Lumille: Jeejee, hyvä etten feilannut
Katsos Bellalla sujui synnytys nopeaan kun jo Malfoylla ikuisuuden oli kärvistellyt synnytyskipujen kourissa. Ja Remus nyt vain on tuollainen ihmemies
Totta kai pikku-Ellie on suloinen, kuinkas muutenkaan.
Anturajalka93: Ai kauhia, kun mie itketän ihmisiä.. No ei, onhan se ihan hyvä juttu. Kai. Luulisin ainakin. Kai se on hyvä juttu, itkeminen on joskus ihan kivaa
Bella on itsepäinen kuin mikä ja olen varma, että ellei Bethy olisi Bellan käskystä tullut mukaan synnytykseen, olisi Bella jättänyt takuulla synnyttämättä
A/N: On se hyvä, kun on melkein kartalla näissä viikonpäivissä. Mutta joka tapauksessa muistin tämän luvun tähän laittaa ja se on jo sentään jotakin
Kauhean hiljaiselta vaan vaikuttaa - sekä täällä että kaikkialla muualla. Lomailkaa rauhassa, kun vielä voitte
IV luku
Luottamuksen arvoinenAvasin oven ja astuin sisälle hämärään eteiseen. Jätin lumen peitossa olevat ulkovaatteeni naulakkoon, potkin nopeasti kengät jalastani. Huomasin olohuoneesta kajastavan valon, kuulin ääniä sieltä suunnasta.
”Bethy?” miehen ääni kysyi. ”Sinäkö siellä?”
”Minäpä minä”, huikkasin.
Sitten huoneesta kuului ilahtuneita riemunkiljahduksia, ja Amanda ja Isabelle riensivät minua vastaan, heittäytyivät halaamaan jalkojani. Sirius ilmestyi näkyviini heti heidän jälkeensä.
”No hei vaan”, tervehdin. ”Miten te olette valveilla vielä tähän aikaan? Sirius, sinun piti laittaa tytöt aikaisin nukkumaan. Minä oikeasti luotin sinuun. Onko tämä sinusta aikaisin? Kello on kymmenen.”
”Eivät he suostuneet menemään nukkumaan”, Sirius puolustautui. ”He sanoivat menevänsä nukkumaan vasta sitten, kun äiti tulee kotiin. En minä onnistunut suostuttelemaan heitä.”
”Olet aivan liian lepsu”, totesin. ”Amanda, tehän lupasitte totella Siriusta sillä aikaa, kun äiti on poissa.”
”Niinhän me tottelimmekin”, Amanda vakuutti. ”Olimme ihan kiltisti koko ajan, usko pois. Paitsi että Belle kiukutteli syömisen kanssa, mutta muuten. Missä sinä olit näin kauan?”
”Niin tosiaan”, Sirius sanoi. ”Kello on jo kymmenen. Mistä sinä tulet näin myöhään?”
”No siis alkuunhan olin Sibyn luona teellä”, kerroin. ”Siby muuten lähetti teille paljon terveisiä, etenkin sinulle, Amanda. Hän lupasi tulla kesällä käymään, kun koulut ovat loppuneet ja hänellä on loma. Siby kehotti minua käymään Malfoylla ja oikeastaan hyvä että menin, sillä sitten päädyinkin loppujen lopuksi Pyhään Mungoon, sillä Bella ja Remus saivat tyttären tässä pari tuntia sitten.”
”No nyt kyllä käsitän, miksi sinulla kesti”, Sirius totesi. ”Tietenkin sinun piti päästä auttamaan parasta ystävääsi.”
”Niin”, myönsin. ”Mutta oikeastaan minut pakotettiin mukaan, vaikkei Bella oikeasti minua olisi siellä edes tarvinnut.”
”Mitä tarkoitat?” Sirius kysyi.
”Remus tuli takaisin”, kerroin. ”Vain hetkeä ennen kuin lähdimme sairaalaan.”
”Remus tuli...” Sirius yritti hieman hämillään. ”Remus tuli takaisin?”
”Niin”, vahvistin. ”Remus tuli takaisin.”
Hitaasti leveä hymy ilmestyi Siriuksen kasvoille ja sitten hän kaappasi minut lujaan syleilyynsä. Olin arvannut hänen ilahtuvan suunnattomasti ystävänsä paluusta, kouluvuosiensa ainoan ystävän, joka enää oli hengissä.
Niin, aivan, Peter Piskuilan oli kuollut. Eräänä päivänä hänet oli vain löydetty kuolleena sellistään. Hän oli ollut riutunut, ja epäiltiinkin, että mies oli tyystin vain lopettanut syömisen, kuollut siihen. Lehdestä tämän kaiken olimme lukeneet. Artikkeli asiasta oli ollut pieni, ministeriö ei kai tahtonut asiasta sen enempää kertoa, ettei kukaan vain alkaisi arvostella Azkabanin karuja olosuhteita.
Mutta yhtä kaikki, Remus oli nyt kuitenkin palannut. Ainakin hetkeksi. Bellalle hän ei sitä ollut vielä suostunut kertomaan, mutta saattaessaan minua, kun olin lähdössä kotiin, hän sanoi, ettei tehtävä tosiaan ollut vielä suoritettu vaan täysin keskeneräinen. Hän kertoi joutuvansa vielä jossain vaiheessa lähtemään takaisin saattaakseen tehtävänsä loppuun, mutta olevansa vielä ainakin jonkin aikaa Bellan sekä pienen tyttärensä kanssa.
”Äiti! Äiti! Äiti!” Isabelle kiljui.
Sirius laski minut irti, ja käännyin katsomaan pientä, kesällä jo kaksi vuotta täyttävää tytärtäni, jonka tummat kiharat pomppivat samaa tahtia innostuneen tytön kanssa.
”No mitä?” kysyin.
”Saiko Bella-kummi vauvan?” Isabelle kysyi.
”Sai”, myönsin. ”Tyttövauvan.”
”Kivaa”, Amanda riemuitsi. ”Mikä on vauvan nimi?”
”Elisabeth Lupin”, kerroin. ”Eli kutsumanimeltään siis Ellie. Siitä muuten tulikin mieleeni, Sirius, että meidät halutaan lapsen kummeiksi. Minä olen jo suostunut, mutta entäs sinä?”
”Tietenkin minä suostun”, Sirius sanoi. ”Sehän on suuri kunnia.”
”Niin”, myönsin. ”Mutta nyt, tytöt, heti paikalla nukkumaan, kun ette kerran Siriusta suostuneet tottelemaan ja menemään nukkumaan silloin, kun hän käski.”
”Mutta...” Amanda mietti pitkään ja hartaasti, ”eihän Sirius edes käskenyt meitä nukkumaan.”
”Mitä?” kysyin.
”Niin”, Amanda vakuutti, ja Isabelle nyökytteli ponnekkaasti isosiskonsa vierellä.
Käänsin hitaasti katseeni Siriukseen, jonka suupieliä nyki ja joka parhaansa mukaan vältteli minua katselemalla pitkin seiniä.
”Sirius Musta”, totesin vaativasti, ja mies käänsi katseensa viimein minuun. ”Kuinka sinä saatoit? Minä oikeasti luotin, että tekisit ohjeitteni mukaan, mutta ei. Muistuta, etten enää koskaan jätä sinua lapsenvahdiksi.”
”Sen teen”, Sirius hymähti.
”Tämä ei ole naurun asia”, tokaisin. ”Oikeasti, nyt lopeta.”
”Ei ole naurun asia, ei sitten lainkaan”, Sirius sanoi täysin vakavissaan. ”Muuten vain sinua itseäsikin naurattaa. Älä naura, Bethy. Tämä
ei ole naurun asia. Älä naura, älä edes kuvittele nauravasi.”
”No niin, nyt tytöt nukkumaan”, hymähdin. ”Ja Sirius, me keskustelemme tästä vielä kahden kesken.”
Nostin Isabellen syliini ja pienoisista vastusteluista huolimatta kannoin tytön hänen ja Amandan yhteiseen huoneeseen. Riisuin hänet ja puin pyjamaan.
”Amanda, pue pyjamasi -” aloitin ja käännyni katsomaan taakseni, mutten nähnytkään esikoistani missään. Olin olettanut hänen tulleen heti takanani huoneeseen, mutta ilmeisesti näin ei sitten ollutkaan käynyt. ”Amanda?”
”Niin?” kuului kysymys jostakin kaukaa.
”Nyt heti paikalla nukkumaan”, käskin.
”En tule!” Amanda huusi.
”Sirius!” huikkasin. ”Tuo Amanda nukkumaan!”
Hetken aikaa meni, sitten kuulin Amandan juoksevan huoneiden läpi nauraen karkuun miestä, joka koetti saada hänet kiinni. Lapsen helkkyvä, suloinen nauru täytti koko talon ja sai minutkin hymyilemään. Vain Isabelle näytti myrtyneeltä.
”Minä en mene nukkumaan, jos ei Amandakaan!” Isabelle ilmoitti kovaan ääneen.
”Amanda tulee nukkumaan aivan kohta”, sanoin. ”Heti kun Sirius vain saa hänet tänne.”
Eikä kulunut aikaakaan, kun Amandan kirkas nauru muuttui kiukkuisiksi huudoiksi. Vilkaisin Isabellea, joka huulet mutrussa seisoi sängyllään odottaen isosiskoaan, katse tiukasti ovelle suunnattuna. Hymähdin hiljaa itsekseni, kun Sirius ilmestyi huoneeseen kantaen rimpuilevaa Amandaa sylissään.
”Laske minut alas!” Amanda komenteli lähinnä huvittunutta miestä takoen pienillä nyrkeillään tämän rintaa. ”Nyt heti! Päästä irti! Minä
en mene nukkumaan, en! Minä haluan valvoa! Tyhmä Sirius, päästä minut alas!”
”Ole hyvä, Bethy, ota tyttäresi”, Sirius totesi antaen Amandan minun syliini. ”Minä menen keräämään voimia. Hän väsytti minut täysin juoksentelemalla ympäri taloa.”
”Sinulla on vain huono kunto”, hymähdin. ”Ala sitten mennä siitä niin minä laitan tytöt nukkumaan.”
Sirius poistui. Laskin Amandan tämän omalle sängylle, pakotin pukeutumaan pyjamaan. Koko ajan tyttö kiukutteli, haukkui pyjamansa, kun kaatui pujottaessaan jalkaansa toiseen lahkeeseen, kirosi Siriuksen suohon, eikä osoittanut aikomustakaan rauhoittua.
”No niin, Amanda”, sanoin. ”Koeta nyt hieman edes hillitä itseäsi, äläkä käytä tuollaista kieltä. Mistä sinä ylipäätän olet noita sanoja oppinut?”
”Bellalta”, Amanda totesi.
”Niinpä tietenkin”, huokaisin. ”Pitääkö minun ottaa vielä Bellakin puhutteluun asiasta, millaista kieltä käytetään lasten kuullen?”
”Mitä turhia?” Amanda kysyi. ”Minä olen oppinut jo kaiken.”
”Selkeästi”, tokaisin. ”Mutta silti. Amanda, sinä olet vasta kolmevuotias. Ja kyllä Bellalta pitäisi omaakin harkintakykyä löytyä, aikuinen ihminen sentään. Vai onko hän menettänyt vähäisenkin järkensä?”
”On”, Amanda sanoi hymyillen leveästi. ”Ja Bella itse aina sanoo, ettei hänellä koskaan ole mitään järkeä ollutkaan.”
”No se on kyllä huomattu”, huokaisin. ”Mutta nyt nukkumaan. Katso nyt, miten Bellekin on jo miltei unessa. Sitten kun olet nukkunut tämän yön ja muutaman lisää kiltisti niin voit päästä katsomaan Bellan ja Remuksen vauvaa.”
Amanda pujahti nopeasti peiton alle ja painoi päänsä tyynyyn. Hän katsoi minua suurin, kirkkain silmin, jotka tulvivat uteliaisuutta. Kohotin kulmiani kysyvästi.
”Onko Ellie Bellan näköinen?” Amanda kysyi.
”On hän melko lailla”, vastasin. ”Mutta hänellä on Remuksen silmät.”
”Milloin me pääsemme näkemään hänet?” Amanda jatkoi.
”Sitten kun he pääsevät sairaalasta”, sanoin. ”Siinä voi kestää muutama päivä. Toki se hieman riippuu siitä, kuinka nopeasti Bella toipuu ja tietenkin myös vauvan voinnista. Esimerkiksi kun sinä synnyit niin olimme sairaalassa viikon ajan, koska synnyit niin paljon etuajassa, että jouduit olemaan tarkkailussa jonkin aikaa pienen kokosi vuoksi. Sitten taas kun Belle syntyi, emme olleet sairaalassa kuin pari päivää.”
”Oliko isä paikalla, kun minä synnyin?” Amanda kysyi.
”Oli”, myönsin. ”Kuinka niin?”
”Ajattelin vain”, Amanda sanoi. ”Entä sitten silloin, kun Belle syntyi?”
”Ei”, totesin. ”Silloin hän ei ollut. Mutta silloin Bella oli vierelläni. Aivan niin kuin minäkin nyt hänen.”
”Senkö vuoksi Bellasta tuli Bellen kummi?” Amanda kysyi.
”Senkin vuoksi”, sanoin. ”Mutta suurin syy siihen kuitenkin oli se, että Bella on paras ystäväni. Hänestä olisi tullut jo sinun kummisi, mutta isäsi ei oikein pitänyt Bellasta, joten Sibysta sitten tuli sinun kummisi.”
”On Sibykin kiva”, Amanda totesi.
”Muistatko sinä edes häntä?” kysyin. ”Olit alle vuoden ikäinen, kun hänet viimeksi näit.”
”En varmaankaan kovin hyvin”, Amanda sanoi. ”Mutta hän on kuitenkin minun kummini ja lähettää lahjoja aina jouluna ja syntymäpäivänä ja kirjoittelee aina välillä. Siby on kiva.”
”Niin on”, myönsin. ”Ja onhan hänkin hyvä ystäväni.”
”Oikeastaan en edes tiedä, kumpi on kivempi, Siby vai Bella”, Amanda sanoi. ”En minä osaa päättää.”
”Ole hiljaa, Amanda”, Isabelle mutisi omasta sängystään. ”Minä yritän nukkua.”
”Käykää nyt molemmat nukkumaan”, kehotin lempeästi hymyillen. Painoin kevyen suukon Amandan otsalle, jonka jälkeen kävin sen tekemässä myös Isabellelle. ”Hyvää yötä. Nukkukaa hyvin.”
”Hyvää yötä”, kuului kuorossa.
Heilautin taikasauvaani. Valot sammuivat. Poistuin huoneesta ja jätin oven takanani hieman raolleen, sen verran vain, että muuten pimeään huoneeseen pääsi edes hiukkasen valoa. Isabellella nimittäin oli lievä pimeänpelko.
Lähdin kohti oleskeluhuonetta ja käännyttyäni käytävästä huoneen ovelle lähestulkoon kiljahdin säikähdyksestä, kun silmäni peitettiin. Onneksi kuitenkin tunnistin Siriuksen, ja tytöt saivat jatkaa nukkumistaan ilman minkäänlaisia häiriöitä.
”Ihan rauhassa vaan”, Sirius hymähti. ”Tule, mutta pidä silmät kiinni.”
Sirius otti minua käsistä kiinni ja johdatti hiljaa eteenpäin. Emme me kauaa kulkeneet, tiesin meidän päätyneen oleskeluhuoneeseen, mutten ymmärtänyt, mitä salattavaa Siriuksella oikein oli.
”Nyt voit avata silmäsi”, Sirius sanoi.
Tein hänen pyyntönsä mukaani ja hämmästyin näystä, joka minua kohtasi. Sohvapöydällä paloi kaksi pitkää kynttilää viinipullon ja kahden jalallisen lasin molemmin puolin. Sirius vei minut sohvalle istumaan, tuli itse viereeni ja kaatoi viiniä laseihin, joista toisen antoi minulle.
”Jos sinä kuvittelet lepytteleväsi minut tällä niin turha toivo”, sanoin. ”Sinä et laittanut tyttöjä nukkumaan, vaikka nimenomaan käskin sinun sen tehdä. Jos luulet, että tämä korvaa sen niin et kyllä -”
Sirius painoi sormensa huulilleni, jotta vaikenisin. Katsoin häntä tiukasti silmiin, mutta lopulta hellyin kuitenkin hymyilemään. Olihan se suloista, mitä hän oli tehnyt minut lepytelläkseen, vaikken oikeasti edes vihainen ollutkaan.
”Voi sinua”, huokaisin. ”Teitkö sinä tämän minun vuokseni?”
”Tietenkin”, Sirius sanoi. ”Ja sen vuoksi, että rakastan sinua, Crista Embeth Mimieux.”
”Niin minäkin sinua”, hymähdin ja painoi suudelman Siriuksen huulille.
