Voi kun tämä oli nätti! Aivan ihana ja todella Hermionemainen, siitä ei päässyt mihinkään. Aluksi olin vähän ihmeissäni, sillä eiväthän Hermionen vanhemmat muistaneet että heillä ylipäätään oli tytär, joten miten ihmeessä Hermione voisi kirjoittaa isälleen. Mutta sitten tuli se kohta, jossa Hermione sanoi kirjoittavansa vain omaksi ilokseen, ja se teki oikeastaan tästä ficistä vieläkin suloisemman. Selvästi Hermionella oli todella todella todella ikävä, kun hän vain kirjoitti itsekseen kirjettä voimatta kuitenkaan lähettää sitä. Aivan ihana idea.
Ron tuli tässä hyvin esille. Tässä ei ollut sellaista vihaa häntä kohtaan, että miksi hän oli ollut niin idiootti ja lähtenyt - vain sellaista hiljaista hyväksyntää ja hiukan ehkä kaipuuta, joka kuitenkin kiellettiin. Varsinkin tuossa lopussa, kun Hermione sanoi ettei Ron ole vieläkään tullut takaisin ja heti seraavassa lauseessa kertoi ikävöivänsä vanhempiaan. Siitä tuli juuri sellainen vaikutelma, että oikeasti Hermionen olisi tehnyt mieli sanoa, että hänellä on ikävä Ronia, mutta hän ei vain voinut.
Siinä kohdassa, jossa Hermione haaveili aviomiehestä, lapsista ja lemmikkikissasta ja omasta talosta, oli jotain hyvin surumielistä. Teki vain mieli vastata kirjeeseen ja kertoa, että kyllä hän tulisi saamaan ne kaikki sitten lopussa, ja ei Hermionen tarvinnut turhaan pelätä, koska kyllä he vielä onnistuivat.
Yhteenvetona tämä oli aivan ihana ja tunteikas kirje, ja minä odottelen että pääsen lukemaan lisää (: