Tukahdetut sanat max. K11

[Brangwen]

Kommenttikampanjasta, iltaa! Kommentoitavana siis Hiljaisia hipaisuja, mutta vilkaisin muitakin tuotoksiasi, kun ne kerran olivat samalla sivulla. Proosarunolla saa kaikenlaista yllättävää aikaiseksi, kun uskaltaa kokeilla.

En sano, että runotyyli on se, joka tekee tekstistä vaikeaa tulkita, mielestäni se on hieno tehokeino, mutta täytyi silti lukea teksti pariin kertaan, ennen kuin siitä sai otteen (tämä ei ole moite, ei kaikkien tekstien tarvitse aueta ensimmäisellä lukukerralla). Kaiken kaikkiaan kieli on kaunista, ja rivien välissä lukee muutakin kuin "riviväli 1,0"

Kylmä lattia vartalon alla, kylmyys kuitenkin toisarvoinen tuntuma toisen vaaleiden sormien tunnusta.

Tämä on ihanan kaunis aistihavainto, siitä välittyy koko tekstin tunnelma. Siitä mainistusta kliseestä en havainnut suuria jälkiä. Ok, onhan angstinen rakkaus aina jonkun sortin klisee, mutta jos siitä ei saisi kirjiottaa, niin mitä ihmeen tekemistä meillä kirjoittajilla sitten olisi.

Käytät kursiivia paljon tehokeinona, ja joskus se sopiikin hyvin, mutta tässä tekstissä se tuntui tarpeettomalta ja rikkoi tekstin rytmiä. Tässä raapaleessa pilkutus hoitaa oikeastaan sen tehostepuolen.

Noiden koskettavien aistihavaintojen lisäksi tekstissä tulee hyvin vahvana värit;

Vaaleita kosketuksia iholla...
Punaisia ja valkeita hiuksia...
Mustia kynsiä... 
punaisen auringon alla...
siniset silmät...
Vihreiden silmien katse...
...kohti toisen valkeita huulia...

Jokainen väri on osa tunnelmaa, ja varsinkin tuollaisissa kohdissa, joissa väri liittyy johonkin muuhun aistihavaintoon kuin näköön ("vaaleita kosketuksia"), värit välittävät taas jotain syvempää tunnelmasta.

...hymyiltiin, kun maailmanloppu oli kaukainen haave.

Yksittäisillä kauniilla lauseilla tuodaan synkkiä sävyjä koko tekstiin.

Naurahdus, ja kummatkin unohtavat hymyjen ja purojen takaiset olemukset.[/font]

Mikä lopetus! Juu, kyllä tämän tyylilajin raapaleisiin sopiikin avoin lopetus. Ilmaisu on kaunista, ja ainoat risut tulevat niistä kursiiveista.

[Nikomikael]

Tästä ei tule nyt kovin rakentavaa kommenttia, mutta pakko vain päästä sanomaan, että rakastan näitä sun tekstejä. Ne on omaperäisiä ja nättejä ja niin päin pois. Virheitä en ole tähän mennessä huomannut (ei sillä, että niitä jotenkin etsisinkään) ja kirjoitustyylisi on, miten sen nyt sitten sanoisi samoja asioita jankkaamatta, mielenkiintoinen ja kuvailut kauniita.
Äh, vaikea on kommentoida, kun muut ovat jo lähes kaikki ajatukseni sanoiksi nitoneet.
Eli siis, tykkään näistä ja taidan seurailla tästä eteenpäinkin tuotoksiasi.

Niko

[Merrrí]

Brangwen
Toivottavasti kirjoitin oikein tuon nimimerkkisi. Kiitos paljon kommentistasi, tuollaista kommenttia oli varsin erikoista lukea, koska noin analysoivaa tekstiä en olekaan vähään aikaan lukenut. En ole edes tajunnut käyttäväni runotyyliä, joten kiitos tästä huomiosta. Tyyli voi juontaa juurensa niistä ajoista, kun aloitin kirjoittamisen ja kirjoitin enimmäkseen sellaista kertovaa "runollisuutta". Ilostuin paljon siitä, kun sanoit rivien välissä lukevan muutakin kuin tuo - tämä onkin ollut päämääräni niin kauan kuin olen kirjoittanut tällaisia tekstejä. Kursiivit ovat paha tapani ja siksi olenkin pyrkinyt vähentämään niitä. Vaikka niiden avulla painotankin jotain tiettyä sanaa tai lausetta. Väreihin on taas jokin innostus ja tavallaan yritän käyttää erilaisia metaforia, mutta totesin sen olevan huono idea, koskaan en ole onnsitunut siinä tarpeeksi hyvin. Huih, en osaa todellakaan sanoa mitään yhtä hienoa kuin olit sanonut kommentissasi, tyydyn siis sanomaan suuren kiitoksen kommentistasi! ♥

Nikomikael
Kiitos sanaisen arkkusi avaamisesta (: Rakentavaa ei aina tarvita, riittää kun kertoo mielipiteensä tekstistä ja niin. Omaperäisyytteen olen pyrkinyt etenkin viime aikoina, toivottavasti onnistuin siinä tässä seuraavassakin tekstissä. Ihanaa kuulla, että kirjoitustyylini on tuollainen - olen nimittäin aina kuvitellut sen olevan tylsää ja mielenkiinnotonta, jota kukaan ei jaksa lukea yhtä sanaa pidemmälle! Tervetuloa seuraamaan tuleviakin kirjoituksiani, niitä saattaa tulla harvakseltaan, mutta noh... Kiitos vielä kommentistasi ♥


Otsikko: Sirpaleisia mielikuvia
Kirjoittaja: Merrrí
Beta: insatiable
Ikäraja: K-11
Genre: Angst, ficlet
Varoitus: Syömishäiriö vahvana osana
A/N: Tämän tekstin myötä olen astunut todella pitkälle omista rajoista, mutta tavallaan olen tyytyväinen ratkaisuun. Taisin pudottaa tähän mukaan omia ajatuksia sekä hienoisia kokemuksia - ainakin unien kautta. Otsikko on hyvin random, mutta ehkä jollain syvemmällä tasolla kuvaakin tätä jotenkin.
Osallistuu Originaali10:n sanalla 5. paljon.

Sirpaleisia mielikuvia

Rasvaa, ihraa, läskiä. Lihava. Reidet kuin vanhan puun rungot, vatsa sisään, eihän tuollaista kestä kukaan katsoa. Sapen maku suussasi vain oman peilikuvan takia.

Kaapista kaivetaan esille kurkunsiivu, työnnetään hitaasti suuhun, pureskellaan nopeasti. Kunnes tajutaan senkin olleen liikaa ja ääni päässä käskee tekemään yhden kerran ylimääräisiä lihasliikkeitä.

Viisikymmentä punnerrusta, kädet tärisevät, älä pidä taukoa, aloita alusta. Kunnes värisevät käsivarret pettävät vartalon painon alla.
  Säälittävää, etkö pysty parempaan?

Käännähdys selälleen, sydän hakkaa villinä rinnassa, välittämättä sen epätoivoisesta juoksusta jalat asetetaan koukkuun ja tehdään viisikymmentä vatsalihasliikettä. Ylös, alas, yksi, kaksi, rutista vatsalihaksia. Kolme sarjaa, jotta kurkunsiivun tuottamat kalorit katoaisivat läskin vuoraamalta vartalolta. Ääni huutaa ajatusten keskeltä: ”Liiku sinä ylipainoinen kakara, muista yksi ylimääräinen sarja!”

Sataviisikymmentä vatsalihasliikettä, vielä 51 kyykkyhyppelyä jäljellä. Jalat tärisevät, sinä laiska köntys. Pukee päälleen enemmän vaatteita, ei sitä vartaloa ja niitä moninkertaisia leukoja halua kukaan nähdä pururadalla.

”Juokse juokse pikkulintu, varis oikeasti olet”, ilkkuva ääni kaikuu päässä. Hengitys höyryää, mielipuolinen naurahdus karkaa suusta äänen sanojen myötä, saa kummeksuvia ja hätääntyneitä katseita osakseen. Viiden kilometrin rajapyykki ylitetty, tarkkailee kelloa, jotta ehtisi vielä lukemaan kirjoituksiin.

Hengitys kulkee nopeammin kotioven paukahtaessa kiinni. Tutun äidillinen ääni kysyy missä olet ollut, ei jaksa vastata, ei halua vastata, ei ehdi vastaamaan, pitää lukea vielä kesken ollut kirja loppuun. Ja vielä sama tutun turvallinen ääni kysyy haluaako syödä jotain. Pelkkä ajatus saa oksennuksen nousemaan kurkkuun, nielaisu, nopea kieltävä huudahdus.

Huoneen lattian viileä tervehdys selkärankaa vasten, ilkkuva ääni vaihtunut teennäiseen hellyyteen. ”Unohditko jotain?”
  Paniikki tukahduttamassa henkeä, kun muistaa unohtaneensa kiinteyttää selkäänsä. Kolme kertaa kolmekymmentä, jaksaa jaksaa, ei ole paljoa jäljellä. Muista sen ihran määrä, joka peittää selkäsi nikamat.

Värisevä vartalo irtautuu lattiasta, jääden paikoitellen ihostaan kiinni lattiaan. Askeleita, tömähdyksiä, suihkuhuoneen oven aukeaminen, vastassa peili. Moninkertaiset leuat, roikkuvat poskipäät, päätä myöten valuvat hiukset, puunrungon paksuiset reidet, käsivarret kuin lyhtypylväät, vatsa pyöreä kuin tynnyri – ruma peilikuva.

Kirkaisu, ja sirpaleiden helinää lattiakaakeleita vasten.

[Stargazer]

Mielestäni otsikko sopii tekstin teemaan erittäin hyvin, koska kun tarpeeksi pitkälle mennään niin syömishäiriöisen maailma on aika pirstaleina.

En oikeastaan hirveämmin pidä siitä, että koko teksti kirjoitetaan passiivissa. Se on jotenkin hirveän töksähtelevää, mutta mielipidekysymys. Pidin kuitenkin tästä tekstistä kokonaisuutena. Tunnelma on ahdistava, ahdistunut, siitä välittyy sairauteen liittyvä pakkomielteisyys ja hallitsemattomuus hyvin.

Ehdottomasti hienoja kohtia olivat nuo, jossa kuvasit päähenkilön mielikuvia omasta ulkonäöstään. Olit löytänyt hyviä tapoja kuvata sitä muutenkin kuin käyttämällä sanoja läski ja lihava, pidin roikkuvista poskipäistä ja puurunkoreisistä. Päähenkilöstä tulee ehkä mieleen sellaine hyvin tyypillinen anorektikko, tarkkailee kelloa ehtiäkseen vielä lukea kirjoituksiinkin.

Lopussa peilin rikkominen on kyllä aika mahdottoman klisee (ja olisi mielenkiintois tietää, onko joku joskus ihan oikeasti vihannut peilikuvaansa tarpeeksi hajoittaakseen sellaisen) mutta itse kyllä pidän siitä kliseestä.

Hienosti tavoitettu se raadollinen fyysinen puoli ja jätetty suurin osa angstaamisesta pois. Tykkään kovasti.

[Aapo]

KK:sta hyvää iltapäivää.

No. Siis. Pidin siitä. Olit saanut hyvin kuvattua syömishäiriöisen ahdistuneisuudentunteen lukijalle, pidin myös tuosta passiivityylistä. Makuasiahan se on, mutta minuun iski. Otsikko oli myös oikein hyvä, se kuvasi ficciä ja sen teemaa hyvin. Henkilökohtaisesti minulle herkkä aihe, ja tää ficci iski kyllä täysillä, tosi kaunis.

"Kirkaisu, ja sirpaleiden helinää lattiakaakeleita vasten."
Mun mielestä tääkin oli hyvä, ehkä vähän yllätti, mutta voisin hyvin kuvitella pitkälle menneen sairauden johtavan tuohon. Kirjoitus oli sujuvaa ja virheetöntä, pointsit siis siitä.

Ei mulla oo tästä oikein mitään kritisoitavaa. Hyvää työtä siis Näitä huolella tehtyjä ja mietittyjä ficcejä on aina mukava lukea. Kaunis teksti.

kiitos!:)

~annicamaria

[pieni pinkki poni]

Iltaa! Kommentoin harvoin ja olen kehno siinä, mut luettuani kaikki sun tekstit en voi ku kehua. Rakentavaa palautetta/kritiikkiä on erikseen jokaisesta työlästä kirjoittaa just nyt tai muutenkaan, sillä sitä ei tule mieleen :s . Sun tekstit on omalaatuisia, tunteita kohauttavia, vaihtelevia.. juu kerrassaan ihania! Muhun vetos täydellisest! Toi "Sirpaleisia mielikuvia" oli aika (hyvällä tavalla) järkyttävä ja alko oikeesti pelottaa ja ahdistaa.. Mut jatka samaan malliin, luen ehdottomast lisää! (:

[Merrrí]

Stargazer
Kiitos paljon kommentistasi. Hienoa kuulla, että otsikko oli sopiva edelliseen, sillä siihen oli loppujen lopuksi tajuttoman vaikea keksiä mitään kuvaavaa otsikkoa. Ja passiivissa oli melkeinpä pakko kirjoittaa, sillä en pystynyt kirjoittamaan esimerkiksi minä-kulmasta - olisi tullut aivan liian henkilökohtaiseksi sen myötä. Olin koko ajan epävarma siitä, miten kuvailu oli onnistunut, sillä halusin luoda siihen jotain erilaista, ja siksi oli hyvä kuulla onnistuneeni siitä. Ehkä sanojesi myötä uskallan käyttää hieman erilaisia sanavalintoja.
Peilin rikkominen oli pakollinen klisee, koska mielestäni se oli yksi olennainen osa tätä, ja täytyy myöntää, että omaan viha-rakkaus -suhteen kliseitä kohtaan. Ja joskus olen vihannut omaa peilikuvaani niin paljon, että olisin voinut rikkoa sen peilin. Vielä kerran kiitos sinulle kommentistasi!

annicamaria
Hassua, miten olin onnistunut niinkin hyvin edellisen raapaleen kanssa, sillä itsellänihän ei ole minkäänlaista henkilökohtaista kokemusta syömishäiriöstä - vain siitä, kun niin moni ystävistäni on loppujen lopuksi sairastanut jotakin syömishäiriötä. Onneksi oli (suhteellisen) virheetöntä tekstiä, aina pelottaa, jos sieltä valmiista tekstistä löytyisikin jokin kirjoitusvirheen paholainen. Huolella mietittyjä ja tehtyjä, köh... Taisi luomus olla aikalailla tajunnanvirtaista, vaikka olinkin miettinyt aihetta suhteellisen paljon.
Kiitos sinullekin kommentistasi!

pieni pinkki poni
Iloista huomata, että päätit avata sanaisen arkkusi ja tulla kommentoimaan jotain. Rakentavaa palautetta tai kritiikkiä ei tarvitse aina, etenkään jos sitä on vaikea keksiä mistään. Mutta häkellyin todella paljon siitä, miten kuvasit luomuksiani, sillä en kuvitellut niiden olevan tuollaisia! Kuitenkin on todella hienoa kuulla, että Sirpaleisia mielikuvia toi niinkin vahvan tunnereaktion - tuollainen kohottaa paljonkin itsetuntoa kirjoittajana. Kiitos kommentistasi, ja toivottavasti tulet myöhemminkin kommentoimaan rääpäleitäni!


Otsikko: Siivettömät
Kirjoittaja: Merrrí
Beta: culliina
Ikäraja: K-11
Genre: Angst, draama, ficlet (195 sanaa)
Varoitus: Pieni väkivallan muoto mainittu ohimennen.
A/N: On aina yhtä hämmentävää huomata, miten kommentoijat ovat kommentoineet, ja miten paljon ne saavat hymyilemään typerästi. Mutta itse ficletistä: tämä on hyvinkin henkilökohtainen aihe itsellleni, jota jouduin miettimään ja pyörittämään suhteellisen paljon, ennen kuin olin tyytyväinen. Ja tämän takia olen tehnyt myös ylimääräistä tutkimustyötä kirjaston kirjojen kautta - saatte hämmästellä!
Osallistuu Originaali10:n sanalla 3. Hauras, Persoonallisuushäiriöhaasteeseen narsistisella persoonallisuudella ja Ikäraja 10.

Siivettömät

”Voi helvetin idiootti, etkö sinä osaa koskaan tehdä mitään! Ja miksi tämäkin on täällä, koskit siihen saastaisilla käsilläsi!” Raivoisaa huutoa, kaikuvaa ääntä huonekalujen keskellä samalla, kun poskeeni muodostuu laaja punainen jälki avokämmenen iskun jälkeen.

Seison ilmeettömänä keittiössä (kirjaimellisesti hellan ja nyrkin välissä), kun askelten töminä kulkee parveketta kohden, kantaen hetken mukanaan Coltin napsahduksen ääntä. Naps, naps, naps, hetkellinen liekki, joka tukahtuu nopeasti.

Kääntyessäni takaisin kattiloita kohti, mietin pientä liekkiä, josta tuli vahvasti mieleen oma  tulimieleni. Pieni värisevä liekki, joka hetkeksi kasvoi roihuksi, mutta joka tukahdutettiin hitaasti kituuttaen lähes olemattomaksi. Tukahduttaja, joka ennen oli niin kohtelias ja osasi miellyttää kauniilla sanoillaan ja lähes jokapäiväisillä lahjoillaan, ja joka omasi taidon erikoisiin lauseisiin.

”Annan sinun lentää pois linnun siivin, annan sinulle mahdollisuuden riuhtaista pois paholaisen sieluni.”

Ja minun on pakko naurahtaa kuivasti ajattellessani sanojasi, sillä sinun sielusi on paholaisen pikkusormen ympärillä. Opettiko se sinua manipuloimaan muita terävällä kielelläsi, opettiko se, kuinka pieni ja herkkä nainen vietellään ja puhutaan pyörryksiin kuiskaavilla sanoilla? Totta kai se kertoi, miten kaltaiseni kiedotaan niin tiukasti, ettemme voi koskaan päästä irti pelätessämme sinun tappavan itsesi. Unohtiko se kertoa sinulle, että sinulla on narstistinen persoonallisuushäiriö?

”Vaimo, tuo lasi ja pullo sieltä kaapista!”

[Béren]

K-kampanjasta päivää

Ficlettejä on aina hieman vaikea kommentoida juuri sen lyhyyden vuoksi, mutta olit saanut lyhyeen tekstiin paljon hienoja lauseita ja sanavalintoja. Myös nimi on vallan hurmaava, samoin kuin suluissa oleva kohta ja viimeinen repliikki ovat todella hyviä. Teksti oli helppolukuista eikä tökkinyt missään vaiheessa. Preesens sekä minäkertoja sopivat tähän loistavasti, ja teksiin pystyy näin eläytymään paremmin.

Nipotettavaakin löytyi eli

Ja miksi tämäkin on täällä, koskit siihen saastaisilla käsilläsi!” Raivoisaa huutoa,

Vuorosanan jälkeen alkukirjain tulee aina pienellä. Muuten tekstistä ei löytynyt virheitä, pitäisikin lukea myös nuo aikaisemmat raapaleet

[Peccantis]

(...)
Nipotettavaakin löytyi eli

Ja miksi tämäkin on täällä, koskit siihen saastaisilla käsilläsi!” Raivoisaa huutoa,

Vuorosanan jälkeen alkukirjain tulee aina pienellä. Muuten tekstistä ei löytynyt virheitä, pitäisikin lukea myös nuo aikaisemmat raapaleet

Pakko nipottaa nipottajaa! Johtolauseen alkukirjain tulee pienellä vuorosanan jälkeen. Muun lauseen alkukirjain ei. Eli tuohon olisi kuulunut pieni kirjain jos olisi lukenut esim "--käsilläsi!" raivosi Sebastian."

[Merrrí]

Béren
Nyt paremmalla ajalla vastailen tarkemmin. Aina yhtä hienoa kuulla, miten porukka on tykännyt mitä ihmellisimmistä sanavalinnoista - luulisi niiden olevan mitä kliseisempiä ja omituisempia. Iloista myös kuulla, ettei teksti missään vaiheessa tökkinyt, panostin tähän kuitenkin hippusen enemmän, ainakin kielelliseen sujuvuuteen. Kiitosta paljon kommentistasi.


Otsikko: Arjen rakkautta
Kirjoittaja: Merrrí
Ikäraja: S
Genre: Draama, ficlet (103 sanaa)
A/N: Blokin tappo yritys. Ja sen huomaa laadusta, mutta nooh... Osa palasista on omasta elämästäni, osa täysin mielikuvituksen (surkeaa) tuotosta. Olkaas hyvä, kommentit ovat rakkaus.
Osallistuu Originaali10:n sanalla 8. Aina

Arjen rakkautta

Eiväthän he siitä koskaan luopuneet, pienistä unelmista, suurista toiveista. Kun kasvattivat yksiöstään jotain kaunista, tehden perheestään omanlaisensa. Hopeiset kihlasormukset sormissaan he kävelivät pitkin katuja toistellen samoja sanoja

(olen onnellinen kanssasi, olet kaunis)

Eivät kuulleet unelmiltaan, kun joku huusi heidän takaansa, eivät kuulleet toisten ihmisten puhetta – olihan heillä toisensa.

Mustaa kynsilakkaa vuodevaatteissa, kirkkaan valkoisia tahroja huonekaluissa

(eihän tahrat ole koskaan valkoisia)

he rakensivat toistensa toiveita, unohtaen kokonaan muun maailman ja tilan puutteen.

Ja aamuisin he heräsivät, kun tiikerinraitainen kissa tuli näykkimään sormia, hiuksia, enkeleitä, kaatoivat toisilleen kahvia. Sanoivat tavalliset sanat, kangistuivat rutiineihinsa, vaikka se olikin heidän suurin pelkonsa.

Sitähän se rakkaus on.