// Alaotsikko: k-11 , angst , one-shot, todella lyhyt
Nimi: I'm coming for you
Kirjoittaja: Rainbowsky
Genre: Angst
Ikäraja: k-11
Summary: kun kaikki loppuu...
Elikkäs tässä tämmöinen angsti joka tuli kirjoitettua tuossa joku aika sitten.tiedän että kirjoitustaitoni eivät ole mistään parhaasta päästä mutta , päätinpähän silti julkaista.
Palaute on aina hyvä asia , vaikka haukkuisitkin tämän aivan lyttyyn.
Tosiaan , eka juttu jonka tänne nyt itse postaan.
Ja kirjoitusvirheitä VARMASTI löytyy useempaakin otteeseen...
Astun epävarman askeleen eteenpäin ja tunnen kun sydämeni hakkaa. ”Kyllä, tätä minä halusin.” muistutan itselleni. Tunnen kurkkuuni kiipeävän palan, kun tiedän että hetki niin se on ohi. Vielä muutama askel niin olisin perillä, vain kaksi tai kolme tuskastuttavan pitkän tuntuista askelta. Tunnen yksinäisen, lämpöä hohkaavan kyyneleen poskellani, se olisi viimeinen, viimeinen ikinä.
”Vielä yksi tupakka” ajattelen mielessäni ja haron silkkisiä mustia hiuksiani. Otan tupakan revittyjen farkkujeni taskusta ja sytytän sen mustalla coltillani. Kuinka kaunis luonto onkaan, outoa että vasta ennen loppua alan arvostamaan sitä. vedän tärisevin käsin tupakkaa keuhkoihini anteliaasti, viimeisen kerran vielä.
Viimeinen askel on vaikein, mutta olen lopulta perillä. Katson ympärilleni ja ihmettelen luonnon kauneutta, harmoniaa ja hiljaisuutta. Lintujen viserrykset ovat kuin erikoisia sävellyksiä, kauniimpia kuin kukaan ihminen voisi ikinä kirjoittaa. Sumein silmin uskallan katsoa alas, katseeni vaeltaa pikkuhiljaa tennareistani jyrkänteeltä alas, alas minun loppuuni. Saan taas muistuttaa itseäni ”Näin on parempi.”
Nautin vielä hetken luonnon kauneudesta, ja vedän syvään henkeä. Katseeni harhailee alas, ja en voi olla miettimättä ”entä jos en kuolekaan?”. Tosin valitsin kaupungin korkeimman jyrkänteen, ja syrjäisen. En tiedä että milloin joku löytää elottoman, säälittävän ruumiini. Ei kukaan ole minua etsimässä, ei kukaan minua kaipaa. Toinen lämmin kyynel virtaa poskeani alas. ”Lopeta,olet säälittävä” ajattelen mielessäni.
etsin farkkujen taskusta lompakkoni ja kaivan kuvan ulos. Äitini oli aina kauniimpi kuin minä, parempi kuin minä. Annan kyyneleen valua kuvalle ja kuiskaan ;”äiti, tulen luoksesi nyt”. Jos sitä onnettomuutta ei oli tapahtunut, en minäkään olisi tässä. Minulta vietiin kaikki pois. Taas kyynel vierii poskellani. Katson viimeisen kerran taakseni, kaipaavasti. Mutta näin on parempi, saan nähdä äidin taas.
Enään en koita hillitä kyyneliäni kun katson viimeisen kerran taakse auringonlaskuun. Vedän henkeä syvään ja annan kyyneleiden virrata. ”Hyvästi maailma.”kuiskaan. Katson vielä äitini kuvaa ja saan rohkeutta. Ponnistan lujasti ja päästän itseni hyppäämään jyrkänteen reunan yli,alas. ”hyvästi” sanon vielä kerran vaimeasti, ikuisesti.
