-
Ficin nimi: Keltaisia lehtiä ja kylmiä pisaroita
-
Kirjoittaja: Classick
-
Fandom: Glee
-
Beta: Nope
-
Ikäraja: S
-
Genre: Fluff, Angst
-
Paritus: Emma/Will
-
Disclaimer: Hahmot kuuluvat Ryan Murphylle, Brad Falchukille ja Ian Brennanille
-
Varoitukset: -
-
Haasteet: Albumihaste,
Multifandom-
Summary: Kasvomme olivat aivan lähekkäin ja tunsin hänen hengityksensä tuoksun.-
A/N: Tällainen pikku ficeröinen johon sain inspiksen. Toivottavasti tykkäätte! Kappale on muuten Green Dayn Wake me up when september ends.
Keltaisia lehtiä ja kylmiä pisaroita
Summer has come and passed
The innocent can never last
wake me up when September ends
Kävelin pitkin koulun käytäviä ja tähyilin ympärilleni. Väistelin satunnaisia oppilaita, jotka olivat vielä koulussa. Yhtäkkiä kulman takaa tuli yksi koulumme skeittaripojista, joka melkein törmäsi minuun. Kavahdin taaksepäin.
"Mikä sulle nyt tuli?" poika kysyi ja jatkoi matkaansa olkiaan kohauttaen.
"Will!" huudahdin, kun näin hänet pääovella. Hän kääntyi ja hymyili valloittavasti. Juoksin hänen luokseen ja olin jo kaivamassa kertakäyttökäsineitäni avatakseni oven, mutta Will ehti ensin. Hän avasi minulle herrasmiesmäisesti oven.
"Kiitos", sanoin posket pikkuruisen punoittaen.
Kävelimme koulun viereisellä jalkakäytävällä vierekkäin, hiljaisuuden vallitsessa.
"Minne päin olet menossa?" kysyin kiinnostuneena ja väistelin kuralätäköitä. Vihasin syksyä. Se oli kylmä, märkä ja ennen kaikkea
likainen.
"Ajattelin kävellä tänään kotiin, kun on niin kaunis ilma", Will vastasi ja katsoi ylös pilvettömälle taivaalle.
"Mmm..." mutisin. "Voisin kävellä kanssasi ja nauttia kauniista ilmasta. Pieni kävelylenkki tekisi hyvää."
"Jos vain haluat", hän sanoi ja tutki kauniita värejä syksyisissä puissa.
"Miten Glee-clubissa sujuu?" kysyin viattomasti ja varoin jalkakäytävällä mönkivää matoa.
"Hyvin kunhan Rachel ei yrittäisi ottaa joka ikistä sooloa itselleen", Will valitti hymyssä suin. Hänestä näki kuinka hän rakasti sitä kerhoa. Yhtäkkiä tammesta putosi likainen lehti, joka hipaisi poskeani ja jätti pienen likavanan sille. Menin järkytyksestä shokkiin ja aloin kaivaa tärisevin käsin laukustani paperia. Ennen kuin ehdin nostaa olkalaukkuni läppää, Will pysäytti käteni ja pyyhki valkoisella nenäliinalla poskeni puhtaaksi. Kasvomme olivat aivan lähekkäin ja tunsin hänen hengityksensä tuoksun. Katsoimme toisiamme silmiin.
"kiito-", ehdin kuiskata ennen kuin hän suuteli minua. Tuntui, että polveni pettivät ja tippuisin, mutta hän otti minut kiinni. Niin me olimme tasan kaksikymmentä sekuntia kunnes hän irrottautui ja katseli minua epätoivoisesti.
"Anteeksi", Will sopersi ja punastui.
"Ei se mitään", kuiskasin ja katsoin maahan. Hän pyysi surkean elämäni kohokohtaa anteeksi.
"Se oli väärin", hän jatkoi enkä pystynyt vieläkään nostamaan katsettani maasta.
"Niin oli", myönsin ja mietin hänen vaimoaan ja tulevaa poikaansa. Näin maassa sen keltaisen lehden, joka oli aiemmin hipaissut kasvojani ja keskityin tuijottamaan sitä.
"Ehkä on parempi, että jatkan kotiin yksin", Will sanoi ja lähti. "Nähdään huomenna."
"Nähdään", kuiskasin niin hiljaa, että olin varma, ettei kukaan kuullut. Nostin varovasti lehden maasta käyttäen paperia ja taittelin sen paperin sisään. Lähdin päinvastaiseen suuntaan Wilin kanssa ja kuulin kuinka yksittäiset sadepisarat tippuivat katuun. Hän oli väärässä. Se ei ollut väärin,
tämä oli.
as my memory rests
but never forgets what I lost
wake me up when September ends
