Disclaimer: J.K. Rowling omistaa Potter-versumin, en minä. En myöskään saa minkäänlaista korvausta hänen luomuksillaan leikkimisestä.
Otsikko: Lellikkioppilas
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Hahmot ja paritukset: Hermione, Harry, Ron, Draco/Pansy, Minerva/Hermione
Ikäraja: K-11 // Scarlett muokkasi ikärajan vastaamaan uusia sääntöjä
Genre: Draama
Varokaa: isoa ikäeroa suhteessa, Hermione on alaikäinen
Summary: ”Mahdoitko saada asemasi ärsyttävällä kirjaviisaudellasi vaiko vararehtorin nuoleskelulla?”
A/N Katsokaa! Olen kirjoittanut jotakin deadlinen puitteissa! O_O Eli siis Maukasta kliseekeittoa II -haasteessa otin kliseekseni opettajan ja oppilaan salaiset tapaamiset. Sanotaan kyllä, että oikeasti tämä ficci karkasi aika kauas tuosta, mutta on se siellä jossakin. Sen lisäksi FF100-haasteessa sana 022. Viholliset. (Harry, Ron ja Hermione)
Lellikkioppilas
”Äh, tietenkään siinä ei tarkoitettu, että kaikki etanat olisi pitänyt kuutioida”, Hermione puuskahti tuskastuneena keskeyttäen Harryn ja Ronin valitukset epäonnistuneista hammassärkyliemistään.
”Kuutioi etanat ja lisää ne liemeen, juuri niin ohjeessa luki”, Harry sanoi.
”Kyllä, mutta kaksi riviä aikaisemmin ohjeessa oli käsketty ottaa puolet etanoista syrjään lisättäviksi vasta aivan viimeisinä. Onko päähänne ikinä pälkähtänyt, että ohjeet voisi lukea kokonaan ja huolellisesti ennen kuin ryhtyy töihin?”
”Se, ettei sinulla ole mitään muuta ajateltavaa kuin jonkin homeisen kirjan tutkiminen, ei tarkoita ettei jollakulla muulla voisi olla”, Ron mutisi.
”Ai että nyt minä olen sitten pelkästään kirjatoukka enkä mitään muuta? Minä kuvittelin, että me olemme olleet yhdessä niin mon-”
”Shh”, Harry sihahti ja nyökkäsi päällään käytävänhaaraan, jota he olivat juuri ohittamassa. ”Katsokaa.”
Hermione kurkisti Harryn takaa ja näki Malfoyn ja Parkinsonin kietoutuneina erittäin epäsiveelliseltä näyttävään syleilyyn. ”No yäk. Minulta meni ruokahalu.”
”Mahtavaa.” Ronin kasvoilla oli ilme, joka ennusti ongelmia. ”Me voimme vähentää heiltä pisteitä!”
”Annetaan olla.” Hermione nappasi kiinni Ronin kaavun hihasta.
”Et voi olla tosissasi, että haluat antaa heidän vain jatkaa tuota ällöä nuoleskelua.”
”Ei haasteta riitaa turhaan...”
Mutta Hermione tiesi jo jäävänsä alakynteen. Myös Harryn silmiin oli syttynyt tietty kiilto, eikä riidan haastaminen Malfoyn kanssa ollut Harryn mielestä koskaan turhaa, vaan paremminkin elämän suola.
Ron kiskaisi kaapunsa Hermionen otteesta ja lähti marssimaan kohti Malfoyta Harry rinnallaan. Hermione huokasi, pudisti päätään, kiskaisi taikasauvansa esiin ja juoksi heidän peräänsä pelastaakseen heidät jollakin kätevällä loitsulla, mikäli se olisi tarpeen.
”Kaksikymmentä pistettä pois luihuisilta”, Ron sanoi nautiskelevaan sävyyn.
Malfoyn ja Parkinsonin huulet irtosivat toisistaan hyvin verkkaisesti kuin tehdäkseen selväksi, etteivät he pitäneet ystävysten saapumista minkäänlaisena syynä kiirehtimiseen. Minuuteilta tuntuvan ajan kuluttua Malfoy ja Parkinson kääntyivät kohtaamaan Harryn ja Ronin, toinen käsi edelleen toistensa ympärillä ja taikasauva vapaassa kädessä.
”Kas, Weasel ja Potta”, Malfoy venytteli ärsyttävään tapaansa. ”Luuleeko Weasel, että pisteitä voi syödä? Ehkä ne ovatkin täyttävämpiä kuin se, mitä hänen perheellään on varaa tarjota.”
Ron muuttui aivan punaiseksi raivosta ja nolostuksesta eikä hän edes saanut sanaa suustaan. Hermionen käsi kiertyi tukevammin taikasauvan ympärille ja hän ihmetteli, miksi olikaan halunnut jättää luihuiset rauhaan. Malfoy ansaitsi joka ikisen herjan, jonka hän suinkin osasi. Ja niitä oli paljon.
”Mennään pois, Draco”, Parkinson kujersi Malfoyn korvaan puhuen niin lujalla äänellä, että rohkelikot varmasti kuulivat. ”Täällä ei ole enää kivaa. Nuo pilaavat ilman.”
”Odota.” Malfoyn katse siirtyi Parkinsonista jälleen Harryyn ja Roniin. ”Uusia sääntöjä siis keksimässä? Sikäli kuin minä tiedän, pussailua ei ole kielletty missään säännössä.”
”Ei suoranaisesti”, Hermione myönsi. ”Mutta tuo oli jo sen lajin limailua, että se voidaan määritellä pahennusta herättäväksi toiminnaksi, mistä kahdenkymmenen pisteen menetys on aivan kohtuullinen rangaistus.”
”Onpa hieno termi”, Parkinson sanoi. ”Mutta siitähän Neiti Täydellinen Johtajatyttö varmasti tietää kaiken. Pahennusta herättävästä toiminnasta.”
”Mitä sinä tarkoitat?” Hermione kysyi. Hän huomasi astuneensa melkein nenä kiinni Parkinsoniin.
”Mahdoitko saada asemasi ärsyttävällä kirjaviisaudellasi vaiko vararehtorin nuoleskelulla?”
Hermione tunsi verensä valahtavan äkkiä aivan kylmäksi. Parkinson tiesi, tytön silmät kertoivat sen täysin selvästi. Hän ei ollut kertonut kenellekään, ei edes ystävilleen, ja silti Parkinson tiesi. Mutta jos Hermionen olisi pitänyt veikata, kuka Tylypahkan oppilaista keksisi totuuden ensimmäisenä, hän olisi veikannut joko Harrya tai Parkinsonia. Tällä kertaa Parkinsonin nuuskiva ja salakuunteleva luihuistyttöjengi näytti vieneen voiton Harryn uteliaisuudesta, näkymättömyysviitasta ja Kelmien kartasta.
”Lahjakkuudella tietenkin!” Ron kivahti saaden yllättäen puhekykynsä takaisin, kun pilkka oli siirtynyt hänestä itsestään hänen ystäväänsä.
”Onkohan noin...”
”Äh, mennään pois.” Hermione nyki Harrya ja Ronia hihoista. ”He menettivät jo pisteitä – antaa heidän räksyttää keskenään.”
”Alkoiko pelottaa? Senkin McGarmiwan lellipentu.”
Harryn taikasauvaa pitelevä käsi alkoi nytkähdellä uhkaavasti, samoin Malfoyn. He saattaisivat kumpikin kirota millä hetkellä hyvänsä.
”Professori McGarmiwalla ei ole suosikkeja!” Hermione huusi. ”Hän on aina tasapuolinen kaikille!”
”Samaa ei voi sanoa erään toisen tuvan johtajasta”, Harry sanoi.
”Ainakaan Kalkaros ei makaa oppilaidensa kanssa!” Parkinson sylkäisi.
Harry, Ron ja Malfoy jähmettyivät hetkeksi aloilleen räpyttelemään typertyneesti silmiään. Hermione olisi halunnut tappaa Parkinsonin.
”Hermione, mitä...?” Harry äännähti.
”Minä näin teidät yhtenä iltana”, Parkinson sanoi. ”Kuljeskelit autioksi luulemallasi käytävällä kissa sylissä.”
Hermione pakottautui keräämään hermonsa ja puhumaan ivallisella äänellä. ”No sepä olikin todella yllättävä havainto. Minulla sattuu nimittäin olemaan kissa.”
”Sinulla on sellainen lättänaamainen oranssi rontti. Se kissa puolestaan oli professori McGarmiwa. Ja se nuoli kaulaasi!”
”Kuulostaa pahennusta herättävältä toiminnalta”, Malfoy totesi suupielet iljettävään virnistykseen venyneinä.
”Ihmekös se on, että saat McGarmiwalta kaikki parhaat arvosanat. Kai hän suosisi ketä tahansa, joka suostuu nuolemaan hänen kurttuista, lerpattavaa pi-”
”Vaietus!” Hermione kirkaisi osoittaen taikasauvallaan Parkinsonin kurkkua.
Malfoyn käsi nytkähti, ja sitten kaikki tuntuivatkin taikovan aivan yhtä aikaa, Parkinson sanattomasti. Moniväriset valojuovat risteilivät ilmassa, niistä violetti suuntautui suoraan kohti Hermionea. Hän aikoi pudottautua pois sen tieltä, mutta se törmäsikin kilpiloitsuun, joka oli luultavasti Harryn langettama, ja kimposi siitä Malfoyhin. Ronia kohti kiitävä punainen valosuihku sen sijaan osui Parkinsoniin kilvestä kimmahdettuaan.
”Oletteko te kunnossa?” Harry kysyi.
Hermione ja Ron nyökkäsivät.
Malfoy ja Parkinson eivät olleet kunnossa. Oman lääkkeensä lisäksi he olivat saaneet osuman Ronin ja Hermionen herjoista. Tarantallegron ja löllösäärien yhteisvaikutus oli kerta kaikkiaan riemastuttava, ja Malfoyn kasvoilla oli hätääntynyt ilme tämän tanssiessa ympäriinsä hyytelöksi muuttuneilla jaloillaan. Pystyssä pysyminen näytti olevan hyvin työlästä. Parkinsoniin puolestaan oli osunut kutituskirous sekä hampaat kasvattava loitsu, ja pidentyvät hampaat vaikeuttivat huomattavasti hänen nauramistaan.
Rohkelikot eivät ennättäneet edes vetää henkeä purskahtaakseen nauruun, kun kuulivat äänen jonka kaikkein vähiten halusivat juuri silloin kuulla.
”Kas kas, rohkelikot jälleen ongelmia aiheuttamassa”, Kalkaros sanoi silkkisesti samalla, kun peruutti kiroukset. ”Neljäkymm-”
”Hetki vain, Severus.” McGarmiwa asteli käytävään aivan Kalkaroksen perässä.
”Tokihan näet itsekin, että tupalaisesi ovat julmasti kironneet minun oppilaani.”
”Näen kyllä, mutta minä haluan kuulla, mikä sai heidät tekemään niin. He eivät hyökkäile muiden oppilaiden kimppuun ilman syytä.”
”Vai eivät.” Kalkaros niiskahti. ”Potter on todettu moneen kertaan epävakaaksi, häiriint-”
McGarmiwa vaiensi Kalkaroksen kättään heilauttamalla, mikä oli Hermionen mielestä äärimmäisen ihailtava suoritus. Sitten professorin tummat silmät suuntautuivat häneen. ”Neiti Granger, olisitko hyvä ja kertoisit, mitä täällä oikein on tapahtunut?”
Hermione kertoi tapahtumat, mutta jätti Parkinsonin pahimmat sanavalinnat toistamatta. Hän yritti olla näyttämättä, miten paljon muiden oppilaiden sekä Kalkaroksen katseet häntä häiritsivät. Ihan kuin pelkästään McGarmiwan katseessa ei olisi ollut tarpeeksi, siinä miten se sai hänet värisemään sisältäpäin. Mutta juuri nyt hän ei saanut ajatella sitä eikä edes mielessään sanoa naista Minervaksi. Se paljastaisi hänet heti.
”Vai sellaista”, McGarmiwa sanoi. ”Sanoisin, että sopiva rangaistus kaikille viidelle olisi jälki-istunto. Severus?”
”Hyvä on”, Kalkaros myöntyi, vaikka kuulostikin harmistuneen siitä ettei päässyt ottamaan Rohkelikolta pisteitä.
”Kaikki tänä iltana kahdeksalta aulaan. Argus keksii teille tekemistä.”
Malfoy ja Parkinson näyttivät aikovan väittää vastaan, mutta Kalkaros pudisti heille päätään. ”No, menkäähän siitä nyt, jokainen”, hän hoputti.
Hermione lähti Harryn ja Ronin kanssa eri suuntaan kuin luihuiset. Tunnelma oli vaivautunut, kunnes Ron lopulta rikkoi hiljaisuuden. ”Minä tiesin, että Parkinson valehteli. Et sinä tekisi mitään sellaista.”
”Hmm”, Hermione sanoi.
”Totta”, Harry sanoi. ”McGarmiwa ei olisi antanut sinulle jälki-istuntoa, jos se olisi ollut totta.”
”Hermione... miksi sinä näytät tuolta?”
”No, itse asiassa... Parkinson puhui kerrankin totta.” Hermionen posket tuntuivat hehkuvan tulikuumina.
”Mutta jälki-istunto!”
”Minähän sanoin, ettei McGarmiwalla ole suosikkioppilaita, vaan hän on aina kaikille tasapuolinen.” Hermione ei voinut olla hymyilemättä hiukan. ”En minä saa mitään erityiskohtelua sen takia, että me satumme rakastamaan toisiamme.”
Ronilta pääsi epäuskoinen korahdus hänen kuullessaan sanan ’rakastaa’, Harry puolestaan henkäisi typerästi.
”Ehkä minä pidänkin hänestä niin paljon juuri siksi. Hän on oikeudenmukainen... mahtava. Minä haluan tulla aikuisena hänen kaltaisekseen.”
”Sinä olet jo”, Harry sanoi hiljaa.
Hermionen hymy leveni. Se oli paras kohteliaisuus, jonka hän koskaan oli saanut keneltäkään muulta kuin Minervalta.
