// Alaotsikko: K-11, (fantasia)slash, fluff
Nimi: Riivaaja
Kirjoittaja: Human_cannonball
Ikäraja: K-11
Beta: Mojo =)
Genre: fluff, (fantasia)slash,
Paritus: Tim/Matias
Yhteenveto: "Eikö menninkäisiä ja haltioita ollut vain saduissa?"A/N: Tässä teille pieni esimerkki siitä mitä kaikkea päähän voi pälkähtää, kun on viikon poissa kotoa ilman tietokonetta ja nettiyhteyksiä. Nauttikaa hyvin jännästä tekstistä ja kommentti on aina tervetullutta
RiivaajaIstahdin lempitammeni alle auringon valaisemaan metsään. Päivä oli täydellinen kirjan lukemiseen. Viimeiset rippijuhlavieraat olivat lähteneet edellisenä iltana ja nyt saisin uppoutua koko päiväksi Sormuksen Ritareihin.
Aurinko oli kohonnut jo korkealle kun pääsin kohtaan, jossa Frodo saa kuulla sormuksesta. Tämä oli jo viides kerta kun luin Taru Sormusten Herrasta, mutten koskaan jaksanut kyllästyä siihen.
“Mitä sä luet?” kuulin kysymyksen. Katsoin ympärilleni. Ei ketään. Katsahdin ylös tammeen ja näin ruskeatukkaisen pojan keikkumassa oksalla iloinen virne naamallaan.
“Terve”, se sanoi ja tiputtautui alas puusta. Katsoin sitä hieman kummissani. Se pyyhkäisi paksuja hiuksia otsaltaan ja niiden takaa paljastui tummansinisten silmien tuike. Poika oli lyhyt ja hyvin laiha ja ehdin jo ihmetellä miten se pysyy pystyssä tässä pienessä tuulenvireessä kunnes kiinnitin katseeni johonkin muuhun. Korvat. Pojalla oli suuret suipot korvat ja suuni loksahti hämmästyksestä auki. Eikö menninkäisiä ja haltioita ollut vain saduissa?
“Ööm... moi”, sanoin kun sain puhekykyni takaisin. ”Tota... kuka sä oot?”
“Mä oon Tim”, poika sanoi ja hymyili kummallista hymyä joka ylsi korviin asti.
“Okei. Oon Matias”, sanoin.
“Juu tiiän”, Tim sanoi.
“Aha... mistä? Tai no ihan sama. Öh mikä sä olet? Tai siis kun sulla on tommoset korvatkin.”
“Ai sä huomasit. Mä olen riivaaja ja mun ois tarkotus riivata sut, mut se ei varmaan onnistu kovin hyvin kun oon tämmönen vähän hassu”, Tim hihkui selittäessään.
Mä olin ihan ulkona koko jutusta. Mitä ihmettä?
“Ai niin”, Tim sanoi ja kaiveli mustien polvihousujen taskuja. ”Tää on sulle”, se jatkoi ja ojensi mulle pienen rasian.
“Et sitten avaa sitä ennen kuin olen onnistunut sun riivaamisessas. Mut nyt mun pitää mennä. Moikka!”
Tim hyppeli kuin balettitanssija koivikkoon päin. Pian Tim katosi näkyvistä. Mä olin ihan sekaisin ja laitoin sen Timin syyksi. Päätin lähteä kotiin.
***
Kotiin päästyäni äitini tuli ovelle ja sanoi:
“No Matias? Mikä tuo ilme on? Olet kuin riivaajan nähnyt.”
Suuni loksahti pahemman kerran auki ja epäilin leuan jo menneen sijoiltaan, mutta onneksi epäilyni ei osunut oikeaan. Äiti vain naurahti ja pyysi, että tulisin ottamaan mansikkapiirakkaa.
Otin siitä palasen lautaselle ja avasin vanilijakastikepullon. Kaadoin sitä palan päälle ja rupesin miettimään Timiä ja sitä mitä äiti oli sanonut.
“Matiaaaat! Jätä mullekin!” 4-vuotias siskoni Milla kiljui ja havahduin ajatuksistani. Olin kaatanut melkein koko purkillisen vanilijakastiketta piirakan palan päälle.
“Hups... Voi helvetti-”
“Matias! Älytöntä kielenkäyttöä!”
“No anteeks. Milla voisit sä ottaa tän? Kun mä en halunnut tota kastiketta noin paljon”, sanoin ja Millan hymy leveni ja se nyökytteli innoissaan päätään. Äiti ei antanut sen ottaa koskaan paljoa vanilijakastiketta. Mä söin piirakkaa ihan hyvin ilman kastikettakin.
“Äiti hei, mulla ois vähän asiaa”, ilmoitin syötyäni.
“No kerropas, kultapieni.”
“Ei, kun tää ois yksityisjuttu”, sanoin ja vilkaisin Millaa.
“Selvä”, äiti sanoi. Menimme mun huoneeseen ja laitoin oven kiinni.
“Mitä ihmettä sä meinasit sillä riivaajalla?” kysyin heti.
“Ai sitäkö sinä mietitkin? No en saisi kertoa jos et oikeesti ole tavannut sitä”, äiti sanoi ja hymyili salaperäisesti.
“Joo tapasin mä tai ainakin joku pikku tyyppi tuli mulle ja selitti jostakin riivaamisesta ja antoi tän”, sanoin ja näytin rasiaa. “ja en kuulemma saa avata tätä vielä.”
“Et saakkaan”, äiti sanoi ja hymyili leveämmin. Katsoin sitä ymmälläni.
“Mitäh? Tiiäksä tästä jotain?” henkäisin.
“Annas kun selitän. Jokainen meidän suvun jäsen on saanut oman riivaajan ja se tekee muutoksen elämään. Nyt on sitten tullut sunkin vuoro saada oma. Paljon enempää en saakkaan kertoa”, äiti selitti.
“Millaisen muutoksen?” tiedustelin huolestuneena. Riivajasta mulle oli heti ensimmäisenä tullut mieleen Manaaja -elokuva, jonka olin katsonut kerran kaverini luona.
“Saat kuulla sen siltä itseltään”, äiti lupasi. “Mutta nyt tahdon kuulla millainen hän on.”
“Jaa a... ainakin sillä oli ruskeat hiukset ja siniset silmät ja se on semmoinen sekopää, kuin Milla sun mielestä on. Ja sitten semmoset jännät suipot korvat.”
“Vai niin. Kuulostaa aika hyvältä”, äiti sanoi ja hymyili edelleen.
“Ja sit se oli oudon laiha pojaks”, jatkoin. Äidin hymy hyytyi ja se meni omituisen hiljaiseksi. Katsoin äitiä ihmetellen ja kysyinkin hetken päästä: “Mikä tuli?”
“Ööm... ei mikään. Odotin vain jotain muuta”, äiti vastasi ja poistui paikalta.
***
Sinä yönä mua ei pahemmin nukuttanut. Pyörin sängyssä ainakin kaksi tuntia miettien Timiä ja kaikkea mitä äiti oli kertonut. Lopulta älysin, että sisällä oli aivan liian kuuma, ettei siellä voinut senkään takia saada unta.
Otin peiton ja tyynyn sängystäni ja hiipparoin yläkerrasta portaat alas ja pihalle. Ulkona oli jo melkein pimeää. Olihan kello jo kaksi yöllä. Menin takapihan pihakeinuun nukkumaan.
Kun vihdoin sain unen päästä kiinni, unet olivat omituisia ja levottomia. Kaikki liittyivät jollakin tavalla Timiin.
Heräsin aamulla hyvin aikaisin auringon nousuun. Nukuin mahallani ja tunsin tuijotuksen niskassani. Avasin silmäni ja käännähdin ympäri. Tummansiniset silmät tuikkivat. Tim.
“No heräsithän sä viimein”, se sanoi virnistäen ja nojautui kauemmas musta. Nousin istumaan keinussa ja Tim istahti viereeni.
“No mitäs Matias?” se kysyi kuin me oltaisiin tunnettu jo kauankin.
“Aika paskaa. Mitäköhän kellokin on? Mä oon nukkunu varmaan neljä tuntii”, murisin hiljaisesti.
“Oikeestaa oot nukkunu jo viis tuntii”, Tim sanoi ja hymyili sitä kummallista virnistys hymyään.
“Mitäh? Ootsä ollu täs koko yön vahtimas ku mä nukun?”
“Joo!”
“Miks ihmeessä?” kysyin.
“Täytyyhän mun tutustua mun riivattavaan”, Tim hihkaisi kuin se olisi ollut itsestäänselvyys.
“On siinäki sitten paljon tutustumista, kun toinen nukkuu”, tuhahdin.
“Etkö sä tiennyt, että ihmisten parhaat puolet näkyy niiden nukkuessa?”
“En”, sanoin. Pienen hiljaisuuden jälkeen avasin taas suuni ja kysyin: “Mikä tää riivaaja juttu nyt oikeen on, kun mä en tajuu tästä yhtään mitään. Ettei vaan ois mikää pila?”
“Ei oo mikää pila. Joo eli mä olen sun riivaaja ja mun pitäs nyt yrittää tutustua suhun ja opetella hallitsemaan sun mieltä tietyllä tavalla”, Tim sanoi. Katsoin sitä kauhuissani.
“Millä tavalla?” sain kysytyksi.
“Se selviää kyllä sulle Matias-pieni”, Tim sanoi ja taputti mua olkapäähän. Sitten se hyppäsi keinulta alas, kyykistyi marjapuskien viereen ja näytti saalistavan jotakin.
“Mitä sä nyt touhuat?” kysyin.
“Hys! Mä yritän saada heinäsirkkoja kiinni. Mulla on kaamea nälkä”, Tim sanoi.
“Kyllä meiltä löytyis ihan oikeatakin ruokaa, jos sä haluat.”
“Joo!” Tim huudahti ja lähti edeltä talolle päin. Mä maleksin perässä ja mietin miten sillä riitti energiaa noinkin paljon, jos se oli valvonut koko yön.
“Täällä ei oo yhtään mitään”, Tim valitti. Se oli jo ennättänyt tutkimaan ruokakaappeja.
“Onpas”, sanoin ja otin paahtoleipäpussin esille.
“Mitä toi on?” Tim kysyi ja katsoi leipää epäileväisenä.
“Paahtoleipää. Etkö muka oo koskaan syöny?”
“En. Mä syön vain heinäsirkkoja päivät pitkät ja mustikoitakin joskus.”
“Vai niin. Siinä tapauksessa sä saat mustikoita, koska meillä ei
valitettavasti ole heinäsirkkoja”, sanoi ja hain pakastimesta purkillisen mustikoita. Laitoin niitä kulhoon Timille. Olin jo menossa hakemaan lusikkaa, kun huomasin Timin popsivan mustikoita ihan tyytyväisenä sorminkin. Kohautin hartioitani ja voitelin pari leipää itselleni. Istahdin Timiä vastapäätä.
Tim katsoi mua silmiin.
“Sulla on kauniit silmät”, se tokaisi ja hymyili. Tim näytti suloiselta. Tunsin päässäni kamalaa huimausta ja mun oli pakko tukeutua pöytään, etten olisi kaatunut.
“Ai...kiitos”, sanoin ääni vähän vapisten. Mitä ihmettä mä ajattelin. Ei poikien kuulunut näyttää suloisilta.
“Ohhoh. Joku taisi herätä. Pitää mennä”, Tim sanoi ja halasi mua.
Halasi. Sitten se häipyi.
“Matiat? Mitä tääl tapahtuu?” Milla oli tullut keittiöön.
“Miten niin? Mä vaan syön täs aamupalaa”, sanoin Millalle.
“Mä kuulin puhetta. Olikt tääl joku muuki?”
“Ei ollu!... Mä puhuin puhelimessa.”
“No mutta Matias! Miten sä olet jo tähän aikaan hereillä?” Äitikin oli tullut keittiöön. Katsahdin kelloon. Se oli vasta seitsemän.
“Ei nukuttanut”, sanoin jäykästi.
“Vai niin”, äiti tokaisi ja rupesi keittämään kahvia.
***
Istuin pöydän ääressä vielä puoli kymmeneltäkin. Mulla oli pää vieläkin ihan sekaisin. Mietin Timiä. Se oli vain yhtäkkiä tupsahtanut mun elämään ja oli niin kuin olisimme tunteneet jo vuosia. Ja mitä ihmettä se huimaus oli ollut? Tai Timin pitäminen suloisena. Sen silmissä oli ollut kumma katse. Mä olin varma, että tapaisin sen vielä ja halusinkin tavata, mutten nyt. Mun pitäisi saada ajatukseni jonnekin muualle.
Kuin tilauksesta sain viestin kaveriltani Jannelta. Se pyysi mua ostarille Miken ja sen kanssa. Olin heti menossa. Huikkasin heipat äidille ja Millalle ja menin hakemaan pyörän ulkovarastosta.
“Mitä jätkä?” Janne tiedusteli heti päästyäni paikalle. “Miten meni sun ripari?”
Janne ja Mike olivat käyneet eri riparin kuin mä joten kerroin heille omastani. Kiertelimme pitkin ostaria ja vitsailimme kaikesta turhanpäiväisestä. Janne esitteli mulle sen uuden tyttöystävän Satun. Satu liittyi tietysti meidän seuraan.
Vähän ajan kuluttua olin unohtanut kaiken maailman Timit ja riivaajat ja mulla oli hauskaa. En ollut nähnyt kavereita pitkään aikaan ja porukassa oleminen oli rentouttavaa.
“MATIAS!” joku huusi. Huomasin pian jonkun pienen ja valkohupparisen halaavan mua. Häkellyin sillä en tunnistanut tyyppiä. Sillä oli huppu päässä. Pian se irroitti musta ja nosti katseensa. Näin sinisten silmien tuikkeen.
“Tim?” ähkäisin. Tim hymyili
söpösti ja mun kaverit katsoivat sitä epäillen.
“Mitä sä täällä teet?” kysyin.
“Mulla ois asiaa. Haittaako jos lainaan Matiasta vähän?” Tim kysyi virnistäen Jannen ja Miken suuntaan.
“No siitä vaan”, Mike sanoi. Tim tarttui mua ranteesta ja veti mut pois kavereitteni kuuloetäisyydeltä jonkin kenkäkaupan eteen.
“Katso mua silmiin”, Tim käski. Katsoin ja tunsin taas kamalaa huimausta. Mun oli pakko tukeutua Timiin, etten kaatuisi. Se näytti taas suloiselta. Tunsin yhtäkkistä halua suudella sitä, mutta sain pidettyä sen vain haluna ja käänsin katseeni Timin silmistä.
“Miltä susta tuntuu?” Tim kysyi.
“Tota ööh... päässä huimaa pahasti ja ajatukset on sekavia”, sanoin hiljaa.
Tim virnisti.
“Siistii”, se sanoi silmät tuikkien.
“Miks sulla on muuten tuo huppu päässä?” kysyin vaihaakseni puheen aihetta.
“Korvat”, Tim muistutti.
“Ai niin joo”, sanoi. “Voinko mä nyt mennä vai oliko sulla vielä jotain?”
“Ei mulla muuta”, Tim sanoi ja pian se oli taas halaamassa mua.
“Miks sä teet tota?” kysyin.
“Oot söpö kun punastut”, Tim virnisti ja livahti väkijoukkoon.
Olin taas sekaisin. Mitä mä olin taas mennyt ajattelemaan? Mua alkoi ärsyttää vähitellen tietämättömyys. En tiennyt oikein mitään riivaajasta tai siitä mitä sen piti tehdä. Äiti oli puhunut jotakin jostain muutoksesta. No tosiaan: Tim oli saanut mun ennen niin hyvässä järjestyksessä pysyvät ajatukset sekaisin.
“Kuka se oli?” tiedusteli Mike heti kun olin päässyt takaisin kavereiden luokse. Mietin hetken mitä vastaisin. Enhän mä voisi sanoa, että se on mun riivaaja. Kaverit vain nauraisivat ja sanoisivat, että katson liikaa kauhuelokuvia.
“Se oli yks mun riparikaveri”, keksin. “Vähän outo tyyppi.”
“No ton käytöksen perusteella se ois voinu olla sun poikaystävä”, Mike virnuili.
“Pyh”, tuhahdin, mutten voinut kieltää ettenkö olisi punastunut hieman.
“No mitä asiaa sillä oikeen oli?” Janne halusi tietää. Lähes mykistyin. Yritin parhaani mukaan keksiä jotakin sanottavaa ja puna kasvoillani vain syveni.
“Janne heii. Sä oot aina niin utelias. Jos Matias ei halua ketoo ni ei sen tarvi”, Satu sanoi Jannelle.
“Aivan juu. Sori Matias”, Janne sanoi.
Pyörin kavereiden kanssa vielä vähän aikaa. Innostukseni oli lopahtanut ja olin aika hiljainen, mikä ei ollut normaania mun kohdalla. Lopulta ilmoitin lähteväni, sillä mua ei huvittanut enää olla kaupungilla.
***
Kotiin päästyäni lukittauduin omaan huoneeseeni. Avasin läppärin. Kun se oli käynnistynyt, avasin iTunesin ja laitoin Disco Ensembleä soimaan. Seuraavaksi avasin netin ja laitoin Googleen hakusanaksi “riivaaja”.
Löysin vain joitakin elokuvajuttuja sekä pari sivustoa joissa kerrottiin riivaajista, jotka tekivät ihmisistä väkivaltaisia ja hulluja. Musta tuntui ettei Tim ollu sellainen. Luin niitä juttuja silti vielä jonkin aikaa.
“Nyt sä luet kyllä ihan väärää tietoa.”
Hätkähdin. Tim oli taas ilmestynyt viereeni. Mistä lie tällä kertaa.
“Miten sä siihen tulit? Luulin sulkeneeni oven”, sanoin selvittyäni pahimmasta säikähdyksestä.
“Ilmestyin tietty. Mä pystyn menemään mihin vain pelkästään sormia napsauttamalla”, Tim sanoi ja napsautti sormiaan. Se katosi ja ilmestyi pian toiselle puolelle huonetta. Toinen napsautus ja se oli taas vieressäni.
“Aika siistiä”, totesin. “Mutta voisiksä nyt selventää tätä riivaaja juttua, kun mä en oikeen tajua tästä mitään?”
“Juu toki voin. Elikkäs joku sun isoisoisoisoisosetäs tai joku vastaava teki sopimuksen erään nykyisin jo ikivanhan riivaajan kanssa, että jokaiselle teidän suvun jäsenelle tulee oma riivaaja, jonka kanssa pitää sitten loppuelämä elää. Riivaaja ilmestyy kyseiselle henkilölle siinä 12-17 ikävuoden paikkeilla. Ja sitten sen pitää riivata tuo henkilö rakastamaan itseään mielenhallinnan avulla. Jos se ei onnistu, riivaajalle määrätään uusi riivattava”, Tim selitti. Katsoin sitä lähinnä kauhuissani. Se sanoi, että mun pitäisi rakastua siihen tai jotakin sen kaltaista ainakin.
“Ahaa”, yritin sanoa tyynesti, mutta se ei onnistunut sillä Tim tuijotti mua taas suoraan silmiin. Huimaus tuntui jo pahemmalta kuin viimeksi ja olisin tipahtanut tuolilta, jos Tim ei olisi tarrannut musta kiinni. Se oli yllättävän vahva ollakseen niin pieni ja laiha. Tim rutisti mua niin kovin, että luut meinasivat murtua.
Lopulta Tim hellitti ja silitti vähän mun hiuksia. Sitten kuului pieni 'naps' ja Tim oli taas poissa.
Mä olin ihan sekoamis pisteessä. Itketti ja nauratti samaan aikaan. Sydän takoi varmaan kahtasataa rinnassa ja olin melkein pyörtyä onnesta. “Hik!” En saanut Timiä mielestäni millään, enkä oikeastaan halunnutkaan saada. Vasta eilen mä olin tavannut sen ja nyt jo mietin sitä pääni puhki. Timin silmät, hiukset, laihat kädet, jotka olivat kietoutuneet mun ympärille. Timin huulet, jotka kaartuivat suloiseen virneeseen aina, kun se näki mut.
Tim oli todellakin saanut mut pois tolaltaan. Se mielenhallinta juttu taisi tehota pikkuhiljaa. Tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni olevani rakastunut. Ei poikien kuulunut rakastua yhtäkkiä tällä tavalla, eihän? Ja mihin mä sitten olinkaan rakastunut?
Poikaan, joka ei ollut edes ihminen, vaan mikälie metsänpeikko.
***
“Mielenhallinta taitaa tehota, vai?” äiti sanoi, kun ilmestyin päivälliselle hymyillen ja hieman sekavana. Tyydyin vastaamaan pään nyökyttelyllä, sillä puhekykyni oli kadonnut taas jonnekin. Äidin ilme oli kummallinen ja vasta silloin mä tajusin mikä oli vetänyt sen niin hiljaiseksi kerrottuani riivaajan olevan poika. Musta oli tulossa homo ja tietysti se olisi pieni järkytys äidilleni, joka ei ollut mitenkään erityisen suvaitsevainen ihminen. Hymyni vähän hiipui.
Milla söi pikavauhtia ja hyppeli sitten ulos leikkimään. Jäin äidin kanssa kahden. Oloni oli hieman vaivaantunut.
“Oliko isäkin riivaaja?” kysyin lopulta koska en pitänyt hiljaisuudesta. Äiti katsoi mua pitkään ennen kuin vastasi: “Olihan hän ja on edelleenkin.”
“Mitä? Miksen mä oo koskaan saanu tavata sitä?” huudahdin hieman pettyneenä. Äiti oli kasvattanut mut ja Millan yksin, eikä koskaan maininnut sanaakaan isästä. Olihan se ollut mulle outo yllätys, kun Milla oli syntynyt. Mä en ollut saanut tietää kuka oli sen tai mun isä. Ja nyt vasta monen vuoden jälkeen mulle kerrottaisiin.
“No se on hieman monimutkainen juttu, koska sun ja Millan isä ei ole ihminen. Ja sitten kun aloin odottamaan sua niin kaikki ihmettelivät, sitä kuka on isä. Kun Milla syntyi, niin jotkut alkoivat pitää mua huorana. Se oli kamalaa”, äiti sanoi. Halasin äitiä ja se rupesi itkemään.
“Mikset edes kertonu koskaan isästä?” kysyin.
“Enhän mä saanut kertoo, koska se on riivaaja. Nyt sun piti tietty saada kuulla, koska sulla on omakin riivaaja.”
“No niimpä tietysti. Olimpa mä tyhmä.”
Äiti päästi mut viimein halauksesta.
“Mikä sun riivaajan nimi on?” se kysyi.
“Tim” vastasin ja hymy kiipesi mun kasvoilleni pelkästään Timin ajattelusta. Äiti tietysti huomasi ilmeeni.
“Aika nopeasti se on turruttanut sun aivot”, hän hymähti. Äiti oli oikeassa. Me oltiin tunnettu Timin kanssa vasta kaksi päivää.
“Joakimilla kesti melkein puoli vuotta”, äiti jatkoi. Arvelin sen tarkoittavan isää.
“Puoli vuotta?” henkäisin.
“Joo. Se ei kai oikein osannut hommaansa, mutta ihanampaa riivaajaa olisi saanut hakea ja kauan. Samanlaiset vaaleat hiukset kuin sulla ja Millalla on.”
***
Illalla päätin mennä taas puutarha keinuun nukkumaan, koska tiesin ettei sisällä saisi unta.
Ilta oli ihanan hiljainen. Asuimme maalla joten meille ei kuulunut turhaa autotien mölinääkään. Kaupungin keskustaankin oli yli kahdeksan kilometrin matka, muttei se mua haitannut.
Kuuntelin pihakoivujen lehtien havinaa. Kauempaa läheisestä metsiköstä kuului varpushaukan kiljahduksia. Niitä oli tällä seudulla melko paljon.
Nukahdin.
***
Heräsin hätkähtäen. Oli vielä melko hämärää. Joku tökki mua kylkeen. Yllätys yllätys: se oli Tim.
“Tuu. Haluun näyttää jotain”, se kuiskasi.
“Mitä kello on?” mutisin unisena.
“Neljä”, Tim sanoi ja virnisti.
“Neljä? No hohhoijaa. Etkö vois vähän myöhemmin näyttää?” kysyin ja suljin silmäni.
“En voi. Sun täytyy tulla nyt!”
“No okei okei. Mä tuun, mut käyn ensin laittamas jotain muuta vaatetta päälle.”
Mulla oli vain yöpuvun housut jalassa.
“Kyllä sä voit noinkin tulla, ei mua haittaa”, Tim virnisti. Katsoin sitä merkitsevästi ja menin sisälle.
Valitsin kaapista mustat pillifarkut ja vihreän t-paidan. Potkin vielä rikkinäiset Converset jalkaan ja sain luvan olla valmis.
Tim näytti hieman pettyneeltä, kun mulla olikin paita päällä, mutta mä vain virnistin sille.
“Tuu nyt. On jo vähän kiire.”, Tim sanoi ja tarttui mua kädestä. Se napsautti sormiaan.
Ensin oli aivan pimeää ja sitten huomasin maailman pyörivän ympärillä. Tim puristi mun kättä kovin, enkä halunnut edes ajatella, mitä tapahtuisi jos irroittaisin.
Pian löysin itseni metsän keskeltä. Tim irroitti otteensa mun kädestä ja lähti kulkemaan pitkin hieman ylöspäin viettävää polkua. Lähdin Timin perään.
“Sulje silmät”, Tim käski hetken kuluttua ja tarttui mua kädestä. Suljin silmäni. Tim varoitti mua kaikista juurista ja kivistä joihin saattaisin kompastua.
Hetken päästä pysähdyimme.
“Istu tähän”, Tim sanoi. Mä vähän epäröin.
“Istu nyt vaan. Ei siinä oo mitään. Pelkkä kaatunut puunrunko.”
Uskalsin istua. Tunsin kuinka Tim istui viereeni ja ihan kiinni.
“Nyt saat avata”, se kuiskasi.
Avasin silmäni. Olimme korkean kallion päällä. Auringon ensisäteet nousivat kaukaa metsän laidasta. Katsoin näkyä lumottuna (vai pitäisiköhän sanoa riivauttuna).
En ollut huomannut missä välissä Tim oli painanut päänsä mun olalle ja kiertänyt kätensä mun lantion ympärille. Mua hymyilytti.
Siinä me istuttiin ties kuinka kauan sanomatta sanaakaan. Mun käsi oli eksynyt silittämään Timin hiuksia. Se oli tainnut nukahtaa tai ainakin korvani juuressa kuului hiljaista tuhinaa. Mä mietin millä perusteella Tim oli saanut mut riivattavaksi. Päätin kysyä sitä kun se tuosta heräisi.
Hetken päästä mä uskaltauduin herättämään Timin. Se näytti uniselta ja hymyili onnellisesti.
“Täytyy varmaan lähteä”, Tim kuiskasi ja nousi ylös.
“Hei Tim, kun mä haluisin kysyy yhen jutun...” nousin seisomaan.
“No kysy pois.”
“Millä perusteella sä riivaat just mua?” kysyin suoraan.
“Mä sain ite päättää”, Tim sanoi ja punastui hieman. “Mut ei mulla ees ollu montaa vaihtoehtoo.”
“Ai. No ketä muita sit oli?”
“Ainakin sun serkkus Johannes ja Annika ja sitten Niina yhdestä toisesta suvusta. Oli siinä vielä muutama muukin, mutten muista nimiä.”
“Jaaha. Miks sä valitsit mut?” kysyin. Musta alkoi vähän jo tuntua, ettei Tim tainnutkaan oikeasti musta tykätä, vaan teki tätä hommaa sen typerän sopimuksen takia.
“Kun... kun sä näytit kaikkein söpöimmältä ja sun persoona kuulosti mielenkiinoiselta”, Tim sanoi. Puna sen kasvoilla syveni ja se katseli paljaita varpaitaan.
“Voi kiitoksia. Sä sit ootki oikeesti joku homo vai?”
“Ei kun...kun...”, Tim änkytti.
“Mä luulin, et sä oikeesti tykkäisit musta!” parahdin. “Tää riivaamis juttu taitaa olla ainoo syy siihen miks ees hengaat mun kanssa!”
“Matias hei mä-”
“Älä yhtään yritä mitään. Sun takias mä oon ihan sekaisin ja sitten sä et oikeasti välitäkkään”, huusin päin Timin naamaa.
“Matias rauhotu...”, Tim näytti surkealta ja avuttomalta.
“No en vittu varmasti rauhotu!” Löin Timiä kiihdyksissäni poskeen. Tim parahti kivusta ja horjahti vaarallisen lähellä kallion jyrkännettä. En välittänyt.
“Mä nyt jaksa kuunnella mitään selityksiä. Haluun pois”, tiuskaisin.
Mulkaisin Timiä ja lähdin marssimaan polkua pitkin takaisin metsään. Tim kulki mun perässä hiljaisena.
Siinä kävellessäni mua alkoi vähitellen kaduttaa, että olin ollut Timille niin ilkeä. Mikä ihme mua oikein vaivasi? Mä olin ollut ihan outo viimepäivinä. Timhän oli punastunutkin. Kai se oikeasti välitti musta.
Käännähdin ympäri. Tim törmäsi muhun ja löi päänsä mun leukaan. Voi että se oli lyhyt. Tim astui askeleen kauemmas ja pyyhki silmiään.
“Anteeks”, kuiskasin hiljaa ja halasin Timiä lujasti. Pari kyyneltä tipahti mun paidalle.
“Ei se mitään. Mä olin ehkä vähän tyhmä”, Tim sanoi ja irroittautui mun halauksesta.
“Jos joku oli tyhmä, niin se olin mä.”
Tim nosti katseensa muhun. Sen silmät punoittivat, mutta loistivat sillä samalla ihmeellisellä tavalla kuin aina ennenkin.
“Eihän suhun sattunut”, kysyin ja katsoin huolestuneena Timin poskea, joka punoitti edelleen mun lyönnistä.
“Ei...”, Tim sanoi ja yritti peittää posken kädellään niin etten näkisi jälkiä.
“Hei oikeesti, anteeks et mä oon tämmönen typerä heikkohermoinen idiootti, mut se johtuu varmaan vaan susta”, sanoin ja tönäisin Timiä leikkisästi olkapäähän.
“Etkä ole”, Tim sanoi. Virne oli taas palannut sen kasvoille. Hymyilin. Tim tarttui mua kädestä ja napsautti sormiaan.
Kaikki alkoi taas pyöriä ympärillämme ja pian löysin itseni meidän takapihalta. Tim päästi otteensa mun kädestä ja katsoi mua silmiin. Mua ei huimannut enää yhtään niin paljon kuin aikaisemmin.
“Tim kuule... mä taidan-” olin aikeissa tarttua Timiä uudelleen kädestä, kun kuulin pienen 'naps' äänen. Tim oli poissa.
“...rakastaa sua”, lopetin lauseeni. Jokin mun päässä tuntui sanovan, että sain avata rasian.
Menin huoneeseeni. Tumman ruskea rasia oli yöpöydälläni. Avasin kannen ja katsoin sisään. Rasiasta löytyi pieni paperin palanen sekä nahkanauha, jossa oli pieni hopeinen laatta. Siinä luki koukeroisin kirjaimin TIM. Siirsin katseeni paperiin, jossa luki:
Rakas Matias
Solmi tämä nauha ranteesi ympärille ja
kun sinulla on todella ikävä minua tai
muuten vain asiaa, kuiskaa nimeäni laatalle.
TimHymyilin viestille ja solmin nauhan käteeni.
Lähdin aamupalalle. Äiti hyöri jo keittiössä.
“Missäs sitä on oltu?” se kysyi kääntyessään kahvinkeittimen luota mun puoleeni. Mä vilkaisin rannekettani. Äiti huomasi sen ja kalpeni.
“No mitä nyt?” kysyin.
“Ei mitään.”
“Onko sulla jotain Timiä vastaan?”
“Ei, ei tietenkään”, äiti ei kuulostanut yhtään vakuuttavalta.
“Äiti hei. Sä et voi olla tommonen homofoobikko! Mä olen sun poikas”, tiuskaisin.
“Anteeksi”, äiti sanoi ja halasi mua. “Mun on vain vaikea ymmärtää, kun eräs entinen ystäväni oli homo. Ja sitten kun se löysi itselleen poikakaverin, se ei välittänyt enää mistään muusta ja rähjäsi aina kaikille. Enkä mä ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että mun poika voisi olla homo.”
“Syytä Timiä”, virnistin. Äitikin jo naurahti. Mä menin hakemaan kahvia.
Koko aamupäivän mä vain haahuilin kotona. Olin väsynyt viimeöisten valvomisten takia.
“Mä meen lukemaan”, huikkasin äidille ja nappasin Sormuksen Ritarit pöydältäni.
***
Viileä tuuli puhalsi mun kasvoilleni. Oli sopivan lämmintä. Olin jo täysin rentoutuntut, kun pääsin lempi tammeni alle. Hetken pystyin lukemaan ilman minkäänlaisia häiriöitä, mutta sitten nahkanauhassa olevaan laattaan osui aurinko ja se häikäisi silmiäni.
Mulle tuli Timiä ikävä, vaikka me oltiin juuri nähtykin. Lukemisestakaan ei tullut enää yhtään mitään. Pian muistin Timin viestin.
Kuiskasin laatalle tuskin kuuluvasti “Tim.” Ei tapahtunut yhtään mitään ja laskin katseeni pettyneenä takaisin kirjaan.
“No höh! Laitas nyt se kirja pois”, kuulin Timin äänen ylhäältä päin. Käänsin katseeni. Siellähän se istui tammen oksilla. Hymyilin. Taika oli toiminut.
Tim pudottautui mun syliin. Se katsoi mua silmiin ja hymyili. Hymy oli erilainen kuin ennen. Se ei ollu mikään virne, vaan suloinen, ehkä hieman ujo hymy.
Kiersin käteni Timin ympärille ja painoin otsani sen otsaa vasten.
“Olet sä kyllä ihme riivaaja”, kuiskasin ennen kuin painoi huuleni Timin huulia vasten.
Tim vastasi suudelmaan ensin varovasti, mutta sitten se alkoi suudella kiihkeämmin. Siitä kyllä huomasi, että tätä se oli odottanut.
Toinen käsistäni seikkaili Timin hiusten lomassa ja toinen silitti Timin poskea. Timin sormet puolestaan vipelsivät pitkin mun selkää ja niskaa piirtäen kokoajan erilaisia kuvioita.
Pian, musta liiankin pian, Tim irrottautui suudelmasta. Mä huokaisin onnesta. Tim painoi päänsä mun olalle.
“Ja sä olet mun oma heikkohermoinen idiootti”, se kuiskasi.
