Cih: Mukavaa että pidit. Tässä sitä jatkoa nyt (vihdoin) tulee.
Kiiruna: Hui apua, kiitos ihanasta kommentistasi
Jos nyt saisi jotain järkevää vastausta aikaan... Itse en ole lukenut muita Austenin kirjoja ja jostain kumman syystä sisäinen femmeilijäni päätti tykästyä kirjaan. Siinä oli monia kutkuttavia kohtia, pääosin näiden kahden naisen ja Lizzyn ja Janen välillä. Mutta siis, minusta Charlotten ja Lizzyn erot ajattelutavoissa, toinen ajattelee järjellä, toinen sydämellä, antaa pohjan ihanille tulkinnoille.
Minäkin pidän tämän aikakauden ns. kielletystä rakkaudesta. Se on jotain aivan ihanaa ja sitä pitäisi ehdottomasti olla enemmän kirjoitettuna. Ja etenkin tässä kirjassa ystävyyden käsitettä mielestäni saattoi venyttää niin, että sain kirjoitettua femmeä. Toisaalta Bennetin sisarusten suhteet ovat myös mielenkiintoisia.
Itse en ainakaan tarkoituksella sitonut noita raapaleita toisiinsa.
Lainaukset ovat otettu samalta sivulta, joten voin syyttää siitä samankaltaisuutta. Tai jotain... Siinä luvussa oli paljon potentiaalia, joten luultavasti palaan siihen vielä ainakin kerran niin saan heidän välilleen jotain viatonta ja vähemmän viatonta.
Kiva, että pidit lopetuksistani, koska niiden keksiminen on kaikkein parasta ficeissä.
Ja kiitokset vielä kommenteistanne! Ne olivat ihania
***
Ikäraja: S
Pari: Elizabeth Bennet/Jane Bennet
Genre: Romancedraama
Varoitukset: insesti
Haasteet: One True Something 20 - haasteeseen, aiheena femslash.
A/N: ”-- Minusta tuntuu, etten ole koskaan tehnyt sinulle oikeutta tai rakastanut sinua, niin kuin todella ansaitset.” – Elizabeth Samoin: ”Minusta taas vain sinä olet täydellinen, ja sitä sinä asetut vastustamaan.” (tekstin kohta, jossa tämä esiintyy tekstissä on muokattu hieman Austenin kirjoittamasta)
(XXIV luku, Jane tuskailee sitä, että Bingley lähti Lontooseen) Ja on siinä muitakin sitaatteja kirjasta...
Ääh, jotenkin minusta tuntuu, etten osaa kirjoittaa kuin yksipuolista rakkautta. Pahus *hakkaa päätä seinään*
Yössä lausuttuja kuiskauksia”Rakas Lizzy, en tiedä, mitä tehdä”, Jane kuiskasi varovaisesti sisarensa korvaan ja antoi sormiensa tanssahdella tämän vatsalla. Elizabeth puri peittoa, jottei yksikään äännähdys pakenisi äänettömään pimeyteen.
”Vain sen, mikä tuntuu oikealta, rakas sisareni”, tyttö vastasi tukahtuneesti yhteen purtujen hampaidensa välistä. Janen kädet pitivät hänet tiukassa halauksessa takaapäin. Järki käski pysähtymään, huusi, että heille kävisi vielä huonosti. Todella huonosti.
”Pidätkö minusta, Elizabeth?” Vanhempi sisar kuiskasi hiljaa, varovaisesti ja kokeili huulillaan sisarensa herkkää niskaa.
”On hyvin harvoja ihmisiä, joista pidän. Vielä harvemmista ajattelen mitään hyvää. Sinä, Jane, sinä olet täydellinen, ja sitä sinä asetut vastustamaan”, Elizabeth kuiskasi kiihkeästi. Yö oli parasta aikaa lausua kohteliaisuuksia. Pimeys kätki hänen punastuneen korviaan myöten.
Hän halusi kääntyä ympäri ja suudella sisarensa tajuttomaksi, mutta hän ei uskaltanut. Vaikka he nukkuivat yhdessä, tavallisia kohteliaisuuksia ja viatonta suukkoa poskelle tai niskaan pidemmälle Elizabeth päässyt. Hänen rohkeutensa petti, jos hän suunnitteli paljastavansa asioiden todellisen laidan.
Toki hän kuvitteli ja unelmoi. Mielikuvitus oli osoittautunut korvaamattomaksi avuksi. Unissa he olivat maailmassa, jossa taivaalla lensi metallilintuja ja kaksi naista saattoi elää yhdessä. Hän halusi kertoa Janelle, mutta tukahduttava pelko kangisti kielen. Mitä jos Jane inhoaisi häntä sen jälkeen tai sanoisi, että hän oli sairas ja vastenmielinen?
Elizabeth tiesi, että hänen tunteensa olivat täysin viattomat, vaikka hän häpesikin niitä ajoittain. Koska Jane oli rakastunut herra Bingleyhyn, Elizabeth pakotti tunteensa taka-alalle.
Öisin pimeys peitti synnin, kun he makasivat sängyssä kietoutuneina toisiinsa. Päivisin Jane ajatteli, että Elizabethin tunteet olivat puhtaasti sisarrakkautta. Sisarrakkautta, mikä sana. Sisarten välistä rakkautta. Elizabeth tiesi, että hänen tunteensa olivat niin kaukana soveliaasta sisarrakkaudesta kuin mahdollista.
Kyllä, hän rakasti sisartaan samalla tavalla kuin saattaisi rakastaa miestä. Kyllä, hän tiesi, että se oli väärin. Mutta hän ei kyennyt tekemään tunteilleen mitään. Hän oli langennut syntiin ja pahentanut kaikkea sanomalla Janelle maagiset sanat: ”Minä rakastan sinua”.
Jane, täysin tietämättömänä sanojen todellisesta luonteesta, oli vastannut samoin. Samat sanat, mutta merkitys oli täysin erilainen. Hän ei kuullut sisarensa sanojen todellista merkitystä. Hän ei huomannut, että henkilö, joka rakasti häntä enemmän kuin mitään muuta, oli hänen vierellään.
***
Fin