Nimi: Muistojen rakastamisen vaikeus
Kirjoittajat: Clayr, Jinmaru, Nukkemestari, EpikFeil
Paritus: Luna/Tonks (Tonks/Remus)
Ikäraja: Sallittu
Genre: Söpöily, pieni angsti
A/N: Kirjoitettu
kirjoitusalustalla.
Muistojen rakastamisen vaikeusKaksi likimain samanpituista naista käveli käsikkäin lehtipuiden ympäröimässä lehdossa. Kesä oli muuttumassa syksyksi, puiden lehdet olivat värjäytyneet ruskaan ja ne olivat leijailleet maahan. Toinen tytöistä, se nuorempi, päästi vanhemman kädestä irti ja tanssahteli syksyisessä maisemassa paljain varpain. Toinen nainen naurahti iloisesti ja seisahtui. Tällä naisella oli päällään lämmin pitkähihainen paita, sirot mustat kengät ja mustat housut. Toisella, tanssivalla tytöllä, oli päällään kesäinen kaunis mekko. Moni ihmettelisi, eikö tytön tulisi kylmä syksyisessä ulkoilmassa. Kyselijöille tyttö vastaisi, että toinen nainen lämmittäisi tätä, jos kylmä pääsisi tulemaan.
"Tonks, tule tanssimaan kanssani!" tyttö kutsui heleällä, euforisella äänellä. Vanhempi nainen, joka tosin näytti yhä nuorelta, katsahti ympärilleen ja nosti sitten hieman harteitaan.
"En minä Luna voi, jos joku vaikka näkee..." nainen vastusteli. Ei sillä, että tämä häpeäisi seuralaistaan, tai ettei tämä halunnut kenenkään näkevän heitä yhdessä. Tyttö hymyili ja tanssahteli kesämekko heilahdellen toisen luokse ja veti tämän mukaansa tanssimaan. Äkillinen tilanteen muutos aiheutti toisessa yllättyneen huudahduksen.
"Shh", tyttö kuiskasi toisen korvaan ja painoi huulensa käväisemään tämän poskella. Tämän jälkeen kaunis vaaleahiuksinen nuori jatkoi tanssimista. Vanhempi nainen katsahti uudestaan ympärilleen. Ei, ei hän voisi tanssia. Ei vain voisi. Remuksen muisto kirveli yhä liikaa.
Tonksin ja Remuksen suhteen alkuvaiheilla - vai jopa ennen sitä? Tonks ei koskaan tiennyt varmasti, milloin heidän suhteensa alkoi - hänellä oli tapana houkutella Remusta tanssimaan kanssaan. Remus kuitenkin suostui vain harvoin: hän usein totesi olevansa liian vanha tanssimaan Tonksin kanssa ja poistui paikalta. Mutta silloin harvoin, kun Remus suostui... Tonks hymyili muistoille, jotka täyttivät hänen päänsä hetkessä.
Tonks oli usein miettinyt, olisiko Remus sitä mieltä, että hänen pitäisi jatkaa elämäänsä ja päästää irti Remuksesta... Hän oli tullut siihen tulokseen, että jos Remus eläisi, hän olisi tarjonnut suklaalevyä ja neuvonut nauttimaan elämästä niin kauan kun voisi. Ei miettimään häntä. Mutta Remus olikin aina ollut vaatimaton huolimatta upeasta persoonallisuudestaan.
Remuksen ääni ja Remuksen hengitys seurasivat Tonksissa yhä... Koska hän voisi elää niin kuin hänen olisi varmasti käsketty elää? Milloin katoaisi lempeä hymy, joka piinasi silmäluomien sisäpuolella, sopivasti karhea ääni pään sisältä lohduttamasta, hellien kosketuksien kaiut vartalolla? Tonks ei tiennyt, mutta katsellessaan tanssivaa tyttöä, kuinka tämä pyörähteli huolettomasti, silmät suljettuina piilotettuina pahuudelta maailman; muisto ei satuttanut, ei kahlinnut sydäntä pimeyden synkkiin uumeniin.
Tonks rakasti syvimmässä sisimmässään viatonta iloa säihkyvää tyttöä. Hän oli pitänyt Tonksin pinnalla yli synkkien aikojen, jotka olisivat voineen hukuttaa hänet mustaan järveen, unohdettuna. Tyttö rakasti ilmeisesti Tonksia, ja osoitti sen puhdassydämisellä lämmöllä. Voisipa hänkin rakastaa takaisin noin kevyesti, mutta syvästi.
"Tonks!" iloisen heleä tytönääni kutsui Tonksia pois ajatuksistaan. Pehmeä hymy levisi tämän kasvoille.
"Niin, Luna?" kysymys oli hymyilevä, mutta jo ennen kysymistään Tonks tiesi ettei voisi huijata tyttöä. Luna tiesi mitä Tonks oli ajatellut. Mutta, toisin kuin monet muut, tyttö antoi asian olla. Tämä pudottautui istumaan lehtikasaan ja veti toisen naisen istumaan viereensä. Vaaleatukkainen tyttö kiersi kätensä toisen lantion ympäri ja veti tämän lähemmäksi. Tonks painoi päänsä toisen olalle ja tunsi itsensä aivan liian etuoikeutetuksi kun Lunan kaltainen ihminen välitti hänestä ja antoi hänen olla sellainen kuin hän oli. Enemmän oikein, kuin Remus olisi ikinä kyennyt antamaan naisen olla. Vaikka sitä Tonks ei ikinä suostuisi myöntämään.
