Author: Solembum
Genre: Romance
Ikäraja: K11
Yukimura lisäsi ikärajan alkutietoihin.Fandom: Mortal Instruments (Tuhkakaupunki/ City of Glass)
Pairing: Alec/Magnus <3 (+Isabelle)
Warnings: fluffya<3 enpä usko että spoilaa mtn
Disclaimer: niin surullista kun se onkin, rakkaimpani, eli Alec ja Magnus, kuuluvat Cassie Clarelle, kuten myös Izzy
Summary: Mitä tapahtuikaan kulissien takana?
'Isabellen tummat silmät rävähtivät suuriksi hänen kääntäessä selkänsä pienelle ikkunalle. Hän yskäisi kiusaantuneena ja irrotti harhailevan katseensa alastomasta Magnuksesta. Isabelle pudisti päätään – oli tarpeeksi noloa nähdä täysi-ikäinen veljensä alasti viileän syksyisenä lokakuun aamuna, puhumattakaan veljen säihkyvästä velhorakastajasta. Hienoa, ajatteli Isabelle kärttyisenä, likaiset ajatukset heräävät vähemmästäkin.' Tarina sijottuu jonnekin Tuhkakaupungin lopun ja lasikaupungin alun välille.
A/N: Löysin muutaman tällasta pimeetä pätkää varten kirjotetun replan vahingossa tallentuneena jonnekin tietokoneen syövereihin, inspiraatio heräs ja aatonaaton ja jouluaaton väänsin tätä valmiiks. Kaikki te rakkaat, jotka mun lailla jumaloitte näitä söpöjä Malec poikia, tää on omistettu teille!
Muita tarinoita (pari tosi pimeetä) on suunnitteluvaiheessa, mutta ei vielä kirjotettu. Kiitos lukijoille
--->
Nudistivelho”
Aika herätä, ruusunen!” Isabelle heläytti pyyhältäessään tarmokkaana Alecin pölyn kuorruttamaan, hämärään huoneeseen, pitkät mustat hiukset hulmahtaen. Hän oli pukeutunut mustiin farkkuihin, mustaan hihattomaan paitaan ja kantoi käsivarrellaan harmaata pitkähelmaista takkia. Hänellä oli kädessään kolme hopeaista serafiterää ja vaaleanpunaisena kimalteleva steele. Isabelle pudotti kantamuksensa lattialle ja kiskaisi sinertävät verhot levälleen pähkinäpuisen ikkunan edestä. Keskipäivän pilvettömältä taivaalta paistavan auringon kirkas valo tulvi huoneeseen kapeiden säteiden kutitellessa kiusoittelevasti Alecin suljettuja silmäluomia.
”Mmmh”, Alec ynisi puristaen silmänsä tiukemmin kiinni. Hänen vieressään kerällä nukkuva Magnus haukotteli vaimeasti lysähtäen vasten Alecin selkää. Alec värähti tuntiessaan Magnuksen pitkien sormien kietoutuvan vyötäisilleen, liukuvan hitaasti lanteilleen. Magnuksen lämmin hengitys kutitteli hellästi Alecin niskaa ja tämän huulet painuivat pehmeästi hänen iholleen.
Kaikki mitä tahdon, ajatteli Alec unisena,
on unohtua tähän hetkeen, ikuisesti.Isabellen tummat silmät rävähtivät suuriksi hänen kääntäessä selkänsä pienelle ikkunalle. Hän yskäisi kiusaantuneena ja irrotti harhailevan katseensa alastomasta Magnuksesta. Isabelle pudisti päätään – oli tarpeeksi noloa nähdä täysi-ikäinen veljensä alasti viileän syksyisenä lokakuun aamuna, puhumattakaan veljen säihkyvästä velhorakastajasta.
Hienoa, ajatteli Isabelle kärttyisenä,
likaiset ajatukset heräävät vähemmästäkin.”Ei hitto, rakastavaiset! Sensuroikaa äkkiä!” Isabellen komensi. Unenpöpperöinen Alec räpytteli sokaistuneita silmiään kirkkaassa auringonvalossa. Hän kiskaisi lattialle valahtaneen untuvapeiton kaulaansa asti ja kieritti sekavan Magnuksen nopeasti peiton reunan alle. Magnus mumisi puoliunessa kasvot Alecin pikimustissa hiuksissa. Alec tuijotti nolostuneena Isabellea tumman punan kohotessa hänen poskilleen.
Alec nielaisi kuuluvasti. Tilanteesta oli mahdotonta luikerrella irti, keksiä varteenotettavaa selitystä syötettäväksi Isabellelle. Yhteisen yön seurauksilta ei ollut pakokeinoa, parempaan todellisuuteen johtavaa hätäuloskäyntiä. Hän ei voinut siirtää häpeäänsä kenenkään muun kannettavaksi, etenkään Magnuksen. He olivat tässä liisterissä yhdessä, sanoi Isabelle mitä tahansa.
Kaulaani myöten kusessa, ajatteli Alec hieroen ohimoitaan pyörivin liikkein,
Izzykin tietää sen. Näkee sen omin silmin.”Voit katsoa”, Alec sanoi ujosti.
Isabelle tuhahti ja kohtasi Alecin merensinisten silmien lasittuneen katseen. He vilkuilivat toisiaan vaivaantuneina hiljaisuuden vallitessa. Alecin purjeveneen mallinen seinäkello tikitti äänekkäästi huoneen nurkassa, kapeat viisarit osoittaen kohti valkoista kattoa. Lattianrajassa keveät pölyhiukkaset tanssivat auringon kirkkaassa valokeilassa, leijailivat ovenraosta karanneessa ilmavirrassa laskeutuen lopulta kulahtaneelle, siniraitaiselle räsymatolle.
”
Sammuttakaa se helvetin aurinko...” Magnus vaikersi silmiään siristellen. Hän nousi istumaan paksun peittovuoren alla ja venytteli nautinnolliseti pitkiä, ruskettuneita käsivarsiaan. Alec kierähti istualleen Magnuksen viereen ja pörrötti hellästi tämän piikikkäitä hiuksia päästämättä Isabellea hetkeksikään näkökenttänsä ulkopuolelle. Kimalletta karisi rakeisiksi keoiksi Magnuksen olkapäille ja vaaleansinisille lakanoille.
”Okei. Minä tiedän, että olisi pitänyt koputtaa ja blaah blaah niin edelleen, mutta voisitte sentään laittaa oveen lapun, jossa varoitetaan homoilusta aamutuimaan”, Isabelle sanoi vakavana, kätkien poskiaan nykivän virnistyksen. Alec irvisti hänelle pahantuulisena, mutta Magnuksen suupielet kaartuivat vinoon hymyyn.
”Miten olisi 'Varokaa vihaista nudistivelhoa'?” Magnus ehdotti pilke silmäkulmassaan.
”'Eristetty tuhoalue'”, jatkoi Isabelle.
”'Aivovaurioriski heikkohermoisille.'”
”'Sisäänpääsy sallittu sokeille.'”
”
Pistekirjoituksella”, mumisi Magnuksen kylkeen tiukasti painautunut Alec.
”'Kyseenalainen kuherruskuukausi'”, jatkoi Isabelle.
”'Paheen pesä'”, Magnus hymähti kutitellen kiusoittelevasti Alecia kainaloista.
”Pylly vasten pyllyä pum-pum.'”
Alec sulki epätoivoisena silmänsä. ”Okei, Izzy! Nyt riittää!”
”Ehkä olisi helpompaa hankkia lukko.” Magnus haukotteli leveästi.
”Älä reväytä leukojasi. Alec tahtoo aamupusun noilta suloisen pahansisuisilta pikku huuliltasi”, Isabelle totesi hymyillen iloisesti. Alecin poskien puna syveni.
”Ethän sinä... kerro... tiedäthän?” Alec kysyi hermostuneena.
”Älä pelkää, velikulta. En kerro kunnollistakin kunnollisemmille vanhemmillemme, että löysin heidän ei-niin-kunnollisen poikansa nukkumasta omasta sängystään ilman rihman kiertämää Brooklynin päävelhon lämpimässä sylissä”, Isabelle sanoi omahyväisenä.
Alec kurtisti kulmiaan. ”Entä – ”
”Ei, en myöskään sano halaistua sanaa arveluttavaan suhteeseesi liittyen erityisen kunnolliselle melkein-veljellesi Jacelle.”
Alec huokaisi helpottuneena. ”Kiitos, Izzy.”
”Mutta”, Isabelle aloitti ilkikurisesti, ”sen sijaan soitan heti Clarylle. Se punatukkainen pikkulikka on greippishampoon auki.”
Alec nielaisi kuuluvasti. ”Sinä –
sinä löit vetoa – ”
”Claryn idea.” Isabelle iski heille silmää.
”
Minusta ja – ”
”Se typerä tyttö luulee, etten tunne veljeäni läpikotaisin...” Isabelle tuumi. ”Varmaankin kun oma velisuhteensa on niin – kieroutunut.” Magnus vilkuili Alecin järkyttyneitä kasvoja mietteliäänä.
”Pervo – ” Magnuksen huulet vaimensivat Alecin kipakan vastauksen. Magnus kaatoi hänet selälleen sängylle ja kiipesi istumaan hänen lanteilleen. Alecin kasvot lehahtivat uudelleen kirkkaan punaisiksi hänen yrittäessään rimpuilla pakoon Magnuksen alta. Magnus tarttui tiukasti Alecin ranteisiin ja painoi huulensa takaisin tämän huulille. Alec sulki silmänsä, unohti vastalauseensa ja vastasi pehmeään suudelmaan. Magnus irrotti otteensa Alecin ranteista ja siirtyi hyväilemään tämän paljasta rintaa. Alec henkäisi hiljaa ja kierähti päättäväisesti Magnuksen päälle. Hänen sormensa vaelsivat Magnuksen kyljillä aina vain alemmas ja alemmas –
”Lopeta!” huudahti Isabelle kasvoillaan järkyttynyt ilme. ”Näpit irti, Alec!”
Jos mahdollista, puna Alecin poskilla syveni entisestään.
Mitä minä oikein ajattelin? Hän vilkaisi syyttävästi Magnuksen viatonta ilmettä, jonka vastapainona hänen meripihkan väriset silmänsä hehkuivat peittelemättömästä himosta. Alec huokaisi ja pudisti päätään. Eihän hän voinut Magnusta syyttää – hänen omilta kasvoiltaan paistoi varmasti yhtä voimakas kaipuu, kätkettynä katumuksen ja häpeän naamion alle. Mutta Magnus näki –
näki suoraan hänen lävitseen, ja hymyili viettelevästi silittäen sormenpäillään Alecin ristiselkää.
Isabelle polki jalkaansa. ”Hyi hyi hyi!
Lopettakaa! Olen nähnyt tarpeeksi tälle päivälle!”
Alec kumartui suutelemaan Magnusta viimeisen kerran – suudelma kesti ja kesti, jatkui pitkin Magnuksen kaulaa, pysähtyi lopulta tämän solisluiden väliin – ja painoi kasvonsa tämän hiuksiin, nuuhki Magnuksen makeaa tuoksua keuhkojensa täydeltä.
”Alec!”
Alec tuhahti hieman häpeissään ja kääntyi kohti Isabellea. ”Silmät kiinni, peitto nousee.” Isabelle sulki kuuliaisena silmänsä. Alec kiskoi itsensä irti Magnuksen käsivarsien omistavasta otteesta, lysähti sängynreunan yli lattialle ja penkoi sekalaista mustan ja säihkyvän pinkin kirjavaa vaatekasaa epäluuloisena. Hän löysi harmahtaviksi virttyneet farkkunsa Magnuksen valkoisten samettihousujen alta ja puki ne ripeästi ylleen Magnuksen katseen seuratessa nälkäisenä hänen jokaista liikettään.
”Hitto Magnus,vetoketju on säpäleinä”, Alec murisi syyttävästi sängyllään laiskasti lojuvalle velholle.
”En todellakaan halunnut tietää tuota!” Isabelle inisi ja riiputti päätään kiusaantuneena.
Alec repi farkut jalastaan, heitti ne jo valmiiksi pursuilevaan, valkeaan vaatekaappiinsa ja katsoi neuvottomana Magnusta. ”Voisitko – ?”
Magnus kallisti päätään ja loihti kasvoilleen kerjäävän koiranpentuilmeen. ”Onko ihan
pakko?” Alec mulkaisi häntä käskevästi. Magnus huokaisi murheen murtamana ja napsautti sormiaan. Loistavan tummansiniset, – täsmälleen Alecin silmien väriset – tiukat pillifarkut ilmestyivät kuin tyhjästä Alecin ylle.
Hieman liiankin tiukat, ajatteli Alec pudistellen päätään.
”Kiitti.”
Isabelle avasi varovaisesti silmänsä. ”Pysyttele kaukana tuosta seireenistä”, hän varoitti hymyillen Alecia. ”Lähden tästä perimään velkojani.” Hän keräili tavaransa lattialta, työnsi serafiterät rinnakkain kainaloonsa ja pyyhälsi tuulen lailla ulos huoneesta.
Alec odotti sekunnin, toisen ja vielä kolmannenkin, ennen kuin hyppäsi takaisin sänkyyn. Hän antoi suosiolla Magnuksen kavuta päälleen ja hukuttaa hänet suudelmiin. Magnus kietoi käsivartensa Alecin ympärille ja veti hänet lähemmäs itseään.
”Unohdetaan se herääminen”, hän kuiskasi hiljaa Alecin korvaan. Alec mumisi myöntävästi ja painoi vaativat huulensa Magnuksen huulille. Hän jatkoi siitä, mihin Isabelle heidät keskeytti – antoi sormiensa liukua Magnuksen alastomalla vartalolla yhä vain alemmas –
Ovi narahti. ”Arvasin”, tuhahti Isabelle hieman omahyväisenä ovenraosta, kääntyi ja sulki oven kolahtaen perässään.A/N: Kommentoikaa! Hmm. Alec on vähän rohkeampi, ja kyllä itsellänikin herää kysymys, kuinka se Magnus tuonne alunperin eksyikään. Saatanpa kirjoittaa siitä selityksen... sitten kun jaksan
Mutta kommentteja, kommentteja
