SamiPetteri: Uusi kommentoija, jee! Katista kuullaan vielä kyllästymiseen asti, se on varmaa. Kelmien kartta oli aika varovainen veto sinänsä, koska ne on jo viimeistä vuottaan Tylypahkassa, ja jotenkin musta tuntuu että ne on oikeasti keksineet sen jo aikaisemmin... Mutta kiitos tosi paljon kommentistasi!
Ledi: Ei Lily sen perään haikaile, mä lupaan sen. Mutta sitä mä en (vielä) kerro, mitä Severus on tehnyt, pidän teitä vielä jännityksessä jonkin aikaa.
Jatkoa tulee tässä, kiitos kommentista!
L.E: Ihan näin meidän kesken, Kat on sellanen hahmo jota mä en oikeestaan oo suunnitellut ollenkaa, joka tuli ficciin tavallaan vahingossa ja joka on ensiesiintymisestään alkanut elää omaa elämäänsä.
Mun ei ollut edes tarkoitus pistää sitä Luihuiseen, ihan totta! Se vaan jotenkin... lipsahti. Hehee, katsotaan sitä Severusta taas myöhemmin, tässä luvussa tulee lisää jännitteitä!
Swizzy: Tää on kuule vasta ihan alkutekijöissään. Lukuja on valmiina jo sellaiset kolme eteenpäin, ja jos mä joskus tän valmiiksi saa eikä mitään radikaalia suunnitelmanmuutosta tule, niin kyllä tässä varmaan yli sata lukua tulee olemaan.
Juu, eli tässä on kahdeskymmenes luku. Ollaan jo aika pitkällä, mutta silti ihan alussa. Nyt alkaa tosin tulla niitä ongelmakohtia vähä vähältä vastaan, katsotaan miten niiden kanssa käy! Enjoy - if you can.
Purit kaulaan
Jäit odottamaan
Osaat rakastaa
Vain sun omaa kuvaa
Chisu: Niin on helpompiKahdeskymmenesKelmejä ei juuri näkynyt koulun käytävillä viikonloppuna, niin innoissaan he olivat tuon karttansa kanssa. Ja jos jonkun heistä ylipäätään näki, se oli Sirius, joka oli jälleen iskemässä jotain tyttöä, tai James, joka oli Lilyn kanssa kirjastossa, suuressa salissa syömässä tai vaihtoehtoisesti kuhertelemassa oleskeluhuoneen sohvalla (mitä tosin tapahtui hyvin vähän, sillä Lily vältti edelleen liikaa huomiota). Kukaan ei tiennyt, mitä seitsemäsluokkalaisten rohkelikkopoikien makuusalissa suunniteltiin, mutta ketään ei sen pahemmin kiinnostanutkaan: mikäli se olisi jotain kiinnostavaa, he saisivat kuulla siitä ennen pitkään.
Lily, Amy, Alice ja Kat viettivät paljon aikaa kirjastossa jutellen hiljaa (he eivät halunneet uuden kirjastonhoitajan neiti Prillin vihoja päälleen), sillä rohkelikot tahtoivat tietää kaiken siitä, millaista oli asua niin sanotusti vihollisten puolella. Millainen oleskeluhuone oli, mikä siellä oli tunnelma, pitikö kat olostaan siellä ja niin edelleen.
”Ei se oikeastaan ole niin paha”, Kat totesi lauantai-iltana, vaikka ei edelleenkään pitänyt päätöksestä. ”Luihuiset ovat aika rentoja tyyppejä. Tietysti siellä on 'irveän kolkkoa ja pimeää, mutta siihenkin tottuu
rapidement. Keskiviikkoiltana minulta kyseltiin kamalasti, että mikä minä olen ja mistä tullut ja mitä minä teen siellä, mutta oikeastaan siellä on vain muutama 'enkilö joista en pidä ollenkaan.”
”Ketkä?” Amy halusi tietää, ja muutkin kuuntelivat korvat höröllä. ”Regulus Musta?”
”
Oui. Sitten myös tämä Bellatrix, joka on 'urjan puhelias ja muutenkin, mutta kamalan koppava. Eräs Macnair on aivan 'irvittävä, minua pelottaa joka kerta kun näen 'änet... Ja sitten oli vielä yksi poika, jolla on iso nenä ja rasvaiset 'iukset...”
”Severus Kalkaros?” Alice napsautti ja Lily kalpeni.
”Juuri 'än”, Kat sanoi kulmat kurtussa. ”'Än vaikuttaa aika inhottavalta, mutta minusta tuntuu ettei 'än olekaan niin paha. Ulkokuori vain pettää, niin kuin sanotaan. Ja sen lisäksi 'än on loistava taikajuomissa!”
”Tiedän”, Lily mutisi ilmeettömästi. ”Kat, annan sinulle ystävän neuvon. Älä IKINÄ luota Severus Kalkarokseen. Hän saattaa vaikuttaa tosiystävältä, mutta kuten sanoit, ulkokuori pettää. Ihminen voi teeskennellä mitä lystää, sanoa ja tehdä juuri kuten haluaa, mutta olla pinnan alla aivan erilainen kuin muille uskottelee.”
Sen sanottuaan Lily nousi pöydästä, keräsi tavaransa ja lähti kirjastosta. Hän kuuli takaansa, kuinka Amy selitti jotain sen tapaista kuin ”Severus oli ennen Lilyn paras kaveri, mutta hän ei kerro, mitä tapahtui.” Lily ei tahtonut jäädä sinne enää, sillä kaiken sanomansa jälkeen hän oli varma, että Alice onnistuisi hiillostamaan totuuden irti. Hänellä ei ollut mitään aikomustakaan kertoa.
Tyttö kulki kohti Rohkelikkotornia miettien mitä tekisi. Makuusalissa ei ollut ketään, ja hän oli jo tehnyt kaikki läksyt. Kirjastoon hän ei menisi enää takaisin ennen kuin vasta ehkä illemmalla. Oleskeluhuone oli täynnä ykkös-, kakkos-, kolmos- ja nelosluokkalaisia, joilla ei ollut muuta tekemistä kuin opetella velhoshakin alkeita, näyttää tärkeiltä, suunnitella aikatauluaan syksyn ensimmäistä Tylyahopäivää varten tai näyttää kiireiseltä ja samalla mahdollisimman hyvältä, jotta vanhemmat pojat hhuomaisivat heidät. Vaihtoehtojen käydessä vähiin Lily päätti kipaista portaat ylös poikien makuusaliin.
Punapää koputti varovasti oveen, ja oven takaa kuului pergamentin kahinaa ja hätäistä supinaa. Lily rypisti kulmiaan ja oli jo kääntymässä pois, kun Remus avasi oven ja hymyili yllättyneesti.
”Terve, Lily. Käy sisään – ja anteeksi kamala sotku”, hän sanoi pahoittelevan näköisenä ja siirtyi sen verran että Lily pääsi pujahtamaan oven raosta. ”Meillä on siivouspäivä yleensä vasta sunnuntaina, Siriuksen tapauksessa ei toki silloinkaan.”
Lily ei ollut koskaan käynyt poikien makuusalissa, mutta totesi nyt, ettei ollut jäänyt juuri mistään paitsi. Huone oli samanlainen kuin heidänkin, tosin peilikuvana ja paljon sotkuisempi. Siinä missä Lily ja muut tytöt pitivät tavaransa siististi paikoillaan lukuun ottamatta satunnaisesti lattialla lojuvia vaatteita, poikien ja erityisesti Siriuksen tavaroiden paikka näytti olevan nimen omaan lattialla. Vain yksi sänky oli pedattu, ja Lily päätteli sen olevan Remuksen. Peter, Sirius ja James istuivat kaikki yhdellä sängyllä (Siriuksen, mikäli seinällä olevasta moottoripyöräjulisteesta saattoi mitään päätellä) ja kasasivat kiireesti monia pergamentteja ja paksuja kirjoja kasaan. Ilmassa oli selvä miehinen haju sekoitettuna tuoreeseen musteeseen.
”Hei”, James hymyili ja nosti tavarat sylistään jo valmiiksi liian täydelle yöpöydälle. ”Mikäs sinut tänne lennätti?”
”Tylsyys nyt lähinnä”, huokaisi Lily vältellen pojan katsetta ja etsi itselleen tyhjän kohdan lattialta istuakseen alas. ”Ja sen lisäksi ajattelin tulla vilkaisemaan onko täällä niin paljon testosteronia kuin väitetään. Ja kysymään mitä kuuluu, teitä ei ole näkynyt sitten aamiaisen. Jätitte lounaankin väliin. Mitä kummaa te oikein teette?”
”Bisneksiä, Lily-kukkanen, bisneksiä.” Sirius iski silmää ja James pyöritteli vieressä silmiään. ”Nämä jutut eivät sovi kaltaisillesi hienoille naisille. Tietäisitpä millaisia juttuja täällä on puhuttu, hui kamala, tulee ihan kylmät väreet minullekin.” Remus pudisti päätään hymyillen vinosti ja James heitti päiväpeiton oman sänkynsä päälle. ”Ja tämä James tässä, hän on se pääjehu tällä kertaa. Hän sen kaiken keksi, eikö olekin hienoa, kerrassan mahtavaa!”
”Sirius, voit kyllä puhua aivan normaalistikin, minuun ei tepsi tuollaiset ylimalkaiset puhetavat. Ne ovat lähinna raivostuttavia, jos totta puhutaan.”
”Ei se voi sille mitään”, James sanoi pahoitellen. ”Saattoi olla paikalla kun aivoja jaettiin, mutta myöhästyi käyttöohjejonosta.”
”Lyhyesti sanottuna me vain olemme niin uskomattoman neroja, ettei edes Dumbledore vedä meille vertoja”, Peter tokaisi vaatimattomasti palaten takaisin alkuperäiseen aiheeseen noustessaan Siriuksen sängyltä tavaroidensa kanssa. James mulkaisi häntä vihaisesti. ”Tai no siis James on. Ja Remus nyt totta kai.” Siriuksen mulkaisuvuoro. ”Ja hyvä on, Sirius – omalla tavallaan, kuten aina.”
”En tiedä haluanko kuulla enempää näistä teidän hillittömän upeista bisneksistänne”, Lily sanoi naurahtaen kevyesti ja sai muutkin nauramaan. ”Mutta sitä en ymmärrä, miten ihmeessä te kaksi”, hän katsoi merkitsevästi Siriusta ja Jamesta, ”pystyitte jättämään lounaan väliin. Teillähän on aina nälkä ja pohjaton vatsa, ja olette aina ensimmäisenä salissa ruoka-aikaan! Mitä teille on tapahtumassa?”
”Minun kaltaiseni fiksu ja filmaattinen mies osaa pistää asiat tärkeysjärjestykseen”, Sirius röyhisti rintaansa teeskennellyn pöyhkeästi ja muut neljä nauroivat uskomatta sanaakaan samalla kun huoneen ovi aukesi taas.
”Niinhän sinä varmasti osaat – jos siis olet oppinut sen loppukesän aikana.”
Kaikki kääntyivät katsomaan ovelle saapunutta hahmoa ja henkäisivät yllätyksestä. Ovella oli nuori nainen, jonka ruskeat hiukset valuivat ristiselkään asti ja jonka tutut silmät leiskuivat nyt vihasta. Hän astui huoneeseen sisään silmät nauliutuneena Siriukseen, joka näytti yllättävän rennolta ottaen huomioon että huoneeseen saapunut tyttö näytti varsin murhanhimoiselta.
”Mitenkäs sinun kaltaisesi kaunotar on tänne eksynyt?” Sirius hymyili hurmaavasti, mutta Lily näki heti, että se sai tulijan entistä vihaisemmaksi. Hän yritti viestittää ilmeillään pojalle, että nyt olisi parempi olla vain hiljaa, mutta Sirius ei katsonut Lilyyn päinkään. "Kauneutesi suorastaan häikäisee,
care mia.”
”Älä yhtään yritä, Sirius Musta. Sinulla ei taida olla aavistustakaan elämäntapasi seurauksista?” ruskeahiuksinen tyttö tiuskaisi ja otti askeleen lähemmäs poikaa. ”Joko sinä et todella tajua, tai sitten olet niin sydämetön ettet yksinkertaisesti välitä.”
”Danielle, mitä sinä – ”
”Tätä!” Danielle avasi takkiaan niin että kaikki huoneessa olijat saattoivat nähdä vatsan, joka oli jo selvästi tavallista pyöreämpi ja kiristi vihreää trikoopaitaa navan kohdalta. Huone hiljeni haudanvakavaksi. ”Tätä minä tarkoitan!”
