Nyt sitä jatkoa. Kiva että tällä edelleen on lukijoita vaikka luvut ovat toinen toistaan isomman työn alla.
Arvaamatta tuuli kääntyy vastaan
Varoita ei myrsky matkoistaan
Arvaamatta maailman tuulet lastaan riepottaa
Juha Tapio: Arvaamatta tuuli kääntyy vastaanKahdeksasJamesilla oli paras päivä pitkään aikaan. Hän heräsi aamun ensi säteisiin, sai aamiaisella vahvaa kahvia ja kirjeen Lilyltä, pelasi sen jälkeen huispausta Siriusta vastaan ja loikoili nurmikolla katsellen pilviä ja lueskellen Lilyn kirjettä uudelleen ja uudelleen. Se oli hänen ensimmäinen Lilyltä saamansa kunnon pitkä kirje, jossa ei kirottu Jamesin syntymäpäivää, ja siksi se oli arvokas.
Kirjeessään Lily kertoi kaikki yksityiskohdat edellisen illan päivällisistä Petunian tulevan miehen perheen kanssa. Joitain selostuksia jästijutuista, kuten tv:stä, James ei ymmärtänyt, mutta kirjeessä oli paljon muutakin. Lily vaikutti kovin vapautuneelta, ja puhui siitä kuinka hän ajatteli kertovansa ystävilleen seurustelustaan vielä samana päivänä. Hän kertoi maahan juuri saapuneesta Katista, josta ei vielä ollut kuulunut mitään mutta James varmaankin muisti neljänneltä luokalta. (Kyllä James muisti, ja niin muisti Siriuskin – harvoin sitä ensimmäistä epäonnistunutta iskuyritystään unohtaa. Ainakaan Siriuksen kohdalla.) Kaikki se oli hyvin arkipäiväistä ja kepeää.
Lisäksi kirjeessä oli paljon muutakin. Jamesin kasvot sulivat hymyyn, kun hän luki Lilyn kuvailemista tunteista juhlien jälkeen, muistoista aikaisemmilta vuosilta ja vaivihkaa Jamesille osoitetuista katseista. Poika hymähteli hiljaa lukiessaan kohtaa, jossa Lily muisteli hetkeä jolloin tajusi rakastavansa Jamesia.
Se oli ihan epätodellista. Siis tiedäthän, sellainen tunne kun matto vedetään jalkojen alta. En minä tiennyt mitä ajatella, mitä tehdä. Olisiko minun pitänyt sanoa sinulle heti jotain? Se oli silloin kun sinulla oli sitä säätöä Sandran kanssa. Se ei tuntunut kivalta.Koko kirje oli Jamesin mielestä ihmeellinen. Kaikki ne kolme sivua kauniilla vinolla kaunokirjoituksena oli kirjoitettu juuri hänelle juuri Lilyltä. Siinä jos jossain oli miettimistä vähäksi aikaa.
Kaiken kruunasivat Lilyn kirjeen viimeisellä liuskalla alareunassa samat sanat, joita James itse oli tytölle hokenut viime vuodet.
Minä rakastan sinua. Jotenkin niiden kolmen sanan yksinkertaisuus ja totuudellisuus kasvatti Jamesin rakkautta entisestään – jos se nyt ylipäätään oli edes mahdollista.
James oli koko päivän niin omissa ajatuksissaan, että hänen vanhempansa alkoivat huolestua. Illallisella James hymyili edelleen yhtä typerästi kuin aamulla saadessaan sen kirjeen.
”James-kulta, mikä sinuun on oikein mennyt?” hänen äitinsä kysyi kulmat kurtussa.
Sirius naurahti haukahtaen ja katsoi naista tietäväisesti. ”Ei mikä, vaan kuka. Sananvalinta kuulustelussa on erittäin tärkeää.” Hän virnisti pirullisesti aikuisille ja osoitti sitten ikkunasta ulos. ”Hei katsokaa, Lily Evans on tuolla!”
Jamesin pää napsahti saman tien ylös lautaselta ja hänen kasvonsa kirkastuivat vielä lisää. ”Missä!”
Hänen isänsä nauroi hyväntahtoisesti ja otti lautaselleen lisää salaattijuustoa. ”No, jokos Lily on koukutettu? Vai onko hän edelleen liian kova pala purtavaksi?”
”Voi, et kuule arvaakaan!” Sirius tokaisi ja alkoi kasata itselleen kolmatta annosta kinkkupastaa. ”Kävikin ilmi että Lily on yhtä hulluna tähän meidän Sarvihaaraan kuin Jameskin häneen, joten ei siinä mitään, hynttyyt yhteen vain – ”
”Sirius pidä se iso turpasi jo kiinni!” James kilahti ja katsoi Siriusta vihaisemmin kuin pitkään aikaan. ”Lily ei ole yhtään sellainen, ja sinä tiedät sen! Et viitsisi jättää typerät vitsisi Kuutamolle?”
”Enkä tiedä! En minä ole Lilyä vikitellyt koskaan! En ainakaan ekaluokan joululoman jälkeen. Mistä tulikin mieleeni”, Sirius sanoi vaihtaen sievästi puheenaihetta huomatessaan parhaan ystävänsä närkästyksen, ”että rakas Kuutamomme on tulossa illalla. On kuulemma saanut isältään jonkun uuden kaukoputken. Yritin selittää sitä sinulle jo aikaisemmin, mutta olit niin Lilyn kirjeen lumoissa ettet kuulut mitään.”
”James, koskas tuot sen tytön meille näytille?” herra Potter kysäisi pyyhkien lautasliinalla suunpieliään. ”Olisi oikein mielenkiintoista tavata ihminen joka saa tämän meidän pojan pään sekaisin, eikö olisikin, Felicia?”
”Kieltämättä, Charlus”, Jamesin äiti sanoi. ”Kutsuisimmeko vaikka hänet päivälliselle? Voisin tehdä sitä intialaista kanaa, josta kerroit hänen pitävän – ”
”Hei, kiltit, älkää menkö asioiden edelle”, James puuskahti. ”Me vasta aloimme pari päivää sitten seurustella.”
No niin, siinä se nyt oli. Ensimmäisen kerran James oli saanut sanoa ääneen jollekulle seurustelevansa Lily Evansin, maan päälle taivaasta pudonneen enkelin kanssa. Hänen hymynsä leveni korvasta korvaan ja hän söi entistä paremmalla ruokahalulla neljännen annoksensa loppuun.
*
”Mitä Amylle kuuluu?”
Remus käänsi katseensa hetkeksi pois kaukoputkestaan vilkaistakseen Siriuksen ilkeää ilmettä. ”Miten niin? Mistä minä tietäisin.”
”Äh, älä viitsi. Kaikki sen näki mitä siellä bileissä tapahtui. Nappaa se nyt jo!”
”Sirius, kaikki eivät käytä sinun kahden lauseen taktiikkaasi”, James huokaisi ja tarkensi jälleen uuteen tähteen.
”Kuule, sen jälkeen mitä Daniellen kanssa oli olen vaihtanut yhden lauseen taktiikkaan. Paljon tehokkaampi. Muutama sana ja olen tilanteen herra.”
”Epäilemättä...”
”Peter hei, kokeilisit sinäkin! Koska sinulla on muka viimeksi ollut nainen?”
Peter lehahti aivan punaiseksi, mutta mutisi kuitenkin jotain sen suuntaista kuin ”viime talvena”. Sirius alkoi vaahdota siitä, kuinka viime talvesta oli ikuisuus, ja selittämään kuinka monta tyttöä hän oli viime talven jälkeen kaatanut. Muut kaksi taas keskittyivät tutkimaan tähtiä ihan harrastusmielessä jaksamatta painaa kuvioita mieleensä.
”Kuutamo, pidätkö sinä Amystä?” James kysyi hiljaisella äänellä vaihtaessaan kaukoputkensa kulmaa. ”Koska se ihan totta näytti siltä.”
”En minä salli itselleni mitään sellaista”, Remus mutisi. ”Minä olen liian vaarallinen, kukaan ei ole minulta koskaan turvassa. En todellakaan aio ottaa sitä riskiä että vahingoittaisin häntä.” Hän huomasi jotain taivaalla. ”James, vilkaisepa tätä!”
James siirtyi ystävänsä kaukoputken ääreen ja vilkaisi siihen.
”Hei, onko tuo Venus? Ihan kuin se hyökkäisi kohti Siriusta!”
"Erm, minä olen tässä”, Sirius havahtui kuullessaan nimensä mainittavan.
”Ei kun sitä tähteä”, Peter selitti, mutta ei Sirius jaksanut kuunnella.
”Oikeasti, mikä on sekoittanut rakkaan äitimuorini pään niin pahoin että hän nimesi minut tähden mukaan? Siis joo, totta kai olen tähti, mutta silti. Sirius? No, ei se kuitenkaan ole yhtä paha kuin Regulus. Tai Bellatrix. Heitä ei käy sääliksi.”
Siriuksen yhä hohotellessa sukulaistensa nimille Remus nappasi maasta kirjan, jonka kannessa luki kultaisilla kohokirjaimilla
Taivaan merkit – ennustus tähdistä ja niiden liikkeistä. ”Sinuna en nauraisi juuri nyt”, hän virnisti löydettyään oikean sivun. ”Venus on naiseuden jumalatar ja naisten planeetta. Se että Venus kulkee kohti nimikkotähteäsi ei voi mielestäni tarkoittaa muuta kuin että saat maksaa seurauksistasi lähitulevaisuudessa.”
”Et kai sinä tosissasi usko tuollaiseen hölynpölyyn?” Sirius haukahteli ja huitaisi kättään. ”Ennustus on humpuukkia. Tähdet sen kun poukkoilevat sattumanvaraisesti minne lystää. Ei niistä tarvitse välittää.”
”Niinhän sinä sanot”, sanoi James, joka oli napannut kirjan Remukselta ja virnisti nyt omahyväisesti. ”Mutta kuunteles tätä: '
Väitetään, että jos Venus on asemassa jonka katsotaan hyökkäävän Siriukseen, mies on alentanut naista liikaa ja joutuu nyt kokemaan tekonsa seuraukset'. Mites se oli, montako niitä naisia nyt olikaan viimeisen puolen vuoden aikana?”
”Laskujeni mukaan kaksikymmentä kolme”, Peter ilmoitti virnistäen hänkin. ”Taitaa pilkka osua omaan nilkkaan.”
”Ai ai, Sirius, kannattaa varautua kauniin naisen kostoon!” James nauroi ja jatkoi tähtien katselemista. ”Keneltä tahtoisit mieluiten saada köniisi? Harrietilta vai Marylta? ”
”Sirius Musta ei alennu naisten löylytettäväksi!”
”Niin ne kaikki ovat joskus sanoneet.”
