Title: Oikee enkeli
Author: sennamiila
Beta: noup
Genre: angst, horror(?)
Rating: K11 (ainakin toivottavasti)
Pairing: Bellatrix/Voldemort, Bellatrix/Rodolphus
Disclaimer: Hahmot ovat yhä Rowlingin, minä vain kirjoittelen niistä omia juttujani. Kappale Oikee enkeli kuuluu Yölle. Ja tapa, jolla käyn läpi Bellan sekavia ajatuksia on ainakin Stephen Kingin käyttämä, joten häneltä siis olen sen ottanut
Quote: Toivon, että hän kuolisi.
Warnings: Väkivalta (kidustuskirouksen käyttö)
A/N: Jälleen kirjoittamista keskellä yötä, koska silloin tulevat parhaat ideat (tai sitten ei niin parhaat) – ja Bellaa. Mutta siis, jälleen kuuntelin musiikkia ja inspiraatio iski. Ei muuta kuin kirjoittamaan vaan. Tästä tuli ehkä synkempi kuin alunperin piti. Toivottavasti tykkäätte, itse en ole niin kauhean vakuuttunut tästä. Osallistuu FF50:een sanalla 036. Rikki
Oikee enkeli
Vaiti on
hän pimeässä miettii tulevaa
Niin voimaton
on tuuli joka purtta kuljettaa
Hän joka päivä toivoo että saisi eksymään
tuon erään joka varmasti saa kaiken särkymään
Istun ikkunalaudalla nojaten päätäni viileään lasiin. Ulkona sataa kaatamalla vettä. Kaikkialla on pimeää. Jopa huoneessa, sillä en ole vaivautunut sytyttämään valoa.
(kaikki valo on kadonnut ulkona on pimeää sisällä on pimeää minun sisälläni on vain pimeää mihin se kaikki valo joka siellä vielä joskus oli on kadonnut minne minä olen sen kadottanut)
Raskas paino on ollut hartioillani jo pitkän aikaa. Niin raskas, etten millään jaksaisi sitä kantaa. En voi välttyä kyselemästä jatkuvasti itseltäni 'miksi juuri minä'.
(tietenkin siksi koska hän luottaa minuun olen ollut hyvä olen tehnyt kaiken mikä on käsketty ja hyvin olen tehnytkin nyt tämä on minun vastuullani mutta minä en pysty minä en vain jaksa)
Olen niin suunnattoman väsynyt. Siltikään en pysty nukkumaan. Valvon kaiket yöt ajatellen, mitä tapahtuisi, jos en suorittaisikaan tehtävääni kuten on määrätty. Tai jos jättäisin sen kokonaan tekemättä.
(hän kiduttaa minua taas en kestä sitä se sattuu se polttaa cissy auta minä en halua)
Herrani on kiduttanut minua useasti ennenkin. Alkuun vain pienesti, kuin kokeiluksi. Se ei silloin tuntunut niin pahalta. Pikkuhiljaa hän on lisännyt kidutuksen kestoa. Hän tahtoo saada minut kiemurtelemaan tuskasta, rukoilemaan armoa. Minä en tahtoisi. En tahtoisi olla näin heikko. Mutta minun on pakko. Se sattuu niin paljon.
Kuulen miehen naurun selvänä korvissani. Hänen kylmän ja julman naurunsa. Vihaan herraani. Ja pelkään. Pelkään, että hän kiduttaa minua taas.
Herrani tahtoo saada minut murentumaan lopullisesti. Olen aina luullut, että hän pitää minua kaikista arvokkaimpana kuolonsyöjänä. Nyt en enää ole varma asiasta. Tai oikeastaan luulen, ettei hän välitä minusta lainkaan. Miksi hän muuten kiduttaisi minua?
Olen särkynyt. Herrani, jota ennen palvoin, jota rakastin enemmän kuin omaa miestäni, on saanut minut särkymään. Eikä hän ole ainoastaan saanut minua särkymään, hän on onnistunut särkemään myös luottamukseni itseään kohtaan. En minä voi kunnioittaa tai palvoa miestä, joka tekee minulle näin.
Toivon, että hän kuolisi.
Vaiti on,
on pimeässä aikaa itselleen
Suunnaton
tuska joka maalaa sydämeen
Hän päivät raataa töissä tekee mitä pyydetään
ja iltaisin tuo vaatii ihmeitä ei vähempää
Herrani käskyttää minua jatkuvasti paikasta toiseen. Vaikka minulla olisi edellinen tehtävä kesken, hän määrää minulle jo seuraavaa. Koetan parhaani mukaan tehdä hänelle mieliksi, selvitä kaikista tehtävistä kunnialla, ettei minua enää satutettaisi. Se on kuitenkin täysin turhaa, sillä mikään ei muutu vaikka tekisin kaiken aivan oikein.
Kukaan ei tiedä, mitä joudun kestämään. Kenellekään en ole kertonut, en pikkusiskolleni Narcissalle, enkä miehelleni Rodolphukselle, jotka ovat minulle ne kaikkein lähimmät. Narcissa vain huolestuisi, enkä halua sitä. Hänellä on tarpeeksi omia huolia, kun Lucius on Azkabanissa ja Draco suorittamassa vaarallista tehtävää. En tahdo lisätä hänen taakkaansa. Rodolphus puolestaan vain nauraisi minulle. Hän ei tiedä, miten haavoittuva oikeasti olen. Hänen edessään olen aina pysynyt vahvana ja pitänyt pääni. Sitäpaitsi Rodolphus on itsekin kuolonsyöjä. Hän varmaankin sanoisi minun ansainneen kaiken.
(mutta minä en ole ansainnut tiedän etten ole olen tehnyt parhaani ja suoriutunut hyvin mutta silti hän tekee minulle näin miksi)
Suuret sadepisarat rummuttavat taukoamatta ikkunaa. Katselen, kuinka ne valuvat kilpaa alas ikkunalaudalle ja katoavat sitten näkyvistä.
(minäkin tahtoisin vain kadota pois mutta minä en voi hän kyllä löytäisi minut olen tehnyt väärin minun ei olisi pitänyt koskaan liittyä)
Unelmissaan uskoo että joskus lentää pois
kunpa höyhenensä siipiin pian liimata hän vois
Unelmissaan tietää et on oikee enkeli
mutta eksyi reitillänsä ja väärän valitsi
Totuuden tietää vain se on tärkeää
(missä minun siipeni ovat kun tarvitsen niitä mihin olen ne laittanut minun täytyy päästä lentämään)
En löydä niitä, koska niitä ei ole. Sinä hetkenä kun liityin kuolonsyöjiin, minulta revittiin siivet selästä. Ne piilotettiin, kunpa vain tietäisin minne niin voisin mennä etsimään niitä.
Mutta jos löytäisin ne, olisiko niistä jäljellä enää mitään? Olisivatko ne täysin tuhoutuneet korjauskelvottomiksi? Pitääkö minun vain odottaa? Odottaa, että minulle kasvaa uudet siivet? Voiko niin käydä?
Mutta entä jos ne ovatkin vain hieman rappeutuneet? Narcissalla on varmaan neulaa ja lankaa. Hän varmasti auttaisi minua parsimaan siivet kasaan.
(turha minun on mitään yrittää en kuitenkaan koskaan löydä siipiäni ne on tuhottu)
Jotenkin se tuntuu käyvän järkeen. Että pimeyden lordi olisi polttanut siipeni. Eihän hän tahdo minun lentävän pois. Herrani tahtoo, että pysyn täällä hänen lähellään, jotta hän voi käyttää valtaansa minuun. Jos lentäisin pois, hän ei voisi sitä tehdä. Pimeyden lordilla ei ole valtaa siellä, missä kaikilla on siivet. Hän ei edes pääsisi sinne.
(mutta pääsenkö minä kaiken sen jälkeen mitä olen tehnyt tappanut kiduttanut murhannut pääsenkö minä sinne)
Niin, en varmaan pääsisi sinne minäkään. Mutta toisaalta, jos onnistuisin kasvattamaan uudet siivet niin sitten ehkä. Sitten ehkä se voisi onnistuakin.
En voi estää pientä hymyä nousemasta huulilleni. Niin sen täytyy olla. Minun täytyy vain olla kärsivällinen ja odottaa.
(kuinka kauan se kestää minä en jaksa odottaa en kestä istua tulisilla hiilillä ikuisesti)
Nousen ylös tietämättä itsekään miksi ja menen käytävään. Kuljen sitä pitkin tajuamatta mitään. Avaan käytävän päässä olevan oven rakoselleen. Tuijotan edessäni avautuvaa näkyä inhoten. Mutta myös peläten.
Katselee
kun nukkuu pahan alku juurineen
Katselee
ja tietää tuo on väärä ihminen
Kun ymmärrä ei miksei tyytyväinen ole hän
ei ymmärrä et kahlinnut on toisen elämän
Siinä hän on. Tuo peto. Makaa keskellä vuodetta mustassa kaavussaan. Mustassa kuin oma mielensä. Hänen jalkopäässään on kerälle kiertyneenä se iljettävä käärme, jota hän kutsuu Naginiksi.
(miten hän voi olla tuossa miksei kukaan tee mitään on niin helppo saalis nukkuessaan eikö kukaan tajua miten helppo)
Koetan taskuani ja vedän taikasauvani esiin. Osoitan sillä herraani. Käteni vapisee hillittömästi, enkä pysty lopettamaan sitä.
(minä en kykene siihen en pysty olen liian pelkuri tähän)
Lasken taikasauvani huokaisten raskaasti.
Käärme kohottaa päätään kuin olisi kuullut minut. Vedän kiivaasti henkeä ja suljen oven mahdollisimman äänettömästi. Oven takaa kuuluu ääniä. Sihahduksia.
Pingon käytävää eteenpäin mahdollisimman nopeasti ja äänettömästi. Päästyäni huoneeseeni rojahdan väsyneenä vuoteelle.
(toivottavasti se ei nähnyt minua ettei hän vain saisi tietää että minä kävin siellä en halua edes ajatella se kipu ja tuska)
Ovi aukenee narahtaen, ja kohotan katseeni. Henkeni salpautuu, kun tumma hahmo astuu sisään huoneeseen.
(ei ei ei ei ei näin minä en halua mene pois en halua sinua tänne katoa anna tämän kaiken olla vain pahaa unta)
Kompuroin ylös sängystä ja polvistun lattialle katse tiiviisti herrani jaloissaan. Kuulen hänen puhuvan, mutten saa selvää sanoista, niin peloissani olen. Näen, kuinka herrani kohottaa taikasauvansa ja osoittaa sillä minua. Vaistomaisesti kyyristyn mahdollisimman pieneksi ja suojaan päätäni käsilläni. Pimeän lordi vain nauraa.
Valo välähtää ja kirkumiseni täyttää huoneen. Sen ylitse kuulen vain kylmän ja kolkon naurun.
Unelmissaan uskoo että joskus lentää pois
kunpa höyhenensä siipiin pian liimata hän vois
Unelmissaan tietää et on oikee enkeli
mutta eksyi reitillänsä ja väärän valitsi
Totuuden tietää vain se on tärkeää
Istun jälleen ikkunalaudalla. Olen kietonut käteni polvieni ympäri ja painanut pääni polvien väliin. Päässäni jyskyttää ja otsaltani vuotaa verta.
(miksi minä miksi minä en jaksa tätä minä en kestä minä olen jo särkynyt hän tuhoaa minut lopullisesti)
Nyt tiedän ainakin sen, että valinta on ollut aina väärä. Minun olisi täytynyt tehdä kuten Narcissa, olla liittymättä heihin. Mutta tietenkin minä tein sen typerän virheen. Mitä muutakaan olisin silloin voinut? Mieheni oli liittynyt heihin, isäni kuului heihin, olin luihuinen, tahdoin valtaa vaikuttaa asioihin. Sitä herrani silloin oli tarjonnut minulle. Valtaa, jota en kuitenkaan koskaan saanut, sillä hän määräsi aina kaikesta minun kohdallani. Hän tahtoi minusta vain jonkun, jolla leikkiä, kun aika käy pitkäksi. Ja koska tein tuon elämäni suurimman virheen, alan uskoa, ettei minulle ole pakotietä. Kuinka olisikaan? Kaikki ovet on lukittu. En pääse minnekään.
Osa minua tahtoo kuitenkin uskoa, että joskus todella pääsen pois. Lopullisesti. Sitten kun siipeni ovat kasvaneet.
Unelmissaan uskoo että joskus lentää pois
kunpa höyhenensä siipiin pian liimata hän vois
Unelmissaan tietää et on oikee enkeli
mutta eksyi reitillänsä ja väärän valitsi
Totuuden tietää vain se on tärkeää
