että jätän väliin, koska koko ficci oli niin ihana. Myös tekstin kulku oli niin ihanan sulavaa. Tästä tuli tämmönen ihkutus kommentti, mut ei voi mitään.

Kiittäen, kumartaen ja vielä kerran kiittäen + kumartaen,
Natural

[humbug]

Oih, niin surullinen ja niin kaunis (ehkäpä). Kuvasit tosi aidosti Remuksen pinttynyttä tuskaa, se oli tarpeeksi miehistä ja tarpeeksi herkkää. Vaikea kuvitella miesten herkkyyttä, mutta mun mielestä sait sen esille todella hyvin, tää oli tosi tunteellinen, pointsit siittä. Jotenkin jokainen sana tuntuu sopivan kipeeltä ja loogiselta, ja ajatus kulkee koko ajan syvemmälle, jolloin tää angstiutuu koko ajan enemmän (loistavat selitykset, mutta ei voi mitään). Tykkäsin kirje ideasta, se toimi. Olit avannut osan kirjeistä lukijoille (ne oli tosi jumalaisesti kirjotettuja), osan jättänyt "piiloon", niin että ne sai itse kuvitella, vaikka niihin on annettu viittauksia: osa on kiinnostusta uudesta, se yksi anteeksipyyntö yms. Kirjeissä on helppo naamioida sanat "kirjoitusvirheiksi/ajatuskatkoksiksi", se yliviivattu ihana oli ihanasti keksitty. Kertoo juuri siitä, että miehet eivät osoita tunteitansa niin suoraan ja niin hempeästi yleensä, tunteikkuus on vaikeata ja hieman arkaluontoinen asia. Tulkinnanvaraisuus kirjeissä oli kuitenkin ihanaa. (:

Hän pakenee kadonneisiin vuosiin, jotka valuivat puhtaaseen menneeseen ennen kuin niiden kauneutta ehti huomatakaan.

Alku oli ihana, se oli jo heti sellanen taiteellinen, tuskainen ja ikävän värittämä. Remus muisteli mennyttä, jonka hän oli työntänyt jo mielessään taka-alalle ilman, että osasi kunnioittaa sitä. Nyt kun Sirius oli poissa hänen elämästään, hän muisti ne vanhat hyvät ajat ja käpertyi niihin muistellen kaikkea, joka teki hänet silloin onnelliseksi. Sanat, tai no kirjeet, auttoivat häntä muistamaan ihmismielen hataran kuvan menneestä, valokuvat olisivat kuvanneet kaiken liian tarkkaan. Mieli vääristää asiat ehkä siedettävämmiksi. Pointti on että pidin tästä, se oli kauniisti kirjoitettu. =)

En enää suostu esittämään etten rakastaisi sinua. Koska rakastan. Ethän vihaa minua.

Mä pistäisin pilkun tohon ennen etten sanaa, koska siittä alkaa sivulause. Pari muutakin pilkkua (ennen että ja kun sanoja) olisin laittanut, mutta ehkä jätit ne tarkoituksella pois ja silleen. Eivätkä ne häiritse juurikaan. (:

Tuo loppu oli niin sydäntäraastava, ehkä lempikohtani (tositositosihyvinkirjoitettu)! Sirius paljastaa tunteensa ja Remus ajattelee juttelevansa sitten kahdenkesken. Mutta milloin tahansa toinen voi olla poissa ja milloin tahansa voi jäädä ne tarvittavat sanat sanomatta. Se jää hiertämään, ahdistamaan. Toivoo vain, että voisi sanoa ne sanat vielä toiselle. Eli joo, kaunis, tosi surullinen.... eiköhän tässä ole jaariteltu jo tarpeeksi. Kiitän ja kumarran, tää oli wau. (:

[Odo]

Taisin ficlet-haasteesta tämän pongata ja piti tulla lukemaan, kun jotenkin olen innostunut Sirius/Remuksesta. Ja kuten muutkin, tämäkin oli suloinen surulliseta tunnelmasta huolimatta.

Parituksena S/R on minulle uusi juttu, kommentointikampanjasta nappailin fikkejä ja sitten ihastuinkin paritukseen, vaikka yleensä en kelmeistä paljoa lue. Mutta pidän siitä, kuinka hahmot ovat IC, mutta kohtalot on silti kiedottu niin kauniisti yhteen. Tässäkin puhutaan siitä, kuinka kaikki alkoi ja miten he olivat aluksi vain ystäviä ja sitten pikku hiljaa rakastuneet. Kokoelmassa kirjeet olivat hyvä keksintö ja nimi yhdisti hyvin fikkiä.

Kirjeet olivat mukavia luettavia, lyhyitä, joista kuitenkin välittyi Siriuksen tunteet, eikä suloisista viesteistä huolimatta angstisuus kadonnut vaan päinvastoin se syvensi sitä ikävää, jota Remus tunsi. Tästä olisi voinut haluta lukea pidempääkin fikkiä, idea kun oli niin hyvä. :> Remuksen tunteet olivat niin hyvin kosketeltavissa ja kohta, jossa Remus toivoi kuprun olevan kuivunut kyynel oli ihastuttava. Pidin siitä todella paljon, kuten myös katumuksesta jota Remus joutui kokemaan sen takia, ettei vastannut kirjeeseen, jonka jälkeen Sirius kuoli Bellatrixin kädestä.

Ainut asia mikä hämäsi oli se, että kaksikko asui yhdessä. Monissa fikeissä se on niin, mutta tämä sulautui hyvin canoniin lukuun ottamatta sitä, että se jäi jotenkin häiritsemään. Viimeinen kirje, kun kuitenkin oli aikaa jolloin Sirius oli Kalmanaukiolla. Mutta tarkemmin mietittynä Remus olisi ihan hyvin voinut asuakin siellä, mutta taistelu Kuolonsyöjiä vastaan ja ihmissusien vakoilu veivät ajan pois Remukselta, joten eipä tuo nyt niin paljoa häirinnyt, koska tämä oli ihana lukukokemus ja saitpahan ainakin lukijan miettimään ja pohtimaan asiaa (esim. sitä missä Remus ylipäätään canonin mukaan edes asuu?).

Kiitokset tästä, Odoshi

[Brunburga Blue]

sennamiila: Kiiiiitoss <3 Niimpä, no surullinen kyllä on, tuli tippa linssiin tätä kirjoittaessa...
Natural: Kiitos kiitos, eihän minulla toki ole mitään ihkutus-kommentteja(kaan) vastaan ^^ <3
humbug: Oi, jättikiitokset sinullekin! Hieno ja kannustava kommentti. Hyvä tietää että olin onnistunut miehisen herkyyden kuvailussa, sitä tässä vähän epäröin että miten sitä kuvailisi, mutta hyvä että noin oli hyvä. 
Odoshi: S/R on parasta näin puolueettomasti sanottuna  Kiitos kommentista! Oma näkemykseni on että Remus asui Kalmanhanaukiolla, koska ei missään sanota ettei olisi asunut, niin käytän näitä S/R-shipperin vapauksia... Nojoo, jonkun pitää varmaan kysyä Rowlta 

[Aura Illumina]

Kaunis ja itkettävän ihana. Musiikki toimi loistavana tehokeinona ja avasi sydäntä vastaanottamaan ficcisi kaihoisan sävyn ja tunnelman. Hienosti kirjoitettu kaiken kaikkiaan. Tyylikäs kokonaisuus.

[cooperaur]

Itku. Tää oli ihanihanihan ihana! Toi kappale oli hyvä valinta mielestäni ja tehosti kyllä fiilistä hienosti.

Nimi on tosi hyvä myös. Ja tuo loppu.

Kiitos.

[Siitakesieni]

Vähänkö oli kaunis ficci! Olipa kiva aloittaa aamu tällaisella. Hyvin söpö, vaikka surullinen olikin. Sirius/Remus on aina yhtä mukavaa luettavaa. Tykkään siitä, miten erilaisia tapoja onkaan kuvata heidän suhdettaan. Tämä oli yksi kivoimmista

Todella kauniisti totetutettu, hyvin kokonainen oli tämä, eikä ollut lainkaan sekava.

En oikein keksi mitään kunnollista, mutta todella hyvä teksti oli!

Kiitän sinua kovasti!