Kirjoittaja Aihe: Vesikasveihin, kaisloihin (Remus/Bill, S, one-shot; draamaa)  (Luettu 5086 kertaa)

Sakura

  • ***
  • Viestejä: 172
Nimi: Vesikasveihin, kaisloihin
Kirjoittaja: Sakura
Paritus: Remus/Bill
Tyylilaji: yksiosainen; draamaa, ripaus ahdistusta ja kuviteltua romantiikkaa
Ikäraja: S
Tiivistelmä: Ja me kuunneltiin kaskaiden laulua ja käveltiin Niilin rannalla.
Vastuuvapaus: Hahmot eivät ole minun, yllätys, enkä hyödy tekstistä rahallisesti. Rowling omistaa mitä omistaa.

A/N: Kokeilin. Ikäeroa vain noin kymmenen vuotta eli eiköhän Bill ole suurinpiirtein 25, Remus 35, ellen aivan väärässä ole. Egyptiä ja vähän liikaa ranteita, kommentoikaahan ystäväiseni.


Vesikasveihin, kaisloihin

Upotan jalkani sameanruskeaan veteen ja melkein odotan kuulevani suonsilmän irstaan pulpahduksen, mutta ei sentään. Vesi ei päästä ääntäkään, lampi on tyyni ja tukehtumaisillaan vesikasveihin, kaisloihin. Vihreitä korsia siellä, vihreitä korsia täällä, ne kutittavat limaisina jalkapohjiani ja selvästi yrittävät kuristaa varpaitani, ne sojottavat vedenpinnasta kuin siilin piikit.

Laituri vähän natisee ja kuvittelen sen huojuvankin. Taivas on oikeastaan liila, ilma tuoksuu kevyesti mudalta ja ylikasvaneilta omenankukilta ja niiltä vesiheiniltä. Kesän aamu, kevätaamu. Minä täynnä tyhjyyttä, Siriusta ajatellen:

Olla tai olla olematta; Sirius ei ole niitä ihmisiä, joiden lasi on puolillaan, vaan se on joko piripintaan täynnä tai sirpaleina lattialla. Sirius on poissa ja minusta tuntuu, ettei häntä todellakaan enää ole. Ei henkenä eikä haamuna, ehkä vain hiljaisena haukkuvana nauruna tuulessa. Mutta nytkään ei tuule.
Jokin vain kahisee.

Kahisee?

Askelet ovat laiturilla ennen kuin ehdin käännähtää ja sitten en enää viitsikään. Kumisaappaat tömähtelevät hilseileviin lautaparkoihin, tulija kumartuu, istuutuu viereeni. Punainen poninhäntä ja korvakoru, kas hei Bill. Kuluneissa farmareissa ja pyjamapaidassa, minua hymyilyttää.

”Onko vesi kylmää?” Bill kysyy. Pudistan päätäni, ja hän jatkaa: ”Ei ihmekään. Pelkkää pohjaa ja pintaa koko lätäkkö.”

Hymähdän. Kieleni kuin juuttunut kitalakeeni, liiman katkera maku suussani. Ei tee mieli puhua, mutta en minä tahdo olla kiukutteleva pikkupoikakaan. Kun en ole kiukutteleva pikkupoika.

”Mä menen taas kohta Egyptiin. Toivottavasti tännekin tulee lämmin kesä.”
Olkien kohautus. Katselen pisamien piirtämiä karttoja Billin käsivarsissa. Tiedän, että hänellä on jotain sanottavaa, mutta luullakseni olen kuullut samat virret jo monen monta kertaa. Dumbledore, Kingsley, Arthur, Tonks... Ja Molly keittää joka aamu paksua kaakaota, sanoo, että voin viipyä niin kauan kuin haluan.

”Dursley-terapiaa Harrylle, mutta entäs sinä?” Bill kysyy. Anteeksi mitä, ajattelen. Rupeaako joku puhumaan jo psykologeista? Naurahdan tahtomattanikin, se on rikinkatkuisten tunteiden röyhtäys.

”James pitää hänestä huolen.”
Ahaa, Bill heilauttaa kättään kaaressa ilmassa. Heilauttaa luista rannettaan, violetin verisuonen kohoumaa ja kullanpunaisia ohuita karvoja siinä, hymyilee. Aika peikonnäköinen poika. Ja arasti horisontin takaa kurkkiva aurinko värjää minunkin hiukseni melkein punaisiksi, ainakin kupariksi.

”Täällä haisee Niililtä”, Bill sanoo. ”Tuoksuu.” Minä olen kysymysmerkki ja Bill selittää, siis lietettä ja vahvaa vettä ja vesikasveja: Niilin rantojen tuoksu.

”Kerro siitä, Egyptistä”, minä oikeastaan totean, en pyydä. Tunnen kuinka Bill kohauttaa olkiaan, flanellipaita kahahtaa hiljaa pehmeästi. Kuuntelen enkä kuitenkaan kuule, vain äänen en sanoja, Billistä voisi tulla hyvä tarinankertoja.

”… näyttivät haamuilta valkoisissa kaavuissaan… Raqs Sharqi… kamelilaivueita, taatelipalmuja keitailla… Aleksandrian kirjasto… ja me kuunneltiin kaskaiden laulua ja käveltiin Niilin rannalla…”

Käveltiin Niilin rannalla.

”Lähde mun kanssani sinne.”
Minä muka! Jähmetyn kipsivedokseksi, kylmä hiipii vedestä jalkojani pitkin ylöspäin. Bill katsoo kysyvästi ja naurahdan, en minä voi, miksi et? Yksi ja miljoona punaisenoranssia hiusta kuin aurinko, mutta ei saa tuijottaa! Heilautan kättäni niin kuin hän äsken; hän tarttuu minun ranteeseeni, kulmikkaat sorminivelet kuin hämähäkin raajat, ruohonvihreän puseroni liian pitkä hihansuu rypistyy. Hänen silmänsä ovat täynnä avaruuspölyä, sameat kuin lammen vesi. Vedän keuhkoihini sitä Niililtä tuoksuvaa ilmaa kuin huumetta. Heikottaa. Auringonjumala.

”Mä en ole tainnut syödä mitään”, onnistun mutisemaan. ”Ainakaan kahteenkymmeneenneljään tuntiin.” Ja vaikkei tuule niin olen varma, että Sirius nauraa sittenkin. Bill irrottaa otteensa äkkiä ja nousee, vesi jää pirskahtelemaan hänen jalkojensa jäljiltä, laineet kuvioivat irvisteleviä kasvoja ruskeankiiltävään pintaan. Hän hymyilee kapeasti, nopeasti, poskipäät nousevat ja laskevat, kerran, keiju.

”Siellä on aamupala kohta. Mulla on hommia.”
Hän kääntyy, mutta jäntevän selän notko jatkaa vielä: ”Älä sitten sekoa”, ja askelet kulkevat taas, nyt pois. Minä kuvittelen kuinka hiekka saattaisi rapista hänen vaatteistaan.
kuinka sarastuksen aikaan hehkuu graniitti

Kaatosade

  • pervektionisti
  • ***
  • Viestejä: 4 852
  • kiero ja sarkastinen
Oi, nättiä, niin nättiä. Kieli on maalauksellista ja selvästi hyvin ajateltua, kaikki kuvaukset on kohdallaan ja tunnelma on hiipivän romanttinen. Tulee sellainen olo, että haluaa Remuksen lähtevän Egyptiin Billin mukaan. Ajatus Siriuksen naurusta tuulessa oli myös oikein kaunis. Kiitän tästä, tämä oli ihana.
Mitä tarinoita kertoisin sinulle hämärän rannalla
että haihtuisi surusi, suloinen ja surullinen nukkeni.   (Pablo Neruda)


Celeporn

  • Vieras
Oih, olen nyt lukenut sinulta muutaman ficin ja täytyy sanoa, että olen aivan totaalisen rakastunut kirjoitustyyliisi. Tämän ficin nimi oli ihana, ja parituskin kiinnosti, minusta oli aivan loistavaa, että olit saanut hahmojen välille näin vahvan jännitteen ilman sitä ihmissusi-juttua.

Billin ja Siriuksen vertaaminen ja ehkä jopa pieni sekoittaminenkin toimi todella hyvin. Myös nuo Billin ulkonäön Remuksessa herättämät ajatukset auringonjumalasta ja keijusta olivat todella kauniita ja yllättävän toimivia, yleensä kun minusta sen kaltaiset vertaukset ontuvat melko pahastikin. Tykkäsin myös todella paljon siitä, ettei edes keiju-kohdasta tullut liian naismainen olo - johtui varmaan siitä, ettei sillä jääty liikaa mässäilemään, kunhan vain todettiin.
Muutenkin olit kuvaillut asiat todella hienosti, pidin siitä, kuinka tässä takerruttiin siihen ympäristöön, sen tuoksuihin ja veden laatuun, kun taas sitten ne ns. olennaisemmat asiat jätettiin sinne hieman sivummalle, ikään kuin Remuskaan ei haluaisi niitä sen tarkemmin analysoida.

Ihan ensimmäinen kappale oli suosikkini, ja eka lause pysäytti, vangitsi mielenkiinnon. Suonsilmän irstas pulpahdus sykähdytti aivan erityisesti, sen jälkeen ei voinut harkitakaan jättävänsä kesken.
Puhekieli toimii harvoin, mutta nyt mä-sä-kieli ei häirinnyt pahemmin. Hieman särähti hetkittäin, mutta kyllä se minusta silti sopi tähän. Muutenkin tykkäilin paljon tekstin hetkittäisestä "hiomattomuudesta", jotkut sanavalinnat olivat mukavan yksinkertaisia, tuli sellaine kotoinen fiilis. Sopi hyvin Remuksen kertojanäänelle.

Kiitoksia kovasti, ihastuttava ficci <3

Sakura

  • ***
  • Viestejä: 172
Ihanaa, palautetta, mä suorastaan hykertelen täällä.


Picca, kiitos ja kumarrus :)


Celeporn, ajattelin ennen itse, ettei mulla mitään tyyliä olekaan, että olen kameleontti, joka voi vaihtaa tyyliä, milloin huvittaa, mutta nyt huomaan takertuneeni tähän yhteen tyyliin. Ja joskus ilmeisesti toimii, joskus ei. Viime aikoina kyllä ei, mutta tämä onkin hieman vanhempi tapaus.

Tuo ihmissusiasia ei käynyt kertaakaan mielessäni tätä fikkiä suunnitellessani, mikä näin jälkikäteen tuntuu aikas ihmeelliseltä. Mutta hyvä, ettei käynyt, koska muuten tämä fikki ei olisi tällaisena tässä ^^

Mukava kuulla, että pidit, ja mielenkiintoista kuulla, mistä tässä pidit :) Kiitän.
« Viimeksi muokattu: 30.11.2007 15:18:28 kirjoittanut Sakura »
kuinka sarastuksen aikaan hehkuu graniitti

Carolynne

  • A proud Hufflepuff
  • ***
  • Viestejä: 1 338
Otsikko on kertakaikkisen ihana, ja samoin koko teksti. Edelleen rakastan kirjoitustyyliäsi, Picca tiivisti sen hienosti sanaan "maalauksellinen". Se eroaa aika paljon massavirrasta, mutta sopii kuitenkin kenelle tahansa, ei ole mitenkään liian vaikeaa.

Hetken kuvailusi oli todella hurmaavaa ja kaunista, minä saatoin todella nähdä paikan ja jopa tuntea sen lietteen tuoksun. Elävää ja toimivaa, tuoreita kielikuvia. Uskon, että teksti olisi kantanut ilman minkäänlaista juontakaan, mutta tässä ihastuin myös siihen. Bill/Remusta ei usein näe, ja jos näkee niin hyvin tummana ihmissusiangstina. Ja ainakaan koskaan ennen en ole liittänyt näihin kahteen Siriusta. Tässä myös tuo Remuksen suru - kuvitelmat Siriuksen naurusta (sulatti ainakin minunkin sydämeni) - oli hyvin aitoa ja tajusin taas pitkästä aikaa, miksi angstiset Remuksen muistelmat toimivatkaan niin hyvin. En nyt oikein osaa selittää, mitä tarkoitan, mutta kovasti pidin siitä, että Sirius oli aktiivisesti mukana koko ajan, eikä häntä heitetty syrjään alun jälkeen.

Hahmojen kuvailukin toimi, en osaa oikein muuta kuin hehkuttaa sitä. Rakastin Billin pyjamanpaitaa sekä vertausta Auringonjumalaan, mutta niiden lisäksi upeat yksityiskohdat kiinnittivät huomion. Tässä esimerkki:

Lainaus
Heilauttaa luista rannettaan, violetin verisuonen kohoumaa ja kullanpunaisia ohuita karvoja siinä, hymyilee. Aika peikonnäköinen poika.

Minäkään en mikään puhekielen ystävä ole, mutta tässä täytyy rehellisesti sanoa, että ihastuin täysin. Ei tökkinyt pätkääkään vaan sopi tunnelmaan todella hyvin.

Kiitos jälleen todella paljon, että kirjoittelet näitä!
Carolynne
"Forever may only be twelve days."
"Then we'll take those twelve days, and we'll live twelve lifetimes."

aabi

  • ***
  • Viestejä: 55
mhihiiiihihiihiii :o:O:o

Olet lahjakas ja minä mykistynyt, ja pidän asian mielelläni tällä tolalla, joten katoan lukemaan muutkin ficcisi.

ps. tämä oli täysin turha kommentti, mutta haluan sinun tietävän, että olet uusi uusi inspiraatiojumalattareni.
She ain't searchin', she knows the score, it ain't love she's lookin' for.

Arte

  • Puuskupuh
  • ***
  • Viestejä: 5 392
Oih, olipa suloinen. Ilman ficcipiiriä olisin tuskin koskaan eksynyt lukemaan tätä, harvemmin käydyssä osiossa, alhainen ikäraja ja vieras kirjoittaja - huono yhdistelmä minun valintaani. <: Mutta olen todella iloinen, että tämä sattui piirin tämän viikon ficiksi ja sain lukea tämän.

Todella kaunista tekstiä. Pakko sanoa, että sinun kirjoitustavastasi tuli mieleen omani. Siis enemmänkin kuvailusta kuin itse tekstistä, sinä käytät omaperäisiä ilmauksia ja kuvailet kaikkea vähän omituisella, mutta todella persoonallisella tavalla, mistä minä ainakin pidän todella paljon ja käytän tällaista kirjoitustapaa myös omissa tekstissä sen verran kuin osaan.

Rare-paritukset vetävät aina puoleensa ja tämä on oikein mielenkiintoinen paritus. Erityistä säväkkyyttä toi se, että Remus ei ollut, tai ehkäpä oikeastaan ei uskaltanut olla kiinnostunut Billistä eikä Billkään myöntänyt mitään, "kunhan kysyi vain". Minulla oli ainakin hyvä lukukokemus.
Lainaus
Hänen silmänsä ovat täynnä avaruuspölyä
Tämä on yksi niistä ihanista virkkeistä, mitä olit viljellyt tekstiisi. Tämä sai ihanan tunteen sisälleni, sellainen pehmeä ja lämmin. Tuo virke on jotenkin niin hämmentynyt, yllättynyt ja eikä sitä rekisteröi sen kummemmaksi kuin vain huomioksi, ei anna mahdollisuutta mihinkään enempään. Aivan ihania, yksi ihanista.

Tästä jäi hyvä tunne, sellainen.. ihana ja mukava ja suloinen ja kaikkea positiivista. <: Ainoa negatiivinen juttu oli, että miksi tuonne oli pitänyt tunkea tuo puhekielen "mä" ja "sä", jotka eivät minusta sopineet tekstiin. Ne tökstähtivät ikävästi ja piti katsastaa, että oliko aiemmin käytetty mitään tällaista, mutta tuo kyllä söi jonkin verran, vaikka tunnelman saikin saman tein takaisin, vaikken sinänsä tottunut puhekieleen. Itse olisin pitänyt enemmän kirjakielestä.

Nyt, kun olen käyttänyt tarpeeksi "ihana"-sanaa, kiitän.


“Tomorrow may be hell, but today was a good writing day,
and on the good writing days nothing else matters."
- Neil Gaiman

Charla

  • Neville-addikti
  • ***
  • Viestejä: 117
Myötäilen tässä nyt muita ja sanon, että kerrassaan suloinen ficci! Kuvailu oli kaunista ja sujuvaa ja pidän tavastasi muotoilla sanat lauseiksi. Lauseet vaikuttivat hyvin harkituilta kokonaisuuksilta.

Lainaus
”… näyttivät haamuilta valkoisissa kaavuissaan… Raqs Sharqi… kamelilaivueita, taatelipalmuja keitailla… Aleksandrian kirjasto… ja me kuunneltiin kaskaiden laulua ja käveltiin Niilin rannalla…”

En tiedä miksi, mutta tämä iski. Vain otteita Billin sanomasta, mutta erittäin toimivaa. Ja pakkohan tuon Raqs Sharqinkin tarkoitus oli ottaa selville, ja itämäinen tanssi näyttää olevan. Itse pidän, kun tekstiin heitetään tuolla tavoin lähes huomaamattomasti jotakin tällaista. En oikein osaa muotoilla sanojani, mutta joka tapauksessa.

Mukavaa myös, että tekstiin todellakin keskittyi lukiessa. Ainoastaan puhekieli särähti minunkin korvaani, mutta ymmärrän toki, jos on vaikeaa käyttää täyttä kirjakieltä tietyssä tilanteessa tai tietyillä hahmoilla. Törmännyt samaan itsekin.

Joka tapauksessa, kiitoksia tästä tekstistä.

Esmeralda Elenie

  • ***
  • Viestejä: 10
Ihastuin tähän heti ensi lukukerralla ja ilmoitinkin tuonne Rohkelikon ficcipiiriin. Kerrassaan hurmaavaa ja kaunista kieltä, jonka takana on koskettava elämäntarina. Juuri ehdin piirissä ilmoittaa, etten ole mikään S/R-fani, mutta näköjään tämä ja edellinen englanninkielinen ovat saaneet minut muuttamaan mieltäni. Vaikka Sirius/Remus ei edes ollut jutun pääpari, saatoin tuntea surijan tunteet hyvin vahvasti mukana, samoin kuin tämän ajatuksiin Billistä pääsi helposti kiinni.

Kuvailu oli todella hienoa luettavaa, voisin lainata alun kokonaan, kaisloista ja lammesta on kerrottu elävällä ja omaperäisellä tavalla. Ihastuin todella. Muutenkin kerrontatapa oli kliseetön ja omaleimainen, erottuu edukseen monista muista, varsinkin, kun hienoon kuvailuun ei oltu jumiuduttu, vaan mukana oli puheevuoroja ja tapahtumiakin. Lisäksi rivinvälejä oli erittäin kiva tutkia, tykkään, että kaikkea ei kerrottu suoraan. Esimerkki hienovaraisesta kohdasta on mm. se, jossa Remus luettelee ihmisiä, jotka yrittävät auttaa häntä. Ja siihen Mollyn kaakaoon ihastuin (mukava, että Remus ei aina juo pelkkää teetä  :D ).

Itsekin Egyptiin perehtyneenä pidin kovasti tavasta, jolla olit tuonut sen esiin. Kaikkia tärkeitä juttuja, ilman yhtään mainintaa pyramideista! Hienoa! Kaskaiden laulu ja valkoiset kaavut, siitä saa jo selvän kuvan, mistä maasta puhutaan.

Muuta pahaa ei oikeastaan löydy, paitsi tuo jo kritisoitukin puhekieli. En mene sanomaan, että oli ihan väärin, että hahmot sitä puhuivat, sillä tiedän innocencen tapaan, että joskus kirjakieli ei vain suostu kirjoittamaan itseään paperille. Ja jotenkin kuitenkin tämän tekstiin tyyliin mä ja sä -puheet sopivat.

Tässä vielä ihanin lause, kosketti ainakin minua:

Lainaus
”James pitää hänestä huolen.”
Will you be my shoulder, when I'm grey and older?
Promise me tomorrow starts with you

RoastedGarlic

  • pullatyttö
  • ***
  • Viestejä: 1 309
  • ilonpilaaja
    • Milkshakespeare
Tosi kaunista.

Kommentti jää valitettavan lyhyeksi, koska tässä ficissä ei ole mitään mitä voisi muuttaa tai korjata paremmaksi. Kokonaisuus on jo oikein toimiva. Minä olisin ehkä antanut Billin pitää puhekielensä ja antanut Remukselle toisenlaisen - korrektimman? - äänen, mutta se on vain minun pääni sisällä.

Kiitos kauniista lukukokemuksesta. Luin tänään F. Scott Fitzgeraldia mutta tästä jäi kyllä parempi fiilis.
"Pardon me for breathing , which I never do anyway so I don't know why I bother to say it, oh God I'm so depressed. Here's another one of those self-satisfied doors. Life! Don't talk to me about life." -Marvin

Okakettu

  • revonhäntä
  • ***
  • Viestejä: 1 153
 Tervehdys kommenttikampanjasta! Olet yksi lempikirjoittajistani finissä (jep, piilolukija täällä hei), ja minun onkin jo pitkään ollut tarkoitus kommentoida ficcejäsi. Hyvä, että kommenttikampanjan myötä se näyttää viimeinkin onnistuvan. : )

Aiemmat kommentoijat ovat onnistuneet ilmaisemaan tämän ficin hienouden aika tyhjentävästi, mutta liitynpä silti kehujien joukkoon – tämä on kerrassaan loistava teksti. Sinänsä se ei ollut mikään yllätys kyllä, kirjoitustyylisi on sellainen joka näyttää vetoavan minuun juonesta ja hahmoista riippumatta. Potter-fandom ei ole itselleni erityisen tärkeä, ja luenkin siihen liittyviä ficcejä yleensä vain silloin, kun kuvailu on kateutta herättävää ja huippuunsa hiottua, niin ettei tekstin suurin arvo ole sen ficceydessä, vaan tekstissä itsessään (tiedän, ei kovinkaan selkeää). Tämä on juuri sellainen.

Tosiaan, olen melkeinpä kateellinen siitä, millaisella lahjakkuudella ja ennen kaikkea oivaltavuudella käytät suomen kieltä. Tämä on teksti, jonka voi ja pitääkin lukea moneen kertaan, sillä siitä saa aina uudella lukukerralla irti enemmän. Ficistäsi on esimerkiksi vaikea poimia yhtä tiettyä hienoa kohtaa, sillä se on niitä täynnä. Pidän myös siitä, kuinka tekstisi onnistuu olemaan taiteellinen mutta samaan aikaan myös, hmm, hyvin elämänmakuinen – kuvailu nojautuu paljon konkreettisiin asioihin, eikä tunnu esimerkiksi liian tajunnanvirtamaiselta. Koska tarinan keskiössä on kaksi jo aikuista miestä, tyyli sopii kokonaisuuteen hyvin.

Puhekielisyys oli tässä oikeastaan ainut asia, joka kielellisesti särähti korvaan. Joihinkin teksteihin se sopii, mutta tässä ”mä” ja ”sä” eivät tuntuneet oikein istuvan muuhun kieleen. Etenkään Remuksen kohdalla se ei tuntunut hirveän uskottavalta. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin aika pieni juttu, varsinkin kun dialogi muuten toimi hyvin.

Potter-fandomia ajatellen, paritus on toki rare, mutta olit onnistunut kirjoittamaan siitä hyvin uskottavasti – lähinnä siksi, koska ficissä ei varsinaisesti tapahdu mitään, se vain vihjaa siitä mitä voisi tapahtua.  Bill ja Remus ovat molemmat minulle tärkeitä hahmoja, ja he tuntuivat tässä sellaisilta kuin pitääkin. Etenkin Bill oli hirmuisen ihastuttava kumisaappaissaan ja flanellipaidassaan.

Lainaus
Hän hymyilee kapeasti, nopeasti, poskipäät nousevat ja laskevat, kerran, keiju.
Tuota keijua tosin vähän mietin, se tuntui vähän turhankin runolliselta aikuisen miehen ajattelemaksi, vaikka kyseessä Remus onkin. Muutoin tämä oli kuitenkin kaikin puolin uskottava, ja pidin hirmuisesti noista Egyptiin liittyvistä yksityiskohdista.

Lainaus
Heilautan kättäni niin kuin hän äsken; hän tarttuu minun ranteeseeni, kulmikkaat sorminivelet kuin hämähäkin raajat, ruohonvihreän puseroni liian pitkä hihansuu rypistyy. Hänen silmänsä ovat täynnä avaruuspölyä, sameat kuin lammen vesi. Vedän keuhkoihini sitä Niililtä tuoksuvaa ilmaa kuin huumetta. Heikottaa. Auringonjumala.
Loppuun tahdoin lainata vielä kohdan, josta pidin melkein eniten – vaikeaa sinänsä, koska ficci kokonaisuudessaan on niin hieno. Kiitos tästä!
« Viimeksi muokattu: 30.07.2012 21:51:40 kirjoittanut Okakettu »
sentimentaalista löpinää.

ava & banneri ©️ Ingrid
avan taide ©️ Coco

Miss-schoolweek

  • ***
  • Viestejä: 653
  • Love - love never changes
Todella visuaalinen, äärimmäisen maukas teksti! Tämän lukeminen oli kuin jäätelön syöntiä.

Toisilla lauseiden polveilu ja monimutkaisuus on eksyttävä heikkous, mutta toisilla (kuten sinulla) se on kiistaton vahvuus. Pitkät, rönsyilevätt virkkeet ja lyhyet tokaisut rytmittivät tätä mitä herkullisimmalla tavalla: teksti ei ollut pelkästään kielellistä, vaan myös musikaalista iloittelua. Sait aikaan upean, yhtä aikaa jännitteisen ja rentouttavan tekstin. Nam! Tällaista lukisi enemmänkin.
Hirtehistä kieroilua, rietasta toimintaa, yllättävän älykästä juonenkuljetusta:
Fallout: 50 Shades of Decay K-18

Likainen tarina maailmanlopusta, ihmisyydestä ja kaikesta, mistä fanfictionissa ei puhuta. Synkkä kuin suomalaisen sielu, pitkä kuin ydintalvi.

Elfmaiden

  • ***
  • Viestejä: 1 222
  • haaveilija
Hyvin kaunista! En olekaan aiemmin jostain syystä miettinyt, miten Remus pärjäsi Siriuksen menetettyään...!
Tämä on mielenkiintoisesti sanottu:
Lainaus
Sirius ei ole niitä ihmisiä, joiden lasi on puolillaan, vaan se on joko piripintaan täynnä tai sirpaleina lattialla.

Samoin tämä!
Lainaus
”Dursley-terapiaa Harrylle--"


Toivoisin Remuksen lähtevän...

USKO, TOIVO JA (POIKA)RAKKAUS

Sakura

  • ***
  • Viestejä: 172
Huh, en enää edes kehtaa vastata noihin vanhimpiin kommentteihin, vaikka ne onkin moneen kertaan aikanaan luettu! Kiitokset kuitenkin kaikille, jos joku nyt sattuisi tämän viestin vielä näkemään. Alle vuoden vanhoihin kommentteihin uskallan vielä ehkä kajota :)

RoastedGarlic, kiitän kauniista sanoistasi! Hurjaa jos tästä jäi noin hyvä fiilis, ja kiva kuulla että teksti toimii vielä näinkin monen vuoden jälkeen :)

Okakettu, hui, jännittävä ajatus että olen kuulunut jonkun lempikirjoittajiin :D Puhekielen itsekin jättäisin pois, jos kirjoittaisin tämän vasta nyt. Toisaalta jos kirjoittaisin tämän nyt, tästä ei tulisi ollenkaan tällainen ja luultavasti paljon huonompi. Pidän tätä yhtenä onnistuneimmista fikeistäni, enkä ole täysin samaa fiilistä enää myöhemmin tavoittanut kuin tämän kirjoitettuani. Kuitenkin on jotenkin hieman vaivaannuttavaa lukea omia vanhoja tekstejään ja tunnistaa maneereja, joita ehkä käyttää vieläkin tai joita ei mistään hinnasta käyttäisi, ja löytää kohtia joissa näkee niin selvästi omasta yrityksestään läpi. Mutta. Keiju tosiaan tuntuu turhankin runolliselta ja taitaa olla yksi juuri noista kohdista, joissa yritin vähän liikaa tai vähän väärin tai jotain... Kuitenkin, suuri kiitos kommentistasi ja kiva että pidit tästä!

Miss-schoolweek, kiitokset! Kuin jäätelön syöntiä, ihanaa :) Hienoa kuulla jos lauseiden polveilu ja monimutkaisuus tuntuvat tässä vahvuudelta!

Elfmaiden, kukapa ei toivoisi Remuksen lähtevän :) Kiitos kommentistasi!

kuinka sarastuksen aikaan hehkuu graniitti

Herkkuoone

  • Vieras
Oh!

Tämä on kaunis, niin ihastuttavan kaunis, että melkein pyörryttää. Vau.

Remus/Bill ei todellakaan ole kuulunut niihin parituksiin, joita eniten luen, mutta joitakin ficcejä heistä olen lukenut. Bill nimittäin voisi hyvinkin olla se henkilö, johon Remus voisi turvautua sen jälkeen, kun Siriusta ei enää ole. Tämä teksti tuntuu kaikessa kauneudessaan myös hyvin realistiselta. Bill ja Remus ovat juuri sellaisia, joiksi heidät itsekin yleensä miellän, eli olet onnistunut heidät loistavasti näinkin lyhyessä tekstissä kokoamaan ehyiksi kokonaisuuksiksi, joista ei puutu mitään. Bill punaisine hiuksineen ja korvakoruineen, Remus katselemassa häntä ja hymyilemässä.. Kuulostaa juuri siltä, kuin sen oikeasti pitäisikin olla. Vaikka varsinaisesti mitään isompaa ei tapahdukaan, tietynlaista suloista kiintymystä on luettavissa rivien väleistä, mihin tykästyin kyllä kovin. Se sopii tähän pienen hetken kuvaukseen nätisti.

Kuvailu. Oh my. Ihan järkyttävän upeaa. Ja yhdistettynä lauserakenteisiin. Kielen käyttö on ihanan leikittelevää ja saa kyllä ajattelemaan. Et selkeästi tyytynyt niihin kaikista tavanomaisimpiin ratkaisuihin, vaan loit jotain ihan omaa.  Ja tämä kaikki toimi kyllä kokonaisuutena loistavasti. Jätti jälkensä, hymyilevän ja suloisen tunnelman lukijaan varmasti. Tässä kohdassa on kai myös hyvä mainita (vielä kun asian jopa muistan!), että otsikosta pidän myös! Se veti vastustamattomasti puoleensa, enkä sitten loppujen lopuksi voinut muuta, kuin avata tämän, lukea ja tässä ollaan. : D

Kuvailun lisäksi toinen asia, johon ihastuin suuresti ovat kaikki tekstissä käyttämäsi viittaukset. Egypti-kohdat tuntuvat todellisilta ja sulahtavat joukkoon kuin itsestään: ei siis tunnu yhtään siltä, että olisit väkisin yrittänyt lisätä niitä tuonne joukkoon. Dursley-terapia, Siriukseen liittyvät kohdat, James ja kaikki muu! Ihan mieletöntä, miten paljon olet saanut piilotettua tähän pienen hetken kuvaukseen niin monenlaisia rönsyjä muihin ulottuvuuksiin. Nuo kaikki viittaukset tekivät tekstistä hyvin rikkaan ja sitä lukee enemmänkin kuin vain mielellään.

Tähän loppuun tahdon vielä lainata yhden lempikohtani, sen suurimman suosikkini, joka teki kyllä lähtemättömän vaikutuksen:
Olla tai olla olematta; Sirius ei ole niitä ihmisiä, joiden lasi on puolillaan, vaan se on joko piripintaan täynnä tai sirpaleina lattialla. Sirius on poissa ja minusta tuntuu, ettei häntä todellakaan enää ole. Ei henkenä eikä haamuna, ehkä vain hiljaisena haukkuvana nauruna tuulessa.
Aivan mielettömän kaunista. ♥

Kiitos kaunis! : )
~ Herkku.