Title: Deprendi miserum est
Author: Upsila
Genre: angst, deathfic, draama
Pairing: Camilla/Charles
Raiting: K-11
Disclaimer: Donna Tartt on kirjoittanut Jumalat juhlivat öisin, mutta minä vain vähän lainaan.
Summary: Muinaiskreikan oppitunnilla voimme kaikki unohtaa hetken pelon ja keskittyä vain partikkeleihin ja sijamuotoihin, mutta miten kauan sinä luulet, että pystymme salaamaan tämän kaiken?
A/N: Kun sain luettua joululoman aikana Jumalat juhlivat öisin - teosta, ihastuin siihen kovin. Olin hieman hankalaa jotenkin kirjoittaa tätä ficciä kirjemuodossa, mutta piti silti yrittää. Tämä menee Perspektiiviä parittamiseen (kaksoset) ja Kirjehaasteen toiseen kierrokseen.
Deprendi miserum est
Charles,
miten voit? Minä kuulin, että Richard vei sinut sairaalaan kärsiessäsi kuumeesta ja pahasta nestevajauksesta. Sinä varmasti ymmärrät nyt, että tästä edespäin sinun pitäisi huolehtia itsestäsi paremmin.
Tiedätkö, en voi uskoa itsekään vielä, että päätin ryhtyä kirjoittamaan tätä kirjettä sinulle - kaiken tapahtuman jälkeen varsinkin. Enkä odota tietenkään, että sinä vastaisit kirjeeseeni takaisin milloinkaan. Sillä me kumpikin tiedämme, että miten satutit minua, vaikka sitä et suostukaan myöntämään. Oli Henryn idea, että minä muuttaisin asumaan Albemarleen väärällä nimellä, oli vain parempi pysytellä poissa ja kätkeä pelkoani. Uskon, että muistat vieläkin ohimossani olevan rupisen kohdan josta sinä olit kiskonut kourallisen hiuksiani irti; ja muistat varmaan myös savukkeesi jättämän syvän jäljen ihossani mustelmineen, etkös? Deprendi miserum est, sinä tiedät, että on surkeata jäädä kiinni.
Albemarleeseen muutettuani, tuntui kuin olisi helppo pyyhkäistä sinut ja muut kartalta pois vain yhdellä kädenheilautuksella. Olisin voinut aloittaa kaiken alusta puhtaalta pöydältä, kun ketään meistä ei epäilty kahdesta murhasta, mutta silti minä en pystynyt. Uskon, että Henry tietää meidän suhteesta, vaikka hän ei ole koskaan vihjannut sitä ääneen (hän lähinnä vain teeskenteli tietämätöntä ja luki arabiksi käännettyä kirjaansa hajamielisesti). Richardkin on nähnyt aivan omin silmin sinun suutelevan minua, omaa kaksoissisartaan ahneesti humalatilassa eikä se ollut ollenkaan veljellinen suudelma kuin me molemmat olisimme odottaneet. Ja Bunny. Hän oli kerran yllättänyt meidät, muistatko?
Tiedätkö, minä en tiedä nyt, että missä voisin olla aidoissani onnellinen. Kaikki on tapahtunut vain liian nopeasti, että sitä ei ehdi katua tai ajatella liikaa. Syyllisyyden tunne ja kiinnijäämisen pelko vaivaa kuitenkin minua vieläkin öisin, vaikka päivänvalossa sitä olisikin helpompi karistaa. Yöllä ne ovat vahvimmillaan ja toistavat kaiken tuskallisen hitaasti. Eivät ne jätä meitä rauhaan - mehän tahrasimme viattomuutemme itsekkyydellä ja luovuimme lähes vapaaehtoisesti kultaisesta tulevaisuudestamme. Kukaan meistä ei voi olla voittaja tässä pelissä.
Tänään on kovin kolea ja sateinen sää, mutta Francis ja Richard taisivat silti käydä tänään tapaamassa sinua, eikö niin? Luulen, että he yrittävät vain piristää sinua, sillä sinähän olet sitä mieltä loppujen lopuksi, että minusta on enemmän haittaa kuin hyötyä sisarena. Minähän lähdin vain ilmoittamatta mitään ja näin asian niin, että on parempi pysyä pois tieltäsi. Toivon, että et pane kuitenkaan pahaksesi.
Joskus minä ajattelen, että mitä mieltä Julian ja vanhempamme olisivat näistä veriteoistamme. He eivät saa tietää siitä luultavasti koskaan, mutta mitä he tekisivät, jos asia tulisi heille ilmi? Muinaiskreikan oppitunnilla voimme kaikki unohtaa hetken pelon ja keskittyä vain partikkeleihin ja sijamuotoihin, mutta miten kauan sinä luulet, että pystymme salaamaan tämän kaiken?
Olisi vain parempi, jos me kaikki voisimme siirtyä ajassa taaksepäin, unohtaa valvotut yöt ja syyssateet, olla vain. Viikonloput Francisin talossa olin ollut onnellinen. Oli ollut soutamista järvellä, krokettia ja maaliinammuntaa, kunnes Henry vahingossa ampui sorsaan kuoliaaksi ja pelästyi siitä kovin. Mutta olin nauttinut siitä ajasta hetken, kaikki oli hupsua ja kepeää.
Jälkeenpäin kaikki tuntui olevan hieman sumuista. Oli hermostuneita iltateehetkiä ja pakoreittien etsintää. Charles, sinä joit liikaa kuin pitäisi ja ajauduimme kaikki umpikujaan voimatta perääntyä enää takaisin rikoksien jälkeen. Kaikki särkyi lopulta ja niin mekin.
Kauneushan on lopulta kauhua vai mitä?
- Camilla.