A/N: Paljon odetettu jatko ois nyt täällä
LUKU 3:
Bpov:Työpäiväni oli taas alkanut. Onneksi sain Nessien hoitoon Culleneille, ainakin hän olisi turvassa ja heidän toiminta on halpaa.
“Vähemmän haaveiluja ja enemmän töitä!”, huusi Jose parhaillaan uudelle tytölle, harjoittelijat olivat aina ärsyttäviä, varsinkin tytöt. He roikkuivat puhelimessa puolet ajasta ja toiset puolet he tekstasivat kavereilleen, kuinka ärsyttävä pomo heillä oli tai, että olivat juuri nähneet maailman söpöimmän pojan, joka taatusti flirttaili tytölle. Sama toistuu joka päivä, joka toinen tunti, aina löytyy joku entistä söpömpi ja söpömpi.
“Bella, et millään viitsisi hoitaa myös Natalien pöytien tilauksia? Natalie on pakko erottaa ennen kuin hän tappaa jonkun asiakkaista johonkin allergiaan, se oli tarpeeksi lähellä kolmella viime kerralla.”, Jose selitti ja pyöritti silmiään huomatessaan uuden harjoittelija tytön puhuvan puhelimeen
taas vaihteeksi.“Ei hätää Jose, kyllä minä hoidan ne.”, sanoin pomolleni hymyillen lempeästi.
“Kiitos, Bella. Lupaan, että tämä näkyy seuraavassa palkassasi.”, tuo sanoi ja halasi minua nopeasti, ennen kuin lähti erottamaan meidän uutta, ja pian entistä, harjoittelijaa. Nyökkäsin vain tuolle hymyillen ja lähdin pöydän 13 luo.
Olin varma, että Nessie on jo rikkonut jotain, voi apua! Entä jos hän oikeasti tekee sen, ottaen huomioon kuinka arvokkaita tavaroita Culleneilla on. En pysty ikinä hankkimaan vastaavaa. Olen niin kuollut.
“Mitä saisi ol-?”, lauseeni keskeytti järkyttynyt henkäisy ja tajusin hetken päästä sen olleen minä, joka henkäisi. Älysin myös tuijottavani peloissani Edward Cullenia, joka oli oikein noussut seisomaan huomatessaan minut.
Alice lupasi, ettei kerro Edwardille! Olin valmistunut juoksemaan karkuun heti, kun Edward liikahtaisikaan vähääkään lähemmäs kurkkuani, tosin kyllä minäkin olisin kuristanut hänet, jos hänellä olisi minun lapsi, josta en olisi tiennyt, mutta se taitaa olla mahdotonta tai no, mikä nykyään enää olisi… Onhan vampyyreitakin olemassa.
“Hei… Bella!”, hän sanoi naureskellen, itse asiassa hän kuulosti yllättyneeltä eikä vihaiselta, joten Alice ei varmaankaan kertonut havainnoistaan. 10 vuotta sitten hän jätti minut yksin kasvattamaan hänen lastaan ja ainut mitä hän sanoi oli
Hei, Bella!, hänen oli pakko vitsailla.
“Hei.”, oli ainut, mitä sanoin ja siirsin katseeni Aliceen. Tuo näytti ihan tavalliselta, ei ilmeisesti ollut kertonut Edwardille epäilyistään.
“Joten oletteko valmiita tilaamaan vai tarvitsetteko aikaa vielä?”, kysyin noilta ja Edward näytti siltä, että häntä oltaisiin juuri lyöty puulla päähän.
“Perinteinen pubi- lounas, kuulostaa herkulliselta, mutta liian rasvaiselta, joten otan pannukakkuja ja cappuccinon.”, Alice sanoi tarkkaillen ruokalistaa, minun kirjoittaessa ylös tuon tilausta.
“Ja sinulle?”, kysyin Edwardilta hymyillen herttaisesti tuolle.
“Pubi lounas.”, tuo sanoi hieman tuupertuneen kuuloisena.
“Tuon annoksenne hetken päästä.”, sanoin kun olin kirjannut myös tuon tilauksen ylös vihkoon.
Epov:Bella? Katsoin hänen peräänsä, hän oli käyttäytynyt juuri niin kohteliaasti kuin tavalliselle
asiakkaalle pitikin. Hän ei osoittanut mitään aikomustakaan puhua minulle enempää kuin oli pakko.
“Hän on täällä!
Bella asuu
täällä!”, sihahdin Alicelle. Nyt jos tuo sanoisi, että on tiennyt Bellan asuneen kaupungissa koko ajan, niin hiiteen sisaruus ja kaikki Jasperit, Alice olisi kuollut siinä vaiheessa.
“Rauhoitu se oli shokki minullekin!”, tuo sihahti takaisin ja yritimme molemmat pitää äänemme matalina.
“Kuinka kauan olet tiennyt tästä!?”, sihahdin uudelleen.
“Sain tietää vasta tänään ja rauhoitu.”, tuo komensi.
“Okei, pitää rauhoittua…”, sanoin itsekseni ja hengittelin rauhallisesti.
“Miten niin vasta tänään?”, kysyin tuolta nyt vähän rauhoittuneena.
“Törmäsimme vahingossa häneen kadulla Rosen kanssa.”, tuo selitti ja keskustelumme päättyi, kun Bella toi annoksemme. Hän piti katseensa poissa minusta, kun hän toivotti hyvää ruokahalua.
Mulkoilin Alicea, en uskonut sanaakaan siitä, mitä tuo sanoi, varmasti hän oli tiennyt ettei Bella ollutkaan kuollut.
Hänen kykynsä näyttäisi olevan kehittynyt., kuulin Alicen ajattelevan. Käänsin katseeni Bellaan, joka näytti olevan liiankin kiinnostunut kassakoneen näpyttelystä.
Bpov:Olen poikki!, valitin mielessäni kymmeneltä illalla, jolloin työvuoroni vihdoin loppui.
“Tarvitsetko kyydin?”, kysyi tuttu ääni ja kävin nauramaan. Petey nojasi upeaan mustaan urheiluautoonsa, hymyillen minulle. Huokasin helpotuksesta
“Kiitos kyllä.”, sanoin ja kuulostin hieman väsyneeltä.
“Minnes ajetaan?”, tuo kysyi.
Ai, hitto! Suunnittelu virhe. Miten haen Nessien ilman, että Edward saa tietää pientä salaisuuttani?“Tuossa on osoite.”, sanoin ja ojensin puhelimeni tuolle, mihin olin tallentanut Culleneiden osoitteen. Petey näytti kysyvältä.
“Uusi lastenvahti…”, selitin ja tuo nyökytteli.
Mietin koko matkan, miten saisin Nessien kotiin menemättä Culleneille, tulin siihen tulokseen, että minun oli vain pakko hakea lapseni.
Pihaan tultaessa säädin stereoita vähän hiljemmalle. Kipitin ovelle ja soitin ovikelloa. Alice tuli avaamaan ja hymyili nähdessään minut, mutta tuon ilme muuttui hetkeksi hieman…
pettyneeksi? Huomasin Peteyn ilmestyneen vierelleni.
“Tulkaa sisään!”, Alice sanoi pirteästi, kun toipui järkytyksestä.
“Petey.”, ruskea hiuksinen pörröpää takanani esittäytyi.
“Alice. Nessie on täällä… jossain.”, Alice lisäsi katsoessaan selkänsä taakse.
“Älä välitä. Hän tekee tuota kaiken aikaa.”, sanoin, kun Alice alkoi nolostuneena katselemaan ympärilleen.
Lähdimme etsimään Nessietä, en tajunnut miksi Alice ei vain käyttänyt kykyjään ja etsinyt häntä sillä tavalla, mutta se selvisi minulle hyvin nopeasti. Menin Alice osoittamaan suuntaan ja huomasin Edwardin ja Nessien leikkivän, Edwardin huoneessa.
Tai ainakin epäilin sen olevan Edwardin huone.“Bella, mitä teet täällä?”, Edward kysyi. Nessie istui Edwardin reppuselässä ja leikki varmaan lentävänsä, koitin uskotella itselleni etten huomannut noiden kahden yhden näköisyyttä.
“Ööööh….. Minun lapsi… tai siis… Hoitolapsi.”, sanoin ja tulin peremmälle hakemaan Nessietä. Edward laski Nessien varovasti maahan ja halasi tuota.
“Äiti!… Ei kun täti!”, Nessie huudahti, heti kun Edward laski hänet maahan.
“Sano hei hei Edwardille ja sitten pukemaan.”, sanoin Edwardin huoneen ovella Nessielle ja tuo kääntyi vilkuttamaan Edwardille.
“Hei, hei Eddie!”, tuo sanoi ja Edward tuli halaamaan Nessietä vielä kerran.
Eddie? Varmasti Emmetin tekosia“Hei, hei pikku Nessie.”, hän sanoi kaipaavasti ja pörrötti tuon hiuksia. Nieleskelin tyhjää seistessäni vieressä katselemassa tapahtumia.
“Nessie on suloinen.”, Edward sanoi huokaisten, Nessien lähdettyä juosten vampyyri vauhtia pukemaan päällensä.
“Niin on…”, huokaisin itsekin ja kävelimme Edwardin kanssa rinnakkain alakertaan ilman mitään kiirettä.
“Surullista, että hänen äitinsä on niin paljon poissa. Nessie kertoi, että hänen äiti oli saanut hänet todella nuorena ja ei pystynyt hankkimaan kunnon koulutusta, joten hänen on käytävä koko ajan töissä ja Nessien isä oli kuulemma lähtenyt lätkimään ennen kuin tuo oli edes syntynyt. Vihaan sellaisia ihmisiä!”, tuo selitti ja näytti oikeasti vihaiselta Nessien isälle.
“No, hänen isänsä on kusip-”, jouduin keskeyttämään Nessien isän nuhtelun ja samalla Edwardin piilohaukkumisen, kun Rose laittoi paheksuen kätensä suuni eteen. Olimme alhaalla, Nessien kanssa, joka näytti hyvin kiinnostuneelta siitä, mitä olin sanomassa.
“Petey mennään!”, sanoin suht normaalilla äänellä ja pian tuo juoksikin eteiseen.
“Sovimme, että minä tuon huomenna Nessien, niin hänen ei tarvitse herätä niin aikaisin, kun sinulla on aamuvuoro.”, Petey selitti ja nyökyttelin tuolle. Edward sen sijaan näytti kysyvältä.
“Nessien äiti on työmatkalla.”, selitin ja Edward nyökkäsi, tosin hän ei enää hymyillyt. Hän tuijotti Peteytä. Eikä mitenkään
kukakohan tuon on ilmeellä, vaan
tappaisin sinut oikein mielelläni ilmeellä ja niin teki Peteykin.
Heistä tuskin tulee kavereita.“Vihdoin kotona!”, huokasin, kun olin päässyt kotiin ja laittanut Nessien nukkumaan. Kaaduin sohvalle makaamaan, en tiennyt, että vampyyri voi olla näin uupunut, ehkä se johtui päivän tapahtumista. Tai pelkästään Edwardin näkemisestä.
Petey näytti loukkaantuneelta ja katsoin tuota kulmat koholla.
“Ajattelitko vaikka kertoa, miksi häpeät tytärtäsi?”, tuo kysyi vihamielisesti.
“En minä häntä häpeä… Kun he vain…” En tiennyt mitä kertoisin Peteylle. Tuo naputti jalallaan lattiaa.
“He ovat vanhoja tuttujani ja en jaksa selittää heille koko juttua!”, valehtelin ja Petey huomasi sen. Hän puhahti ja oli valmiina lähtemään ovet paukkuen pois.
“Okei, itsepähän pyysit. Nessien isä asuu siellä!”, sanoin vihaisesti ja nostin pöydältä lehden. Peteyn silmät olivat pyöristyä ulos kuopistaan.
“Mitä sinä sanoit?”, tuo kysyi ja kävi istumaan viereeni.
“Kuulit kyllä.”, sanoin huokaisten ja heitin lehden syrjään.
“Tietääkö hän…?”
“Ei tiedä, kukaan muu ei tiedä kuin sinä, mutta ainakin yksi epäilee…”, sanoin ja huokaisin.
“Mikset kertonut! Vihaan sinua!”, kuului hetken päästä itkuinen huuto.
“Nessie!”, henkäisin ja katsoin taakseni nähdäkseni Nessien seisomassa yöpuku päällänsä, itkien ovensa raossa. Silmän räpäyksessä tuo oli kadonnut takaisin omaan huoneeseensa.
"Nessie!", kutsuin tuota tuon ovella ei mitään vastausta. Avasin tuon huoneen oven ja huomasin kauhukseni, ettei Nessie ollut sillä. Ikkuna oli auki ja valkoiset verhot lepattivat tuulen mukana.
Olin virallisesti maailman huonoin äiti!
A/N: Kommentteja saa taas lähetellä! 
