WE ARE BACK. Me olemme selkä.
Eli tauko on loppu, finito, blaah, ja täällä ollaan. Tämän luvun ilmestymisestä iso kiitos
Anturajalka93:lle, autoit tietämättäsi ihan mielettömästi.
Ja sitten, hophop lukemaan niin kuin olis jo!! Hyvästit
L.E:n vieroitusoireille!!
Nirvu: Vernon?
Itelleni ei tullut mieleenkään, mielenkiintoinen ajatus...
Kiitos kommentista!
Ledi: Joo, olihan se aika ennalta-arvattavaa, tiedän.
Mutta ei kaikki voi olla yllättävää, vai mitä? Kiitos kun komentoit.
FanGirl: (Miks kaikki pelaa Amnesiaa??!) En osaa pysyä tauolla kauaa, my bad.
Swizzy: Kiitos ihana. ♥
Anturajalka93: Tauko päättyy, kiitos sinun ja ihanan ehdotuksesi että kirjoittaisin muusta parista. Olin niin masentunut tuon edellisen luvun jälkeen etten osannut oikein ajatella selkeästi, mutta tässä sitä taas ollaan entistä vahvempana! ♥
L.E: Jes, vieroitusoireeeeeet!!!
(Käy lukemassa sitä Haadeksen poikaa ja kommentoimassa, ensimmäinen luku on jo betalla. (: )
Jos mun pokka pettää, on se hän
Tai jos paniikki iskee ees vähän
-- Pelkään että saat mut tuntemaan
Se ei sovi mun pirtaan
Haloo Helsinki: Jos mun pokka pettääKahdeskymmenes viidesSirius oli tuijottanut toista lähettiään jo niin kauan, että se alkoi siirrellä levottomasti painoaan jalalta toiselle. Hän aikoi kerrankin pistää pelissä Jamesille kunnolla kampoihin, ja harjoitteli nyt Peterin kanssa jo toista tuntia Lilyn ja Jamesin karattua omille teilleen heti Tylyahosta palaamisen jälkeen. Siriuksen huulille nousi ilkeä hymy, kun hän ajatteli millaisia kaikkia vitsejä hän siitä saisi revittyä irti.
Istuessaan siinä oleskeluhuoneen sohvalla Sirius oli tosiaan täysin eri ihminen kuin viimeiset kaksi viikkoa oli ollut. Hän oli viettänyt koko lauantaipäivän Daniellen kanssa tämän pienessä kämäisessä asunnossa ja keskustellut tilanteesta, ja jollain ihmeen keinolla tyttö oli saanut Siriuksen tajuamaan, ettei hänen tarvinnut ainakaan vielä murehtia mistään. Danielle vakuutti, että kaikki oli hyvin, että raskaus sujui juuri niin kuin pitikin ja ettei uskonut että mitään suurempia ongelmia tulisi. Sirius oli lähtenyt takaisin linnaan huomattavasti kevyemmällä sydämellä.
Peter rykäisi, ja vihdoin Sirius siirsi lähettiään varsin itsetyytyväinen ilme kasvoillaan. Hän oli jo lähes varma voitostaan. Peter kuitenkin vain vilkaisi lautaa turhautuneena, huokaisi raskaasti ja siirsi omaa nappulaansa.
”Shakki matti”, hän totesi ja nojasi taaksepäin uupuneena. ”Sirius, sinä olet ihan toivoton. Teet saman virheen joka ainoa kerta! Ei sinusta ole vastusta edes Remukselle.”
Sirius vilkaisi kiukkuisesti Remukseen, joka kohotti katseensa kirjasta vain hetkeksi, kohautti olkapäitään ja – hetkinen! Mustahiuksinen poika kallisti päätään. Oliko Kuutamo juuri katsonut haikeasti ikkunan vieressä istuvaan tyttöporukkaan? Sirius käänti päätään niin nopeasti että niska naksahti ja näki, että pöydässä istui joukko kuudesluokkalaisia tyttöjä, joiden nimistä hän muisti vain Erican ja Hillaryn, mutta lisäksi siellä oli Alice – ja kukapa muukaan kuin Remuksen salainen ja poikien kesken vähän vähemmän salainen unelma Amy!
Peter kasaili nappuloita taas kokoon ja sai Siriuksen aloittamaan pelin, mutta shakki ei enää kiinnostanut. Nyt oli pelissä isot rahat, eikä Sirius aikonut antaa periksi. Olihan Remus toki ennenkin ihastunut tyttöihin, mutta ne olivat sellaisia hetkellisiä hairahduksia eivätkä ne olleet menneet puheita pidemmälle. Mutta nyt Remus jopa haikaili Amyn perään, ja siitä Sirius päätteli tilanteen olevan vakava. Ja koska James The Parsuhdeammattilainen (toisin sanoen ainut heistä joka oli koskaan ollut yli kuukauden kestävässä suhteessa) ei ollut paikalla vaan mitä ilmeisimmin suorittamassa esiaviollisia velvollisuuksiaan, oli Siriuksen otettava ohjat käsiinsä.
Jokaisen siirron välissä Sirius tarkkaili lähes huomaamattomasti Remusta ja tämän jokaista liikettä, ja vaikka hän ei ollut koskaan ollut kovin hyvä laskemaan, hän arvioi että tämä vilkaisi ikkunapöytään noin viisi kertaa minuutissa ja huokaisi suunnilleen joka kerran kun käänsi sivua – mikä taas ei aina välttämättä johtunut Amysta vaan syynä oli varmaan lähinnä taikahistorian tylsyys, mutta kaikki mahdollisuudet oli ehdottomasti otettava huomioon. Sirius ei enää kiinnittänyt peliin yhtään mitään huomiota vaan siirteli nappuloita summassa suunnilleen sääntöjen mukaisesti, ja pelilaudan toiselta puolelta kuuluvasta erittäin petermäisestä ähinästä ja puhinasta päätellen hän töppöili taas pahemman kerran. Mutta Remuksen rakkaushuolet olivat niin harvinaista herkkua että Sirius ei enää jaksanut välittää häviämisestä, vaan keskittyi arvioimaan tilanteen vakavuutta.
Oman päänsä sisällä Sirius oli muodostanut asteikon erilaisille kiinnostuksen muodoille, ja hetken tutkiskeltuaan ystäväänsä hän totesi kyseessä olevan H.A.L.U., Häveliään Armoton ja Luja Uusavuttomuus, joka oli vakavin kaikista ja josta ei ollut paluuta. Sirius tiesi mitä mieltä Remus oli omasta seurustelustaan, siitä miten poika ei ”sallinut itselleen sellaista” ja oli muka ”liian vaarallinen ympäristölleen”, mutta tosiasiahan oli se että Remus oli vaarallinen tasan tarkkaan kaksitoista päivää vuodessa. Saattoi hän toki olla aika arvaamaton täysikuun lähestyessä (kuten esimerkiksi silloin vähän ennen koulun alkua – niitä neljän hengen harvinaisen meluisia kolmen tunnin pikabileitä oli vähän vaikea selitellä rouva Potterille), mutta se oli vielä kaukana vaarallisesta. Sirius oli sitä mieltä, että koska Remus oli auttanut heitä kaikkia – varsinkin Jamesia – naisasioissa niin paljon, nyt oli takaisinmaksun aika.
”Anna mennä vain”, Sirius sanoi huolettomasti, mutta oli kuitenkin sen verran huomaavainen pitääkseen huolta ettei kukaan ylimääräinen kuulisi. Samalla hän tönäisi ohimennen torniaan muutaman ruudun eteenpäin ja söi Peterin lähetin. ”Ota itseäsi niskasta kiinni ja mene juttelemaan.”
”En minä... Sirius, minulla ei ole aavistustakaan mistä sinä puhut.”
”Kuule Kuutamoiseni, sinä olet ehkä maailmankaikkeuden huonoin valehtelija.” Sirius otti tarinankertojan asennon ja asetti sormenpäänsä epäsiriusmaisen viisaan näköisesti yhteen. ”Todiste numero yksi: riittää varmaan jos sanon Portsmouth. Se oli todisteista vahvin, ja annoit toivoa kokonaiselle laumalle tyttöjä, jotka nyt ovat varmasti odotelleet jo milloin alat seurustella jonkun kanssa. Todiste numero kaksi: sinä et enää iltaisin muusta puhukaan kuin Amysta. Todiste numero kolme: viimeiset kaksi tuntia jatkunut vilkuilu ja säännöllinen huokailu. Todiste numero neljä – ”
”Okei, Sirius, riittää!” Remus pisti kirjan sivuun ja vilkaisi hermostuneesti ympärilleen (lähinnä ikkunapöytään). Hän nojautui kiukkuisena Siriuksen puoleen. ”En tiedä mitä olet likaisen pääsi sisällä jo kehitellyt, mutta se ei ikinä,
ikinä tule toteutumaan. Selvä, voi olla että minulla on tunteita Amya kohtaan, mutta se siitä. Amy on liian hyvä ihminen, hän ansaitsee jonkun luotettavan, turvallisen, komean miehen, joka voi luvata hänelle hyvän elämän. Jonkun joka tekee hänet onnelliseksi.”
Peter tuhahti ja siirsi nappulaa. ”Remus, sano yksikin syy mikset sinä voisi olla se mies. Sinä
olet luotettava, turvallinen ja suhteellisen komeakin.” Sirius näytti vähän omahyväiseltä saatuaan Peterin puolelleen, mutta söi kuitenkin yhden tämän sotilaista heti perään. ”Ja kyllä, me tiedämme mitä mieltä itse olet siitä, mutta ainakin minusta sinun olisi jo korkea aika ottaa huomioon se seikka, että olet kuitenkin oma itsesi kolmesataa neljäkymmentä kolme päivää vuodessa, niin että siinä on kolmesataa neljäkymmentä kolme päivää vuodessa aikaa seurustella Amyn kanssa.” Remus oli aikeissa väittää vastaan, mutta Peter nosti kätensä torjuvasti. ”Ajattele sitä. Se tekee sinulle hyvää.”
Remus nojasi takaisin selkänojaansa, muttei enää ottanut kirjaa käteensä vaan puhisi ja kävi sisällään yhtä elämänsä vaikeimmista kamppailuista. Antaako itselleen mahdollisuus vai eikö? Voisiko hän saattaa Amyn sellaiseen vaaraan?
Katsellessaan ystäviensä peliä Remus ajatteli, kuten Peter oli ehdottanut. Koko ehdotus tuntui abstraktilta, sillä ei hän ollut koskaan miettinyt omia rakkaushuoliaan. Remus oli se, joka ratkoi Jamesin ongelmia Lilyn suhteen, joka auttoi Peteriä tekemään aloitteen, joka neuvoi Siriusta jättämään tytöt hellävaraisemmin. Nyt hänen parhaat ystävänsä opastivat häntä. Koko tilanne oli kääntynyt päälaelleen. Hänen päänsä oli niin sekaisin, että pienen hetken ajan hän ehti kuvitella antavansa itselleen luvan rakastaa Amya. Remus näki ajatuksissaan, kuinka Amy hymyilisi hänelle, vain hänelle, miten kastanjanruskeat hiukset soljuisivat hänen sormiensa lomasta suklaasilmien sädehtiessä. Sen pienen hetken ajan kaikki oli vaaleanpunaista.
Sitten se kaikki äkkiä hehkui hälyttävänä punaisena. Entä jos jotakin sattuisi? Jos hän unohtaisi täysikuun lähestymisen ja saattaisi siten Amyn vaaraan? Jos hän sutena ollessaan joutuisi liian lähelle tyttöä? Mitä jos hän muuttuisi susimuotoon ilman täysikuuta? Niinkin oli kuulemma käynyt, mutta vaikka se oli erittäin harvinaista, Remus missään nimessä tahtonut ottaa sitä riskiä että se sattuisi hänen omalle kohdalleen. Hän ei tahtonut edes ajatella mitä kaikkea voisi tapahtua.
Melkein kuin tottumuksesta Remus nosti kateensa tyhjenevästä shakkilaudasta ja huomasi katsovansa taas Amya. Hän ei muistanut, milloin oli oikeastaan tajunnut oikeasti pitävänsä tytöstä, mutta hän oli kyllä aina pitänyt tätä viehättävänä. Amy ei ollut tyttö kauneimmasta päästä, mutta se, ettei se tuntunut häiritsevän Amya itseään millään tavalla, kiehtoi Remusta, joka oli aina ajatellut että tytöille ulkonäkö oli kaikki kaikessa. Amylla oli kauniit ruskeat hiukset, mutta ne eivät kiiltäneet ihan samalla tavalla kuin esimerkiksi Alicen hiukset. Amyn toinen etuhammas oli aavistuksen verran vino ja nenä aika pysty, hänen silmänsä olivat lähellä toisiaan. Mutta kokonaisuus oli Remuksen mielestä lumoava, suorastaan hypnotisoiva. Hän saattoi unohtua katselemaan tyttöä moneksi minuutiksi ennen kuin tajusi kääntää katseensa pois. Pari kertaa heidän katseensa olivat kohdanneet, ja kun Amy oli hymyillyt pienesti, Remuksen kurkkua oli kuivannut ja hän ei ollut voinut tehdä muuta kuin katsoa muualle.
Remus huokaisi ja painoi päänsä käsiinsä. Mitä ihmettä hänen pitäisi tehdä?
**
Sirius oli ”pelatessaan” seurannut jokaista Remuksen kasvoilta paistavaa ilmettä, ja oli tyytyväinen, kun Remus Amya katsoessaan suli haaveilevaan hymyyn.
Tämä poika on helppo nakki, hän mietti ja siirsi sattumanvaraisesti jotakin nappulaa. Mielessään hän alkoi jo suunnitella, kuinka hän Remuksen ja Amyn häissä pitäisi puheen ja muistuttaisi Remusta siitä ensimmäisestä asiasta, jossa hän oli ikinä ollut väärässä. Ajatus oli kutkuttava ja nosti hymyn huulille, mutta ennen kuin Sirius ehti suunnitella puhettaan loppuun, Peter kaatoi kuninkaansa laudalle.
”Se oli shakki matti”, hän mutisi pyöritellen päätään. ”Ihan totta, tyyppi on luonnonlahjakkuus, mutta jos ajattelee liikaa ei osaa mitään.”
