Nimi: Tyttö toisesta maailmasta
Kirjoittaja: Yötuuli
Ikäraja: sallittu
Paritus: Rolf/Luna
Genre: romance
Disclaimer: Kaikki minkä tunnistatte Rowlingille kuuluvaksi on hänen kunnioitettua työtään, enkä tienaa tästä mitään.
Summary:
”Sitten hän tuli ja aukaisi minun silmäni toiselle maailmalle.”Beta: Sinikeiju
A/N: Tuli vaan inspis, mikä on nyt ollu vähän päällä. :O Luna on ihana ja halusin kirjoittaa jonkun näkökulmasta, joka on rakastunut häneen. Kommentteja arvostan!
Minä luulin että olin nähnyt kaiken näkemisen arvoisen tästä maailmasta. Olin kiertänyt ympäri taikamaailmaa lapsesta lähtien isoisäni kanssa vanhempieni kuoleman jälkeen. Kouluun mennessä olin ehtinyt nähdä suurimman osan niistä ihmeotuksista, joita käsittelimme, jo itse. Silti tiedonjanoni oli valtava, ja hautauduin asioihin yhä syvällisemmin. Valmistuttuani päässäni oli useita listoja asioista, joita minun piti vielä nähdä, kuulla, haistaa, maistaa, tuntea ja kokea.
Mutta vuosien myötä minä väsyin. Väsyin matkustamiseen ja kodittomuuteen, joka ennen oli ollut ainoa luontoni. Minusta tuntui, ettei mikään ollut enää uutta tai kiinnostavaa. Olin nähnyt jo kaiken. Elämä muuttui tarkoituksettomaksi, kun ei ollut enää mitään etsittävää.
Sitten hän tuli ja aukaisi minun silmäni toiselle maailmalle.
Hänessä oli tiettyä hehkua, jonka näin heti ensimmäisellä silmäyksellä. Olin hämmästynyt, sillä se hehku oli ensimmäinen ennennäkemätön asia, jonka olin nähnyt aikoihin. Tuijotin häntä sanomatta sanaakaan. Hän tuli luokseni ja sanoi:
”Onko aivosi hämmentänyt rikkokiri?”
Nainen hymyili myötätuntoisesti ja ystävällisesti. Katsoin hänen silmiinsä, silmiin, jotka näkivät asioita, joita kukaan muu ei nähnyt. Ne näkivät myös ne asiat, jotka kaikki näkivät, hieman eri lailla. Se johtui siitä, ettei hän ollut täysin tästä maailmasta, hän ei ollut niin kuin me muut.
Siitä päivästä lähtien olen ollut hänen kanssaan. Olen yrittänyt oppia näkemään sen toisen maailman, hänen maailmasta. On aikoja, jolloin en vain pysty näkemään, mitä hän näkee, enkä ymmärtämään otuksia, joita hän pelkää tai ihailee.
On öitä, jolloin hän peloissaan lukitsee ovia ja ikkunoita, ollen varma vaarallisten olioiden läsnäolosta. Niinä öinä otan hänet tiukasti syliini peiton alla ja silittelen hänen hiuksiaan niin pitkään, että hän nukahtaa uneen. On päiviä, jolloin hän istuu keittiönpöydässä kasvoillaan haltioitunut ilme. Hän yrittää osoittaa minulle, mitä hän katselee, mutta hänen on vain hyväksyttävä se, että hänen maailmansa on aina osittain minulta salattu.
Mutta minä yritän nähdä hänen maailmansa, selvittää sen pohjia myöten, vaikka se onkin mahdotonta. Sillä se maailma, mikä hänen päänsä sisällä on, on niin kiehtova, että kaikki näkemäni tämän maailman ihmeet kalpenevat sen rinnalla. Se on toinen maailma, laaja ja tutkimaton, ihanampi kuin kukaan tästä maailmasta pystyy edes kuvittelemaan.
