Nimi: Ginnyn kosto
Kirjoittaja: -posityyhtynen-
Ikäraja: sallittu
Paritus: Harry/Luna, alussa Harry/Ginny
Genre: vähän vaikee määrittää
varmaan jtn angstihuumorii
Beta: Zara ja nagini-
Vastuuvapaus: Hahmot omistaa J.K. Rowling, enkä saa tästä ficistä minkäänlaista rahallista korvausta
Juoni: mitä tapahtuu, kun Harry jättää Ginnyn Lunan takia?
Tää on eka ficcini, toivottavasti ei ihan kauhee...
Ginnyn kostoEräänä kirpeänä syysaamuna Harry Potter istuskeli suuren pyökin varjossa ja katseli jättiläiskalmarin hidasta uiskentelua.
Kun hän oli istunut järven reunalla noin puoli tuntia, hän kuuli jonkun juoksevan luokseen.
"Harry! Mitä sinä teet täällä tähän aikaan? Etkö tiennyt, että rikkokirit ovat vaarallisimmillaan aamutuimasta?!", huolestunut ääni oli kenenpä muunkaan, kuin Luna Lovekivan.
"Olethan itsekin täällä!", Harry sanoi yllättyneenä.
"Minulla onkin nämä aavepokat, jotka pitävät ne loitolla.", Luna sanoi ja osoitti otsallaan killuvia omituisia laseja, joiden linssit olivat eriväriset.
"Sinunkin kannattaisi hankkia tällaiset", hän sanoi asialliseen sävyyn. Harry ei osannut kuin ihmetellä, mitä muita kummallisia asioita Lunasta oli opittava.
"Tuo tursas on tosi kiva. Minä puhun sille usein. Kukaan muu ei oikein ymmärrä minua", Luna sanoi uneliaasti ja tuijotteli jotain, minkä vain hän saattoi nähdä. Se oli niitä Lunan kuuluisia totuuksia, jotka saivat ainakin Harryn potemaan omantunnontuskia.
"Mutta miksi sinä tulit tänne?", Luna kysyi Harrylta kiinnostuneesti.
"En saanut unta", Harry mutisi.
Se oli tavallaan totta: Harry oli nähnyt pahaa unta, jossa Ginny oli pakottanut hänet Matami Puddifootin teetupaan, jota Harry suoraansanoen inhosi. Harrysta Ginny oli ihan mukava kaverina, mutta nyt kun he olivat yhdessä, Ginny oli vähän turhan tunteellinen; Harry kun ei kaivannut turhaa hempeilyä. Hän oli itse asiassa Ginnyn kanssa yhdessä enää vain siksi, että pelkäsi Ginnyn vihaa jos he eroaisivat. Hän oli myös huomannut pitävänsä Lunasta erityisen paljon. Hän tosin uskotteli itselleen, että he olivat vain todella hyviä ystäviä.
"Haloo! Harry! Oletko ihan varma ettei rikkokiri varmasti päässyt sumentamaan aivojasi?", Luna kysyi huolestuneena.
"Olen ihan kunnossa", Harry sanoi ja virnisti.
"Sinun hampaasi ovat täynnä narksuja", Luna huomautti rauhallisesti. Se oli Harrysta erittäin kivasti sanottu (ainakin Lunalta), joten hän kääntyi Lunaan päin ja suuteli häntä.
Lammella tapahtuneesta välikohtauksesta oli muutama tunti.
Kun Harry kertoi Ginnylle aamiaispöydässä aikovansa jättää tämän, hän huusi: "Miksi, Harry, MIKSI?! Mehän oltiin vuosisadan pari! Olin jo päättänyt nimet lapsillemme! Ei kai tähän liity ketään toista?!". Ron nielaisi munuaispiiraansa väärään kurkkuun ja alkoi yskiä; Hermione pudotti ''Historian taikakaudet'' lattialle; Professori McGarmiwa huitoi sauvallaan (myöhemmin paljastui, että hän yritti osua hiireen, joka vipelsi pitkin suurta salia), ja Harry punastui. Katseet kääntyivät heihin.
"Tuota, minun olisi pitänyt kertoa tämä jo kauan sitten, mutta pelkäsin että suutut. Ja nyt olen.. tavallaan.. rakastunut toiseen...", hän sönkötti.
"KUKA SE LUTKA ON?!", Ginny karjaisi, ja nyt koko suuri sali varmasti katsoi heitä. Opettajat mukaan lukien. Professori McGarmiwa, joka oli ilmeisesti saanut hiiren ajettua tiehensä, säntäsi heidän luokseen ja kysyi tiukasti: "Mitä Merlinin nimeen te täällä huudatte?".
Harry ja Ginny sulkivat molemmat suunsa ja McGarmiwa käveli takaisin opettajien pöytään kiukusta puhisten.
"Niin, Harry, kuka?", Hermione kysyi nyt täysin kiinnostuneena, ja sekä Ginny, että vihdoin piiraansa niellyt Ron katsoivat häntä murhaavasti.
"Ette sitten naura, koska olen täysin tosissani tämän asian kanssa.", Harry aloitti varovasti, ja sanoi sitten vain hieman kuiskausta kovemmalla äänellä: "Luna Lovekiva".
Tällä kertaa Ron oli varautunut, eikä hän ollut laittanut suuhunsa mitään, kunhan esitti yskänkohtausta. Hermione näytti erittäin paheksuvalta, ja Ginny karjaisi niin, että varmasti suuri sali kaikui: "MINÄ VIELÄ KOSTAN SINULLE!!", ja juoksi pöydästä.
"Miten sinä kehtasit jättää minun pikkusiskoni noin vain?!", Ron ärähti Harrylle muodonmuutoksissa, jossa heidän piti muuttaa kani pöytälampuksi. Ronin lampulla oli korvat ja Harryn lamppu loikki edestakaisin pulpetilla, mutta Hermione harmitteli, pitäisikö hänen lamppunsa maisemakuvion vuorilla olla hieman lisää lunta.
"Ei kai Harryn olisi kannattanut olla hänen kanssaan jollei hän pidä tästä", Hermione lausui viisaasti. "Mutta sitä en kyllä tajua, mitä sinä Lovekivassa näet. Onhan hän omalla tavallaan mukava, mutta minä en luottaisi tyttöön jonka isä kustantaa Saivartelijaa".
"Tietysti olet Harryn puolella, kuten aina", Ron murahti happamasti kellojen soidessa ja käveli ripeästi ulos luokasta.
Tieto siitä, että Harry ja Luna olivat yhdessä, levisi kuin kulovalkea, varsinkin kun Riesu lauleli jatkuvasti käytävillä "Potta ja Lööperi ne yhteen soppii huomenna pannaan pussauskoppiin".
Ja kuinka ollakaan, kun rohkelikot ja luihuiset jonottivat tyrmiin, Harry kuuli takaansa laiskan äänen:
"Onko se totta, Potter? Sinä ja Lööperi? Oiva maku sinulla. Ensin itkupilli, sitten verenpetturi ja lopuksi vielä mielipuoli". Se oli epäilemättä Draco Malfoy, joka hymyili ärsyttävää hymyään Crabben ja Goylen hekottaessa vieressä.
"Pää kiinni, Malfoy", Harry sanoi inhoten, ja veti taikasauvansa esille.
"Kaksintaistellaanko täällä?", kysyi ääni, jota Harry inhosi kenties eniten koko maailmassa (jos nyt Voldemortia ei lasketa). Ääni kuului Kalkarokselle, liemien opettajalle. "Ai ai, Potter. Taitaapa napsahtaa kaksikymmentä pistettä rohkelikolta". Kalkaroksen suupielet nousivat vahingoniloiseen hymyyn, kun hän päästi oppilaita luokkaan.
Ron vihoitteli Harrylle vieläkin, joten hän istuutuikin Deanin viereen jättäen Harryn ja Hermionen kahdestaan. "Tänään teemme vanhetuslientä", Kalkaros kertoi ja kirjoitti ohjeen taululle.
Harry ei pystynyt keskittymään. Hän ajatteli, miten Ginny aikoisi kostaa, ja kaatoi siksi ripauksen sijaan koko purkillisen hevoskotkankynsiä liemeensä, jolloin se muuttui pahaaenteilevän punaiseksi ja alkoi kuplia ja sihistä. Kun aika loppui, Harryn liemi oli oranssia ja se kupli vieläkin, vaikka sen olisi kuulunut olla vaaleansinistä. "Jahas, Potter, taisipa tulla taas nolla", Kalkaros sanoi vahingoniloisesti ja pyyhkäisi Harryn kattilan puhtaaksi taikasauvallaan.
Harry käveli kiukusta kihisten ulos tyrmistä, ja melkein törmäsi Ginnyyn, joka puhui nopeasti kaveriporukan keskellä. "Hän petti minua. Varmaan hän oli pettänyt minua koko suhteemme ajan, ja kun huomasi, ettei voisi piilotella enempää, pakeni. Se olisi niin hänen tapaistaan". Ginny sulki suunsa, kun näki Harryn, ja koko tyttöjoukko kääntyi Harryyn päin, katseet vihaa tihkuen.
"Hän siis yrittää mustamaalata minua.", Harry puhisi kävellessään Hermionen kanssa muodonmuutoksiin. "No, odotin häneltä jotain pahempaa", hän tokaisi.
"Tämä on vasta alkua, Hermione vihjasi, "olen ollut hänen ystävänsä jo monta vuotta, ja tiedän mihin hän pystyy kun oikein suuttuu. Kannattaa muuten kiertää hänet kaukaa, jos näet häntä käytävillä".
"Miksi muka?", Harry kysyi ärtyneenä.
"Et ole tainnut nähdä hänen lepakonräkäherjaansa", Hermione varoitti. He kävelivät ohi Riesun, joka alkoi Harryn nähdessään loilottaa potta ja lööperi yhteen soppii- laulua, jolle jotkut, mukaanlukien Ron, nauroivat pilkallisesti.
Viikon kuluttua mitään muuta ihmeellistä ei ollut tapahtunut, kuin se, että Riesu oli keksinyt uusia, toinen toistaan ilkeämpiä loruja, jotka kaikki koskivat jollain tapaa Harrya ja Lunaa (Harry uskoi vahvasti, että Ginny oli ehdottanut Riesulle joitain niistä), Luna oli laittanut Harryn 'pussailukieltoon', koska ''se jos joku tartutti narksuja'', ja Ginny oli keksinyt yhä kamalampia valheita Harrysta.
Harryn ja Lunan suhde ei ollut kovinkaan tavallinen, koska he kohtelivat toisiaan vieläkin kuten he olisivat vain kavereita, paitsi että yleensä iltaisin he istuivat penkillä, katselivat auringonlaskua ja pitivät toisiaan kädestä. Mutta toisaalta, ei Harry oikeastaan muuta olisi kaivannutkaan, ja hänellä oli tosi hauskaa yrittäessään etsiä ruttusarvisia niistaisiikkejä Lunan kanssa.
"Uskomatonta, että olit Ginnyn kanssa vain, koska hän on hyvännäköinen!", muuan puuskupuh puuskahti Harrylle, kun hän käveli tämän ohi. Harry ei jaksanut välittää siitä, sillä hän tahtoi Ginnyn näkevän, etteivät hänen puheensa vaikuttaneet yhtään mitenkään. Hermione varoitteli tuon tuosta, että Ginny saattoi tehdä jotain todella arvaamatonta, jos Harry ei pian yrittäisi sopia.
"Minäkö sopisin hänen kanssaan, kun hän tässä yrittää suunnilleen karkoittaa minut koulusta? Ennemmin Kalkaros käyttää Pimennon neuletakkia!".
"Mutta sitä hän yrittääkin!, Hermione selitti Harrylle, "Hän haluaakin sinut pois koulusta, joten olisi parempi olla ärsyttämättä häntä!". Harry oli raivoissaan. Hänkö ärsytti Ginnyä? Hyvä on, olihan hän kerran (vai kaksi) suutuspäissään käyttänyt häneen löllösäärikirousta kun tämä tuli häntä vastaan käytävällä, ja viimeviikkoisena, ikimuistoisena tylyahon-viikonloppuna hän oli tyhjentänyt kermakaljapullon Ginnyn päähän, muttei hän sentään levitellyt tästä toinen toistaan kamalampia valheita.
Se tylyahon-viikonloppu oli kuitenkin ollut Ginnylle liikaa. Julkinen nöyryytys, lempikaapu pilalla... Ginny oli juoninut käytävällä jonkin aikaa kamalaa kostoa Harrylle, kun Hagrid löntysti hänen viereensä. Tämä oli yltä päältä ruhjeilla ja tuskastuneen näköinen. "Mitä sinulle on tapahtunut?", Ginny kysyi nähdessään Hagridin haavat.
"Kentaurit, mokomat muulit. Mä vaan kysyin niiltä, saanko käyttää niitä oppitunnin aiheena ja ne mokomat raivostui. Kunnianloukkaus muka. Hah!, hän naurahti alakuloisesti, "Kauheen epäluulosia eläimiä. Mitä mä näytän seuraavalle ryhmälle huomenna? ", Hagrid kysyi toivottomana. Silloin Ginnyllä välähti. "Ei kai se ole Ronin ryhmä?", hän kysyi innoissaan.
"On, on, ookko keksiny jotain?", Hagrid kysyi toiveikkaasti.
"Minusta voisit esitellä heille thestraleja vähän tarkemmin, uskon että se kiinnostaisi monia", Ginny sanoi. Hagridin ilme kirkastui. "Hyvä idea, Ginny, ei mulle ois mitään tommosta tullut mieleenkään". Sitten hän käveli pois askeleet huomattavasti keveänpinä kuin hetki sitten.
Kun Harry, Ron ja Hermione kävelivät vaitonaisina (Ron ei vieläkään puhunut Harrylle) kasvihuoneilta ruokailuun, he näkivät Ginnyn katoavan kiellettyyn metsään.
"Tekisi mieli kannella hänestä", Harry raivostui, ja Ron mulkaisi häntä murhaavasti.
"Mitäköhän hän tekee siellä?", Hermione kysyi hiukan huolestuneena, mutta kiinnostuneena.
"Älä nyt taas ala esittää salapoliisia", Ron tokaisi ja Hermione hiljeni.
Seuraavalla taikaeläinten hoidon tunnilla Hagrid hymyili ryhmälleen iloisesti. Harry aavisti pahaa.
"Tulkaas tänne, kaikki!", Hagrid sanoi erittäin iloisesti. Harry ja Hermione vaihtoivat huolestuneita katseita.
"Tänään me perehdytään thestraleihin vähän tarkemmin, joten kaikki seuraa mua mettään. Tulkaa ny, kaikki!", Hagrid huudahti iloisesti. Harry huokaisi helpottuneena. Hän oli jo ehtinyt pelätä jotain samantapaista kuin räiskeperäiset sisuliskot, joten thestralit olivat hänelle suuri helpotus.
"Ei kai me mennä metsään? Sehän on palvelusväen hommaa!", Draco Malfoy huudahti, ja Harry oli kuulevinaan pelon häivän hänen äänessään.
"Ei kai hilleriä pelota?", hän kysyi Dracolta.
"Minuako? Ei tietenkään, Potter", tämä vastasi, ei kylläkään aivan uskottavasti. Ja kun he lähtivät metsään, Malfoy piti huolen että Crabbe ja Goyle olivat vankasti hänen molemmilla puolillaan, ja lisäksi hän vilkuili taakseen tuon tuostakin, ja hätkähti aina kuullessaan jotain.
"Malfoy näyttää säikyltä pikku hilleriltä metsässä", Harry sanoi. Ron tirskahti, mutta naamioi sen aivastukseksi, koska hän mökötti vielä Harrylle Ginnyn takia.
Kun he tulivat aukealle, siellä oli heitä odottamassa suuri kentaurilauma. Tumma, mustatukkainen kentauri, jonka Harry tunnisti Baneksi, astui tämän eteen ja mylväisi: "Onko se totta? Sinäkö aioit kesyttää meidät ja antaa ratsastustunteja? Varsa, nyt menit liian pitkälle!". Harry katsoi häntä yllättyneenä. "Kuka niin on väittänyt?".
"Harry ei oo sanonu mitään semmosta!, Hagrid rähjäsi, "Ja nyt saatte kyllä lähtee koko sakki, mulla on tunti pidettävänä!". Silloin yksi kentaureista tähtäsi nuolensa, ja ampui tarkalleen siihen, missä Harryn pää oli vielä äsken ollut. Malfoy näytti lakananvalkealta, kauhistuneelta ja vahingoniloiselta samaan aikaan. Se oli todella merkillinen (mutta söpö) näky. Sitten kaksi kentauria lähtivät astelemaan Harrya kohti. "En minä ole sanonut mitään sellaista!", Harry huusi, mutta kuuroille korville. Kentauri ampui taas, ja osui Harrya käteen. Hagrid karjaisi: "JUOSKAA", muulle luokalle, kahmaisi Harryn syliinsä ja lähti juoksemaan koulua kohti. Harry näki kätensä muuttuvan siniseksi ja pullistuvan ja lisäksi siihen nousi aristavia patteja; nuolessa oli myrkkyä. Käteen sattui kamalasti, kuin se olisi ollut tulessa. "Sori, Harry, enpä ois niistä tommosta uskonu, mä vien sut sairaalasiipeen", Hagrid pajatti juostessaan. Harryn käsi paisui paisumistaan, hän ihmetteli miten se saataisiin mahtumaan sairaalasiiven ovesta. Pian he olivat kuitenkin perillä, ja siinä samassa kun Hagrid laski Harryn sairaalasiiven lattialle seisomaan, oli Matami Pomfrey jo tullut hössöttämään. Kun Hagrid oli selittänyt tälle mitä tapahtui, hän siirtyi hakemaan jotain lääkettä kaapeista, ja Hagrid jäi vielä vähäksi aikaa Harryn viereen. "Oon tosi pahoillani, en arvannu.. mun syytä kaikki..", hän sopersi suruissaan. "Ei se sinun vikasi ollut", Harry lohdutti ja siinä samassa Matami Pomfrey tuli häätämään Hagridin mutisten samalla jotain epäpätevistä opettajista, kielletystä metsästä ja arvaamattomista olennoista.
"Milloin pääsen pois?", Harry kysyi toivoen, että saman päivän aikana. "Hyvässä tapauksessa huomenna, huonossa vasta viikon päästä", Pomfrey vastasi ja kaatoi samalla jotain vihreää ja niljakasta Harryn lasiin. "Sinun on juotava se, se vähentää turvotusta. Sen jälkeen juot tätä, matami sanoi kaataen samalla jotain sinertävää ja höyryävää toiseen lasiin, "Niin kätesi muuttuu oikean väriseksi ja kipu lakkaa".
Ron ja Hermione tulivat katsomaan Harrya viimeisen tunnin (Joka oli liemiä, joten Harry oli hyvillään joutuessaan jäämään siitä pois) jälkeen.
Hermione oli pelästyneen näköinen ja hänen silmänsä olivat turvoksissa, Ron taas oli aivan valkoinen kasvoiltaan.
"Voi Harry, mitä siinä nuolessa oli?", Hermione kysyi hädissään. "Jotain myrkkyä kai, mutta turvotus on jo loppunut", Harry vastasi.
"Harry, minä.. tuota.. anteeksi siitä...", Ron takelteli. "Joo, ei hätää", Harry sanoi virnistäen, ja Ronkin virnisti helpottuneena.
"Kuka oli mennyt sanomaan kentaureille sellaista?", Hermione kysyi vakavana.
"Malfoy", Harry ja Ron sanoivat heti. "Enpä usko, hänkin näytti aika kauhistuneelta nähdessään kentaurit", Hermione mietti.
"Entä jos ne olivat kuolonsyöjät? Jos ne ilmiintyivät tänne kertomaan kentureille, ja..", Ron puhui innoissaan, mutta Hermione keskeytti hänet: "Ettekö te ikinä viitsi lukea tylypahkan historiikkia? Sitä paitsi olen kertonut teille ainakin sata kertaa, ettei tylypahkan mailla voi kaikkoontua tai ilmiintyä".
Ron näytti musertuneelta. "No kuka sitten?", hän äyskähti. Hermione näytti säikähtäneeltä, ja sopersi sitten jotain kirjastosta.
"Miksei hän voi ikinä sanoa mitään suoraan?", Ron puuskahti.
Pari päivää onnettomuuden jälkeen Harry sai lähteä sairaalasiivestä ja törmäsi matkalla Lunaan. "Olin juuri tulossa katsomaan sinua sairaalasiipeen, mutta pääsitkin jo näköjään pois", Luna sanoi uneksivalla äänellään.
"Joo, no niin pääsin", Harry sanoi iloisesti. Luna kaiveli laukkuaan ja otti sieltä hauskat lasit: aavepokat. "Tilasin nämä sinulle, kun tiesin että sairaalasiipi ihan pursuu narksuja", hän sanoi iloisesti ja antoi lasit Harrylle, joka laittoi ne vähän nolostellen päähänsä. narksuja taas, hän ajatteli ja virnisti.
"Voi, ei täällä nyt ole narksuja", Luna sanoi tietäväisesti ja alkoi kävellä Harryn kanssa kohti suurta salia aamiaiselle.
Harry hyvästeli Lunan ja istahti Ronin ja Hermionen väliin. Lunassa oli se hyvä puoli, ettei hän ollut mustasukkainen, kuten Cho oli ollut.
Harry katsahti Hermionea, joka näytti oudolta. "Mikäs sinulla on?", Harry kysyi hyväntuulisesti.
"Ei mikään, miten niin?", Hermione vastasi hätäisesti. Harry kohotti kulmiaan. "Ei aavistustakaan", Ron sanoi.
Hermione näytti vihaiselta ja tuskastuneelta koko päivän, eikä edes osannut vastata Lipetitin kysymykseen (mikä loitsu saa esineet katoamaan?), loitsutunnilla.
Lopulta oleskeluhuoneessa Hermione ei enää jaksanut pitää kaikkea sisällään. "Uskon että se oli Ginny", hän kuiskasi Harrylle ja Ronille niin ettei kukaan muu kuullut. "Ai mikä?", Ron ihmetteli. "Se joka puhui kentaureille Harrysta, Hermione selitti, "hän on ollut tyytyväisen näköinen koko päivän, ja mehän nähtiin kun hän meni kiellettyyn metsään. Tai siis..".
Ron katsoi Hermionea järkyttyneenä ja sihahti tämän korvaan: "kuinka kehtaatkin puhua tuollaista minun pikkusiskostani?", jonka jälkeen hän marssi makuusaliin katsomatta kertaakaan taakseen, kädet vihaisesti puuskassa.
"Se voisi olla totta", Harry myönsi ja päätti mennä saman tien tekemään asiat selviksi Ginnyn kanssa, mutta juuri kun hän nousi tuolilta, Hermione tarrautui hänen kaapuunsa ja sanoi huolestuneella äänellä: "ethän tee mitään typerää?". Mikä neuvo! Ethän tee mitään typerää? Entä Ginny? Eikö hän ollut tehnyt mitään typerää sanoessaan kentaureille haluavani ratsastaa niillä?!, Harry ajatteli ja tunsi vihan vahvistuvan suonissaan ja harppoi Ginnyn luo. "Sinäkö käskit kentaurit kimppuuni? Sinäkö aiheutit minulle kaksi pitkää yötä sairaalasiivessä? ja vain koska olit mustasukkainen! VASTAA!", Harry huusi. Ginny naulitsi palavan katseensa Harryyn ja huusi: "Kunpa ne olisivat osuneet päähäsi, se olisi sinulle oikein!".
Harry oli vetänyt taikasauvan kaavun sisältä kunnolla edes tajuamatta sitä, ja huusi: "keholeijus!". Ginny jäi kattoon roikkumaan, ja Harry iski häneen pari oikein karmeaa kirousta. Kun hän päästi Ginnyn alas, tämä näytti siltä kuin kentaurit olisivat osuneet häntä joka puolelle nuolillaan: hän oli turvonnut kuin ilmapallo, sininen, ja lisäksi hänen koko ruumiinsa oli täynnä suuria, vetisiä patteja. Hän kiljui ja yritti juosta pois, mutta kun hänen jalkansa olivat kumpikin yli kaksi kertaa suuremmat kuin tavallisesti, hän ei päässyt kovinkaan helposti liikkeelle. Harry lähti makuusaliin piittaamatta muiden kiljahduksista ja ivahuudoista. Hän oli pulassa ja tiesi sen, muttei vain jaksanut välittää siitä.
"Mitä siellä tapahtuu?", Kysyi uninen Ron, kun Harry käveli pylvässängylleen. Hän oli täysin unohtanut, mitä hänen väleilleen Ronin kanssa tapahtuisi, jos hän kiroaisi tämän pikkusiskon.
"Tuota.. Ei mitään kovin tärkeää..", hän sanoi vältellen pukiessaan samalla yöpaitaa päälleen.
"Kerro nyt", Ron yllytti, mutta Harry sanoi olevansa väsynyt, joten Ron päätti mennä itse tarkistamaan asian. Juuri sitä Harry oli pelännyt. "Ron! Odota!", hän huusi, mutta Ron oli jo ovella ja astui sieltä oleskeluhuoneeseen. Pian hän tuli kuitenkin takaisin, erittäin vihaisena. "HARRY! MITÄ MERLINIÄ SINÄ OLET MENNYT TEKEMÄÄN MINUN SISKOLLENI?!"
"Tuota, selvisi että hän todella oli kertonut niille kentaureille.. olin vähän vihainen hänelle..", Harry selitti.
"Miten hän saattoi.. miten sinä saatoit.. MINÄ INHOAN TEITÄ KUMPAAKIN!", Ron huusi, mulkaisi Harrya murhaavasti vielä kerran ja tömisteli sängylleen.
Seuraavana aamuna suuressa salissa Harry oli juuri juomassa kurpitsamehua, kon professori McGarmiwa pyyhälsi hänen eteensä. "Ginny ja Ron kertoivat sinun kironneen Ginnyn eilen, pitääkö paikkansa?", hän kysyi ja hänen sieraimensa laajenivat. "Vain, koska Ginny usutti kentaurit kimppuuni", Harry vastasi. McGarmiwa näytti vielä järkyttyneemmältä. "Pitääkö tämä paikkansa?". Ginny vastasi: "Pitää, kunhan en joudu samaan jälki-istuntoon tuon kanssa", ja osoitti Harrya selvä vastenmielisyys kasvoillaan. "otan kaksikymmentä pistettä, kumpaiseltakin, ja saatte molemmat jälki-istuntoa. Weasley, sinä menet putsaamaan liemien luokkaa ja sinä, Potter, saat auttaa Voroa arkistojen päivityksessä", McGarmiwa sanoi ja käveli nopein askelin takaisin opettajien pöytään. Harry mulkaisi Ginnyä, joka mulkoili takaisin.
Harry tuli jälki-istunnosta vasta puoliltaöin ja alkoi saman tien tehdä kahden jalan pituista esitelmää besoaarista. Juuri kun hän lopetti kirjoittamisen, hän kuuli jonkun tulevan muotokuva-aukosta hänen takanaan.
"Sinulta oli jäänyt tämä", Ginny sanoi jäätävästi, hiukka itsetyytyväisyyttä äänessään ja ojensi Harrylle purkin, joka sisälsi inkivesiliskon silmiä.
"Ai, kiitti", Harry sanoi varautuen, kenties Ginny aikoisi seuraavaksi kirota hänet, mutta tämä menikin vain nukkumaan sanomatta mitään. Harry lähti itsekin makuusaliin, hyvin helpottuneena.
Seuraavan päivän liemitunti oli täysi katastrofi. Ron kylläkin puhui taas Harrylle, koska hänestä he olivat nyt tasoissa, kun hän oli kannellut Harrysta.
Heidän piti tehdä luulientä, jota käytetään esimerkiksi luuran-koko:ssa, jota Harry joutui juomaan toisena vuonnaan Tylypahkassa. Hänellä meni erittäin hyvin, ja lisättyään inkivesiliskon silmät, hänestä tuntui että juoma oli lähes täydellistä.
"Kymmenen pistettä rohkelikolta", Kalkaros sanoi Harryn takana. "Mistä hyvästä?", Harry tokaisi.
"Granger ei olisi saanut auttaa sinua", Kalkaros sanoi hitaasti, nauttien joka sanasta.
"Hermione istuu toisella puolella luokkaa, hän ei ole voinut auttaa minua!", Harry kimpaantui, lisäsi veden liemeensä, ja hänen hämmästyksekseen se räjähti. Ja vieläpä Kalkaroksen naamalle.
Eikä aikaakaan, kun Kalkaroksen päähän puhkesi sarvet. Eivätkä mitkään pienet ja harmittomat, vaan pitkät ja paksut, jotka kiertyivät kauniisti. "Viisikymmentä pistettä rohkelikolta ja jälki-istuntoa.. Ja vielä toiset siltä, joka nauraa..", Kalkaros ärähti ja harppoi luokasta.
"Harry, sinun liemessäsi oli selvästi pamauspulveria, koska se räjähti kun laitoit sinne vettä. Miksi sinä sitä käytit?". Hermione oli tullut lähemmäs ja katseli Harryn työtarvikkeita. "Miksi olet lisännyt inkivesiliskon silmiin pamauspulveria?"
"Ginny", Harry sihahti.
"Mitä sanoitkaan?", Hermione kysyi ja Ron harppoi hänen viereensä. "Ginny toi minulle inkivesiliskon silmät tyrmistä eilen", Harry sanoi voimattomasti.
Hermione näytti järkyttyneeltä. "Mikset sinä tarkistanut niitä? Ja miksei hän jo jätä sinua rauhaan? Yrittäisit sopia tai tästä tulee tosi likaista, minä tunnen Ginnyn", hän huokaisi.
"En kyllä ikinä sovi hänen kanssaan", Harry puuskahti.
"Voiko joku selittää minulle, mitä tapahtuu, Ron kysyi naama virneessä,"ja miksi Kalkaroksella on sarvet?"
"Näittekö Kalkaroksen ilmeen? Tämä oli kyllä elämäni parhaita hetkiä!", Ron nauroi. Harrya ei naurattanut.
"Luihuiset johtaa tuon ansiosta", Hän muistutti.
"Äh, kunhan taas menet mukaan johonkin pikku seikkailuun ja voitat huispauspokaalin, niin me ollaan taas kuivilla", Ron sanoi iloisesti.
"Siinä olisi voinut käydä pahasti", Hermione muistutti.
"Älä nyt jäkätä, pilaat yhden elämäni parhaista hetkistä. Tätä ei taida voittaa mikään muu, kuin ehkä hilleri-Malfoy", Ron tokaisi.
"Kuulin Kalkaroksesta. Ei kai liemessäsi ollut ruttusarvisen niistaisiikin sarvea?", kuului Lunan tällä kertaa varsin innostunut ääni. "Minun isäni on kuumeisesti etsinyt niitä, ja jos sinulla on sen sarvea, se saattaa löytyä...:", Luna paapatti, ja hänen silmänsä pullistuivat vielä tavallistakin enemmän innostuksesta.
"Se oli pamauspulveria, jonka todennäköisesti Ginny laittoi sinne", Hermione tokaisi.
"Tai sitten sinä vain luulet sen olevan pamauspulveria, mutta se onkin ruttusarvisen niistaisiikin jauhettua sarvea, ja Ginny laittoi sen sinne, koska hän tiesi että se räjähtää helposti, Luna selosti, "Se tyttö on kyllä tosi mustasukkainen".
Samalla Ginny itse asteli nurkan takaa erittäin makeasti hymyillen, kunnes näki Harryn. Silloin hänen kasvonsa valahtivat. Ilmeisesti hän oli toivonut, että Harryn päästä olisi sojottanut kaksi komeaa sarvea. "Etkö lisännyt vettä luuliemeesi?", hän kysyi teennäisen kepeällä äänensävyllä.
"Toki, mutta epäonneksesi se räjähti Kalkaroksen naamalle, ei minun", Harry vastasi. Ginny näytti siltä, kuin hän olisi ollut vähällä purskahtaa nauruun ja samaan aikaan halunnut suunnilleen tappaa Harryn mitä tuskallisimmalla keinolla. "Odotas vain, minä vielä kostan sinulle, ja pahasti kostankin!", Ginny huusi, kääntyi ympäri ja marssi raivoissaan pois.
Jälki-istunnossa Harry joutui siivoaman liemien luokkaa, jonka lattialla oli vielä vähän Harryn luulientä ja muita jäänteitä. Siellä ei ollut kovin mukavaa, mutta Harry sai aivan vapaasti miettiä mitä karmeimpia kostoja Ginnyn pään menoksi... Hän ajatteli juuri nautinnollisesti, kuinka Ginny potkaistaan Tylypahkasta, kun Kalkaros astui sisään. Sarvet olivat kai tallella, koska Kalkaroksessa oli suuri ja pitkä velhohattu, jossa silti näkyi kaksi kumpua pään yläpuolella. Harry tyrskähti, mutta yritti peittää sen yskähdykseksi.
"Onko tämä sinusta hauskaa vai, Potter? Yksikin sana, niin otan Rohkelikolta toiset viisikymmentä pistettä..", Kalkaros sanoi vaarallisimmalla äänellään, ja mulkaisi Harrya pahasti.
Harry tuumi, ettei Kalkaros ehkä uskoisi, että Ginny oli lisännyt pamauspulveria inkivesiliskon silmiin, joten hän näki parhaakseen olla hiljaa. Hän pääsi taas vasta puolenyön aikoihin pois, mutta Ron oli silti vielä odottamassa häntä. "Onko hänellä ne yhä?", hän kysyi toiveikkaasti.
Harry nyökkäsi. "Jess! En malta odottaa ylihuomisen liemitunteja!", Ron huudahti.
"Tuota en olisi uskonut kuulevani sinun suustasi", Hermione sanoi hyväntuulisesti.
"En minäkään olisi uskonut että Kalkarokselle kasvaisi sarvet", Ron vastasi. Harrysta se ei ollut hauskaa. Tai siis olihan Kalkaros kieltämättä komea sarvet päässään, mutta ne sarvet olisivat saattaneet kasvaa hänellekin, ainakin niin Ginny sen varmasti oli tarkoittanut, mikäli Harry oli ymmärtänyt hänen raivoisat katseensa oikein. Näitä miettien Harry rojahti pylvässängylleen, eikä saanut unta pitkään aikaan.
Seuraavalla tylyahon-viikonlopulla Harry istui vaihteeksi Sianpäässä kermakaljalla, koska Vuotavassa noidankattilassa hänen olisi pitänyt kuunnella ivahuutoja joka puolelta, sen oli Ginny saanut aikaan. "Katso, tuo outo hiippari laittoi jotain kaapunsa sisään", Ron kuiskasi Harrylle ja Hermionelle, kun viittaan kääriytyneen noidan tai velhon käsi sujahti kaavun suojaan. Kuin hän olisi kuullut mitä he puhuivat, hän lähti kovalla kiireellä kapakasta, ja Harry oli näkevinänsä punaisen vilauksen, mutta vakuutti sitten itselleen olevansa vain vainoharhainen.
"Epäilyttävää, eikö totta", Ron jatkoi salaperäisesti.
"Totisesti", Hermione vastasi. Harrysta tuntui, että jompikumpi heistä aikoisi kohta lähteä selvittämään kaapunoidan arvoitusta, joskaan se ei kiinnostanut häntä kovin paljon. Ja kuinka ollakkaan: "Nuuskitaanko vähän?", Ron ehdotti salaperäinen (ainakin omasta mielestään) ilme kasvoillaan.
"Mikä ettei", Hermione innostui, ja hänen silmänsä kiiluivat. Harrya ei oikeastaan jaksanut kiinnostaa, mutta toisaalta ehkä pieni seikkailu veisi Ginnyn salaperäisen koston hänen mielestään edes vähäksi aikaa. Hermionen ja Ronin odottavien katseiden alla Harry sanoi: "joo, mennään vaan", ja niin he lähtivät seuraamaan tuota arveluttavaa noitaa tai velhoa.
"Missä hän on?", kuului Ronin kuiskaus. "Tuolla!", hän sihahti äkkiä ja osoitti hahmoa, joka nyt kääntyi kulman taakse. Kaverukset lähtivät juoksemaan kulmaa kohti, ja kun he pääsivät perille, he näkivät jonkun livahtavan hunajaherttuaan. Niinpä he juoksivat perässä. Hunajaherttuassa oli kuitenkin niin täyttä, etteivät he erottaneet viittan kääriytynyttä henkilöä enää mistään.
Yht'äkkiä Harry pysähtyi.
"Mikäs sinulle tuli?", Ron ihmetteli, mutta Hermionekin pysähtyi, ja jäi tuijottamaan samaa karkkiosastoa, kuin Harrykin. Kun Ron tajusi, minne päin he katselivat, hänkin käänsi katseensa sinne ja henkäisi pistävästi. Siellä oli Ginny katselemassa pippuripiruja.
"Lähdetään", Hermione ehdotti, ja Ron nyökkäsi. Harrykin ajatteli, ettei jaksanut kinastella Ginnyn kanssa, mutta päätti silti olla syömättä mitään, minkä Ginny hänelle antoi, koska hän muisti kuinka Ron kertoi pippuripirun joskus polttaneen reiän hänen kieleensä.
"Harmi kun ei löydetty sitä hiipparia", Ron valitti.
"Harmi, että hän meni juuri hunajaherttuan, kun se on aina niin täynnä väkeä", Harry harmitteli
"Luultavasti hän meni sinne juuri siksi", sanoi Hermione vakavana. Koska heillä ei ollut enää mitään tekemistä, he päättivät lähteä takaisin tylypahkaan, ja Harry ja Ron päättivät mennä harjoittelemaan huispausta.
Kun he tulivat illalla makuusaleihin, he näkivät siellä Ginnyn.
"Mitä sinä täällä teet?", Ron kysyi vihaisesti.
"En ainakaan odota sinua, Ginny sanoi, "Vaan Seamusia".
"Mitäs sinä Seamuksesta haluat?", Ron kysyi yllättyneenä.
"Kai minä saan odotella poikaystävääni täällä, vai onko se kiellettyä?", Ginny tokaisi. Ron oli aikeissa sanoa jotain, mutta päätti sitten jättää sen sanomatta.
"Hyvä että olet viimein päässyt minusta yli, Harry virnisti, "voitaisiinko sopia?". Ginny näytti pöyristyneeltä, ja tokaisi erittäin vihaisesti: "En todellakaan sen jälkeen, kun sinä noiduit minut!", ja marssi ulos huoneesta.
"Kannatti sentään yrittää", Harry sanoi ja rojahti sängylleen. Hän huomasi sen olevan vieläkin lämpimämpi kuin yleensä, mikä oli hyvä, sillä ulkona oli ollut aika kylmä.
"Öitä, Ron", Harry huikkasi, mutta Ron oli jo nukahtanut.
Harry heräsi siihen, että joku kirkui. "Mitä täällä tapahtuu?", hän kysyi unenpöpperöisesti, ja oli haistavinaan savun hajun.
"Sänkysi, se palaa!", Hermione huusi Harryn korvaan. Harry pomppasi ylös pylvässängystään, ja huomasi sen todella olevan tulessa.
"Aquatulio", hän huusi hätäisesti, ja hänen sauvansa päästä alkoi lorista hitaasti vettä.
"Anna minä!", Hermione huudahti, lausui loitsun, ja hänen sauvastaan suorastaan suihkusi vettä. Sillä hän sammutti Harryn sängyn. Samassa Minerva McGarmiwa ryntäsi huoneeseen.
"Mitä täällä tapahtuu?", hän huusi kaikille. Hermione alkoi selittää, kuinka hän oli haistanut savua ja juossut heti poikien makuusaliin.
"Oletko kunnossa, Harry?, McGarmiwa kysyi, "Sinun on paras mennä nyt sairaalasiipeen, missä matami Pomfrey varmistaa, ettei sinulle käynyt mitään vakavampaa. Ja mistä tuo tulipalo sai alkunsa?".
"Harry varmaan taikoi sen unissaan", Harry kuuli vahingoniloisen äänen takaansa. Ginny oli tullut katselemaan tulipaloa.
"Häivy", Harry sihahti.
"Enpä taida", Ginny vastasi hymyillen erittäin omahyväisesti. "Kai minä saan olla täällä poikaystäväni kanssa?", Ginny kysyi ja painautui kiinni Seamusiin.
Harry häipyi sanaakaan sanomatta.
Seuraavina päivinä Harrylla oli aina vain tukalampaa mennä nukkumaan, koska hän ajatteli Ginnyn kamalaa kostoa.
Hän näki jatkuvasti painajaisia, joissa Ginny syötti hänelle kourallisen pippuripiruja, ja hänen kielensä porautui irti, minkä jälkeen hän heräsi hikoillen sängystään.
Kuitenkin, kun hän kerran söi aamiaista suuressa salissa, professori McGarmiwa tuli Seamuksen ja (Harry henkäisi ihmetyksestä), täysin rauhallisen Dumbledoren kanssa hänen eteensä.
"Mitä minä nyt olen tehnyt?", hän kysyi ärtyneenä. Seamus näytti lakananvalkealta, ja sanoi sitten: "minä tiedän mitä sinulla on sänkysi alla". Nyt Harry muuttui valkoiseksi. Oliko Seamus löytänyt Harryn päiväkirjan? Mutta miksi siihen tarvittaisiin Dumbledorea?
"Mitä minulla on sänkyni alla?", hän kysyi peläten pahinta.
"Lohikäärme", Seamus kuiskasi. Nyt Harry oli ymmällään. Ei hän pitänyt lohikäärmeistä, tai ainakaan halunnut kasvattaa niitä sänkynsä alla, Norbertista oli ollut hänelle ihan tarpeeksi vaivaa.
"Oletko nyt varmasti ihan terve?", hän kysyi Seamukselta varovasti.
"Minusta meidän pitää kyllä selvittää tämä", McGarmiwa totesi, ja niin he lähtivät kohti rohkelikkotornia suuren joukon seuratessa heitä. McGarmiwa kuitenkin tiuskaisi heille: "Tämä ei kuulu teille millään lailla, kuuletteko?".
"Kyllä tämä meille kuuluu, me ollaan Harryn kavereita!", Ron tiuskaisi, ja Hermionekin oli kerrankin eri mieltä opettajan kanssa.
Kun he (McGarmiwa, Dumbledore, Harry, Ron ja Hermione) olivat päässeet makuusaliin, he katsoivat Harryn sängyn alle. Siellä tosiaan oli pieni, vihreä ja närkästynyt lohikäärme.
Hermione kirkaisi, Ron näytti pahoinvoivalta ja Harry katsoi sitä ihmeissään. "En minä sitä ole siihen pannut", hän yritti selittää, mutta McGarmiwa näytti todella järkyttyneeltä. Dumbledore sen sijaan näytti varsin huvittuneelta.
"En olisi sinusta uskonut, McGarmiwa sanoi jäätävästi, "potkut. Ja sata pistettä rohkelikolta. Niin, omalta tuvaltani, Ronald", hän jatkoi kun Ron katsoi häntä todellakin pahoinvoivan näköisenä.
"En tiennyt siitä, ihan totta..", Harry yritti, mutta puolustelut kuulostivat hatarilta jopa hänen omassa päässään. Hän yritti miettiä, kuka oli voinut laittaa lohikäärmeen hänen sänkynsä alle.
"Näimme kyllä ilmeesi, kun herra Finningan kertoi tiedoistaan", McGarmiwa totesi.
"Ei, ei! Minä luulin hänen löytäneen erään.. toisen asian..", Harry takelteli, päiväkirjasta hän ei aikonut kertoa. "Mikäs se sitten on? Jotain muuta laitonta?" Minerva jatkoi. Harry pudisti päätään, ja päätti, että se oli joko hänen maineensa, tai koulunkäyntinsä. Niinpä hän kaivoi varovasti lohikäärmeen alta päiväkirjan. Ron tyrskähti, mutta Hermione hiljensi hänet katseellaan. Harrya hävetti vieläkin enemmän, sillä se oli jästien Hello Kitty- päiväkirja, jonka hän oli joskus saanut Dudleyltä, kun tämän Marge-täti oli ostanut sen hänelle, eikä Dudley ollut pitänyt siitä. Dumbledore näytti siltä, kuin vaaleanpunaisen päiväkirjan löytyminen teinipojan makuusalista olisi maailman luonnollisin asia, kun taas McGarmiwan ilme oli sangen kummallinen. Kuin hän olisi ollut erittäin raivoissaan ja meinaisi purskahtaa nautuun samaan aikaan.
"Mistä minä olisin tuon lohikäärmeen saanut?", Harry kysyi uhmakkaasti.
"Sianpäästä", henkäisi Hermione juuri samaan aikaan, kuin McGarmiwakin.
"Hermione, sinä olit siellä, en minä sieltä mitään saanut!", Harry kimpaantui.
"Mutta joku sai.., Hermione mutisi, "Siellä oli se viittaan kääriytynyt noita, joka piilotti jotain kaapuunsa".
"Ginny!", Harry huusi. Se oli varmasti Ginnyn virittelemä salainen kosto.
"Ginny oli täällä, kun tulimme pelaamasta huispausta, hän saattoi hyvin laittaa lohikäärmeen tuonne silloin, Harry selitti opettajille, "lisäksi näin punaisen vilahduksen, kun se noita lähti sianpäästä. Ja Ginnyhän oli hunajaherttuassa!".
"Ei minun pikkusiskoni voisi tehdä tuollaista!", Ron huusi, mutta Hermione nyökytteli, ja sanoi arasti: "kyllä hän voi, kaikki todisteet viittaavat häneen".
"No mutta kutsutaan hänet itse paikalle todistamaan!", Dumbledore huusi innoissaan, ja siinä samassa astui valkea Ginny makuusaliin.
"Olen niin p-pahoillani, olin niin vihainen! Halusin että Harry e-erotetaan!", Ginny nyyhki. "Menin ihan liian p-pitkälle! Anteeksi, Harry! En tiedä mikä minuun m-meni!".
Mutta Dumbledore hymyili aina yhtä salaperäistä hymyään ja lausahti: "minä tiedän, mikä sinulla on ollut. Voldemortin apuri, Matohäntä, oli lisännyt kurpitsamehuusi vihaisuusuutetta. En ollut siitä aivan varma, mutta arvasin, kun Minerva kertoi nähneensä rotan juoksevan keittiössä. Ja kuten te varmasti tiedätte, arvaukseni osuvat yleensä oikeaan. Lisäksi Ginny varmasti kertoi Seamusille, että Harryn sängyn alta löytyisi jotain, näinhän hän ei itse jäisi kiinni. Hyvä kuitenkin, että nyt vihaisuusuute on kulunut loppuun, joten nyt minun on vain passitettava sinut sairaalasiipeen, missä matami Pomfrey varmasti antaa sinulle jotain järkytykseen. Ja nyt on syytä juhlia, kun tälle kaikelle löytyi taas enemmän tai vähemmän järkeenkäypä ratkaisu! Sitruunatoffeeta, olkaa hyvät!".
Ja niin Dumbledore oli taas kerran pelastanut päivän. Loppu.
// Scarlett lisäsi ikärajan otsikkoon
