Kirjoittaja: Winga
Ikäraja: S
Hahmot (?): Pimeys
Tyylilaji: öö draama
Yhteenveto: Aina pian, liian pian, valo palasi.
Varoitukset: ei oo
Kirjoittajalta: Kirjoitin aloitusvirkkeen aiemmin päivällä ja sitten hetki sitten päätin, että no, kirjoitan nyt loppuun ja sitten siitä tuli tällaista tajunnanvirtaa tai jotain. Tuplaraapalehan se on.
Aamulla valo estää
Illalla pimeä luikki katuja pitkin kohti ihmisten sydämiä. Se tahtoi vallata ja leikkiä omistajaa, varsinkin niissä, jotka valoa kantoivat sieluissaan. Se tahtoi valloittaa koko maailman, mutta siihen se ei koskaan kyennyt, valo ilmestyi aina kesken leikin.
Kolkuttaen ovia kuin matkalainen pimeys astui sisään odottamatta vastausta. Ensimmäinen uhri oli jo mustuudessaan pimeydestä ohi, toinen haalea kuin lakana. Kolmas pani vastaan, kuin olisi tuntenut pimeän entuudestaan. Muita se ei laskenut, lopetti aina kolmeen ja jakautui silloin miljoonaan, siirtyi eteenpäin ja kasvoi.
Kuvitelmana pimeys oli täyttänyt kaiken mihin pääsi ja sielujen valkeus oli kuollut (hetkeksi, jos ei kokonaan) ja juhlien aika lähestyi.
”Nouskaa, mustuuteni ja synkkyyteni”, pimeys silloin manasi äänettömänä, olemattomana kuiskauksena jokaisessa sielussa. ”Nouskaa ja ryhtykää ikuiseen tanssiin.”
Ehkä se tiesi, ettei tanssi kestäisi kuin hetken, mutta silti se veti naruista sielujaan, uhrejaan, ja tanssitti niitä rituaalivalssissa. Ulvontaa, laulua, sanoja tuntemattomilla kielillä, jotain sellaista pimeys järjesti aina, koetti toteuttaa itseään, saada valtansa täydelliseksi.
Aina pian, liian pian, valo palasi, keskeytti pimeiden sielujen leikin ja palautti valkeuden takaisin niille, joilta se oli viety. Pimeys luikki karkuun, eteenpäin, aina kohti uusia sieluja ja odotti hetkeään, tiesi sen vielä joskus tulevan.
Ja kun hetki viimein koittaisi, pimeys olisi valmis. Harjoitus olisi silloin tuottanut tulosta.
