Nimi: Ja maailma on sun
Ikäraja: Sallittu
Kirjoittaja: Unknow
Varoitukset: No enpä tiedä.. voi aiheuttaa surua?
A/N: Eli siis tämä osallistuu haasteeseen
Eläinten silmin, jossa tarkoituksena oli kirjoittaa fic eläimen puolelta.
Ja minähän kirjoitin! Tämä on siis eläimen näkökulmasta oleva tuplaraapale.
Ja otsikko ei kuulu mitenkään tähän, vaikka varastinkin sen Uniklubin biisistä... Ja lukemaan vain!
___________________
Tuuli yltyi ja sade paiskoi ikkunoihin entistä enemmän vesipisaroita. Oikea koirakeli olla ulkona, mutta joidenkin on vain pakko selvitä roskiksessa makaamalla tästä luontoäidin itkemisestä.
Kun luontoäiti on suuttunut meille ihmisille, se näkyy säässä. Kun hän on surullinen jonkun asian puolesta, se näkyy säässä. Kun nämä yhdistetään, sekin näkyy säässä. Luontoäiti ei silti voi estää joitain tapahtumia tapahtumasta…***
Vikisin pahvilaatikon alla, oikeastaan oli turhaa olla laatikon alla muka kuivassa, koska sade on aikoja sitten kastellut pahvin ja se alkoi vettyä. Vesi ja kylmä olivat läpäisemässä pahvilaatikkoa. Häntäni oli typistetty, en päässyt sillä lämmittämään itseäni. Itkin koiranitkua, vikisin ja toivoin vain pääseväni parempaan paikkaan. En olisi halunnut maata tässä. Joillakin kävi onni, ketkä pääsivät kunnolliseen kotiin. Minä en päässyt. Olin vain kesäkoira, ja hetki oli jo mennyt, kun olinkin vain pois heitettävää roska.
Vinkaisin, kun pisara putosi avonaiselle haavalleni. Se tuli tänään, kun eräs poika heitti kivellä. Ei malttanut muuta kuin sulkea silmänsä ja toivoa, että Jumala tulisi ottamaan hellään syyliinsä minut tänään.
***
Yö vaihtui aamuksi, sade oli lakannut aikoja sitten. Aurinko lämmitti asfalttia taas kuivaksi. Oli uusi päivä. Tämäkin päivä olisi uusi taistelu. Jumala on aina voittaja. Heikoimmat häviäjiä, kuten eläimet. Kuolema ei silti merkitse luovuttamista tai häviötä aina.____________
A/N2: Ja jos joku haluaa antaa mun herkutella kommenteilla niin.. ne kelpaavat!
Tuo loppu ehkä hieman
kusi sönkkäs, mutta ei se mitiä