A/N: pääsinpä siis juuri sanomasta että edellisen luvun kirjoittaminen verotti hullun lailla voimia (ja aikaa!) mutta tämä taitaa voittaa sen silti... pahoittelen pitkää päivitysväliä - muut projektit on vaatineet huomiota, malec ja yksi vielä julkaisematon, joka ilmestyy piakkoin (niin ja se koulu myös...
) pääsettekin sitten kohtapuoliin lukemaan lucyn mietteitä... toivottavasti monia kiinnostaa xD
Mutta nyt siis Eussia! Olkaapa hyvä, toivon että kommentoitte (jälleen kerran) niin että tiedän missä mokasin ja mitä pitäisi rukata uuteen uskoon.
Siis kommentteja, kiitos! 
Eustace Ruikun ruikuttava matkapäiväkirja, päivä28Sarastuksen kannella sinertävän nöyhtäisinä hahtuvina leijailevan iltahämärän aikaan kiipesin päivän raskaasta työstä ylikuormittuneet lihakseni tuskasta huutaen pitkin halkeilevan suolakerroksen kuorruttamaa köysistöä tukien tärisevät jalkani isonmaston jo vuosikausia sitten parhaat merimatkansa kokeneeseen runkoon hutiloiden jyrsittyjen askelmien metallikoukkuihin. Raastoin loputtomalta tuntuneen soutu-urakan verottamilla voimillani onneksi kohtalaisen kyvyen elopainon omaavaa, velton turskan lailla liikehtivää ruumistani kohti mahdottomien matkojen päässä häämöttävää turvasatamaani – taivaan tuhkanharmaan pilviverhon rajaamaa syrjää kiusoitellen hipovan märssykorin tuulessa heilahtelevaa hahmoa rakas matkapäiväkirjani voimakkaasti suolasilliltä tuoksahtavien hengityshuurujeni armoilla viikkokausia vailla piparminttuhammastahnan hiventäkään sinnitelleiden hampaideni väliin rutistettuna.
Väsymys painoi auttamattomasti kohti Sarastuksen vihertävän leväpeitteen alla lepäävää kokkaa kallistuvan maston juurelle tavanomaisen vallattoman virkeytensä unohtanutta mieltäni kuin vastaheränneen häpeän taakka nuoren kunikaamme kokemattomilla harteilla – tunsin vastustamatonta halua irrottaa vapisevien käsieni otteen tahmaisten solmujen loputtoman verkoston ristikkäin pujottelevista punoksista ja heittäytyä vinkuvan merituulen vietäväksi. Houkuttelevan piinaavista mielihaluistani huolimatta kiskouduin kuluneen nahkaiset kengänkärkeni liukkaalla puulla lipsuen yhä vain ylemmäs ja ylemmäs unohtaen täysin odottamattomassa uhkarohkeuden puuskassani aukottoman päättelykykyni lamaannuttavan korkeanpaikankammoni, jota olin epäonnekseni potenut jo vuosikausia.
Kullanpunaisen auringonkehrän painuessa mailleen merten taa rämmin viimein enää yksin raudanlujan tahdonvoimani siivittämänä yli märssykorin monen monituisten rajuilmojen ravisteleman laidan vapisevaan puristusotteeseen tahattomasti kouristuneet töppösormeni tuhansilla karkeiden köysikimppujen viiltämillä haavaumilla. Läähätin epähuomiossa meren suolaisista syövereistä kuivalle maalle hypähtäneen limasuomuisen lahnan lailla lämmin ilma matkapäiväkirjani kansien äärimmilleen venyttämissä suupielissäni vastenmielisesti sihisten heilauttaessani mustelmille rusikoituneet jalkani ristiin märssykorin saastaiselle pohjalle. Nojauduin täydellistä tiedottomuutta lähentelevässä mielentilassani vasten haperoa puupaalua vuolaiden hikinorojen imeytyessä läiskiksi pellavaisen paitani selkämykseen ja sylkäisin helpottuneena huokaisten kärsineen matkapäiväkirjani leukojeni välistä sahanpuruja pursuilevaan syliini.
Oikaisin näännyttävän voimainponnistukseni seurauksena kuhmuraiselle kaarelle vääntyneen selkärankani muutamien korviavihlovien kirskahdusten saattelemana –
saatoin vain kuvitella millaista vahinkoa moinen rutina mahtoikaan aiheuttaa sulavan liikehtimiseni mahdollistaviin ruumiinjäseniini! – kiroten vuolaasti jokaisen uutteran äitimuorini toimesta suuren aivokapasiteetin omaavaan pääkoppaani taotun kohteliaisuussäädöksen ja ilmeettömästä vähäeleisyydestään kuulun tapakasvatuksen rahtusen kiittämättömästi unohtaen. Sadattelin sadattelemasta päästyäni toinen toistaan värikkäämpiä solvauksia huuliltani suoltaen ja hakkasin jo entuudestaankin kuivuneiden veritahrojen täplittämillä nyrkeilläni märssykorin teräväsärmäisiä kaiteita saaden veren virtaamaan kapeina noroina pingottuneen ihoni alla loistavien rystysteni kuopissa.
Riipitsiip: (kurkistaa märssykorin reunalta kuono vinhasti vipattaen) ”Eustace, ystäväni! Kiitos Aslanin, löysin sinut viimein!”
Minä: (mutristan murjottaen huuliani kiertäen lyhyehkön varteni kerälle märssykorin kulmaan) ”Mene pois, rotta!” (vaikenen vaivalloisesti henkeäni haukkoen)
Riipitsiip: (pudottautuu vierelleni hammastikku tanassa) ”Muista sovelias kielenkäyttö, Eustace – moisten voimasanojen johdosta kattiruoska laulaa kuningasta mairitellen.”
Minä: (puuskahdan pahantuulisena) ”Jätä minut rauhaan, kapinen karvareuhka!”
Riipitsiip: (puistattelee turkki väristen sulatellessaan kunniansa kokemaa kolhaisua) ”Velvollisuudet kutsuvat, poikaseni.” (piipittää lievästi loukkaantuneena) ”Eivät airot itsekseen liiku!”
Minä: (survon huomaamattomasti levällään liassa retkottavan matkapäiväkirjani rispaantuneeseen hihaani) ”Eipä herra hiiri itsekään näytä tarttuneen aironvarteen.” (likimain syyttävästi)
Riipitsiip: (kiihtyneenä – kokokysymys on rotalle kaikki kaikessa) ”Minä – minä – ” (hyppelee villisti ympärilläni metallinsirpalettaan heristellen)
Minä: (yhä ärtyneenä) ”Etkö osaa soutaa?” (kysyn sujuvan sarkastisesti kohottaen kulmiani – pieni kiusanteko piristää harmaata iltaani todenteolla)
Ripitsiip: (kohentaa mahtaillen takaraivollaan kekottavaa punasulkaista otsapantaa) ”Älä leiki kanssani, nulikka!”
Minä: ”Vilpittömimmät pahoitteluni, arvoisa kanssamatkustajani.” (hymyilen viekkaasti – piiskan lailla taituroiva kieleni alkaa heräillä horroksestaan) ”Unohdin, ettet varpaisillasikaan yletä hankaimia hiertämään – tuollainen pygmi kun pituuskasvultasi olet.”
Riipitsiip: (niskavillat pystyssä kuin leijonan harja) ”Itsehillintäni mahti ei ole loputon, tiedä se, sinä mokomakin pahanilmanlintu!”
Minä: (suin hikiset suortuvat kasvoiltani) ”Epäonneni leimaa minut armotta Sarastuksen albatrossiksi, tuoksi tuhoon tuomituksi luontokappaleeksi, joka ajaa aavalla ulapalla seilaavat jollat kauhuun ja kadotukseen, hukkumiskuolemaan.” (nyökkään päätäni) ”Tyhjäntoimittajaksi minua sen sijaan ei voi kutsua edes hänen majesteettinsa kuningas Kaspianin siipiensä suojaan sulkema rotta, joka parhaillaan välttelee kyseistä titteliä piilotellen vaaleanpunervaa hännänpäätänsä muun miehistön tuikeilta katseilta isonmaston tuulentuivertamassa nokassa – ”
Riipitsiip: (mulkosilmien katse salamoi) ”Peru puheesi, Eustace!”
Minä: ” – syytellen raskaan työn kiistatonta uhria pitkäveteisillä korulauseillaan.” (päätän juhlallisesti)
Riipitsiip: (esittelee metallinhohtoista hammastikkuaan auringonpolttamalle nenänpäälleni) ”Nouse ylös ja puolusta virheellistä kantaasi rehellisessä taistossa mies miestä vastaan!”
Minä: (vääntäydyn huterasti seisaalleni) ”Tarkoitat kai – (käännän veistä haavassa) ” – mies päästäistä vastaan.” (irrotan ruosteisen puukkoni nyörivyöni kapeasta silmukasta)
Riiitsiip: (piipitys kohoaa jokusta oktaavia korkeammalle) ”Maista miekkaani, mahdoton maanvaiva!” (läimäyttää rautalanganpätkänsä lappeella varpailleni)
Minä: (suoritan mallikkaan väistön) ”Suorastaan sääli riistää tuo pörröinen pää koinsyömiltä harteiltasi.” (sohaisen epähuomiossa ilmaa – rotta on nopea!)
Riipitsiip: (uusi läimäytys) ”Uho ei ole taidon mitta, tiedä se poikaseni.”
Minä: (kierrän hiiviskellen umpilahon paalun ympäri) ”Mutta koko on voiman mitta!” (huti)
Riipitsiip: (läpsäytys takapuolelleni) ”Väärin jälleen. Koko on taistelussa vain haitaksi kantajalleen, pelkkä pelon häilyvä harha vastustajan näkökentässä.”
Minä: (kiristelen hampaitani) ” – minä sinut möyhennän!” (harhalyönti)
Riipitsiip: ”Pieni ja vikkelä soturin olla pitää.” (mustelma sääreeni)
Minä: ” – silppuan suikaleiksi!” (hutera pisto)
Riipitsiip: (tohkeissaan) ”Hiotut liikkeet ja tasapaino ovat voittajan valtit – eivät pidättelemätön raivo ja viimehetken onni.” (osuma)
Minä: ” – raastan riekaleiksi!” (horjahdan)
Riipitsiip: ”Pane kaikkesi peliin, Eustace!” (viuhtoo miekallaan kuin yli-innokas tuulimylly)
Minä: (ilkikurisuuteni hiipuu hiljalleen) ” – tuhoan – ” (rymähdän rähmälleni märssykorin kulmaan)
Riipitsiip: (astahtaa lähemmäs) ”Veikö kissa kielen, laivapoika?” (laskee miekkansa)
Minä: (läähätän läkähtyneenä – jokainen jäseneni huutaa tuskasta) ”Valkoinen lippu!” (väännän kangistuneet sormeni irti puukonkahvasta) ”Aselepo!”
Riipitsiip: (työntää miekkansa vyölleen) ”Neuvotelkaamme, ystäväiseni.” (rotan ääni kuulostaa yhä hieman kylmäkiskoiselta) ”Nousehan istumaan.” (ojentaa käpälänsä)
Minä: (kierähdän vastahakoisesti istualleni) ”Kiitos.”
Riipitsiip: (istahtaa vierelleni pyyhkien hikeä kuonoltaan) ”Kohtelias anteeksipyyntö olisi paikallaan, Eustace.” (vilkaisee minua varuillaan – olen varmasti hätkähdyttävä näky kaikessa saastaisuudessani)
Minä: ” – olen pahoillani.” (sylkäisen suustani murjottaen)
Riipitsiip: (leppyneenä) ”Jopa parhaimmat meistä tekevät joskus virheitä – myös sinä ja minä.”
Minä: ”Hävisin hiirelle.” (pudistan päätäni hämmästyneenä)
Riipitsiip: (sivuuttaa loukkaukseni olkiaan kohauttaen) ”Hiiren rinnassa sykkii leijonan urhoollinen sydän, muista se, ystäväni.” (röyhistää rintaansa)
Minä: ”Tappion maku on karvas.” (huokaisen syvään)
Riipitsiip: (taputtaa ymmärtäväisesti nyökäten nilkkaani) ”Vaan todelliset taistelusi ovat vasta edessäpäin.”
Minä: (hymyilen syyllisenä) ”Vilpittömät pahoitteluni, Riip.” (tartun hiiren karvaiseen käpälään)
Riipitsiip: (piipittää iloisena) ”Julmat sanasi eivät ehkä olleet tahattomia, mutta katumuksesi on pessyt pöydän puhtaaksi vihanpidosta.”
Minä: ”Tästedes tiedän olla haastamatta riitaa kanssasi – tyydyn jatkossa Läskipää Partasudin löylyttämiseen tällaisten pattitilanteiden vaatimissa tunnetiloissa.” (virnistän valjusti)
Riipitsiip: ”Läskipää Partasudin?” (kummastuneena)
Minä: (naurahdan hyvin epäeustacemaisesti) ”Sen alinomaa ruttuilevan härkäpään, joka raahaa naurettavaa nuijaansa perässään kuin turvonnutta ankanpyrstöä.”
Riipitsiip: ”Siinä tapauksessa – ” (hymyilee viekkaasti) ” – meidän on parasta hankkia sinulle ihkaoikea miekka tuon paperiveitsen sijalle!"
A/N: Jos luet tätä KK; turska, lahna ja pygmi on omistettu sulle <3 kommentoijat saavat pitää loput
Kiitos taas lukijoille, kertokaahan parannusehdotuksia, jatkotoiveita ja kirjottakaa kritiikkiä! Kiitos kaikille
Palaillaan piakkoin!
