Ficin nimi: Voisiko tämä tarina oikeasti tapahtua?
Kirjoittaja: Rentsu
Beta/Oikolukijat: Hullurichie & Snowiis
Tyylilaji: Yaoi, Humor, Fluff
Ikäraja: K-11
Fandom: Axis Powers Hetalia, perustuu enimmiten pohjoismaiden koteihin ja myös jonkin verran jonkinlaiseen luolaan.
Paritus/Päähenkilöt: Tanska/Norja ja hieman Tanska/Kanada
Muut hahmot: Suomi/Tino, Ruotsi/Berwald, Islannin lunni,Islanti, Kanada ja Amerikka + vieraina muita maita joita ei kuin vain mainita.
Varoitukset: Sisältää kiroilua ja pieni suuteleminen
A/N: Innostuin samana päivänä kirjoittamaan tämän ensimmäisen ficcini, kun olin lukenut monta hetalia ficciä. Halusin luoda Tanskan ja Norjan välille pientä ja isompaakin riitaa, joten niinhän minä päätin tehdä. Itse pidän tästä hyvin, mutta kertokaapa mitä itse piditte.
Toivon, että kaikki on oikein
Muistakaa, että otan Negatiiviset ja Positiiviset hyvin vastaan 8D
”Antaisit asian kerrankin jo olla!”, Kuului vihaisen Norjan suusta joka puhkui ja puhisi Tanskalle.
”Mitä? Minähän koskin vain pienesti siihen!?”, Tanska tokaisi lujaan ääneen ja heilutteli kirvestänsä ilmassa kuin olisi iskemässä sitä Norjaa kohti.
Norjan vasen kulma nyki hyvin raivostuneen ilmeen seurassa, mutta suusta ei kuulunut melkein varttiin yhtään mitään.
Tanska oli ollut tuon koko ajan aivan paikallansa ja puristellut kirveen metallista tankoa.
”Mi-”, Tuo pitkä mies aloitti ja nosti katsettansa Norjan silmiin.
”Vær stille!” Huusi lyhyempi poika, joka puri hampaitansa niin, että sen kuuli hieman narskuvan.
”Mut-?”, Tanska ihmetteli miksi tuo nyt noin paljon suuttui asiasta jota oli juuri tehnyt.
”Minä tein tätä korttitaloa jo kolme tuntia kauhealla vaivalla ja nyt sinä tulet ja sähellät sen perkeleen kirveesi kanssa ja kaadat upean korttitaloni!!”, Norjan suusta kuului viimeinkin pitempää sananvartta, mutta se olikin hyvin negatiivista.
Norjan ilme oli hyvinkin halveksuva Tanskaa kohtaan, joka katseli Norjaa hieman surullisella/huolestuneella ilmeellä.
Hetken hiljaisuus painoi Tanskan mieltä.
Yhtäkkiä Tanska nappasi nopealla liikkeellä Norjan ranteesta kiinni.
Hän puristi todellakin lujaa jolloin kuului pieni inahdus Norja pojan suusta.
”Tuo sattuu Tanska! Irrota minusta heti paikalla tai mottaan!!”, Norja sihisi kuin käärme yrittäen samalla vetää ja riuhtoa itseänsä irti Tanskan otteesta.
Tanskan ilme oli tyyni ja samalla hieman vakava kun tuo käveli ovesta ulos Norja yhä roikkuen tämän perässä ja kirves toisessa.
Norja piti sini-valkoisesta hatustansa kiinni pomppien yli puolenmetristen kivien yli, niin kuin Tanskakin joutui tekemään.
”M-minne oikein viet minua! Täällähän ei pysty melkein kävelemäänkään!”, Norja huudahti vihaisen kuuloisena.
”Näet aivan kohta..”, Tanska sanoi hieman alakuloisen kuuloisena ja puuskahti tullessaan ison kanjonin reunalle.
Norja seurasi vaikeroiden rannettansa ja jalkojansa joihin voisi tulla rakkoja, jos näin jatkuisi vielä kauan, mut reuna sai pojan hiljenemään tyystin.
”Et kai aio heittää minua tuonne, sillä se olisi turhaa”, Norja ehti aloittaa paljon lausettansa kunnes näki jonkun hopeisen lentävän kanjonin uumeniin.
Norjan ilme muuttui häkeltyneeksi ja hieman pelästyneeksi mitä tuo oli harvoin.
”E-et kai vaan..”, Norja aloitti ja katsoi Tanskaan samalla ilmeellä minkä oli luonut äskenkin.
Tanska katsoi lempeästi Norjaan ja nyökkäsi.
”Parempi kai on ilman kirvestä jos siitä noin paljon harmia on sinulle”, Tanska yritti saada Norjaan jotain eloa ja nauroi tekonaurua.
Norja tuijotti hetken Tanskaa häkeltyneenä kunnes huomasi Tanskan jo irrottaneen tuon ranteesta.
”Sinä tyhmä!!”, Kuuluu kova lätkäisy, kun Tanskan poskea koristi punainen Norjan jättämä kädenjälki.
Tanska asetti hitaasti käden jolla oli pitänyt Norjasta kiinni poskellensa hämmentyneenä ja laski katseensa Norjaan.
”Eikö sinulle riitä mikään!?” Olet aina suuttunut minulle ja piikittelet minua! Minullakin on tunteeni ja en usko, että ne kohta ovat enää samat ainakaan sinua kohtaan!”, Tanska purkautui viimeinkin.
Norjan hengitys katkeili ja kulki hitaasti..
Hän ei sanonut mitään, vaan lähti kävelemään samojen kivien yli kohti omaa kotiansa.
Tanska katseli vihaisella ilmeellä Norjan perään niin kauan, kunnes tuo oli viimeinkin kadonnut näkyvistä parinkymmenen puun taakse joiden latvojen päät huojuivat edes takaisin hennossa tuulessa.
Hyvin pienen tovin jälkeen äskeisestä tapauksesta oli Islanti jo odottamassa Norjaa kotiin.
”Miksi veljellä kestää näin kauan..olen odottanut jo..kaksi päivää..”, Islanti tokaisi lunnilleen joka söi ruokaa lattialla.
Lunni ei vastannut mitään, oikeastaan tuo ei oikein välittänyt nyt kauheasti mistään.
Hetken kuluttua kumminkin lunni ponkaisi ilmaan ja lensi ikkunalle naputtaen nokallaan siihen.
”Mitä nyt..aah.. Norja saapuu..viimeinkin..”, Islanti hymyili ja pelästyi lujaa ovenpaiskausta.
”Islanti? Mitä sinä täällä teet?”, Norjan suusta pääsi pienen ihmetyksen kera.
”Mehän sovimme, että tulen sinulle yökylään jo viimeviikolla..ja tulin nimittäin pari päivää sitten jo.” , Islanti selitti hieman nostaen kättänsä ilmaisten pientä tylsyyttä.
”Oh! Olen niin pahoillani pikkuveli!! Unohdin koko yökylän, koska tappelin melkein viikon Tanskan kanssa enkä suostunut lähtemään ennen kuin olisimme sopineet..”, Norja alkoi selittämään suurta anteeksipyyntöä ja kumartelemaan.
”Ei kai se haittaa, ymmärrän yskäsi..kaksi muutakin nimettyä tuttuamme on tapellut hieman näinä viikkoina.”, Islanti yritti lohduttaa jollakin tapaa Norjaa keksien ihan pieniä valeita, vaikka ei siitä pitänytkään.
”Olen varma, että sovitte Tanskan kanssa pian riitanne.”, Jatkoi Islanti lohduttamista nostellen käsiään.
”Hmmh…en ole niin varma..se tohelo meni heittämään turhaan kirveensä kanjonin uumeniin ja nyt sitä ei varmaan saada edes pois sieltä enää ikinä…ja se kaikki on syytäni..”, Norja päästi puoliksi surullisen ja syvän huokaisun.
Norjaa alkoi voimaan pahoin, joten tuo päättää lähteä huoneeseensa torkkumaan.
”Tee mitä haluat, menen nukkumaan.”, Norja huikkasi ennen huoneeseen menoa ja hymyili väsyneesti Islannille.
”Selvä on…”, Islanti nyökkäsi ja nappasi jotain syötävää kaapista.
Samaan aikaan Tanska oli purkanut suuttumustaan lintuihin joita päin hän heitteli alle nyrkinkokoisia kiviä.
”Saatanan linnut! Häipykää helvettiin tai tapan teidät kirv…!”, Tanska hiljeni, kun muisti taas mitä hän ei olisi halunnut muistaa.
”Hitto…”, Tanska puristeli nyrkkejänsä kolmen sekunnin aikavälillä.
Mies lähti tepastelemaan pitkin askelin kohti kotiansa, mutta päättikin kääntyä kohti Berwaldin kotia.
”Hej kaikille taloon!”, Tanska tokaisi, kun oli nähnyt ylimääräisiä kenkäpareja ruotsin eteisessä.
”Hei Tanska, kiva kun tulit käymään täälläkin välillä..”, Tokaisi Tino joka oli kävellyt eteiseen katsomaan kuka siellä oli.
”Tule katsomaan keitä täällä on”, Suomi hihkaisi suupielet hymyssä ja työnsi Tanskaa olohuoneeseen.
Tanskan ilme muuttui hämmästyneeksi kun huomasi Amerikan ja Kanadan istuvan sohvalla jutellen ruotsille, tai no yrittivät jutella.
Kanada pysyi itsekin oikeastaan hiljaa niin kuin Berwald, mutta vastaili silloin tällöin veljellensä.
Amerikka ja Kanada kääntävät päänsä Tanskaa kohti ja moikkaavat tuota nostaen toisen kätensä hieman ilmaan.
”Moi teillekin”, Tanska tokaisi noille kahdelle veljekselle ihan normilla ilmeellä, vaikka usein olisi jo virnistellyt ja nauranut taikka vedellyt hieman vitsiä.
Tino huomasi asian laidan heti ja käveli Tanskan luokse katsoen tuota huolestuneella ilmeellä. ”Tanska..oletko taas ollut riidoissa Norjan kanssa…?”, Tino kysyi Tanskalta ja pisti kätensä miehen käsivarrelle hennosti.
Tanska ei voinut kestää enää asiaa vaan läppäisi Tinon käden pois käyttäen kättänsä kuin ruoskaa.
”Älä koske minuun!”, Tanska huudahti lujaa ja vihaisen kuuloisena.
Tino perääntyi pitäen toista kättänsä kätensä päällä jota kirpaisi.
Berwald nousi nopeasti seisomaan ja katseli vihaisesti Tanskaan. ”Kukaan..ei lyö vaimoani tuolla tavoin paitsi minä..”, Ruotsi sanoi murhaavasti.
Tino tuijotti Berwaldin kasvoja hieman pelokkaasti, vaikka olikin jo tottunut siihen kauan aikaa.
”Su-su-san..”, Tino naurahti pienen tekonaurun ja peruutti Berwaldin taakse, josta hän peruutti vielä Kanadan ja Amerikan viereen.
”Mi-mi-mikä Tanskalle tuli..”, Kanadan ääni värisi kysyessään tuota suomelta.
”Tanska on riidoissa Norjan kanssa niin kuin aina...tai…no usein…”, Tino selitti kuiskaten Matthewille ja Alfredille.
”No tämähän kuulostaa aivan minun puuhaltani! Because i am hero!”, Amerikka sanoi hymyillen hampurilainen toisessa kädessä.
Amerikka nousi seisomaan ja käveli hymyillen kohti vihaisen näköisiä miehiä.
”Noniin brothersss! Olkaapas kunnolla and sit down!”, Amerikka tokaisi virnuillen.
Tuo ei kumminkaan Tanskan taikka Ruotsin päätä kääntänyt, sillä he katselivat toisiaan silmiin keskityynyneesti ja tuimasti.
Heidän katsekontaktin välillä saattoi ajatella sinisen sähkövirran voimakkaasti tanssivan.
Tanskaa ei Ruotsin tuima katse väräyttänyt, mutta samoin oli myös toisinpäin.
Hetkisen tuijoteltuaan toisiaan, Ruotsi lätkäisi Tanskaa käsivarteen samalla piiskatavalla, kuin Tanska oli läimäissyt suomea.
”Auts!”, Tanska hätkähti kirpaisevaa iskua, joka levisi punoituksena samalle alueelle johon Ruotsi oli lyönyt.
Kaikki Berwaldin talossa olevat tuijottivat Tanskaa kymmenen minuuttia aivan hiljaa.
”Minä taisin tehdä erehdyksen, kun tulin tänne.”, Tanska sanoi hiljaa saaden Ruotsilta vain hieman vihaisen murahduksen.
Tanska muutti samassa vihaisen katseensa surulliseksi kääntyen kohti eteistä.
Tino katsoi hiljaa tuon perään, mutta pysyi paikoillaan hieroen yhä kämmenselkäänsä.
”Tanska…”, Tino kuiskasi hiljaa ja huokaisi syvään sulkien silmänsä.
Ruotsi laittoi vasemman kätensä Tinon olkapäälle ja murahti uudestaan, kun Tanska oli poistunut talosta.
”Ulos se kuuluu..ei se mikään ihminen ole..” , Ruotsi tokaisi.
”Taisi olla aika paha riita, kun Tanska nyt noin paljon meillekin suuttui.” , Alfred nosti oikean käden etusormen pystyyn hymyillen kuin olisi tiennyt jotain ennenkuulumatonta, samaan aikaan kun Matthew oli sekoittanut päänsä täysin vaihtelemalla katsettansa eri puhujiin.
”Noh..me taidammekin tästä lähteä..”, Amerikka tokaisi yhtäkkiä venytellen käsiänsä.
”Täytyy vähän käydä pökkimässä Arthuria, koska mulla on vähän puutteita..”, Amerikka selitti kiihkeästi käsillään elehtien ja sai vastauksena outoja ilmeitä.
Kanada hätkähti ja hätääntyi asiasta mitä Alfred oli juuri selittänyt.
”A-Alfred!! Älä puhu tuollaisia muiden kuullen..”, Kanada sanoi hieman nolostuneena veljeänsä kohtaan.
Norja ei ollut millään kamalan hyvällä päällä.
Pojan ilme pysyi samoissa lukemissa kuin yleensäkin muiden seurassa, mutta sisältäpäin häntä hävetti mitä oli mennyt sanomaan Tanskalle ja siitä hyvästä nyt Tanska vihasi tätä aivan varmasti.
Poika iski nyrkillään kaapin oveen jonka johdosta siihen ilmestyi parin sentin paksuinen lommo.
”Etkö aio tehdä jotain…nii-san..?”, Islanti kysyi nojaten oven karmiin Lunni olkapäällänsä.
Norja tuijotti hiljaa vakavalla ilmeellä Islantia, joka tuijotti takaisin.
Pieni tuhahdus lopetti hiljaisuuden lyhyeen Norjan ja Islannin välillä.
”Mitä sinä siitä välittäisit..?”, Sini-valko hattuine poika sanoi hiljaa.
Norja pisti suruhymyn ilmeeksensä ja käveli hitaasti Islannin ohi katsomatta kertaakaan taaksensa ennen kuin oli jo ulkona.
Norja asteli harhaisin askelin pitkin kotitietään ja istahti noin tämän päänkokoisen kiven päälle.
”En olisi ikinä uskonut, että katuisin tätä asiaa näin paljon..”, Norja ajatteli ääneen ja vaihtoi pienesti asentoaan kiven päällä.
Tanska piti käsiänsä taskuissansa maristen samalla jotain Tanskaksi.
”Siinä meni tämäkin elämä...”, Tanska ajatteli mielessään ja päästää vaimeahkon murinan kuin koira.
Mies ei pystynyt olemaan ajattelematta Norjaa yhtään, sillä hänkin tunsi pientä syyllisyyttä sisällänsä.
”Hitto..pyytäsi silti jo anteeksi, koska tämähän oli suurimmaksi osaksi hänenkin syytään..” , Tanska mietti ääneen ja hieroi hieman niskaansa.
Poika saapui pian omalle talolleen alakuloisena ja surullisena.
”Olisi vain pitänyt olla hiljaa koko ajan..nyt minulla ei ole mitään..” , Tuo sanoi hiljaa hymyillen ja puristi nyrkkejänsä lujaa.
Hän asteli vaivalloisin ja väsynein askelin sisälle taloonsa, heitti jonkun pienen kassin nurkkaukseen ja rämähti sohvalle nukkumaan.
”hhhh…”, Kuului Tanskan suusta, kun hän viimeinkin nukahti.
Tuuli ujelsi kylmää viimaa kohti Tanskan taloa ja ujellus yltyi upeana soolona soittamaan ilosävelmiään talon ulkopuolella, vaikka talon sisällä olikin toisin.
Norjan talolla oli toisin, sillä poika soitti musiikkia sisällä täysiä, mutta ulkona joka ikinen oli hiljaa.
”V-veli!! Laittaisitko musiikkia hiljaisemmaksi!”, Islanti toisti jo neljättätoista kertaa kädet korvillansa.
Lunnikin oli lentänyt tyynyn alle piiloon, kun oli pelästynyt melua pahasti.
Islanti katseli huolestuneena lunninsa perään ja sitten Norjaan, hän muutti katseensa vakavammaksi ja käveli Norjan luokse ottaen tuota rinnuksista kiinni.
”Ryhdistäydy jo veli! Et voi joka ikinen kerta vihoitella Tanskalle!”, Islanti aloitti ja huudahti lujaa musiikin takia.
Norja pelästyi veljensä ilmettä ja tuijotti Islantia suurin silmin.
”I-islanti..”, Norja kuiskasi pian hiljaa.
Pieneen hetkeen he eivät puhuneet mitään, sillä he olivat vain keskittyneitä toistensa katseisiin.
Norja murtui Islannin alla ja alkoi itkeä tuota vasten puristaen tiukasti tuon rusetin naruista.
Islanti hymyili pienesti ja taputti veljeänsä päähän pienesti.
”Luulenpa, että sinun pitäisi mennä nyt pyytämään anteeksi Tanskalta.”, Tuo tokaisi pian ja nosti etusormensa pystyyn kaikkitietävänä.
Norja nosti päätänsä Islannin suojasta täristen.
”Satutin Tanskaa pahasti..sisältäpäin..olen aina tiennyt, että hän pitää minusta mutta olen aina estänyt hänen yrityksiään.”, Norja selitti Islannille murtuneella äänellä, nousi seisomaan kunnolla päästäen irti Islannista ja pyyhki kyyneleitä silmäkulmistaan.
”Minun tarvitsee tehdä yksi asia ennen tuota..”, Norja hymyili halaten veljeänsä ja lähti juoksemaan ulos.
~Alas matkani käy~
Nyt ”katsomme” seuraavaa asiaa Norjan näkökulmastaSilmäni tapittivat hetken aikaa syvää kanjonin reunaa tai no miksikä tuota pystyi nyt sanomaan.
Nielaisin sylkeä kurkustani alas ja suljin silmäni hetkelliseen lepoon.
”Noniin..tässä sitä ollaan..”, Minä tokaisin ääni hetkellisesti madaltuen, sillä kuilu oli hyvin syvä ja minä niin pieni, vaikka olen kolmanneksi pisin ja kolmanneksi lyhyin pohjoismaista.
Pistin jalkani pystysuuntaan kulkevan reunaman yli.
Kehoni tärisi samaan aikaan jännityksestä, mutta myös pelosta, kun laskeuduin korkeaa kivimäistä seinämää alaspäin.
”Hrrr..täällä on kylmä..”, Minä virnistin kylmästi ja puhaltelin välillä lämmintä ilmaa käsiini, mutta tietenkin pidin toisella kädellä kiinni seinämästä.
Tuntui kuin olisin laskeutunut alas yli viisi tuntia.
Pian olin päässyt kuilun pohjalle jossa oli todella pimeää ja jostakin syystä selkäpiitäni alkoi karmia tämä pimeys ja hiljaisuus.
”Missä se on…?”, Toistin parin minuutin välein, kun yritin hapuilla kontillani kirvestä tuloksetta.
”Uhh, ei onnistu..happeakaan ei ole täällä niin paljoa kuin maan pinnalla.”, Minä sanoin hiljaa itselleen ja huokaisin syvään.
En aikonut luovuttaa silti missään nimessä, vaan jatkoin nälissäni sen etsimistä kunnes olin aivan poikki monen tunnin etsinnän jälkeen.
Tino ja Berwald olivat päättäneet pitää Tanskan ja Norjan vuoksi juhlat.
Suomi oli kutsunut mm. Kanadan, Amerikan, Englannin, Saksan ja monia muita maita jokseenkin jotkut eivät suostuneet tulemaan taikka eivät kerinneet.
Suomi oli käskenyt Islannin tuomaan Norjan, Ruotsin kotiin.
Tanska olikin jo haettu, mutta hän ei ollut yhtään selvillä, että talossa oli juhlavieraita piilossa.
Islanti oli päässyt juuri kotiin ja joutui uudestaan menemään Norjalle.
”No johan on..missä veljeni luuraa..”, Islanti tokaisi pistäen kädet lantioilleen.
”Lähtisitkö etsimään häntä ja toisit sitten hänet Ruotsin talolle, tiedät kyllä tien.. ja tietenkin Norjakin osaa.”, Islanti kysyi Lunniltansa, joka nyökkäsi hieman lähtien etsimään Norjaa.
Islanti pysyisi veljensä kotona, jos Norja saapuisi.
Tanska ei puhunut kenellekään tai edes nostanut katsettaan Berwaldiin tai Tinoon, jotka tuijottelivat tuota miestä joka suri nyt paljon.
”Vau..en ole nähnyt Tanskaa noin surullisena taikka vihaisena koskaan ennen..”, Tino kuiskaa Berwaldille joka nyökähtää ja murahtaa vain vastaukseksi.
Muut vieraat tuijottelivat ovenraosta kolmea pohjoismaata ja kuiskivat keskenään.
Samaan aikaan Norja olikin aivan kiipelissä, sillä hän ei tiennyt miten pääsisi ylös seinämää pitkin, koska ylöspäin oli vaikeampaa mennä.
Lunni lenteli jo Norjan lähettyvillä kivikoissa ja yritti tutkia mistä kohtaa voisi päästä ”sukeltamaan” rakojen sisään.
Norja istui kivisellä ja kylmällä alustalla miettien ylöspääsemistä, mutta samalla Tanskakin tuli mieleen jolloin Norja pyyhkii pienen kyyneleen poskeltansa.
”Mmrh..en saa ajatella sitä tolvanaa tähän aikaan..”, Norja ehkä hieman inisi äänestänsä päätellen ja siirsi kättänsä vasemmalle pikkaisen.
”huh..?”, Norja hätkähti ja otti kiinni jostain metallisesta.
”Ei voi olla totta!”, Tuo huudahti iloisesti ja nosti ison kirveen ilmaan ja samalla pudotti sitä hieman maahan päin katsoen maahan hieman pettyneesti.
Hän oli ollut liian iloinen, sillä poika ei tiennyt miten pääsisi pois.
Lunnia oli onnistanut, sillä se löysi saman kohdan mistä Norja oli laskeutunut kohti maata.
Aikaa ei kulunut paljoakaan, kunnes Lunni räpytteli Norjan eteen rääkäisten hieman tuolle ja istahti pojan olkapäälle kuin papukaija.
”No viimeinkin joku sentään tuli..”, Norja tokaisi ja selitti hiljaa Lunnille miten joutui näin alas, mutta hän taisi olla vain hieman ärsyyntynyt olemisesta kylmässä näin kauan.
”Noniin pulu, johdatapas minut pois täältä karmeasta ja kosteasta paikasta, minun hattunikin on ihan kostea..”, Norja valitteli hieman Lunnille.
Sana pulu ei sopinut Lunnille ollenkaan jolloin tuo tökkäsi nokallaan Norjan poskea johon tuli pieni haava.
”Ah! No kiitoksia paljon..!”, Norja tokaisi hieman vihaisesti tuolle olkapäällä kiikkuvalle linnulle ja laittoi kätensä poskellensa tunnustellen hieman huomaten verta valuvan pikkuisen.
Lunni lähti lentoon ja Norja tuon perässä kohtaan josta kummatkin olivat päässeet tulemaan alas.
Tanskan kirves painoi hieman, joten se olisi norjalle hieman vaikeahkoa kiivetä ylös kiviseinää.
”Pakko edes yrittää..” , Norja kannusti itseään ja laittoi kirveen olkapäällensä tasapainoon, otti käsillänsä kiinni seinästä josta sai kiinni ja asetti jalatkin valmiiksi hyville paikoille joista voisi ponnistaa.
”Hop!”, Kuului pojan suusta, kun hän otti vauhtia alhaaltapäin ja otti kiinni seuraavasta hyvästä kivikohdasta jossa oli tarpeeksi käsitilaa pitää lujaa kiinni.
Häneltä meni ehdottomasti kauemmin kiivetä ylös kuin laskeutua alas kiviseinää, sillä lisäpainona hänellä oli yhä Tanskan iso kirves joka hieroi kipeästi pojan olkapäätä.
Päivänvalo ulottui Norjan silmiin viimeinkin todella kauniisti, kuin hän ei olisi nähnyt valoa pitkään aikaan.
Tuon ilmeestä huomasi yllätyksen ja ilon.
Norja nostaa kirveen ensimmäisenä ”pinnalle” ja laskee sen maahan käyttäen tuota apuna päästäkseen ylös.
Lunni veti Norjaa hihasta ja pudotti tuon eteen ruotsin lipun.
”Mun siis pitää mennä Ruotsille??”, Norja kysyi tuolta pullealta linnulta, joka vain nyökkäsi ja lähti suhahtaen Norjan kotiin kertoen Islannille tehtävästään.
Norja käveli hitaasti Berwaldin kodille, jätti kirveen talon seinän viereen ja avasi oven normaalin ilmeen kanssa.
Poikaa odotti pieni yllätys olohuoneessa.
”Tanska..”, Norja tuijotti Tanskaa hetken aikaa silmät suurina.
Tanska nosti katseensa nopeasti Norjaan ja tuijotti itsekin poikaa hiljaa monta minuuttia.
”YLLÄTYYS!”, Kuului pian oven takaa kun makuuhuoneesta ryntäsivät monenmoiset maat Tanskan ja Norjan viereen.
Tanskan ja Norjan suut ammottivat auki ja silmät tuijottivat suureen ihmispaljouteen.
”Mitä tämä on olevinaan!”, Tanska naurahtaa iloisesti samalla, kun Norja vielä ihmetteli koko juhlaryhmää.
Suomi astelee Tanskan ja Norjan eteen hymyillen.
”Päätimme pitää teille juhlat, koska olette pysyneet hyvin yhdessä vaikka riitelyä onkin paljon välillänne jaaa…onhan tähän monia muitakin syitä.”, Tino selitteli ja naurahti suu js silmät iloisessa hymyssä.
Norja katsoi pian Tanskaan ja sitten Suomeen.
”Juhlat? Minua ja Tanskaa varten..”, Tuo katsahti maahanpäin hieman masentuneesti.
Tanska katsahti Norjaan ensin hiljaisena, mutta sitten hän nappasi poikaa ranteesta, joka sai Norjan katsomaan nopeasti Tanskaan.
”Norja..annatko anteeksi jos minä annan anteeksi..?”, Tanska kysyi hitaasti tuolta nousten seisomaan.
Norja mietti hetkenaikaa ja pudisti päätänsä päättäväisesti laittaen kätensä puuskaan.
”En ole vielä aivan varma asiasta, olen pahoillani Tanska..olemme riidelleet paljon joten ehkä meidän ei vain pitäisi enää nähdä edes toisiamme.”, Norja selitti hiljaa kävellen sitten puhumaan Islannin kanssa jonka pul…eikun lunni istui tuon nuorimman pohjoismaan olalla.
”Islanti..en uskalla sanoa Tanskalle mitään..auta minua”, Norja aneli hieman surullisen näköisenä.
”En minä osaa auttaa sinua, sinä olet se joka tämän on aiheuttanut Tanskan kanssa, joten sinä ja Tanska selvitättekin sen..”, Islanti selitti ja huokaisi laittaen kätensä ohimoillensa.
Norja katsoi vain hetken aikaa Islantia melkein räjähtäen, mutta tyyntyi sitten melkein heti.
”Hyvä on, hoidan tämä itse…kunnes kaikki ovat lähteneet.”, Norja muutti äänensävynsä hieman erilaiseksi jota hän usein käyttää.
Islanti pisti pienen hymyn naamallensa ja taputti Norjaa olkapäähän.
”Noin sitä pitää veli..”, Islanti kehui Norjaa ja käveli muun porukan sekaan.
Norja istahtaa sohvalle ottaen tyynyn syliinsä.
Juhlat kestivät puoleenyöhön, jolloin kaikki alkoivat lähteä jo kotiinpäin.
Tino ja Berwald eivät olleet syistä tuoneet alkoholia juhliin, mutta tietenkin sitä saattoi jo odottaa Saksalta ja hänen veljeltänsä Prussialta, joten arvatenkin moni joka joi heidän tuomaa olutta tulivat humalaan.
Kukaan pohjoismaista ei ollut juonut paitsi Tino.
Tino nauroi hulluna ja Berwald yritti pitää tuota aisoissa kaikesta tyhmästä.
”Ensi kerralla..pidä näppisi erossa juomista..”, Ruotsi sanoi viimeinkin jotain.
Norja käveli hiljaa ulos talosta Tanskan kirveen luokse ja laski kättänsä sitä kohti haikaillen hieman aikaa
Poika laskee kummatkin kätensä kylmälle metallitangolle tuntien kätensäkin melkein muuttavan lämpötilaa.
Pitkän pohdinnan jälkeen Norja nostaa kirveen olallensa ja lähti sisälle.
”Tanska!”, Norja huusi tuota lähelle olohuoneen ovea jolloin tuo toisiksi pitkä blondimies harppoi Norjan luokse.
”Mitä mitä!”, Tanska kysyi hymyillen ja katsoi vakavanaamaista ja totista poikaa silmiin pitkästä aikaa.
”Minä..tuota…ota tämä..”, Norja ojensi kirveen eteenpäin Tanskan nenän kohdalle ja katsoi miestä silmiin.
Tanska oli täysin hämillään ja tuijotti kirvestänsä ja välillä Norjaa.
”Sinä..hait kirveeni sieltä..”, Tanskan ääni kuulosti hataralta jolloin hän otti Norjan syvään halaukseen.
”Mhhffff!”, Norja vain päästi suustansa kuin olisi tukehtumaisillaan.
Norjan poskia punoitti todella paljon, mutta sisällä talossa ei sitä paljoa onnekseen nähnyt, koska oli aika pimeää.
Tanska irrotti Norjan syleilystä ja samalla otti kirveensä käteensä.
”Kiitos todella paljon..”, Tanska virnisti ja painoi huulensa Norjan huulia vasten.
Hetkenaikainen suuteleminen sai Norjan työntämään Tanskan sivuun.
”Äläs innostu herraseni..”, Norja tokaisi käsi suun edessä ja nolostuneella äänellä.
Tanska oli todella iloinen asiasta mitä Norja oli tehnyt juuri.
”Annan anteeksi..”, Norja sanoi pienesti hymyillen.
”Annan anteeksi..”, Tanska sanoi anteeksipyytävästi ja nyökkäsi pienesti.
Tuosta päivästä lähtien, Tanska ja Norja olivat kuin maailman parhaat ystävykset..vai olivatko?
Noin paripäivää juhlien jälkeen saapui Kanada yksin uudestaan kylään, sillä hänen täytyi hakea kaikkien juhlavieraiden takkeja ja kamat jotka oli jätetty vahingossa Ruotsin kotiin.
Tanska käveli Kanadan luokse tuoden läjän takkeja jotka olivat aivan rypyssä johtuen siitä, että ne olivat olleet yhdessä kasassa sohvalla.
Kanadaa ujostutti kamalasti olla pohjoismaiden lähellä joten hän ei puhunut paljoa.
Tanska hymyili ja jutteli Kanadalle virnuillen, lisäksi kuvaillen Kanadaa söpöksi kuin kissanpentu.
Tuon kuullessaan Kanada alkoi hätääntyä ja heilutteli käsiänsä edestakaisin minne sattui.
”äeäeää!!”, Kanada päästeli epämääräisi ääniä suustansa, koska ei keksinyt mitään sanottavaa tuohon.
Norja oli nähnyt kaiken jolloin tuo alkoi sihistä kuin mikäkin teevedenkeitin.
Tanska ei ollut ehtinyt kääntää päätänsä, kun Norja löi rystysillä tuota suoraan poskeen.
Mies kaatui maahan parin kolmen metrin päähän ja piti kättänsä poskellansa.
”En kestä sinua enää!”, Norja alkoi melkein heti höyrytä luja kunnes huusi ärsyyntyneenä ja heilutti toista kättänsä ylös ja alas kuin klassisen musiikin tahdistaja.
Tanska nousi seisomaan jolloin pieni kikatus jonka hän oli aloittanut istuessaan maassa muuttui täydelliseksi nauruksi Norjan edessä.
Norjan naama loisti punaisena kuin omena kiukusta, mutta myös nolostuksesta.
"Olet aina niin vihainen minulle, joten voisitko jo hieman rauhoittua?", Tokaisi Tanska hymyillen.
Kanada oli paennut jo paikalta nopeasti vaatteita sylissään jättäen oven auki.
Tanska tuijotti Norjaa hiljaa ja sitten hymyili vieläkin leveämmin.
"Kanadakin on söpömpi kuin sinä!", Tanska selitti virnuillen vaikka yrittikin vain ärsyttää Norjaa kaikin keinoin.
Norjan silmäkulma alkoi väpättämään hieman kunnes poika riisti Tanskalta tuon kiveen lähtien jahtaamaan vihaisena
miestä jolle kirves kuului.
Norja oli valmiina jo halkaisemaan Tanskan kahtia kirves ojossa.
"Ensin halkaisen sinut kahtia ja sitten heitän tämän kirveen sinne missä se viimeksikin lillui!!", Norja uhkasi.
"Voisiko tämä tarina oikeasti tapahtuaaaahh!!!", Tanska huusi melkein kiljuen.
A/N:Ja näin kun pysäytämme tämän tarinan kuvan saimme tämän tapahtuman loppuun.
THE END
Oli siis todella maittavaa kirjoittaa tällaista ficciiii
