Silli: Niinpä, koskaan ei voi tietää, millon Rabastan hyppää eteen nurkan takaa ja nirhaa jonkun. Sirius otti lomaa juurikin perheensä vuoksi - sekä tietenkin oman väsymyksensä ja ymmärtäähän sen, kun ystävistä viimeinen on juuri kuollut. Ja eiköhän se Sev sieltä kuvioihin mukaan ilmaanu taas, kun tilanne on edes hieman rauhoittunut
Bea: Äläs vielä sano, ettet saanu Rodolphusta takasin, koska ikinä ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan..
Ja mä en sitten sanonut tota. Eikä ole kyllä yhtään kivaa, että Remus on kuollut. Ei etenkään Bellan kannalta.
Poor thing..Jahma: Rabastan on siis Rodolphuksen (joka siis tässä ficissä joskus oli Bellan mies) veli. Ja joo, Sirius on ihana
Natte: Totta kai Rabastan nyt tunkee nokkansa joka paikkaan. Tai ainakin tähän ja MTK:hon. Ja taisi se Palapelisotkuissakin kai vilahtaa jossakin vaiheessa.. Ja ei, sä et selkeästikään katso ikinä Sweeney Toddia (kuka kirjoitti aiheesta melkein 1200-sanasen analyysin, luki sen tänään läpi ja totesi huonoksi? ei ainakaan senna, ei..)
Anturajalka93: Koulujutut ei päästä muakaan kohta enää koneelle, koska teen lähinnä kuolemaa niitten kanssa. Jos en tällä viikolla ni ens viikolla viimestään. Ja niin, kamalaa, että Remus kuoli, mutta mun oli pakko saada taas jotain kauheeta draamaa ja tämä liittyy taas tosi olennaisesti kaikkeen
A/N: Kai se on sitten taas aikaa laittaa seuraava luku. Jotenkin pelottava ajatus, että tätäkin osaa jäljellä tämän jälkeen enää kaksi lukua ja sitten enää seitsemäs osa ja.. puff, loppu, slut, the end and Nellie Lovett lives forever. Eiku.. No, joka tapauksessa
P.s. Tiesittekö, että 15.11. eli siis neljän päivän päästä tulee tasan vuosi täyteen siitä, kun aloin kirjoittaa tätä ficciä? Silloin oli tarkoituksena kirjoittaa vain yksi, pieni, lyhykäinen ficci, mutta, no.. kuten huomaatte, projekti lähti "hieman" paisumaan ja loppujen lopuksi karkasi käsistä..
VII luku
Avain sydämeenIsku oli ennen kaikkea lamaannuttava Bellalle. Hän ei oikein tiennyt, kuinka suhtautua asiaan, mutta piti kuitenkin minulle antamansa lupauksen ja koetti edes yrittää jollakin tavoin jaksaa. Hän piteli taas Ellietä sylissään kuten ennenkin, leikki tytön kanssa ja piti tästä huolta. Silti Bella pysytteli aina hiukan poissa.
Minä ymmärsin häntä. Bellalla oli niin paljon ajateltavaa, oli tapahtunut paljon asioita, ettei se ollut mikään ihmekään. Hänen päänsä oli takuulla mennyt kaikesta niin sekaisin, ettei hän oikein kunnolla saanut kiinni mistään tai pysynyt täysin tilanteen tasalla.
Yhtä kaikki, Bellan huolenpito Ellietä kohtaan oli jotakin erittäin liikuttavaa. Hän rakasti pientä tytärtään ylitse kaiken ja sen kyllä saattoi havaita typerämpikin ihminen. En kiellä, ettenkö itsekin olisi useasti saanut kyyneliä silmiini nähdessäni Bellan kasvoilta loistavan rakkauden, kun hän katseli Ellietä. En ollut oikeasti varmaan koskaan nähnyt mitään kauniimpaa kuin Bellan äidinrakkauden.
Bella saattoi vaikuttaa ehkä jollakin tavoin olevan taas oma itsensä, mutta minä huomasin, että sitä hän ei todellakaan ollut – sen verran kuitenkin ystävääni tunsin. En silti juurikaan uskaltautunut puheisiin hänen kanssaan, sillä jollakin tavoin hieman pelkäsin keskustelunaiheita sekä Bellan reaktioita kaikkeen. Pelkäsin senkin vuoksi olevani huono ystävä.
Tietysti yritin jotakin puhella, mutta yleensä Bella vastaili vain parilla sanalla, jos sitäkään. Enkä oikein tiennyt, mistä puhua, eikä Bella tuntunut oikein aihetta osaavan valita, joten sekin jäi sitten siihen. Vain ollessaan Ellien lähellä, hänen keskustelunsa muiden kanssa oli huomattavasti vilkkaampaa ja silloin hänen kasvoillaan saattoi toisinaan nähdä jopa pienen hymynpoikasen.
Joka tapauksessa kaikki tapahtunut oli vaikuttanut Bellaan erittäin voimakkaasti, eikä oikein kukaan – kaikkein vähiten Bella itse – tuntunut tietävän, mitä pitäisi tehdä. Kaikki läheisimmät olivat kuulleet, kuinka Rabastan mahdollisesti etsi Bellaa ja Ellietä tahtoen kostaa vuosien takaiset vääryydet, tahtoen kostaa veljensä kuoleman. Mutta kuten sanottu, oli kaikki vain pelkkää arvausta, mutta kaikki uskoivat sen todeksi, sillä oikein muitakaan vaihtoehtoja ei tuntunut olevan.
Minä olin erittäin epävarma asioiden suhteen, joten senkin vuoksi kutsuin Sibyn käymään. Hän tulikin, sillä oli saanut kuulla tilanteesta ja arveli minun kaipailevan jonkinlaista tukea. Se oli totta, tukea minä nyt todella kaipasin, kuten me kaikki.
Bella oli viettänyt Ellien kanssa viikon minun, Siriuksen ja tyttöjen seurassa, sillä olin tahtonut pitää hänet lähelläni. Pelkäsinhän jatkuvasti, kuinka hän saisi jonkin käsittämättömän hysteerisen kohtauksen ja silloin tahdoin olla hänen lähellään. Mitään ei kuitenkaan ollut toistaiseksi tapahtunut, ainakaan mitään maailmaa mullistavaa. Bella ei osannut enää itkeä.
”Huomaan, että teillä on täällä hieman hankalaa”, Siby sanoi istuessamme keittiössä kahdestaan teellä. Sirius oli kaikkien neljän tytön kanssa ulkona, sillä Amanda ja Isabelle olivat vaatimalla vaatineet sitä, ja Ellie tietenkin, koska matki heitä kaikessa, tahtoi myös mukaan. Minusta se oli hyvä, sillä Bella sai silloin aivan rauhassa levätä. Savannahkin oli ulkona vaunuissaan nukkumassa.
”Niin”, myönsin. ”Ja kuinkas muutenkaan, kun on tapahtunut niin paljon? Tuntuu, etten ymmärrä tästä kaikesta puoliakaan. Eihän Remus vain voi olla kuollut, eikä täällä voi olla mitään vaaraa, mikä uhkaisi Bellan ja Ellien henkeä. Eikä ainakaan Rabastan Lestrangea.”
”Minähän sanoin sinulle, silloin yli vuosi sitten, ennen Elisabethin syntymää”, Siby totesi, ”että ympärillä häilyy jotakin synkkää, joka uhkaa heidän onneaan.”
”Ja minä epäilin sen liittyvän Remuksen tehtävään”, totesin synkästi. ”Niin kuin ilmeisesti liittyikin. Tämä on vain niin väärin, enkä tiedä, miten suhtautua, kun Bella on aina jotenkin poissa ja... ja... minä en vain tiedä. Tämä ottaa niin paljon voimille, enkä oikein jaksaisi... On vain niin liikaa kaikkea... että minä...”
Lauseeni muuttuivat katkonaisiksi hengityksen tihentyessä ja kyynelten pyrkiessä silmiin. Lopulta ääneni särkyi täysin itkun voimasta. Peitin kasvoni käsiini, vapisin kauttaaltani ja koetin estää kyyneleitä valumasta poskilleni – huonolla menestyksellä.
”No, no”, kuulin Sibyn äänen vierestäni. Hän siis oli ilmeisesti täysin huomaamattani kiertänyt pöydän ympäri luokseni. Siby kietoi kätensä rauhoittavasti ympärilleni, ja sallin hänen tehdä sen. Se tuntui minusta hyvältä, että vieressäni oli joku tuttu ja turvallinen, joka saattoi pysytellä lempeänä ja rauhallisena sen kaiken keskellä. ”Ei mitään hätää, kultaseni. Tiedän, että sinua väsyttää, joten itke vain aivan rauhassa. Älä estä kyyneleitä tulemasta, sillä se saa sinulle aikaan vain entistä pahemman olon. Kyllä sinullakin on oikeus itkeä ja näyttää tunteesi ja väsymyksesi, kun siltä tuntuu.”
”Mutta minä en... halua...” kuiskasin.
”Tiedän”, Siby sanoi. ”Sinä olet aina ollut sellainen. Hymyilet vain aina ja suhtaudut asioihin niin positiivisesti, että kaikki odottavat sinun aina myös olevan iloinen. Mutta myös sinulla on oikeus olla surullinen tai vihainen tai mitä tahansa, kun sinusta siltä tuntuu. Ei aina tarvitse täyttää toisten odotuksia. Olet vain oma itsesi niin silloin itselläsikin on parempi mieli. Jos menet vain muiden toiveiden ja odotusten mukaan, et voi koskaan olla onnellinen, sillä ennen pitkää kadotat todellisen itsesi. Ja kaikki tulee kääntymään vielä hyvin, usko pois vaan.”
Kohotin itkuisen katseeni Sibyyn.
”Tuleeko?” kysyin. ”Tuleeko varmasti? Tiedätkö sinä sen?”
”Tiedän”, Siby myönsi. ”Ja olen siitä kyllä niin varma kuin vain voi olla. Kaikki tulee kääntymään hyvin jossakin vaiheessa. Se näkyy niin selkeänä tulevaisuudessa, etten vain voi olla näkemättä sitä.”
”Voiko Bellakin vielä joku päivä olla onnellinen?” kysyin.
”Voi”, Siby sanoi. ”Minä tiedän sen. Joku päivä aurinko vielä paistaa hänenkin maailmaansa, ja elämä kääntyy parempaan suuntaan.”
Kuulin hiljaista liikettä ovelta. Siby laski minusta irti, ja käännähdin ympäri tuolillani. Bella seisoi hieman aristellen ovenraossa katse lattiaan luotuna. Vilkaisin Sibya, joka myös katsoi häneen.
”Huomenta”, sanoin. ”Ellie on edelleen Siriuksen ja tyttöjen kanssa ulkona, ja minä kutsuin Sibyn käymään.”
”Selvä”, Bella sanoi hiljaa ja vilkaisi nopeasti Sibya. ”Hei, Sibylla.”
”Hei, Bellatrix”, Sibylla tervehti.
”Ottaisitko teetä?” kysyin Bellalta.
”Kiitos”, Bella sanoi ja istuutui pöytään viereeni. Samalla Siby kiersi pöydän takaisin omalle paikalleen. Nousin ja otin Bellalle kupin, johon kaadoin teen. Bella kohotti sen huulilleen ja otti pienen huikan. ”Kiitos, Bethy.”
”Eipä mitään”, hymyilin varovasti. ”Teen juominen tekee oikeasti hyvää.”
”En minä sitä”, Bella kuiskasi. ”Sinä olet vain niin hyvä ystävä.”
Kurtistin kysyvästi kulmiani.
”Kyllä minä kuulin, mitä te puhuitte”, Bella jatkoi. ”Ei sinun tarvitse esittää minulle iloista, jos et ole iloinen. Tämä väsyttää meitä kaikkia, ja tiedän sen varsin hyvin. Minulle riittää se, että olet vain oma itsesi, etkä yhtään mitään muuta. Sinä olet tehnyt niin paljon minun hyväkseni, etten tahdo vaatia sinulta yhtään enempää kuin mihin pystyt. Eikä sinun enempää tarvitse edes yrittää tehdä. Kyllä sinullakin on oikeus itkeä, kun itkettää. Ja sinä... minä en vain käsitä... Kaikki tässä maailmassa tuntuvat olevan niin kovin itsekkäitä. Mutta sinä et ole. Sinä olet kaikkea muuta kuin itsekäs, enkä vain voi millään ymmärtää sitä. Niin kuin nyt tuokin, mitä viimeisimmäksi kysyit. Sinä olet oikeasti hyvä ystävä. Sinua parempaa saa hakea, eikä sellaista kyllä ole edes mahdollista löytää.”
”Minä tahtoisin, että sinulla olisi kaikki hyvin”, totesin.
Silloin Bella sai kyyneleet silmiinsä ja heittäytyi kaulaani. Katsoin Sibya hänen olkansa ylitse, ja hän nyökkäsi minulle lempeästi hymyillen. Jotain ainakin oli tapahtunut, kenties pienoinen muutos parempaan suuntaan. Se ei ollut paljoa, mutta muutos joka tapauksessa. Merkki siitä, että joku päivä kaikki ehkä voisikin olla hyvin. Ei kenties seuraavana päivänä, seuraavalla viikolla tai edes seuraavana vuonna. Mutta kyllä, ehkä joskus.
Viimein Bella laski irti minusta, pyyhki silmiään hihaansa ja otti taas huikan teetä. Pysyttelimme kaikki vaiti odottaen jonkun avaavan keskustelun. Mutta kukaan ei tuntunut osaavan sanoa oikein mitään.
”Anteeksi, että minä olen huono ystävä”, Bella lopulta tokaisi.
”Sinä?” hämmennyin. ”Mistä kohtaa muka?”
”Kaikkialta”, Bella sanoi. ”Kun olen vain tällainen, enkä puhu mitään ja olen koko ajan vain sulkeutunut kuoreeni ja -”
”Älä”, keskeytin, ja Bella vaikeni. ”Sinulla ei ole yhtään mitään anteeksipyydettävää, sillä sinä olet hyvä ystävä. Mutta sinulla on nyt vaikeaa, ja tiedän ja ymmärrän sen. Ja kuten sinäkin äsken sanoit minulle, sanon minäkin nyt sinulle, ettei sinun tarvitse esittää minulle yhtikäs mitään. Ole vain oma itsesi niin se riittää. Sinulla on oikeus olla surullinen, kun siltä tuntuu.”
”Niin kai sitten”, Bella huokaisi.
Siby tarkkaili meitä valppain silmin pöydän toiselta puolen. Join teeni loppuun, jolloin Siby välttämättä tahtoi vilkaista kuppiani. Hän käänsi sen nurinpäin asettimen päälle, pyöräytti kolmesti ja otti sitten käteensä. Bella katseli hieman epävarmana hänen tekemisiään.
”Täällä on lintu”, Siby kertoi. ”Se on merkki hyvästä onnesta, joka tietää olojen parantumista. Jousi on toivon symboli, joten älä heitä kaikkea vielä hukkaan, kultaseni. Avain tarkoittaa kuitenkin, että sinun on tehtävä tärkeitä päätöksiä, jotka johtavat uuteen alkuun, jos valitset oikein. Sinulla ei kuitenkaan ole mitään hätää. Teet vain, kuten sydämesi sanoo niin kaikki menee kyllä hyvin. Joko sinä joit teesi, Bella? Anna minulle kuppisi.”
Siby laski kupin käsistään pöydälle samalla, kun Bella hieman vastahakoisesti ojensi omansa hänelle. Siby laski senkin ensin asetin päälle, pyöräytti kuppia kolmesti ja otti sitten kämmentensä väliin. Hän tutkaili sisältöä kulmat aavistuksen verran rypyssä.
”Haukka”, Siby totesi. ”Sinulla on leppymätön vihollinen. Juna kuitenkin merkitsee, että lähellä on muutoksen aika. Ja mikä tuolla...? Tiimalasi. Vaara uhkaa, mutta älä missään nimessä tee hätäisiä päätöksiä, sillä se voi osoittautua kohtalokkaaksi. Sydän tarkoittaa, että sinulla on kuitenkin luotettava ystävä -”
Minun ja Bellan katseet kohtasivat hetkeksi.
”- joten sinulla ei pitäisi olla mitään hätää, ellet ala hätiköidä. Älä anna liiaksi valtaa tunteillesi vaan ajattele ensin. Olet nimittäin vaarassa joutua petetyksi puolen vuoden sisään. En ole aivan varma, mitä on tulossa, mutta onnesi tulee kääntymään reilusti parempaan suuntaan.”
”Tuleeko?” Bella epäili.
”Tietenkin tulee”, Siby sanoi. ”Ei mikään voi olla huonosti ikuisesti, mutta jotakin sellaista tulee tapahtumaan, mikä kääntää kaiken paremmaksi. Usko pois vaan, vielä sinäkin tulet olemaan onnellinen.”
