Kiitos kaikille kommenteista, kiva että tätä luetaan.
Joo ja tämän luvun ei pitänyt tulla ihan näin nopeasti, ja eihän tässä mitään tapahdukaan, mutta toivottavasti tykkäätte!
Enjoy!
Anna lantion pyörii huuda wou-ou-ou
Kaikki murheet poistaa kunnon rock'n'roll show
Ehkä tänään sun olo alkaa helpottua
Ehkä tapaat jonkun joka rakastaa sua
Maija Vilkkumaa: Mun elämä~
ToinenLily tunsi poskiensa punehtuvan ja hän puri hämmentyneenä hymyillen alahuultaan. James Potter oli kirjoittanut hänelle oman kirjeen.
Ikuisesti sinun. Toki Lily oli tiennyt sen jo monta vuotta, mutta nyt se vasta alkoi merkitä hänelle jotakin.
Lilyllä ja Jamesilla oli ollut jonkinlaista säätöä kolmannelta luokalta saakka. James ilmoitti avoimesti lähes päivittäin rakastavansa Lilyä ja olevansa tälle ikuisesti uskollinen. Lily sen sijaan oli aina viidennelle luokalle asti kieltänyt tunteensa poikaa kohtaan, ja kun ei oikein tiennyt, miten toisen tunteenpurkauksiin ja huomionosoituksiin pitäisi reagoida, hän oli ärsyyntynyt itseensä ja siksi ärhennellyt Jamesille ja tämän ystäville, Kelmeille. Tästä syystä kaikilla, myös Lilyn parhailla ystävillä Alicella ja Amylla, oli sellainen kuva että Lily vihasi Jamesia sydämensä pohjasta.
Kuudennella luokalla, kun James seurusteli hetkellisesti yhden rohkelikkotytön, Sandran, kanssa, Lily oli ollut niin suunnattoman mustasukkainen että hänen oli turhaa enää yrittääkään kieltää itseltään sitä tosiasiaa, että hän oli toivottoman rakastunut James Potteriin. Asiat eivät kuitenkaan sujuneet kuten olisi olettanut, sillä vihaajan maineen karistaminen osoittautui vaikeammaksi kuin Lily oli toivonut. Sirius ja Peter, Kelmeistä ehkä naisten suhteen sokeimmat, yrittivät "suojella" Jamesia Lilyltä pitämällä tämän erossa pojasta ja kertomalla Jamesille, että Lily ei pitänyt hänestä ja että Lily vain yritti houkutella hänet ansaan. Lilyn harmiksi James uskoi heitä, mutta onneksi hänellä oli Remus. Remus oli ainoa Kelmeistä, jolla oli ystävyyssuhde Lilyyn, ja se oli kaikin puolin Amyn ansiota, Amy kun oli ollut rakastunut Remukseen jo monta vuotta ja pistänyt Lilyn hoitamaan Amorin tehtäviä. Lily oli kirjoittanut Remukselle pitkiä kirjeitä, joissa hän voivotteli tilannettaan, ja Remus oli ainut ihminen maan päällä, jolle Lily oli kertonut rakastumisestaan Jamesiin. Vastapalvelukseksi Remus oli vahvistanut Lilyn epäilyt ihmissuteudestaan. Lily luotti Remukseen ja tiesi ettei tämä kertoisi hänen tunteistaan Jamesille ilman hänen lupaansa.
Lily istui pitkään sänkynsä reunalla ja tuijotti Jamesin kirjoittamaa kirjettä ajatuksiinsa vaipuneena. James toivoi hänen tulevan. James olisi
erittäin kiitollinen, jos Lily pääsisi tulemaan niihin luultavasti ihan typeriin perseilyjuhliin. Mutta Lilylle ei olut mitään väliä sillä, millaiset juhlat ne olivat. James halusi hänen tulevan. Jamesilla olisi hänelle asiaa. Se oli ainoa asia, jonka Lily sai mahtumaan päähänsä ensimmäisen viidentoista minuutin sisällä.
Toinen asia oli se, että hänen oli päätettävä, lähtisikö hän niihin juhliin. Hän voisi toki lähteä ja näyttää kaikille, ettei hän oikeasti ollut se typerä ilonpilaaja joksi kaikki häntä näyttivät luulevan, hän voisi mennä sinne ja pitää hauskaa ja viimein saada Jamesin itselleen. Mutta siinä oli se vaara, että koko kutsu olisikin yksi iso nöyryytys ja paikan päällä odottaisi vain iso joukko Peterin ja Siriuksen kaltaisia ihmisiä, joita ei voisi Lilyn tunteet kiinnostaa pätkääkään. Tähän Lily ei kuitenkaan kovin vahvasti uskonut, mutta silti hänen sisällään oli pieni epämiellyttävä ääni, joka kertoi että kannattaisi varoa ja että juhliin lähteminen ei olisi kovin hyvä idea.
Loppujen lopuksi Lily nousi sängyltään ja tarttui Katin kirjeeseen mennäkseen alakertaan kertomaan tämän saapumisesta äidilleen. Lily oli kertonut Katista rouva Evansille paljon, ja tämä oli iloinnut tyttärensä puolesta Lilyn saatua ranskalaisen ystävän.
Keittiössä oli nyt vain rouva Evans, joka siivosi aamupalan tähteitä, ja Lilyn isä, herra Evans, joka luki aamun sanomalehteä kahvikupin ääressä. Lilyn isä oli yövartija, mutta Lilyllä ei suoraan sanottuna ollut aavistustakaan siitä, missä hänen isänsä kävi töissä. Petunia oli äänistä päätellen omassa alakerran huoneessaan puhumassa jälleen kerran puhelimeen ja teki luultavasti hääjärjestelyjä. Lily huokaisi sisäisesti helpotuksesta, että saisi puhua ilman että Petunia keskeyttäisi koko ajan.
"Huomenta, isä", Lily huikkasi ovelta ja lähetti herra Evansille lentosuukon, jonka tämä otti vastaan läjäyttäen kämmenensä poskeensa.
"Huomenta, Lils. Kuinkas se meidän pientä nukutti?"
"Äh, isä, ihan totta. Olen jo aikuinen. En mikään pieni. Seitsemäntoista, muistatko?" Lily hymyili vähän turhautuneena isänsä hajamielisyydelle, mutta oli silti salaa otettu siitä että oli yhä isän tyttö.
"No mutta kun noita teidän lakeja on niin vaikeaa muistaa", herra Evans naurahti ja taitteli sanomalehden. "Jaa-a, minä tästä taidankin painua unten maille."
"Nuku hyvin, isä."
"Kiitos kyllä, pikkuinen."
Herra Evans poistui keittiöstä makuuhuoneeseensa Lilyn pyöritellessä silmiään.
"Äiti, et ikinä arvaa millaisen kirjeen sain!" Lily aloitti keskustelun äitinsä kanssa.
"En ehkä", rouva Evans sanoi, "mutta sitä kertoessasi voisit kuivata astioita. Työt käyvät nopeammin kun kerrot samalla vähän kuulumisia."
Lily nappasi oitis pyyhkeen pistäen kirjeen keittiön pöydälle - hyvin riskialtis paikka, mikäli Petunia oli uteliaan päänsä kanssa kotona, mutta siksi Lily olikin loitsinut keittiöön salausloitsun, jolloin kukaan ei voinut luvatta avata muuta kuin omaa postiaan. "Kat kirjoitti minulle ja kertoi että hän muuttaa Englantiin ja käy minun kanssani koulun loppuun!"
"Voi mutta sehän on mukavaa!" rouva Evans ilahtui. "Saammeko mekin nyt tavata tämän kuuluisan Katin, joka puhuu englantia ranskalaisittain?"
"Aioinkin kysyä että voisiko hän tulla meille", Lily paljasti juuri kun Petunian huoneen ovi avautui ja tyttö itse tuli keittiöön.
"Kuka friikin kavereista muka on tulossa meille? Ei kai vaan kukaan
kelmi?"
Lily kiivastui, mutta sen sijaan että olisi heittänyt Petuniaa kädessään olevalla lautasella hän tyytyi roiskaisemaan tämän hevosennaamaan kuumaa saippuavettä tiskialtaasta. "Enkö minä sanonut - "
"Lily, käyttäydy!" hänen äitinsä varoitti.
" - ettet saa puhua minun ystävistäni
koskaan?" Lily jatkoi varoituksesta huolimatta. Petunia vain kohautti olkiaan ja kääntyi rouva Evansiin päin mielistelevä ilme kasvoillaan.
"Äiti, suunnittelimme juuri Vernonin kanssa että hänen vanhempansa tulisivat tänne illalliselle kuun viimeisenä päivänä. Käykö se?"
Rouva Evans siristi silmiään nähdäkseen Petunian taakse seinäkalenteriin. Lily huomasi tämän, nappasi äitinsä silmälasit sivupöydältä ja asetti ne tämän nenälle. "Kiitos, kultaseni", rouva Evans mutisi hajamielisesti. "Näyttäisi sopivan. Onko kyse jostakin kovin virallisesta?"
"Ei, herra ja rouva Dursley vain tahtovat tutustua perheeseeni", Petunia kertoi ja mulkaisi Lilyä kuin sanoen "paitsi tuohon". "Ja kuulemma myös sisareeni, jossa ei kyllä minun mielestäni ole mitään mielenkiintoista. Ei sillä ole edes kavereita joiden luo se menisi vaan sen pitää luuhata kotona."
"Äiti muuten", Lily sanoi vain ärsyttääkseen Petuniaa, "sain kavereilta kutsun yksiin juhliin Portsmouthiin 29. päivä. Minulla on kyllä omaa rahaa niin että voin maksaa itse menot."
"Sehän on päivää ennen illallisia", rouva Evans sanoi epäilevästi. "Oletko varma että olet seuraavana päivänä kotona tarpeeksi ajoissa että voit auttaa järjestelyissä? Portsmouthista on pitkä matka tänne."
"Ja muka juhlat. Sillä mitään juhlia ole, se vain sanoo että minulle tulisi huonompi olo. Lily, ei toiminut. Kokeile jotain uutta", Petunia ivasi itserakkaasti ja näpräsi ruskeita hiuksiaan, jotka eivät pysyneet laineilla vaikka hän joka yö laittoi ne rullalle.
Lily huokaisi raskaasti. "Jos et ihan totta usko..." Lily heilautti taikasauvaansa ja mutisi loitsun, jolloin Kelmeiltä tullut kutsukirje liisi aivan Petunian korvan vierestä suoraan Lilyn käteen. Punapää avasi kirjeen taitokset ja näytti sitä Petunialle, joka luki kirjeen nopeasti suu mutrussa ja selvästi hyvin kiukkuisena pikkusiskolleen, joka oli kuin olikin saanut kutsun juhliin. Lily näytti kirjeen äidilleenkin, joka rypisti huolissaan otsaansa lukiessaan kohdan jossa mainittiin juominen.
"Lily, en tiedä onko tuo nyt ihan viisasta..."
"Äiti, pitääkö sinullekin muistuttaa että olen jo seitsemäntoista, eli velhojen lakien mukaan täysi-ikäinen?" Lily alkoi olla turhautunut koko tylsään perheeseensä. "Enkä minä sitä paitsi pidä juomisesta, menisin vain kavereiden takia."
"No, kai se sitten käy, jos olet kerran varma että ehdit takaisin ajoissa." Rouva Evans jatkoi tiskaamista ja nosti silmälasit otsalleen. "Pyydä isältäsi rahaa matkoja varten, olet vielä meidän lakiemme mukaan alaikäinen ja me kustannamme sinun reissusi."
Petunia ei ollut uskoa korviaan. Oliko Lily ihan totta noin helposti saanut luvan mennä joihinkin friikkien hulluihin bileisiin??