Title Sydän sykkii hetki hetkeltä vähemmän
Author: Kaamoksensusi
Rating: k-11
Fandom: Nälkäpeli
Pairing: Katniss/Peeta, Katniss/Gale
Genre: Deathfic/Alternative universe
Warnings: SPOILAA Vihan liekkejä
Disclaimer: En omista ketään hahmoista, kaikki kuuluu Suzanne Collinsille, myöskään tapahtumapaikat eivät ole omiani.
Summary: Entä jos Gale olisikin kuollut ensimmäisenä yönä Threadin ruoskinnan seuraamuksiin?
A/N: Ensimmäinen Nälkäpelificcini, ja kolmas koko elämäni aikanani julkaisemani ficci.
Feedback: Jos voisin saada edes vähän, olisin happyhappy <33
Hipaisen Galen kasvoja, äiti on mennyt hakemaan lisää rohtoja lääkekaapilta, Haymitch väittää tarvitsevansa tuopillisen ja menee hakemaan - ja kuulen kyllä, kun hän hakee sitä. Peeta vilkaisee huolestuneesti minua, mutta onneksi Peeta on sitä sorttia, joka ymmärtää minua, silloin kun haluan olla yksin.. Peeta kohauttaa nopeasti olkiaan ja poistuu keittiöstä, Hazelle on lähtenyt jo lasten luo.
Lumipyry on alkanut, ja Madgen tuomat kipulääkkeet ovat vahvaa tavaraa, mutta valitettavasti hyvin vahvaa. Äiti ei suostu antamaan Galelle toista ruisketta, sillä morfling on turruttavaa, ja äiti ei uskalla ottaa sitä riskiä, että Galen sydän lakkaisi lyömästä.. Mikä äiti on päättämään, miten paljon kipua Gale kestää?
Katson noita kasvoja. Tuttuja ja turvallisia, pidän toista kättäni varovasti Galen selän päällä, haavojen yläpuolella, oikeastaan hartioiden kohdalla pitelen kättäni. Tuunen, kuinka käteni nousee ja laskee Galen piinallisen hengityksen tahdissa, morflingin vaikutus on loppunut, ja kipu on varmasti kova. Poskeani jomottaa, ja havainnoin lumen, jota olen pitänyt ruoskanjäjlen päällä on sulanut. Vähät siitä. Tällä hetkellä Gale on tärkein. "Gale" kuiskaan pehmeästi silittäen hänen poskeaan, kulmakarvojen kaarta ja leukaa. Miksi edes teen niin? Koska.. En edes tiedä itse. Kuinka säälittävää, Katniss.
"Catnip" Galen ääni on heikko, mutta kuulen sen. Kumarrun lähemmäs, ettei hänen tarvitse puhua niin paljon.. "Gale?" kysyn hiljaa, yhä kättäni hänen hartioillaan ja toisella poskellaan pitäen. "Onko se totta?" kuiskaa Gale heikolla äänellä, eikä minun tarvitse miettiä kahta kertaa - minun ja Peetan suhde? "Gale... Tuskinpa vain" koetan naurahtaa, ja painan huuleni Galen hikistä otsaa vasten. "Nyt kun haavasi paranevat, pääset pois meiltä ja takaisin kotiin, Posy, Vick ja Rory odottavat sinua kotona ja kun astut ovesta sisään villikalkkuna olallasi.." ääneni katkeaa. Vaikken mikään parantaja olekkaan, tiedän, että Galen haavat ovat pahat. Tosi pahat.
Gale hymähtää rennosti ja tunnen käteni liikkuvan kun hänen poskensa nytkähtävät hymyyn. "Catnip, minä tiedän että ne ovat pahat" Galea ei voi huijata. Hän on metsästäjä, ja metsästäjä huomaa kaiken. Päätän vaihtaa totuuteen. Mutta en voi sanoa sitä. Kurkkua kuristaa, ja jos avaan suuni, olen yhtä varma, että suustani karkaa uikutusta, kuin siitä että Buttercup vihaa minua. Mainittu kissa istuukin pöydällä ja hätyytän sen pois, hus siitä.
Galen henhgitys hidastuu. Uskon sen johtuvan siitä, että Gale tuntee vähemmän kipua, ja hengittää siksi rauhallisemmin, mutta en tiedä asioiden koko totuutta. Sitten se jysähtää tajuntaani. Gale on kuolemaisillaan. "Äiti" olen huutamassa, mutta Gale kohottaa päätään kasvot irvistyneenä kivusta. "Ä-lä" puhe katkeilee ja hengitys on piinnallista. "En h-alua yleis-öä kun kuol-en" Gale huohottaa, ja istun takaisin. "Älä puhu" sanon ja kumarrun suutelemaan Galea tavalla, jolla hän häiritsi minua jokusen aikaa sitten, kun tulimme metsästä. Kun vien naamani kauemmas, Galen ilme on vain pöllämystynyt. Sitten hikikalvolliset huulet vetäytyvät hymyyn ja Gale puristaa kättäni - miten hän on sen käteensä saanut? En välitä. Gale on kuolemaisillaan. Nyt kyyneleet valuvat poskilleni. Miksi, miksi miksi?
Galen virnistys rikkoutuu, ja huokaus on vain hyvin pieni huoahdus, mutta erotan siitä tasan yhden sanan. "Katniss.." Silitän Galen poskea ja puristan hänen kättään, kunnes oma käteni Galen hartioiden välissä ei enää kohoile - hivutan käteni Galen rinnalle ja pala kurkussani pomppaa taas ylös. Gale on kuollut.
Saman tien äiti astuu sisään. Huonompi ajankohta ei voisi olla. "Löysin yrtit-" äiti aloittaa, mutta huomaa ilmeeni ja Galen liikkumattoman olemuksen, ja äidin kasvot sulkeutuvat. Hän ymmärtää heti. Joskus rakastan äitiäni. Nousen seisomaan ja kävelen jäykin jaloin yläkertaan, sängylleni, ja otan yhden tyynyistäni (joita on kolme..) ja halaan sitä tiukassti - kaipaan Peetaa nyt tänne, lohduttamaan, tai Galea - ja pato murtuu. Alan ulvoa kuin loukattu elikko, ja toivon vain niinkuin sekin, että joku tulisi ja lopettaisi kärsimykseni.
Oikeastaan presidentti Snow alkaa kuulostaa hyvältä tyypiltä.
Vanhat rappuset narahatvat, ja vaalea hiuspehko ilmestyy, ja lopulta Leipäpoika on vieressäni, ottaa tyynyn hellävaraisesti pois ja tulee itse tyynyn tilalle, halaamaan ja lohduttamaan.
A/N 2. Olipas.. Mielenkiintoista.